Touhou.fi

Todellisuus => Moderni audiovisuaalinen kulttuuri => Aiheen aloitti: Selleri - Elokuu 03, 2012, 03:33:58

Otsikko: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Selleri - Elokuu 03, 2012, 03:33:58
Yleistä jutustelua peliläheisemmin, kyllähän joku niihin sentään aikaansa vielä tuhlaa? ;__;

PS3 hankittu, ensimmäisenä pelinä MGS-HD Collection, lähinnä Peace Walker verkossa innosti. Versuksessa ihmiset eivät ammu, sen sijaan jättävät pornolehtiä lojumaan, viskovat valokranaatteja ja tulevat vetämään turpaan. Coopissa pelataan vain bossitaistoja Fulton-raketeilla vihollisia sopimattomasti kähmien. Ja japsit lagivat, ainakin tältä puolelta palloa katsottuna.

Sitten Crash Team Racing, ensimmäinen "läpipeluu" ohi, ja edelleen paras autoilupeli ikinä. Mario Kart -klooni joka monien silmissä lyö laudalta esikuvansa, eikä tämän hauskuus ole muuten hävinnyt yhtään mihinkään 13:ssa vuodessa.

Tuoreimpana hankintana Vanquish, johon on nyt tämä ilta sijoitettu. Kiidetään halki taistelutantereiden vihuja ampuen, silloin tällöin vetäen mokomia romuläjiä turpaan hidastettuna. Pelattavuus toimii mahtavasti, dialogi on paljolti huonoa ja juoni tuntuisi olevan hyvällä tavalla huono. Löytyy paljon potentiaalia pelottavan tehokkaaksi ajantuhlaajaksi, vaikeustasonkin ollessa kohdillaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Elokuu 03, 2012, 11:05:10
viimeaikoina tullu pokemonin ohessa mätettyä Super Mario 3D landia, peli tuntuu välillä ihan liian helpolta johon suurin syy on ylianteliaisuus lisäelämissä. 115 elämää ei järin painosta tarkkuuteen, varsinkaan jos tietää että kentästä saa joka tapauksessa ainakin muutaman elämän lisää, joten vaikka kuolisi on elämiä silti enemmän kuin aloitettaessa.
lisäksi pelin ensimmäisellä puoliskolla peli antaa kolmen kuoleman jälkeen Super Tanookipuvun, joka tekee kuolemattomaksi, ja viiden kuoleman jälkeen saat itemin jolla voit teleportata suoraan tason loppuun.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Elokuu 03, 2012, 12:12:40
Tällä hetkellä peleissä on kaksi suurta vaikuttajaa:

Dota 2 ja Disgaea 3/4. Sori Seppo, touhou ei kuulu enää aktiivipeleihin. En petä pyhää lupaustani dotalle jonka tein lukion kakkosella

Dota2:sta on steamin mukaan pelattu 370h ja peli tuntuu aina vain paremmalta, varsinkin jos seura on hyvää. Genre on siis vaihtoehtosesti action rts tai moba, molemmat kuvaukset sopivat varsin hyvin tähän peliin. Genren varsinainen isä on DotA, joka syntyi WCIII: Reign Of Chaosin aikaan mutta tuli tunnetuksi kys. pelin expansionin Frozen Thronen kautta. Kyllä, peli on vessamodi mutta ei silleen pelityyliltänsä ollenkaan samaa. Muita genren edustajia ovat sitten HoN ja LoL. En jaksa antaa niille hirveesti painoarvoa sillä ovat kummatkin huonompia kuin alkuperäisensä.

Disgaea 3 ja 4 ovat molemmat Strategy JRPG:itä. Strategiaominaisuuksien lisäksi kys. teokset ovat hyvin grindaamiseen painottuvia pelejä. Onneksi toisinaan puuduttavaa grindaamista kompensoivat molempien pelien juonet (vaikka 3 onkin vähän mitä on).
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: SciSan - Elokuu 03, 2012, 15:20:25
Jos löytyy seuraa, niin Dota 2, LoL tai Hisoutensoku (90% pelaamiseen kuluvasta ajasta).

Yksin pelatessa Terraria, Trine 2, Civ 5, Bastion, Portal 2. Suurin osa jälkimmäisistä tarttui Steam summer salesta mukaan. Noiden lisäksi on tietenkin jotain visual novelleja, jos niitä peleiksi voi laskea. Yksinpelien puolelta ei oikein löydy mitään hirveesti "sytyttävää" peliä. Ajattelin hommata Dark Souls pc version sitten ilmestymisen jälkeen.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Elokuu 03, 2012, 15:29:55
Nyt kun Selleri mainitsi CTR:n, alkoi itseäkin hiukoa kyseinen peli.....

Mutta Pokemonia on tullut pelattua päivästä toiseen monen monta tuntia. Pääasiassa Platinumia, jonka hommasin viime sunnuntaina ja son jo kohta läpi. Myös SoulSilverin toista läpipeluuta olisi tarkoitus jatkaa muutaman päivän sisällä. Black taas ontuu toistaiseksi, kunnes saan Giratinan ja kumppanit siirrettyä moiseen. Ja Crystalissa moon jumissa Elite Fourissa, asd. Ja Yellow on ihan alussa, jaksanu pelaa moista lainkaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Elokuu 03, 2012, 16:29:38
Jos löytyy seuraa, niin Dota 2, LoL tai Hisoutensoku (90% pelaamiseen kuluvasta ajasta).

Yksin pelatessa Terraria, Trine 2, Civ 5, Bastion, Portal 2. Suurin osa jälkimmäisistä tarttui Steam summer salesta mukaan. Noiden lisäksi on tietenkin jotain visual novelleja, jos niitä peleiksi voi laskea. Yksinpelien puolelta ei oikein löydy mitään hirveesti "sytyttävää" peliä. Ajattelin hommata Dark Souls pc version sitten ilmestymisen jälkeen.

Tee se ja valmistaudu kuolemaan. Hieno peli kuhan siihen combatsysteemiin pääsee sisään ja osaa hillitä bossfightien aiheuttaman raivon.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Numbbi - Elokuu 03, 2012, 17:41:07
Lähi aikoina on tullu pelailtua Gen 3-5 Pokemoneja Black2/White2 valmistautumista varten ja jonkun verran Guild Warsia valmistautuakseen sitten Guild Wars 2:een.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Elokuu 04, 2012, 13:10:05
Viime aikoina on tullut pelailtua melko paljon Forza Motorsport 3:sta, tosin eilen illalla aloin pelaamaan Crysis 2:sta achievmentteja metsästäen.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Elokuu 04, 2012, 14:07:26
Mass Effect 3:n cooppia koko päivä, joka päivä.

