Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.
Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.
– Pyhä Raamattu, Saarnaaja, 3. luku, jakeet
1.–3. (vuoden 1933 suomennos)
Laulu suljetusta yrttitarhasta (Patchouli-sarjan neljäs osa)
Hieda no Mukyū, 8.–10.7. ja 22.8.2016, minkä jälkeen vähäisiä korjailuja 19:een lokakuuta 2016 mennessä. Varhaisin innoitus talvelta 2009–10, tarinan runko luultavasti syksyltä 2013. Näillä näkymin Patchouli-sarja päättyy tähän.Patchouli Knowledgen golemin tapauksesta oli kulunut vuoden ja kymmenen kuukauden verran aikaa. Talvi oli leudompi ja vähälumisempi kuin sitä jupakkaa edeltänyt. Punaisen paholaisen kartanon räystäistä riippui paksuja jääpuikkoja. Ne olivat lakanneet tippumasta vettä ja kimmelsivät kauniina taivaanrannan tasalle ennättäneen ilta-auringon punervassa valossa.
Koakuma kantoi teetarjottimen emäntänsä pöydälle Yönvarjon kirjaston vastaanottohalliin. Patchouli oli paraikaa laatimassa käsikirjoitusta sulkakynällä hienolle tenguilta ostetulle lumppupaperille. Käsiala oli kaunista, mutta kynän terä liikkui jotensakin ponnettomasti. Kirjastonoita kohotti katsettaan, heitti pikkupirulle valjun hymyn, nyökkäsi kiitokseksi ja laski kynän kädestään. Lämmin tee tekisi hyvää, vaikka mikään ei oikein maistunutkaan miltään.
»Koa, pyytäisitkö Miyōseita tuomaan minulle toiset villasukat?»
»Toki, emäntä.»
Patchouli katsahti lähimpään ikkunaan. Pyhän Elmon tulipallon jäljiltä se oli korjattu entistä ehommaksi, mutta kestäisi vuosikymmeniä, ennen kuin se patinoituisi saman näköiseksi kuin muut.
Golemin tapaus oli ollut Patchoulin elämän tuskallisin koettelemus – niin, tuskallisempi kuin mikään aikoinaan Britanniassa tapahtunut, edes se, että kotisaarelta oli ollut lähteminen maanpakolaiseksi. Vähitellen hän oli kuitenkin palannut arkeen. Asiat olivat alkaneet sujua, joskin hitaammin kuin ennen.
Runsaan vuoden tauon jälkeen jopa Marisa oli jälleen nähty Voilessa. Tosin hän ei enää koskaan tullut yksin. Hän ei myöskään lainannut mitään vaan harvoilla vierailuillaan tyytyi istumaan tuntikausia muistiinpanoja tehden. Kerran hänellä oli ollut mukanaan kolme vanhaa lainaa, palautuksina.
Marraskuun lopulla »Moriyan jumalten historian» ensimmäinen nide oli valmistunut. Se oli osoittautunut suunniteltua työläämmäksi ja, johdanto-osaa lukuun ottamatta, käsitellyt pelkästään Suwakon vaiheita ennen suurta Suwan sotaa. Koakuma oli latonut kirjan, ja tengut olivat ottaneet siitä seitsemän kappaleen painoksen. Moriyan pyhäkölle oli lahjoitettu numeroidut kappaleet 2, 3, 4 ja 5. Remilian kirjastoon oli talletettu kappaleet 1 ja 7. Kappale 6 oli annettu Miaren huoneen haltuun.
Joitakin päiviä lahjoituksen jälkeen Kanako Yasaka ja Suwako Moriya olivat ottaneet yhteen tavallista rajummin. Patchouli oli osallistunut Moriyan pyhäkön korjauskustannuksiin ja luvannut, että toinen nide keskittyisi Kanakoon.
Nykyään Patchoulin öitä rytmittivät aterioitten ja teehetkien lisäksi säännölliset vedenjuontitauot ynnä hyvin kevyet voimistelutuokiot. Pöydällä seisova tiimalasi auttoi viipaloimaan matelevaa arkea. Ellei keli ollut kovin märkä tai tuulinen, Patchouli jopa ulkoili neljännestunnin ennen lounasta. Taannoin moinen ei olisi tullut kysymykseenkään, mutta nykyään... kun kaikki asiat pohjimmiltaan tuntuivat velvollisuuksilta, kun mikään ei temmannut mukaansa niin kuin ennen... Kai siinä jotakin perää oli, kun väitettiin vaihtelun virkistävän.
