Touhou.fi

Todellisuus => Esittele itsesi => Aiheen aloitti: Gyrael - Syyskuu 18, 2011, 11:06:53

Otsikko: Huomenta vai
Kirjoitti: Gyrael - Syyskuu 18, 2011, 11:06:53
(http://i4.photobucket.com/albums/y132/Daimond/gyraelasd.jpg)
Anakichi (http://anakichi.deviantart.com/) teki kiitos.

Jaa'a tämä esittely on ollut tarkoituksena tehdä jo pidemmän aikaa, toisaalta ei tähän oikein osaa itse mitään kirjoittaa mutta jospa nyt jotain saisin tähän aikaan.

Taidan aloittaa ihan Touhousta kuitenkin, joten kerrottakoon, että en pelaa Touhouta tosissani vaan lähinnä ajanvietteenä, kun en jaksa avata pelikonsoleitani. Touhouhun olen tutustunut enimmäkseen youtubessa, joskus pari vuotta sitten, tosin silloin totesin jo ettei Touhou jaksanut innostaa kamalasti mutta tiedostin sen olemassa olon ja suloiset hahmot. Latasin pelit koneelleni nyt n. kuukausi sitten, kun kuitenkin halusin ihan huvikseni kokeilla pelaamista. Viime kesänä cossailin Koakumaa.

Tällä hetkellä olen lukiossa ja abivuotta viettelen, joka tosin venyy sitten vielä ensi vuoden syksyyn mutta mitäpä tuosta. Nautin pelaamisesta hyvin paljon, vaikka olenkin enemmän konsolipelaaja, koska en oikeastaan pidä hirveästi PC:stä pelialustana. Toki on joitain poikkeuksia, kuten Team Fortress 2 ja Heroes Might and Magic III. Omistan Xbox 360, Nintendo Wii, Nintendo DSi XL, PS, PS2, Gameboy Color, Gameboy Advance ja NES on jossain säilöttynä. Harrastan pelaamista ei kait tuohon oikein muuta voi sanoa ja valokuvaamassa käyn melkein, joka viikonloppu vähintään.

Katson animea satunnaisesti nykyään, koska harvemmin enää löytyy sellaisia jotka oikeasti iskisivät ja jaksaisivat kiinnostaa. Mangaa luen ja löytyy ihan sopivasti noista hyllyistä. Mangan lukemisessa on vähän sama kuin animen katsomisessa, että harvemmin enää meinaa löytyä oikeasti kiinnnostavaa mutta joskus helmiä löytyy. Luen myös länsimaisia sarjakuvia, sekä pidän laittoman paljon kostajista sekä supersankareista.

Minulla on hattuja.
Otsikko: Vs: Huomenta vai
Kirjoitti: Jagdpanther - Syyskuu 18, 2011, 11:13:04
Halipatsui vaan ja teretulemast. ^w^

Lempihahmot? (Jos sinulla semmoisia on.)
Otsikko: Vs: Huomenta vai
Kirjoitti: Gyrael - Syyskuu 18, 2011, 11:24:21
Halipatsui vaan ja teretulemast. ^w^

Lempihahmot? (Jos sinulla semmoisia on.)
Toki lempihahmoja löytyy mm. Flandre, Koakuma, Sakuya, Marisa, Yuyuko, Suika ja Suwako. :3
Otsikko: Vs: Huomenta vai
Kirjoitti: yuki_tears - Syyskuu 18, 2011, 11:32:26
Tervetuloa minunkin puolestani.^^ Toivottavasti viihdyt.^^
Otsikko: Vs: Huomenta vai
Kirjoitti: Vee - Syyskuu 18, 2011, 12:31:28
Heroes Might and Magic III
Olet aivan saatanan hieno mies. Tervetulloo

Mitä Touhoupeliä pelailet ja millä vaikeusasteella?
Otsikko: Vs: Huomenta vai
Kirjoitti: Skwrl - Syyskuu 18, 2011, 12:32:53
Heissan moissan ja tervetuloa!