Pelistä aukesi kokonaan uusi ulottuvuus N7 Shadow (http://masseffect.wikia.com/wiki/Mass_Effect_3_Multiplayer/Character_Customization/Infiltrator#N7_Shadow_Infiltrator)in myötä. Yleensä olen rollannut kentälle Batarian "Batman" Soldierin (http://masseffect.wikia.com/wiki/Mass_Effect_3_Multiplayer/Character_Customization/Soldier#Batarian_Soldier) ja spämminyt tulikranaatteja 24/7, mutta nyt henk.koht. pelitaktiikat muistuttavat lähinnä Metul Geuria ja Tenchua. Matsien rytmi on nykyään sitä että ne kolme muuta (Yleensä sotilaita isoilla tykeillä) lanaavat perusmobit ja meikäläinen tarkkailee liikkuuko vihollismassan keskellä Phantomeita (http://masseffect.wikia.com/wiki/Phantom) tai Gethien Huntereita (http://masseffect.wikia.com/wiki/Geth_Hunter) ja puukottelen niitä pois muiden päivää pilaamasta.

Uusista classeista aukesi myös N7 Destroyer (http://masseffect.wikia.com/wiki/Mass_Effect_3_Multiplayer/Character_Customization/Soldier#N7_Destroyer_Soldier). Suosittelen kaikille jotka tykkäävät tulivoimasta, lähes tuhoutumattomista suojista ja hitaasta batistini kävelystä. Nimeksi oli pakko laittaa Conan vaikka tällä hahmolla ei kerkeä lähikontaktia ottamaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Röögeri - Elokuu 04, 2012, 15:44:06
Ratchet and Clank trilogya PS3:lle. Mahtavaa päästä verestämään muistoja nettipelin parissa, jota nuorempana tuli pelattua aivan mahottomasti. Tietokoneella menee sitten Team Fortress 2 ja LoL.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Haze - Elokuu 04, 2012, 16:51:25
Digital Devil Sagaa tullut mätettyä viime aikoina useamman kymmenen tunnin edestä, mantrojen masteroiminen on tuskaa.
Tämän lisäksi Project Diva Extend, Final Fantasy IX ja Corpse Party ovat saaneet myöskin aika lailla huomiota, joskaan ei niin paljon kuin äsken mainittu DDS. Juuri nyt tosin koneessa pyörii Final Fantasy X-2, josta voin syyttää Lumityttöä, kun meni eilen nähteni pelaamaan, ja muistutti siitä, miten paljon kyseistä peliä aikoinaan rakastin/vieläkin rakastan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kougyoku - Elokuu 04, 2012, 17:15:46
Tales of Graces F'ää on tullu pelailtua c: Päätin että pelaan sen loppuun ennenkuin alotan uuen pelin joten jo kerinny tulla pikkune kasa pelailtavia pelejä, seuraavaks sit varmaa Catherine :----D
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Suiggari-Tou - Elokuu 04, 2012, 17:25:26
Kaikkea mahdollista tulee pelattua sekalaisesti, tällä hetkellä on kunnolla läpipeluun alla Final Fantasy IX, BlazBlue: Continuum Shift II, Project Diva Extendiä aina välillä, Disgaea 2 ja Persona 3 FES, josta taidan kyllä jättää Answerin välistä tällä kertaa koska peli on ollut minulla lainassa kaverilta jo ihan tarpeeksi pitkään. Sitten satunnaisemmat peliprojektit on Dragon Age: Origins, Ôkami Dissidia Final Fantasy, Persona 4 ja Final Fantasyt X ja XII. Eli joo, monta rautaa tulessa, ja ei auta sekään että tuppaa aina jäämään niin pelit kuin animetkin kesken jostain täysin tuntemattomasta syystä, joka ei kuitenkaan edes ole kiinnostuksen puutetta tai mitään.

Pitäisi aloittaa kunnolla myös Higurashi Daybreakin peluu, tai edes kokeilla sitä vähän, näyttää oikein kivalta.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Elokuu 04, 2012, 20:46:25
Splinter Cell: Convictionia Co-op:ina (http://www.youtube.com/playlist?list=PLC73FA838CB923F95&feature=plcp) ja yksin.
Lolia, minecräftiä, World in Conflictia toisinaan ja pleikalla jos harvoin käy niin Battlefield 3:sta.

Jääny pelailut nyt vähän taka-alalle kosketinsoiton ja ihmissuhteiden johdosta...
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Mia - Elokuu 05, 2012, 15:29:53
Viime aikoina lähinnä Minecraftia ja DDR:ää/Stepmaniaa.

Ja aina kun on ollut mahdollisuus siihen, Jubeattia ja Beatmania IIDX:ää.

Jonkin verran Touhouta (pitäisi harjoitella Sepon SA-routea). Haluaisin myös pelata enemmän Hisoutenia/Sokua.

Voisin ehkä joskus pelailla Uminekon läpi, paitsi että spoilaannuin johonki episode 3-4 asti. Olen miettinyt vähän sitä Higanbana no Saku Yoru ni -visual novelin pelaamista mutta saa nähdä jaksanko sitäkään.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Reima - Elokuu 05, 2012, 15:41:50
Okami Den, FF12 ja Persona 4 :'3 Ihania pelejä <3
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Anakichi - Elokuu 05, 2012, 18:56:37
harry potter tietovisaa
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Elokuu 05, 2012, 22:17:14
World of Tanksia on kaverin luona hänen kanssaan tullut pelattua nyt pari päivää.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Elokuu 06, 2012, 18:16:10
Pelivuorossa Resident evil 5
pelaamista tosin "haittaa" se että tekstit on japaniksi because of reasons
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Haze - Elokuu 07, 2012, 13:50:12
Crash Team Racing feat. Lumityttö & nukkesyndrooma.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Elokuu 18, 2012, 12:43:11
Kaverin kanssa alotettiin tuossa eilen Borderlands viikonloppu ja hauskaa on :D

Time is bullets
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Saihyc - Elokuu 18, 2012, 13:58:33
Tropico 4

El Presidente Saihyc. Killing rebels and religious people
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Reima - Elokuu 18, 2012, 15:21:00
Ibiä :'D
Mielenkiintoine peli kyl, vaik oon suht huono puzzleis x)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Elokuu 18, 2012, 17:05:31
mgs3 menossa
mukava peli
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Elokuu 21, 2012, 17:14:27
Päätinpä ruveta pelaamaan Phantasy Star Universea pitkästä aikaa. Pitäisi pelata Extra Modea ja kehittää hahmoani että saisin joskus kaverini 95-levelisen hahmon kiinni. Not sure if gusta. Tai sitten vain pelaan tarinamoodin uudelleen läpi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: sota_esa - Elokuu 21, 2012, 20:01:57
Witcher 1, savet katosi wanhan koneen  mukana :I

TF2 mvm ja spurdolands ovat myös kuumaa hottii~
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Elokuu 29, 2012, 12:57:13
lähti ZoE2 menee
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: SciSan - Elokuu 29, 2012, 14:37:30
Just cause 2.