❧
Nautittuaan pari kupillista teetä ja voisarven Patchouli jatkoi kirjoitustyötään vielä runsaan tunnin ajan. Sitten hän niputti paperinsa siististi, asetti ne pöytälaatikkoon ja lähti laahustamaan kohti alkemistinkammiotaan. Tulipalovaaran vuoksi se oli sijoitettu itäsiipeen, hyvän matkan päähän kirjastosta.
Patchouli ajatteli kammiota varastoineen ja apuhuoneineen alkemistin työtiloina, mutta tavallinen Ulkopuolisen maailman asukas olisi ensi silmäyksen perusteella tulkinnut sen monipuolisesti varustetuksi laboratorioksi. Tosin välineistö oli peräisin 1920-luvulta ja sitä edeltäviltä vuosikymmeniltä, ja kokeissa käytettävät aineet poikkesivat joskus melkoisestikin niistä, jotka kuuluvat kemistien tai biologien arkeen.
Uuteen kokeeseen kului hieman yli puolitoista tuntia, jona aikana Patchouli ei pitänyt minkäänlaista taukoa. Hän sulki saamansa liuoksen tiiviiseen pulloon, siivosi työnsä jäljet ja asetteli käytetyt astiat kärryyn odottamaan. Pääsisäkkö Izayoi huolehti näitten astioitten puhdistamisesta henkilökohtaisesti, ja kammion tarpeisto olikin erinomaisessa kunnossa.
Taas askelen verran lähempänä.Golem-välikohtauksen jälkeen Patchouli oli, ainakin toistaiseksi, luopunut yliluonnollisten olentojen tutkimisesta. Moriyan historian kokoamisen ohessa hän oli keskittynyt taikuudenhistorian tutkimiseen mutta oli vähitellen huomannut myyttisistä myrkyistä kertovien tekstien kiehtovan itseään yhä enemmän.
Jokusen yksinkertaisemman kokeilun jälkeen hän oli tarttunut pitkään hankkeeseen, jonka tavoitteena oli valmistaa muinaisten hindujen tuntemaa
halāhala-myrkkyä. Jos se onnistuisi, hän kenties yrittäisi seuraavaksi valmistaa keinotekoisesti
eitr-nestettä, josta on kerrottu Runo-Eddassa.
Patchouli alkoi hyräillä Wagnerin »Jumalten tuhon» kolmannen näytöksen finaalia. Teki mieli päästä flyygelin ääreen. Miten ihmeessä valmistaa eitriä matkustamatta ensin Norjaan lisätutkimuksia tekemään? Mikäli matka kävisi ehdottoman välttämättömäksi, kuinka ylittää Hakurein raja?
»Eitr...» Patchouli mutisi puoliääneen järjestellessään lukollisessa kaapissa säilytettäviä pulloja. »Kaiken alku ja samalla yksi kaikkeuden myrkyllisimmistä aineista. ’Vafþrúðnismálin’ alfa ja ja oomega. Jos siihen pääsisin, tulisiko siitä minulle oomega ja alfa? Kaunis tapa lopettaa kaikki omalta osaltani tietäen, että samalla loisin jotakin kokonaan uutta?»
Kasaantunut ahdistus kuristi Patchoulin kurkkua, mutta samalla hän sai outoa lohtua hyväillessään kauniitten lasiastioitten pintoja.
Pullotettua kuolemaa. Jos en mitään muuta tässä maailmassa voi tietää, niin sen, että minun on valta itseni yli.»’Niin minä tulin näkemään, että ei ole mitään parempaa, kuin että ihminen iloitsee teoistansa, sillä se on hänen osansa. Sillä kuka tuo hänet takaisin näkemään iloksensa sitä, mikä tulee hänen jälkeensä?’» lausui Patchoulin selän takaa sointuva, hiukan nasaaliin vivahtava naisääni, tuttuakin tutumpi.
»Koakuma!»
»Kyllä, emäntä», punatukkainen kirjastoapulainen vastasi kumartaen kevyesti.
Patchouli oli närkästynyt mutta ei osannut suorastaan suuttua; niin kummalliselta tilanne tuntui.
»Enpä olisi odottanut paholaisen ryhtyvän saarnaajaksi. Ettet vain olisi lukenut kuin piru Raamattua?»