Minulla on hattuja.
Uu, minkämoisia? Löytyykö silinteriä?
Otsikko: Vs: Huomenta vai
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Syyskuu 18, 2011, 12:44:52
Minulla on hattuja.
niin on minullakin

tervetuloa tänne retardeiden joukkoon.

uiko sun lentäri?
Otsikko: Vs: Huomenta vai
Kirjoitti: Millenium - Syyskuu 18, 2011, 12:57:44
Tervetuloa!

Letty vai Cirno?

Minkälaisia pelejä yleensä pelaat?
Otsikko: Vs: Huomenta vai
Kirjoitti: Anakichi - Syyskuu 18, 2011, 15:02:08
halojata halloo.

en tietenkään voi olla kysymättä sinulta:

piditkö angry birds-pehmostasi?

ja

Olenko oikeasti mielestäsi hyvä kokki?
Otsikko: Vs: Huomenta vai
Kirjoitti: Gyrael - Syyskuu 18, 2011, 15:08:40
Heroes Might and Magic III
Olet aivan saatanan hieno mies. Tervetulloo

Mitä Touhoupeliä pelailet ja millä vaikeusasteella?
Tällä hetkellä pelailen EOSDia normalilla ja Ten Desiresia easylla~

Heissan moissan ja tervetuloa!

Minulla on hattuja.
Uu, minkämoisia? Löytyykö silinteriä?
Silinteriä ei vielä löydy mutta erilaisia lippiksiä, lakkeja, lierihattuja mutta ostelen semmosia, jotka on mukavia. Silinterin ostelen kunhan mukavan näköisen löydän vielä joku päivä.

Minulla on hattuja.
niin on minullakin

tervetuloa tänne retardeiden joukkoon.

uiko sun lentäri?
Juu se kroolaa.

Tervetuloa!

Letty vai Cirno?

Minkälaisia pelejä yleensä pelaat?
Pelaan yleensä first person shooter-pelejä, rpg:t ovat myös lähellä sydäntä, tietynlaiset tasohyppelypelit sekä ihan taistelupelit.

Pakko kyllä sanoa, että Letty~

halojata halloo.

en tietenkään voi olla kysymättä sinulta:

piditkö angry birds-pehmostasi?

ja

Olenko oikeasti mielestäsi hyvä kokki?
Pidin ja ajattelin laittaa sen kiinni laukkuuni, jos siinä on joku paikka mihin sen saan kiinni. Toisekseen olet hyvä kokki etkö muka usko, vaikka kuinka sitä sanon! :c
Otsikko: Vs: Huomenta vai
Kirjoitti: Mia - Syyskuu 18, 2011, 17:39:01
Tervetuloa.

Minkälaisesta musiikista pidät? Onko suosikkiesittäjiä? Entäs miten menee Touhou-musa, joko alkuperäiset tai remiksit?

Mitkä ovat mielityimmät manga- tai animesarjat?

Tarkoitatko muuten että cossasit Koakumaa tänä vuonna kesällä vai viime vuonna? Jos kyse on tästä vuodesta niin olen varmaan nähnyt sinut~ (kuten varmaan moni muukin).

Toivottavasti törmätään joskus, mutta ei sentään kovassa vauhdissa.
Otsikko: Vs: Huomenta vai
Kirjoitti: Kougyoku - Syyskuu 18, 2011, 17:43:48
Tervetuloa. :> Flandre vai Remilia?
Otsikko: Vs: Huomenta vai
Kirjoitti: endelina - Syyskuu 20, 2011, 17:54:40
h0h00

Mite oot olevinas nii lurkkeri mut silti meet kohta mun viestimäärästä ohi? =_=
Otsikko: Vs: Huomenta vai
Kirjoitti: Anakichi - Syyskuu 21, 2011, 08:49:28
lopetatko ajoissa ettei joillekin tule vääriä luuloja?