Venäläisä agentteja, ninjoja, ja man vs. nuclear submarine taisteluita. Paras viiden euron peli ikinä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Elokuu 29, 2012, 14:45:21
Elämää

Kingdom hearts : re:chain of memories:ia , viddu kun Axel oliki kovempi vastus mitä GBA-versiossa, tuli turpaan D:
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Elokuu 29, 2012, 14:56:23
Just cause 2.

Venäläisä agentteja, ninjoja, ja man vs. nuclear submarine taisteluita. Paras viiden euron peli ikinä.

Tää peli on vaan niin ebin. En juonesta ja tehtävistä sillee tiiä mut oheispelleily on vaan niin eeppisen näköstä. Pitäs itekin ostaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Elokuu 29, 2012, 17:51:48
lähti ZoE2 menee

On meinaa todella hieno peli.... Viimeinen taistelu Anubiksen kanssa tappaa meikäläisen sormiraukat aina :'D Mutta jatko-osaakin on kuulemma tulossa samoilta tekijöiltä..... Ken tietää milloin.

Meikäläinen tässä hakkaa Pokemon Platinumia. Vielä.... Enää Heatran pitää napata ja saada se mieluiten calm-naturella, timid kelpaa myös. Ja uusi Eevee olisi ihan jepa, että saisin tiimiin Espeonin.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Saihyc - Elokuu 29, 2012, 18:53:02
Yakuza Dead Souls, kivaa räiskiä zombeja ja mäiskiä niitä moottoripyörillä
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Elokuu 29, 2012, 21:38:58
lähti ZoE2 menee

On meinaa todella hieno peli.... Viimeinen taistelu Anubiksen kanssa tappaa meikäläisen sormiraukat aina :'D Mutta jatko-osaakin on kuulemma tulossa samoilta tekijöiltä..... Ken tietää milloin.

Älä puhu siitä. Se on yksi vittumaisimmista bossitaisteluista joita olen kokenut. Mutta muuten peli on aivan mahtava. Pitäisi kai itsekin pelailla sitä just for the lulz jossakin vaiheessa.

Itse pelailen Project Sylpheediä ja Dragon Quest 3:sta tässä samaan aikaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Elokuu 30, 2012, 16:33:37
parasta laskee myös lautapelit. Mikadoa pelaan
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Reima - Elokuu 30, 2012, 18:51:09
Mikadoa
Anteeks, suurena Durarara fanina tulee mieleen vaan DRRR'n Miksu x)

Mut ite täl hetkel kyl Ôkami Deniä, Persona 4, Kingdom Hearts 2 ja Final Fantasy XII
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Elokuu 31, 2012, 15:21:56
Päätin sitten eilen vihdosta viimein kokeilla ps3-ohjaimen kytkemistä koneeseen. Ohjeet oli selvät ja kaikkea, mutta silti siinä koko prosessissa meni 3h että pääsi pelaan CTR:ää. Uguu. Aluksi MotionJoyn (mikälie) ei suostunut asentamaan ajuria, koska sillä oli joitain ongelmia bluetoothin kanssa, joka taas ei liittynyt asiaan millään tavalla. Kuitenkin se sitten loppujen lopuksi alentui asentamaan kyseisen ajurin ja party alkoi. No voi kettu ku ei emulaattori halunut hyväksyä tatteja jostain kumman syystä. Kuitenkin puolen tunnin säätämisen jälkeen koko ohjain toimi kuin itse konsolissa. Harmikseni koneessani ei ole bluetooth-mahdollisuutta, että saisi toisenkin ohjaimen kiinni, toista virtajohtoa kun en omista myöskään, että saisi langallisesti kiinni. Pitkään jo tosin miettinyt ihan omaa ohjainta PC:lle (muutama Logitechin ohjain on jo houkutellut), että ei tarvitsisi antaa veljen kärsiä :I Koska tämä pelaa jatkuvasti kolmosella ja kyseinen konsolihan pitää olla virrat kiinni kokonaan, jos sillä ohjaimella haluaa koneella pelata. Että silleen....
Kuitenkin nyt pääsi nauttiman kunnolla pelaamisesta. Tänään tarkoitus pelaa Crash 3: Warped läpi sisarusten kanssa. Woopwoop.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Numbbi - Syyskuu 03, 2012, 13:30:54
Guild Wars 2:sta tässä nyt jo viikon pelannut niin ei ole ehtinyt täälläkään käymään. :V
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Syyskuu 03, 2012, 20:57:25
Half life 2 tuli ostettua ja siitä pidän nyt pientä taukoa. Kämppiksellä varmaan hauskaa kun jostakin syystä aloin kommentoimaan kaikkea: "no niin viddu sieltä tulen trampista ja kaasu pohjassa ja oh hoh, yritätte viskoa minua autoilla? haistakaa vittu! Ajai siellä ollaan konekiväärit kädessä  ja meikäläinen pieksee teidät sorkkaraudalla. AI SAATANA HELI-HELI-HELI-KOPTERI~!  nyt pakoon"  ja jotain tuota vastaavaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Syyskuu 16, 2012, 14:40:50
PokeMMO (http://pokemmo.eu/)

Starter pokemens only.
Final destination.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Syyskuu 16, 2012, 15:24:05
Blazing Angels 1 & 2 sekä Sniper Elite V2 ovat tällä hetkellä pelattavia.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: sota_esa - Syyskuu 16, 2012, 16:41:52
FTL

Tulee ysärin pikkupelit mieleen :3
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Syyskuu 17, 2012, 19:09:57
Bromancing Saga II: Brofessional Mansassins

ROCK ON BRAH!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Syyskuu 19, 2012, 00:01:08
Guild Wars 2sta viikon pelaillut, kivaa vaihtelua perus MMOihin.
Tosin ens viikolla tulee Mists of Pandaria, sitäkin varmaan tulee testailtua. :3
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Syyskuu 19, 2012, 23:22:22
Tuli ostettua Disaster: Day of Crisis Wiille 3€:lla .Oli odotettua parempi peli vaikka juoni on kyl aika kökkönen:
Spoiler: juonesta (click to show/hide)