»Mahtuu minun kykyjeni puitteisiin.»
»Vara-avain on sinulla vain hätätilanteita varten», sanoi Patchouli kireästi. Kaiken järjen mukaan tämä olisi jokin pikku paholaisen harmittomista kujeista, mutta tunnelma kuiski aivan muuta.
Koakuma tuijotti nyt Patchoulin silmiin järkähtämättä. Odottaen jotakin käännettä tapahtuvaksi? Rohkeutta keräten?
Hiljaisuus jatkui.
»Mistä ihmeestä on kysymys? Lähettikö Remi sinut tuomaan jotakin viestiä?»
Koan rohkeus petti, ja hän painoi päänsä.
»Emäntä...»
»Nii-in?»
»Minä en jaksa tätä enää. En edes seuraavaan kuunnousuun asti.»
❧
Kaksikko oli palannut kirjaston puolelle. Koakuma oli hauduttanut uuden kannullisen teetä, ja nyt istuttiin höyryävien kuppien ääressä, yhdessä Voilen pienistä työhuoneista. Öljylamput paloivat seinillä kirkkaina ja tasaisesti. Nämä kammiot oli periaatteessa tarkoitettu vierailevien tutkijoitten käyttöön. Varsinkin Gensōkyōhon muuttamisen jälkeen ne olivat olleet enimmäkseen tyhjinä. Niihin oli lisätty kirjahyllyjä ja alettu koota pienten erikoisalojen aineistokokoelmia, mutta edelleen niissä mahtui myös tekemään tutkimusta pöydän ääressä.
Ovi oli lukittu sisäpuolelta.
»Kerrohan nyt tarkemmin, mikä sinua vaivaa. Tiedän, että minun pitäisi olla kiinnostuneempi apuhenkeni hyvinvoinnista. Minusta vain on enimmäkseen näyttänyt siltä, että pärjäät oikein hyvin.»
Koakuma ei saanut sanaa suustaan. Patchouli katseli häntä miettiväisenä.
»Onko sinun... koti-ikävä?»
Koakuma pudisti kevyesti päätänsä, mutta Patchouli jatkoi:
»Olet palvellut minua pitkään ja hyvin. Ei minusta ole mahdoton ajatus, että keksisin sinulle jonkin koitoksen ja sen läpäistyäsi vapauttaisin sinut. Mitähän se voisi olla... Jotakin, mistä jäisi minulle kaunis muisto. Aina, kun näkisin työsi jäljen, ajattelisin sinua, ahkeruuttasi, uskollisuuttasi...» Patchouli hymähti, »ja niitä kommelluksia, jotka ehdimme yhdessä kokea.»
Kyynelet alkoivat valua pitkin Koakuman sileitä, punakoita poskia.
»Minä en halua milloinkaan jättää suurta liikkumatonta kirjastoa, emäntä, sillä minä olen teihin toivottomasti rakastunut.»
Patchouli veti vahingossa teetä henkeensä, ja Koakuma joutui hakkaamaan häntä selkään.
Saatuaan puhekykynsä takaisin kirjastonoita kokoili itseään tovin ja alkoi sitten sanailla verkkaisesti, asiallista mutta ymmärtäväistä sävyä tavoitellen.
»Niin, tuota. Näiltä tapauksilta ei manaajain ja apuhenkien välisissä suhteissa tietenkään voi välttyä. Olen pahoillani, etten ole itse huomannut mitään. Sen tähden en ole voinut puuttua asiaan. Osittain se johtuu siitä, että olen liiaksi käpertynyt itseeni ja omiin murheisiini. Toisaalta luulen, ettei minulla ole edellytyksiäkään nähdä succubuksen pinnan läpi sieluun asti, ellen varta vasten tiedä, mitä etsiä.»
»Mitä tarkoitatte ’asiaan puuttumisella’, emäntä?»
»Olet hyvin terävä pikku paholainen, ja uskon, että saan sinut vielä näkemään asioitten todellisen laidan. Sitten kaikki järjestyy.»
»Rakkaus on sokea, sanotaan.»
»Ei sinun tarvitse olla huolissasi. Jos emme saisikaan asioita järjestymään, en aio myydä tai lahjoittaa sinua kenellekään toiselle. Pääset takaisin kotiisi ja sillä siisti.»