Spoiler: pelaamisesta (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Syyskuu 20, 2012, 00:10:21
XCOM: Enforcer & Interceptor

Paskaa, paskaa kaikkialla.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Syyskuu 26, 2012, 18:34:38
Lähtee Black Mesa peluuseen
on mulla half life: sourcekin mut tos on ilmeisesti paremmat grafiikat.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Syyskuu 28, 2012, 15:40:28
Eilen saapui Mists of Pandaria laatikko... nyt tässä parisen tuntia kerennyt yhteensä pelailemaan.
Vaikee sanoo tästä lisäristä nyt oikein mitään. Jotenki tuntuu mitäänsanomattomalta ;_;
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Beardmaster - Syyskuu 29, 2012, 15:38:58
pikkuhiljaa castle crashersia boxilla. en omista vielä steam versioo
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Syyskuu 30, 2012, 16:17:14
No More Room in Hell (http://www.nomoreroominhell.com/about/)

Viihdyttävää huutoa ja pakokauhua kaveriporukassa :'D

Pelihän ei siis vaadi mitään emopelejä tai muuta sälää, paitsi Steamistä ilmaiseksi ladattavan Source SDK Base 2007:n.
Jos toimivat zombi-survivalit joissa selviytyminen tahtoo oikeasti käydä työstä kiinnostaa, nii suosittelen kokeilemaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Numbbi - Syyskuu 30, 2012, 18:40:17
Borderlands 2:sta tässä pelaillut, koht kyl läpi jo.
Sitten Wii:llä Beat the Beat: Rhythm Paradise/Rhythm Heaven Fever/Minna no Rhythm Tengoku
Pikkasen myös Torchlight 2 ja FF4:sta PSP:llä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Lokakuu 01, 2012, 22:06:37
Mystical Ninja Staring Goemon 64 tuli tänään postissa , siitä semmoset 4 tunnin peluut. Eka linnake ja mecha-tappelu päästy jo läpi , huomenna ehdottomasti Sasukeen patterit ja ottamaan valokuvia haamuista : D

Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Lokakuu 01, 2012, 22:23:36
Pöndelandet 2: Pöndää kovempaa
Guns guns guns!

Mystical Ninja Staring Goemon 64
Hohoo! Tuli joskus aikoinaan juostua tuo peli läpi kuudessa tunnissa. Good times.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Tuomiorovasti - Lokakuu 01, 2012, 22:25:11
Alice: Madness Returns.

Hieno peli 8)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Röögeri - Lokakuu 02, 2012, 00:03:13
Borderlands 2. Mukavata pelata kämppiksen kanssa co-oppina. Muutenkin hyvö pele!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Lokakuu 02, 2012, 09:06:07
Börderländs 2

pelattiin reimankanssa Co-oppina... hän oli ihan hukassa kameran kanssa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Daealis - Lokakuu 04, 2012, 14:50:26
Torchlight 2 on ollut väännön alla jo hetken. Hahmojen balanssi on jotain joka suunnitteludokumentin kirjoituksen aikaan laitettiin osastoon "ehkä jos on aikaa" ja unohdettiin sinne. Maagilla meni normaali läpi about kuolematta, aivan liian helppoa. Eilen vihdoinkin Jazun kanssa paskarreltu Veteraanikin läpi kahdella engineerillä. Uskomatonta kuraa. Engineerin pitäisi olla mukamas specin mukaan semitankkausclassi. Siitä huolimatta pottuja kurlataan jatkuvasti ja useaan otteeseen juoksit huoneeseen lentääksesi palasina ulos sieltä sekunti sen jälkeen.

Oma engineeri keskittyi tykillä kaukaa pommitukseen ja irtopisteet kaikki selviytymiseen(armoria ja healbottia). Hyvää supporttia, toinen kerää viholliset siistiin pinoon ja itse päräytän kaukaa kivan critin joka räjäyttää kaikki paskaksi. Mutta yksistään aika paskaa.

Verrokkina Berserker, joka on jossain lvl26 paikkeilla. Jaa pomo on kaks leveliä suurempi? Paina hiiren nappi pohjaan pomon päällä, odota minuutti, kerää luutti. Ei potua ei mitään, parantaa itteään niin nopeasti ettei vielä ole mitään riskiä alle neljänkymmenen casterin laumoista. Outlanderi on vasta kymppilevulla, mutta kuulemma sekin on suht helppoa tavaraa. Ehkä sitä vain pitäis suoraan heittää elitelle että olisi jotain vaikeutta.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: SciSan - Lokakuu 04, 2012, 16:03:48
En haluais tuottaa pettymystä mutta elitekin on aika helppo  :(
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kougyoku - Lokakuu 07, 2012, 14:33:27
Persona 3:sta on tässä tullu pelailtua c:
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Zchilu - Lokakuu 07, 2012, 15:05:56
Slender  .____.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Suiggari-Tou - Lokakuu 07, 2012, 16:24:38
Fate/Extraa on tullut hakattua pelin kolmannelle viikolle, tähän mennessä ollut kiva kokemus. Hahmot, varsinkin Saber, ovat olleet ihania, ja peliin ilmestyy kaikenlaista muutakin tekemistä ettei peli jää pelkän Arenalla heilumisen varaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Lokakuu 08, 2012, 16:17:41
Dodii, tämän mä oon aina halunnu tehä. Pablossa Inferno-tason hahmolla Normal läpi.

Tästä se lähtee.

Oh sweet jesus tää tulee olemaan niin hauskaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Numbbi - Lokakuu 08, 2012, 19:16:48
Fate/Extraa on tullut hakattua pelin kolmannelle viikolle, tähän mennessä ollut kiva kokemus. Hahmot, varsinkin Saber, ovat olleet ihania, ja peliin ilmestyy kaikenlaista muutakin tekemistä ettei peli jää pelkän Arenalla heilumisen varaan.