Patchouli hymyili rohkaisevasti niin hyvin kuin taisi. Koakuma ratkesi itkemään ja painoi päänsä pöydälle käsivarsiensa varaan.
»Noh, noh. Rauhallisesti nyt.»
»Mutta miksi, emäntä? Miksi?!»
»Miksi mitä?»
»Miksi ette edes mainitse sitä mahdollisuutta, että saattaisitte vastata minun tunteisiini?»
Patchouli kokosi ajatuksiaan jonkin aikaa.
»Mitä ajatteletkaan, Koakuma? En minä ole ihminen, joitten tahdonvoima on sinun viettelystäsi heikompi. En myöskään koskaan ole kuulunut niihin, jotka lihansa ja mielensä nautinnoksi alistavat voimattomia ja tahdottomia. Nimeni on Knowledge, ja sen nimen mukaan olen elänyt. Sinutkin kutsuin palvelukseeni ennen muuta sen tähden, että halusin tietää, miten se tapahtuu ja mitä siitä seuraa. Olen pahoillani. En osannut kuvitella, että voisin aiheuttaa tämänkaltaisia seuraamuksia.»
Nyt oli Koakuman vuoro harkita, miten sanansa parhaiten asettelisi. Hän terästäytyi ja heitti pöydän ylitse haastavan katseen, vaikka hänen poskensa olivat märät ja nenänsä tukossa.
»Voimaton minä totisesti teihin verrattuna olen, emäntä, joskaan en aivan kaikessa. Mutta en olisi uskonut, että väitätte minua tahdottomaksi!»
Patchouli huokaisi hieman tuskastuneena.
Minulla on aikaa. Hoidan tämän kunnolla.»Totta kai vähäisillä paholaisilla on oma rajallinen tahtonsa. Mutta aina se on alistettuna jonkun palvelukseen. Taikavoimieni avulla olen tehnyt sinusta palvelijani ja sitonut sinut omaan tahtooni. Jos käskisin sinun rakastaa minua sielullasi ja ruumiillasi, tekisit niin.»
»Käskettynä? Tuskinpa koko sielullani!»
»Ehkä et, mutta se ero pysyisi ainiaan minulta salattuna. Ennen minua tahtosi oli sidottu Belialiin, langenneeseen enkeliin ja pimeyden lapsien johtajaan. Hän jätti oikuillesi tietyn liikkumavaran, koska katsoi sen hyödylliseksi omien päämääriensä kannalta. Minun mielestäni hän oli arvioinut hyvin, enkä tahtonut sitoa sinua ainakaan sen enempää kuin hän.»
»Emäntä, nyt on teidän vuoronne kuulostaa kristityltä.»
Patchouli säpsähti. Koakuma tiesi, että Patchoulin sukulaisia ja varsinkin tämän vanhojen ystävien sukulaisia oli julmasti kidutettu ja surmattu kristittyjen järjestämien vainojen aikaan. Patchouli ei suinkaan tuominnut ketään pelkän uskonnon perusteella, mutta hänen itsensä nimitteleminen kristityksi oli sentään liikaa.
»Anteeksi, emäntä.»
»Sietääkin pyytää.»
»Tarkoitin vain, että muhamettilaisetkin ovat päässeet lähemmäksi totuutta puhuessaan minun kaltaisistani džinneinä, olentoina, joilla on oma vapaa tahto siinä kuin ihmisilläkin. Kyllä teillä, emäntä, on hallussanne voima alistaa myös ihmisen tahto omanne alaisuuteen. Ja kuitenkin –»
Noita kalpeni. Hänen apuhenkensä ei ainoastaan osoittanut kiusallisia merkkejä tahdonvoimasta vaan oli myös onnistunut johdattamaan keskustelun tuskalliselle alueelle.
Kiireesti Patchouli pisti väliin: »Ainoastaan saavuttaakseni jonkin yksittäisen päämäärän, ja silloinkin vain väliaikaisesti, olen joskus –»
»En puhu nyt siitä.»
Älä sano sitä ääneen.»...Teillä on hallussanne voima alistaa myös ihmisen tahto alaisuuteenne. Ja kuitenkin te rakastatte Eevan tytärtä.»
»Koakuma, miten sinä uskallat –»
»Jos te kuvittelette, että oman rakkauteni tunnustaminen vaati vähemmän rohkeutta, kertoo se minulle, että tieto ei ole tie viisauteen!»
Koakuma oli noussut seisomaan. Hänen kyynelistä märät kasvonsa hehkuivat suuren puhujan voimaa. Patchoulin mielessä käväisi ajatus, että hän voisi murskata tuon pikkupirun kuin kärpäsen ja unohtaa koko sotkun.
En. Se ei olisi oikein.❧
Koakuma itse tiesi kävelevänsä veitsenterällä kaiken nielevien liekkien ja mustien, pohjattomien vetten rajalla. Hän oli haaveillut tästä hetkestä jo kauan – ja nähnyt siitä painajaisia monen monituista kertaa. Hän halusi kelvata rakastamalleen olennolle sellaisena kuin oli, mutta näköjään se ei kävisi päinsä, ellei Patchouli tietäisi, kuka hän todella oli.
Jos teen sen, mikä minun täytyy tehdä, voinko mitenkään paeta mahtavien vihaa?»Emäntä, haluaisin puhua teille toisesta asiasta, jonka paljastaminen on sekin uhkarohkeaa. Vaarannan oman turvallisuuteni, ja ehkä teidänkin, ja saatan siinä sivussa kolhaista itsetuntoanne pahanlaisesti.»
»Tieto lisää tuskaa, on sanottu, mutta noinkohan se kykenee minua vaarantamaan? Ajattelisit omaa parastasi. Miksi sanoa ääneen sellaista, mistä ei seuraa mitään hyvää?»
»Itseäni varten etsin enää vain pelottavista vaihtoehdoista vähiten pelottavaa; ja olen käsittänyt, että totuus,
emet, on itsessään teille paljon arvoinen.»
»Niin on. Puhu siis.»
»Muistelitte äsken, miten kerran manasitte minut luoksenne riivaaja Belialin palveluksesta.»
»Sen tarinan pitäisi olla meille kummallekin tuttu. Pitkään olit liikkunut ihmisten parissa saamiasi tehtäviä suorittamassa, ja yhteys isäntääsi oli heikentynyt. Niin pystyin sieppaamaan sinut, vaikka en ollutkaan vielä järin kokenut manaaja. Ylpeänä olen sitä muistellut, mutta ehkä minulla onkin syytä katua tekoani.»
»Ettekö ole milloinkaan pelännyt mestari Belialin vihan saavuttavan teidät?»
»Olin huolellisesti perehtynyt keskiajan ja vanhan ajan oppeihin ja ryhtynyt tarvittaviin varotoimiin. Käsittääkseni olen täysin turvassa.»
»Mitä merkitsee ’huolellisesti perehtyminen’?»
»Tässä tapauksessa lähinnä vertailevaa tutkimusta ja lähteitten arvioimista. Tietoa sinänsä oli enemmän kuin kyllin. Ratkaisevaa oli selvittää, mihin tiedonjyväsiin voi luottaa.»
»Olette varmasti perillä siitä, että keskiajan oppineitten tietämyksessä oli pahoja aukkoja.»
»Taika on aina uhkapeliä. Tietyt riskit on otettava. Mutta arpapeliä se ei ole, vaan pikemminkin pokeria. Mielestäni olen pärjännyt kohtalaisesti. Osannut luovuttaa silloin, kun minulle on jaettu huono käsi.»
Koakuma vapisi kiihtymyksestä.
Se tosiaankin tapahtuu tänään. Syteen tai saveen.Hänen kasvoilleen nousi vilpittömän kunnioittava ilme.
»Olen tarkkaillut menetelmiänne näinä vuosikymmeninä. Myönnän, että olette tavattoman taitava ettekä ota turhia riskejä. Minun kohdallani sorruitte kuitenkin virheeseen. Poikkeukselliseen – ja suureen.»
»Kuinka niin?»
»Henkien manaamiseen liittyvissä kysymyksissä ovat langenneet enkelit onnistuneet johtamaan menneitten aikojen oppineita harhaan. Ette te olisi saanut minua, emäntä, ellei mestari Belial itse olisi sitä sallinut.»
»Vakava väite. Miten voin tietää, ettet yksinkertaisesti tee minusta pilaa?»
»En minä hallitse niin korkeaa taikuutta, että kykenisin edes ymmärtämään hänen käyttämänsä menetelmän saati selittämään sitä teille. Sen vain tiedän, että juuri viimeisenä yönä ennen siirtymistäni teidän palvelukseenne, emäntä, mestari Belial ilmestyi minulle ja antoi uuden tehtävän.»