Itsekkin siinä muistaakseni kolmannessa viikossa. Pitäisi kyllä joskus jatkaa. :^D

Mutta Resident Evil 6:sta viime viikko ja viellä tällä viikolla jatkuu. Local splitscreen co-op:ina.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Lokakuu 10, 2012, 12:24:54
Far Cry 2:sta pelailen just for the lulz. Juoksentelen ympäriinsä liekinheittimen ja molotovien kanssa ja sytytän kaiken liekkeihin. Taas tylsyydessäni rupean riehumaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Tiiu - Lokakuu 10, 2012, 13:10:20
Th12.3 ajankuluksi parantelen vähän~
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: everinom - Lokakuu 10, 2012, 15:12:24
Ostin Oddworld: Stranger's Wrathin, parempi kuin odotin, suosittelen testaamaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Lokakuu 12, 2012, 16:05:37
Reilu tunti sitten lähti Pokemon White 2 peluuseen (Ruotsi/Tanska-julkaisu, Gamestopilla ei ollut vielä Suomi-julkaisua ja kuulemma sen saapumisesta ei ollut vielä mitään tietoa. Ohjekirja ja kotelo on siis Ruotsiksi ja Tanskaksi, ei mitään ihmeellistä.) ja mitä nyt yhden läpipeluun katselin kesällä kun Japani-version romput levis nettiin. Hyvä peli ollut tähän mennessä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Lokakuu 12, 2012, 18:00:23
Animal Crossing - Wild World. helvetin koukuttava. pitää kyl ostaa sen 3DS Animal Crossing: Jump Out joskus
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Beardmaster - Lokakuu 14, 2012, 20:33:18
Pokemon Black 2
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Lokakuu 14, 2012, 21:59:47
Pokemon White2 ja minecraft
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Lokakuu 14, 2012, 23:12:35
Battlefield 3:sta tulee pelailtua kaverin luona nykyään aina kun jaksaa. FGM-148 Javelin=turha koska ei kaveria Reconina. Engineer for life.

Muoks: Earth Defense Force: Insect Armageddonia yritän tässä pelailla Hardilla vaikka se tuottaakin pieniä ongelmia koska pelaan yksin ja tekoäly on retardi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kougyoku - Lokakuu 18, 2012, 20:10:40
Pokemon White 2 täälläkin vihdoinkin~
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Lokakuu 18, 2012, 21:07:43
Pokemon White 2 yhä peluussa, vaikka päästoori tulikin vedettyä jo monen monta päivää sitten. Ei malta pitää näppejään irti, kun on niin paljon legendaarisia napattavana ja pokedexin täyttelykin vasta ihan aluillaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Serene Flight - Lokakuu 21, 2012, 14:44:34
Muutamie Touhoutte lisäks...
-Avalon
-Golden Sun: The Lost Age
-Fire Emblem: Radiant Dawn
-Final Fantasy 3 DS
-Pokemon Crystal (paras pokemoni ikinä)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: MKtsudo - Lokakuu 21, 2012, 14:48:08
-Pokemon Crystal (paras pokemoni ikinä)
Toimiiko sullakin vielä alkuperäinen patteri siinä, olettaen siis että pelaat ihan käsikonsolilla etkä emulaattorilla? Mä nimittäin olen aika skeptinen oman Crystalini tallennuksen suhteen, koska Silveristä ja Goldista kuivui patterit jo toissakesänä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Serene Flight - Lokakuu 21, 2012, 14:50:47
Valitettavasti emul ku lähes kaikki GBC ja GBA pelit hävinny johonki :S
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Lokakuu 21, 2012, 15:09:37
^ Itse pelaan Crystalia kännykällä, in your face... Tulee mieleen ihan kuin pitelisi itse konsolia kädessä, kun tuo Nokiani melkein menee sen koosta ja muotokin on samaa luokkaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Lokakuu 21, 2012, 15:35:50
Muutamie Touhoutte lisäks...
-Fire Emblem: Radiant Dawn

Kerrassaan hieno peli. Millä vaikeusasteella pelaat?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Serene Flight - Lokakuu 21, 2012, 17:39:09
^ Itse pelaan Crystalia kännykällä, in your face... Tulee mieleen ihan kuin pitelisi itse konsolia kädessä, kun tuo Nokiani melkein menee sen koosta ja muotokin on samaa luokkaa.
Itekki pelaan kännyl, emuha se täski o :D
Muutamie Touhoutte lisäks...
-Fire Emblem: Radiant Dawn

Kerrassaan hieno peli. Millä vaikeusasteella pelaat?
Normil. Muistaakseni hardil ei pystyny savettamaan kesken tappelun ja yleensä pelaan melko lyhyissä erissä tuol intis ku ei viitti käyttää koko iltavapaata pelatessa (ja pitäähä sitä päästää muitaki leikkimään sil Wiillä).
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Lokakuu 21, 2012, 18:18:49
Muutamie Touhoutte lisäks...
-Fire Emblem: Radiant Dawn

Kerrassaan hieno peli. Millä vaikeusasteella pelaat?
Normil. Muistaakseni hardil ei pystyny savettamaan kesken tappelun ja yleensä pelaan melko lyhyissä erissä tuol intis ku ei viitti käyttää koko iltavapaata pelatessa (ja pitäähä sitä päästää muitaki leikkimään sil Wiillä).

Haado moodolla oli aika happonen savetussysteemi. Normaaliki on joo kieltämättä tarpeeks vaikee, varsinki jos koittaa pitää kaikki hahmot hengissä. Suosittelen jos haluut vähän lisämaustetta hommaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Serene Flight - Lokakuu 21, 2012, 19:17:31
Juuh. Tottakai koitan pitää kaikki elos kuten oon aina tehnykki.
Eikä se yleensä oo ollu kovin vaikeeta paitsi Sword of Sealsissä, joka o tarjonnu paljonki haastetta siihen ku vihujen täydennysjoukot liikku heti sen jälkeen ku ne kentälle ilmestyy :S
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Lokakuu 21, 2012, 20:33:52
Juuh. Tottakai koitan pitää kaikki elos kuten oon aina tehnykki.
Eikä se yleensä oo ollu kovin vaikeeta paitsi Sword of Sealsissä, joka o tarjonnu paljonki haastetta siihen ku vihujen täydennysjoukot liikku heti sen jälkeen ku ne kentälle ilmestyy :S

3. chapter oli muistaakseni ihan kyrvästä ku sul oli käytettävissä joissai matseissa Micaiah ja kumppanit. Koita siin sit tapella jotai Ike's mercenaryja vastaan kun sun joukot on ihan vitun underpowered Iken poppooseen verrattuna. 4. chapterkin oli ihan hirveetä group splitin takia ;__;

Mutta niin, Haar on paras : D ja Rolf : D
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Lokakuu 21, 2012, 21:22:48
jaa nyt sitten vämki puhuu FE:stä...
Joo itellä menossa sacred stones GBA:lla ja path of Radiance tuli pari päivää sitte aloitettua uudestaan kun kaveri meni kertomaan jostakin palkattavasta miekkamaisterista, jonka löytäminen on näköjään aikas hatusta heitetetty. Eli en ollu pelannu PoR:a täydellisesti, puutui yksi hahmo lopusta ja sen takia koko homma uusiksi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Lokakuu 21, 2012, 21:30:21
jaa nyt sitten vämki puhuu FE:stä...
Joo itellä menossa sacred stones GBA:lla ja path of Radiance tuli pari päivää sitte aloitettua uudestaan kun kaveri meni kertomaan jostakin palkattavasta miekkamaisterista, jonka löytäminen on näköjään aikas hatusta heitetetty. Eli en ollu pelannu PoR:a täydellisesti, puutui yksi hahmo lopusta ja sen takia koko homma uusiksi.

Inb4 stefan :DDD sen saa ihan vitun happosesti Path of Radiancessa, saatika sitten Radiant Dawnissa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Serene Flight - Lokakuu 21, 2012, 21:52:09
Juuh, Stefan o kyl ihme hiekkamies XD
Juuh. Tottakai koitan pitää kaikki elos kuten oon aina tehnykki.
Eikä se yleensä oo ollu kovin vaikeeta paitsi Sword of Sealsissä, joka o tarjonnu paljonki haastetta siihen ku vihujen täydennysjoukot liikku heti sen jälkeen ku ne kentälle ilmestyy :S

3. chapter oli muistaakseni ihan kyrvästä ku sul oli käytettävissä joissai matseissa Micaiah ja kumppanit. Koita siin sit tapella jotai Ike's mercenaryja vastaan kun sun joukot on ihan vitun underpowered Iken poppooseen verrattuna. 4. chapterkin oli ihan hirveetä group splitin takia ;__;

Mutta niin, Haar on paras : D ja Rolf : D
Jooh, Daeinin poppoo o kyl helkutin underpoweri 3-13:ssa, mut onneks siin tapellaan Laguzei vastaan, joka ei oo mikää onkelma.
Part 4... Helppoa ku o nää 3rd tier skillit :/
Ja kuka kaipaa Roflia :D ku o Shinon-setä.
Haar + Shinon + Neph = päitä tippuu niin perkeleesti :3
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Lokakuu 21, 2012, 22:49:07
Juuh, Stefan o kyl ihme hiekkamies XD
Juuh. Tottakai koitan pitää kaikki elos kuten oon aina tehnykki.
Eikä se yleensä oo ollu kovin vaikeeta paitsi Sword of Sealsissä, joka o tarjonnu paljonki haastetta siihen ku vihujen täydennysjoukot liikku heti sen jälkeen ku ne kentälle ilmestyy :S

3. chapter oli muistaakseni ihan kyrvästä ku sul oli käytettävissä joissai matseissa Micaiah ja kumppanit. Koita siin sit tapella jotai Ike's mercenaryja vastaan kun sun joukot on ihan vitun underpowered Iken poppooseen verrattuna. 4. chapterkin oli ihan hirveetä group splitin takia ;__;

Mutta niin, Haar on paras : D ja Rolf : D
Jooh, Daeinin poppoo o kyl helkutin underpoweri 3-13:ssa, mut onneks siin tapellaan Laguzei vastaan, joka ei oo mikää onkelma.
Part 4... Helppoa ku o nää 3rd tier skillit :/
Ja kuka kaipaa Roflia :D ku o Shinon-setä.
Haar + Shinon + Neph = päitä tippuu niin perkeleesti :3

lvl 20 marksman rofl >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> lvl 20 marksman shinon.

Sellanen huomio mitä Path of Radiancessa ja Radiant Dawnissa on huomannu et mitä enemmän näkee vaivaa jonku hahmon koulutukseen nii sitä parempi se on..

..yleensä. Sääntöön on poikkeuksia kuten esim. Mia. Se on aina paska. Ja sit about jokanen niistä ritareista sieltä Crimeasta (paitsi Titania) on kans paskoja.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Serene Flight - Lokakuu 22, 2012, 08:48:54
Jep, niinhä se yleensä o.
Hauskaa mite kakaroista tulee hetkessä paljo vahvempia ku jotku, jotka o treenannu koko elämänsä... Kuten esim Blazing Swordin Nino joka o pelin toisiks vahvin mage/sage :S (tosin hänet o kuitenki rankattu kyseisen pelin pelattavista hahmoista ~5 huonoimman joukkoon).
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jerzu - Lokakuu 22, 2012, 13:09:53
Bönde 2 Mechromancerilla. Se on aika seko hahmo, huutelee kaikkee outoo.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Lokakuu 22, 2012, 13:34:06
^
"critical kii~l!"
joo itteeni ottaa päähnä vaan sen huuto kun se vähäseki loukkaa itteensä ni ihan ku tekis kuolemaa :, D
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Selleri - Lokakuu 22, 2012, 16:55:52
Pari kaveria meinasivat Walking Deadia peluuttaa meikäläisellä, ja kohtuullisen jännästi tuo sujuikin sen pari tuntia. Oikeasti tuntui siltä että sai päättää hahmonsa suhtautumisesta toisiin ja että valinnoilla oli todellista merkitystä, ja hahmojen alttius vaaralle piti tunnelman ahdistavana ja pelaajan varpaillaan.

Sitten vastaan tuli odottamaton Quick Time Event joka instakillasi ilman että kunnolla tajusin mitä tapahtui, ja peli palasi päävalikkoon. Ei tallennuksia missään, ja tunsin itseni petetyksi. Inkonsistenssi sen suhteen mitkä tapahtumat johtavatkaan QTE:hin vitutti yhtäkkiä suunnattomasti, olisinhan pelastunut jos olisin tiennyt että sitä zombia pitääkin klikata ruuvimeisselillä kahdesti. Nyt meni hukkaan pari tuntia tarkkaan harkittuja valintoja ja itselleni räätälöity jos ei ainutkertainen niin ainakin epätodennäköinen tarina, sivustakatsojat kun moneen otteeseen kommentoivatkin miten eri tavalla heidän seikkailunsa olivat sujuneet.

Kävi tosin ilmi että näin ei ilmeisesti kuulukaan tapahtua, vaan pelin pitäisi tallentua säännöllisin väliajoin ja epäonnistuneen QTE:n vain heittää muutaman sekunnin taaksepäin jotta voisi yrittää uudestaan. Laannutti raivoani ja pisti taas harkitsemaan pelin hankkimista omalla ajallani, mutta tämähän tarkoitti että törmäsimme kummalliseen bugiin. Ja hetken tutkimisella tämä johti kavereiden tallennusten tahattomaan poistamiseen ja pelin kyvyttömyyteen jatkua episodista toiseen, jonka sijaan halusi aina restartata seikkailun kun jotain yritti aloittaa. Sheit, osanottoni.