»Tämä on minulle uutta.»
»Tehtävän kuvaus ei ole mitenkään monimutkainen, mutta hän tiesi, ettei sen suorittaminen kävisi helposti. Hän antoi minulle paljon aikaa.»
Koakuma piti tauon ja katsoi lattiaan.
»Tehtäväni kuului: ’Tuo minulle noita Patchouli Knowledgen kuolematon sielu, joko ostamalla tai petoksen kautta.’»
Patchoulin katse kääntyi sisäänpäin. Hän punnitsi palvelijansa sanoja hyvän tovin.
»Kerrotko tämän minulle siksi, että määräaikasi on vihdoin kulumassa umpeen?»
»En!! Entinen isäntäni antoi minulle alustavasti kaksisataa vuotta, eikä sekään määrä ole ehdoton.»
»Miksi sitten?»
»Siksi, koska se näyttää olevan ainut keino saada teidät uskomaan, että minulla on vapaa tahto! Saatan olla taikavoimiltani vähäinen, mutta itsenäinen sielu minulla on siinä missä teilläkin – tai Kirisamella. On totta, että vaihdoin yhdestä orjuudesta toiseen orjuuteen, mutta saman olisi ihminenkin tehnyt minun asemassani... Väitän, että myös syntyperäinen noita!»
»...Ja väität, että sinä, vähäinen henki, rohkenet nousta uhmaamaan voimain ruhtinasta vailla mitään suojaa?»
»Emäntä, paljastettuani teille salaisuuteni te olette ainoa kilpeni. Jos ette halua pitää minua rinnallanne, voin yrittää epätoivoista pakoa. Saattaisin onnistua välttelemään kohtaloani vuosikymmeniä, ehkä vuosisatojakin. Mutta mitä minä niillä vuosisadoilla tekisin? Ehkäpä vain marssin suoraan mestari Belialin kasvojen eteen ja kerron kiertelemättä rikokseni. Rangaistus olisi... ankara. Mutta tuskin pahempi kuin elämä kahlittuna yksipuoliseen rakkauteen. Rakkaus ei koskaan häviä.»
Patchoulikin nousi seisomaan ja katsoi Koakumaa tiukasti suoraan silmiin.
»Miten voit edes suunnitella itsellesi noin hirveitä kohtaloita?»
»Sitäkö kysyy minulta nainen, joka on ajanut itsensä niin kauas syvyyteen, että hänen ainoa onnensa on hyväillä myrkkypulloja oomegasta ja alfasta unelmoiden?»
Patchouli Knowledge vaikeni. Hänen mielensä perukoilla alkoi väikkyä tunne, että tässä kohtaa hänen pitäisi oivaltaa jotakin. Hänen tunteensa olivat lamaantuneet, ja hänen järkensä tyytyi toteamaan pikkupirun pelaavan uskomattoman hyvin. Suurin osa šakkilautaa oli jäänyt tyhjäksi. Patchoulilla oli kuninkaan lisäksi jäljellä pari sotilasta toisessa laidassa, Koalla taas vähintään yksi torni ja pari muuta upseeria.
Koakuman ääni vaimeni väriseväksi kuiskaukseksi: »Se nainen, muutenkin heikko ja sairaalloinen, kuihtuu silmissä ja valmistaa halāhalaa jaksaakseen raahautua yhdestä pilvisestä, kuuttomasta yöstä toiseen. Lieneekö hänen mahdollista kuvitella, miltä rakastuneen ja kaipaavan tuntuu seurata sitä vierestä? Otaksukaamme, että mustavalkoinen noita olisi aikanaan hylännyt myös nukkemestarin ja etsinyt vain kuolemaa armottoman lyhyen aikansa lohduksi. Onhan totta, että kuitenkin pian tuuli käy hänen ylitsensä, eikä häntä enää ole! Mistä olisi tiedon haltija silloin etsinyt ratkaisua?»
»Koakuma –»
»Emäntä, te käskitte minun kertoa tarkemmin, mitä se merkitsee, että minä en jaksa tätä enää. Minä olen sen teille kertonut; jos saan itse valita, olkoon tämä se viimeinen koitokseni, josta te minut muistatte, kun yksinänne tislaatte eitriä puhtaaksi eikä minuakaan enää ole, ainakaan teille!»
»Koakuma, älä! Minä –»
»’Jos minä olenkin vaivannut sinua en minä sinua enää vaivaa!’ kuten Naahum elkosilainen on kirjoittanut», huudahti Koa ääni särkyen. Kyynelet olivat uudelleen alkaneet valua pitkin pikku paholaisen kasvoja.
Koakuma lähti harppomaan kohti ovea. Patchouli oli kuitenkin sitä lähempänä, astui nopeasti hänen tielleen ja tarttui lukossa olevaan avaimeen. He törmäsivät toisiinsa ja kaatuivat molemmat lattialle, mutta samalla Patchoulin onnistui kiskaista avain irti ja paiskata se kohti nurkkaa. Kilahdellen se pomppi syvälle yhden kirjahyllyn alle pimeyteen.
Molemmat lojuivat hetken niillä sijoillaan. Sitten he nousivat vaivalloisesti pystyyn.
»Emäntä, minä pyydän ja rukoilen. Antakaa minun kaivaa tuo avain esiin ja mennä menojani. Olitte oikeassa, minun on ikävä kotiin. En vain ole milloinkaan nähnyt ikävääni itse, koska rakkaus toden totta on sokea.»
»Koa, minä olen kuunnellut sinua; kuuntele sinä minua vielä hetki.»
»...Olkoon menneeksi.»
Patchouli ojensi oikean kätensä kohti succubus-tyttöä.
»Tartu nyt minun käteeni.»
»Minkä tähden?»
»Minä haluan pyytää, että et enää puhuttelisi minua emännäksesi. Minun etunimeni on Patchouli. Tänä yönä et ole osoittanut ainoastaan, että sinulla on oma mieli ja vapaa tahto. Olet osoittanut myös sen, että jos voimallisuudessa jäätkin minusta jälkeen, niin yhtä paljon jään minä sinusta urheudessa. Sinä olet minun vertaiseni.»
Koakuma katsoo, mittailee Patchouli Knowledgea silmillään, eikä käsitä, ei usko.
»Minun täytyy vielä tutkia tunteitani, mutta sillä välin haluaisit kenties minun paljastavan erään asian, jonka olen sinulta salannut kaikki nämä vuosikymmenet.»
Nyökkäys.
»Siitä yöstä lähtien, jona sinut eteeni manasin, olen ajatellut, että sinä olet suloisin ja viehättävin pikku succubus, jonka olen eläissäni nähnyt. Olen vain parhaani mukaan peittänyt sen tunteen, koska... no, uskoin, että se vain sotkisi meidän välistämme suhdetta. Ja olen pikkuisen pelännytkin sinun lajityypillistä viettelijättären voimaasi, jolle edes me syntyperäiset noidat emme ole ehdottoman vastustuskykyisiä.»
Varovasti, haparoiden, Koakuma ojensi kauniin, sileän kämmenensä. Heidän sormensa koskettivat toisiaan. Liikuttuneena Patchouli tarttui ojennettuun käteen lujasti, pian molemmin käsin.
Koakuma alkoi väristä koko varreltaan. Hän ei enää tiennyt, itkikö ilosta vai aiempien murheittensa tähden. Hän kapsahti Patchoulin kaulaan ja syleili tätä kuin viimeistä päivää.
Sillä aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.
❧
»Hyvää huomenta, emäntä. Aamu sarastaa pian. Olen kattanut yön viimeisen aterian.»
»Kiitos, Sakuya-neiti. Missä Patchouli mahtaa viipyä?»
»Olin juuri tulossa siihen. Ystävättärenne kutsui minua vajaa tunti sitten. Hän pyysi ilmoittamaan teille pahoittelunsa sen johdosta, ettei pääse osallistumaan tähän ruokailuun eikä tällä tietoa seuraaviinkaan.»
»Tuota, Sakuya-neiti... Miltä hän vaikutti? Onko hän mielestänne taas huonommassa kunnossa?»
»Mielestäni ei. Pikemminkin päinvastoin. En saata arvata, mihin tämä liittyy.»
»Hm.»
»Tulisiko minun pitää häntä silmällä tarkemmin?»
»Hm. Tuota, enpä usko. Minulla on aavistus, että hänen tietään ohjaa nyt aivan uusi kohtalo. Voitte mennä, saavun ruokasaliin hetkisen kuluttua.»