Notta kiitos tyhjästä Telltale, taidan seurailla nettikeskusteluja tilanteesta ja harkita pelien hankkimista vasta kun saan syyn uskoa että ongelmat olisi korjattu.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Lokakuu 22, 2012, 22:51:31
PlanetSide 2:n betaa. Ja harvoin näkee tuon kokoluokan pelejä, jotka on osattu toteuttaa toimivasti ja monipuolisesti yhtä aikaa.
Kartalla on pinta-alaa reilusti enemmänku laki sallii ja ajoneuvojaki riittää kyl ihan mukavassa suhteessa. Ja kun tähän lisää vielä vuorokausisyklin, nii ai ettäh~

Ja se tunne, kun oot matkustajana 12 pelaajaa kuljettavassa dropshipissä, pienen hävittäjäsaattueen suojelemana menossa kohti etulinjaa...
Muuten aika perushuttuu, paitsi että kaikki ajoneuvot, myös noi dropshipit ja hävittäjät, on pelaajan ohjattavissa  8)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Lokakuu 22, 2012, 23:02:23
Ja se tunne, kun oot matkustajana 12 pelaajaa kuljettavassa dropshipissä, pienen hävittäjäsaattueen suojelemana menossa kohti etulinjaa...

Tuokin on mukava tunne vain niin kauan kun vihollisilla ei ole enemmän hävittäjiä, koska useimmiten siinä tapauksessa homman nimi on "Bye bye, Dropship". Ja peli kyllä kuulosti kiintoisalta.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Lokakuu 22, 2012, 23:08:26
Ja se tunne, kun oot matkustajana 12 pelaajaa kuljettavassa dropshipissä, pienen hävittäjäsaattueen suojelemana menossa kohti etulinjaa...

Tuokin on mukava tunne vain niin kauan kun vihollisilla ei ole enemmän hävittäjiä, koska useimmiten siinä tapauksessa homman nimi on "Bye bye, Dropship". Ja peli kyllä kuulosti kiintoisalta.

Ovat pelintekijät kyl puolustukset miettineet senverran hyvin, et vaikkei vihujen hävittäjiä oiskaan näkösäl.... nii pari pelaajaa jossain IT-tykissä voi koituu yhtä samanlaiseks riesaks.
Ja suosittelen ihmeessä kokeilemaan. Beta loppuu kait 19.11 koska pelin kokoversio, joka on btw myös täysin ilmainen, laukeaa 20.11.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Lokakuu 23, 2012, 04:37:43
^ Pitää muuten kokeilla joskus. Eka Planetside jäi aikoinaan pelaamatta syystä X, mutta nyt kuulostaa siltä että mielenkiintoista ideaa on hiottu entisestään.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Selleri - Lokakuu 23, 2012, 13:17:34
^Mielenkiintoinen idea = "Jätkät, hei jätkät! Entä jos pelaajia olisikin aivan v*tusti?"

Rehellisesti sanoen olen kyllä itsekin kiinnostunut tuosta, pääsikö mokomaa jo jostain kokeilemaan
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Lokakuu 23, 2012, 16:05:41
^Mielenkiintoinen idea = "Jätkät, hei jätkät! Entä jos pelaajia olisikin aivan v*tusti?"

Rehellisesti sanoen olen kyllä itsekin kiinnostunut tuosta, pääsikö mokomaa jo jostain kokeilemaan

Ilmainen kun sattuu kerran olemaan nii
1. Käväse tekemään käyttäjä tänne (https://account.station.sony.com/reg/registration.action?theme=ps2&locale=en_US)
2. Jos haluut sen avaimen nopeemmin, nii twiittaa pyyntö tuonne (https://twitter.com/planetside2)
Tavallisesti ne vastaa ja myöntyvät melko nopeesti, mut saattaa kestää jonku aikaa re-tweetissä
3. Jos/kun sinut hyväksytään betaan, lataa clientti tuolta (http://www.planetside2.com/download)

Asennuksessa kestää rapiat puolisen tuntii, kokoaki betalt löytyy päälle viitisen gigaa.
Noilla ohjeil pitäis päästä alkuun.  :)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Lokakuu 23, 2012, 16:11:22
Mielenkiintoinen idea = "Jätkät, hei jätkät! Entä jos pelaajia olisikin aivan v*tusti?"
Ei Selleri, ei.

Tämä on siistiä koska jotain Battlezonen (http://en.wikipedia.org/wiki/Battlezone_(1998_video_game)) tapaista on taas tarjolla.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Lokakuu 24, 2012, 09:21:04
^Mielenkiintoinen idea = "Jätkät, hei jätkät! Entä jos pelaajia olisikin aivan v*tusti?"

Rehellisesti sanoen olen kyllä itsekin kiinnostunut tuosta, pääsikö mokomaa jo jostain kokeilemaan

Olisi kyllä mahtava idea. Kuinka mukavaa se olisikaan lentää samalla dropshipillä jonnekin. Ja jos jossain vaiheessa jaksan asentaa tämän ja näkisin teidät, ihan vain tiedoksenne että meikäläiselle ei kannata antaa minkään sortin dropshippiä tai vastaavaa jolla kuljetetaan muita tai se saattaa tuhoutua ilman vihollisten hyökkäystä. Nimimerkillä: "Muutamalla dropshipillä lennetty kallioita päin ja APC:llä ajettu rotkoihin"

Muoks: Tuli sitten hommattua Borderlands 2 Xboxille ja sitä täällä pelailen. Pitkälle en ole ehtinyt, enkä ole myöskään ehtinyt näkemään tai kokemaan mitään hirveän eeppistä mutta peli on aivan mahtava. Commandolla pelailen ja tykkitorneja asettelen ympäriinsä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Lokakuu 30, 2012, 20:19:53
Dead Nation. Zombeja kaatuu kuin mummoja talvella.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Marraskuu 01, 2012, 02:40:45
Mitä on nää Ace Squad ja MVP ribbonit mitä mul jaetaan Battlefieldis jatkuvasti? Hädintuskin kykenen pitelemään näitä kaikkia! Ääää, nyt ne pahikset ampuu takasi! Help! Help! I'm being suppressed!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Marraskuu 01, 2012, 20:08:38
Bayonetta tuli tässä kaverilta lainattua. Ihan ok DMC:n kaltaista meininkiä , vaikka traumat siitä ensinäkemäni "super easy"-moodista vähän vei tunnelman
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Marraskuu 03, 2012, 17:55:03
Faster Than Lightiä pelaillut pari päivää.. vieläkään en ole loppuvastusta saanut kaadettua~
http://www.ftlgame.com/
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: everinom - Marraskuu 03, 2012, 19:10:50
TF2, TF2, TF2...
Civilization V!
TF2, TF2, TF2...
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Marraskuu 03, 2012, 19:11:16
Ratchet & Clank 3... Pelasin sen juuri läpi ja peliaikaa kerääntyi 11h, olisin päässyt läpi alle kymmenellä tunnilla, jos aseet olisivat sen sallineet Nefariousta vastaan taistellessa. Ammukset loppu aina kesken ja damage oli parilla aseella niin surkeaa, että oli pakko mennä kehitteleen niitä. Noh, kaikesta huolimatta peli meni läpi ja nyt on tarkoituksena ostaa loputkin aseet ja kehittää kaikki V8:iin. Sitä siis pelailen vielä jonkin aikaa... Sen jälkeen olisi tarkoitus tuo R&C Gladiator pelaa.