Pääsisäkkö Sakuya Izayoin poistuttua Remilia Scarlet sammutti huonetta valaisseet kynttilät, avasi ainoan ikkunan verhon ja katseli pitkän aikaa jo vaalenevalla taivaalla kumottavaa kuuta.
»Jutun huono puoli on, että tässä saattaa käydä niin, ettei Patchystä muutamiin aikoihin ole minulle juurikaan hupia... Täytynee keksiä jotakin ajankuluketta omin päin.»
❧
Kaukana Gensōkyōn ääressä Reimu Hakurei tökki Marisa Kirisamen paljasta olkapäätä.
»Marisa! Marisa, herää! Kuuntele minua hetki!»
»Mmmmmh? Mikä ihme nyt? Sen kerran ku sä oot itte käskeny mua jäämään yäks... Mä en tosiaankaan meinaa nousta. Mä nukun tänään myähään!»
»Ei sinun tarvitse nousta. Minun on vain pakko päästä kertomaan tämä. Heräsin äsken painajaiseen, ja minusta se oli selvä enneuni. Kartanon vampyyri aiheuttaa meille kunnon sekasotkun selvitettäväksi!»
»Mhh... Tapahtuuks se pian? Mikä vuadenaika siin unes oli?»
»Ai. Hyvä kysymys. En oikein muista. Luulisin, että viimeiset kirsikankukat olivat juuri putoamaisillaan.»
»Siihenhän on viä aikaa. Mee takas nukkumaan tai keskity ees tän päivän murheisiin. ’Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.’»
»Mistä tuo oli?»
»En mä muista. Hyvää yätä.»
❧❧❧
Muistoni mukaan Patchouli-sarja kehittyi siten, että aivan alussa oli vain yksi tarina ja melko pian aloin suunnitella sille kaksiosaista jatkoa. Kaikki golem-välikohtaukseen ja sen jälkiselvittelyihin asti näytti pääpiirteittäin selvältä jo silloin – uskoakseni syksyllä 2009. Sydäntalvella 2009–10 aloin tuumia, että kenties voisi seurata myös neljäs osa. Miten se olisi mahdollinen? Tiesin, mihin suuntaan tarina voisi kehittyä, mutta en voisi kuljettaa sitä, ellen uskoisi siihen itse.
Minulla on muistikuva siitä, miten olen kävelyllä syksyisessä metsässä, kun minulle odottamatta avautuu selitys mieltäni jo pitkän aikaa vaivanneeseen ongelmaan. Luontevaa olisi olettaa tämän tapahtuneen loka–marraskuussa 2013. Hieman epävarman muistikuvani mukaan myös sarjan osa 2,5 nimittäin syntyi saman oivalluksen sivutuotteena, ja sitä aloin työstää 2.11.2013. (Toisaalta: päiväkirjani mukaan keskustelin aiheesta pohdiskellen ja antoisasti Teerätin kanssa jo 6.10.2013 ja olin muistikuviini sopivalla kävelyretkellä 9.11.2013.)
Ryhdyin laatimaan tätä tarinaa melkein heti saatuani »Emetin
» ensimmäisen luonnoksen päätökseen. Jälleen kerran teksti vei kirjoittajaa, ja mukaan tuli yksityiskohtien lisäksi kokonaan uusia osasia. Ne ovat kuitenkin pientä verrattuna metsäkävelyni oivallukseen.
Kävelkää metsissä.Tämänkertaisen tekstin innoittajia olivat ainakin seuraavat teokset:
– Empowered (kirjoittanut ja piirtänyt Adam Warren)
– Ensimmäinen kirje korinttilaisille (Pyhä Raamattu, Uusi testamentti)
– Evankeliumi Matteuksen mukaan (Pyhä Raamattu, Uusi testamentti)
– Hamsterit (kirjoittanut Veikko Huovinen)
– Histoire admirable de la possession et conversion d'vne pénitente (kirjoittanut Sébastien Michaëlis)
– Kloonien hyökkäys (Tähtien sota, osa II; käsikirjoitus George Lucas)
– Korkea veisu (Pyhä Raamattu, Vanha testamentti)
– Naahum (Pyhä Raamattu, Vanha testamentti)
– Psalmit (Pyhä Raamattu, Vanha testamentti)
– Saarnaaja (Pyhä Raamattu, Vanha testamentti)
Erityiset kiitokset sivustatuesta Korven soturille!