Tulee  niin lapsuus mieleen, kun pelasin varsinkin tuota kolmosta paljon, tosin silloisella konsolillani oli vakavia ongelmia kyseisen pelin kanssa enkä päässyt erästä kohtaa pidemmälle, kun tuli blackscreen ja taustalla humisi jotain ja piti käynnistää konsoli uudestaan. Sama toistui aina kun yritin pelata kyseistä kohtaa. Onneksi se konsoli hajosikin pian ja hommatiin uus, joka sitten antoikin pelata eteenpäin (yay).
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Serene Flight - Marraskuu 03, 2012, 20:46:48
Tässä Elswordia hakannu ajankuluksi ja ny vähä kahtellaan yhe porukan kaa et mitä MMORPG peliä alettais pelailee (~100% varmuudella Ragnarok Onlinee).
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jerzu - Marraskuu 03, 2012, 21:41:33
Vihasia lintuja viskon tabletilla.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Marraskuu 04, 2012, 17:21:34
Vindictusta vielä ennen kuin heitetään metsään. Metsän jälkeen täysillä Halo 4~
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Numbbi - Marraskuu 05, 2012, 10:09:42
Tales of Xilliaa pitkästä aikaan eteenpäin, koska Tales of Xillia 2. Tänään tulikin viesti että preorderini lähti tulemaan.
Tottakai myös vielä Pokemon Black 2:sta hitaasti mutta varmasti.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: velonika - Marraskuu 05, 2012, 16:10:09
Alice madness returns tuli alotettua jokin aika sitten, vaikuttaa ihan lupaavalta vaikka kontrollit onki aika kamalat (ps3)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Marraskuu 06, 2012, 22:46:07
Halo 4 aloitettu. Huhut Metroid-fiiliksistä ovat totta.

Ja mistä perseestä saan tekstit englanniksi? Mun immersiot kärsii.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Marraskuu 07, 2012, 09:42:10
Sama täällä. Halo 4:sta pelailen kaverin kanssa. Ja missä mun englanti on? I don't want to play with some ****ing Finnish subtitles, menus and weapon names. Light Rifle > Valokivääri. Storm Rifle > Myrskykivääri. Ohgodwhy.jpg
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Marraskuu 07, 2012, 20:31:21
IWHBYD = MOOI

No moi vaan sullekki.

._.

Edit: Spartan Ops alkoi räväkästi. Jolly co-operation!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Beardmaster - Marraskuu 08, 2012, 12:35:46
mikä vittu ihmisillä on vastaan suomi teksteihin? itse olen todella vitun iloinen että ei tarvi päätä raapia rikki että ymmärtäis mitä tapahtuu. vituttaa ihmiset muutenki jotka on nii vitun vammasii ton kielen suhteen " TÖÖÖÖÖ ENGLANTI ON MUST ADSASDADSADSADSASDADSADS VITTU SUOMI ON PERSEEESSTÄ" saatana.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Marraskuu 08, 2012, 12:38:21
mikä vittu ihmisillä on vastaan suomi teksteihin? itse olen todella vitun iloinen että ei tarvi päätä raapia rikki että ymmärtäis mitä tapahtuu. vituttaa ihmiset muutenki jotka on nii vitun vammasii ton kielen suhteen " TÖÖÖÖÖ ENGLANTI ON MUST ADSASDADSADSADSASDADSADS VITTU SUOMI ON PERSEEESSTÄ" saatana.

Ei mut ne suomennokset on välillä tosi tyhmiä. Esim. 100% kaikissa EA:n peleissä ja kaikki Steamin pelit joissa on suomee.

Sit taas poikkeuksena Dead Nation jossa on aika hilarius suomennokset.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Beardmaster - Marraskuu 08, 2012, 12:39:48
Ei mut ne suomennokset on välillä tosi tyhmiä. Esim. 100% kaikissa EA:n peleissä ja kaikki Steamin pelit joissa on suomee.

Sit taas poikkeuksena Dead Nation jossa on aika hilarius suomennokset.

noh sen voin myöntää että repesin kun tuli vastaan "myrskykivääri" mutta ei se mun peliä ole vielä pilannut yhtään. vitusti paljon mukavampaa pelata kun ymmärtää mitä tapahtuu
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Marraskuu 08, 2012, 14:08:44
mikä vittu ihmisillä on vastaan suomi teksteihin?
Ehkä just se että tekstitys on tehty niin surkeasti että tarinan punainen lanka voi kadota ajoittain. Useita lauseita on jätetty kokonaan kääntämättä ja se loppukin on ihmeellistä palikkasuomea. Aseiden ja tavaroiden nimissä vilisee edelleen englantia vaikka tarkoituksena on ilmeisesti ollut pelin suomentaminen. Mitään ei ole tehty kunnolla. Mitään asiaa ei ole viety loppuun. Tämä käännös on perseestä.

Binäärikivääri.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: everinom - Marraskuu 08, 2012, 14:11:15
Suomenkieliset tekstit on ihan jeba, kunhan ne on tehty kunnolla.
Miettikääpä jos se olis suomidubattu? Annetaan Agapio Racing Teamille vielä yks yritys~ :3
"ÄÄÄ-Jätkä kehiin!"

EDIT: Ja pelaan TF2
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Marraskuu 08, 2012, 14:18:37
mikä vittu ihmisillä on vastaan suomi teksteihin?
Ehkä just se että tekstitys on tehty niin surkeasti että tarinan punainen lanka voi kadota ajoittain. Useita lauseita on jätetty kokonaan kääntämättä ja se loppukin on ihmeellistä palikkasuomea. Aseiden ja tavaroiden nimissä vilisee edelleen englantia vaikka tarkoituksena on ilmeisesti ollut pelin suomentaminen. Mitään ei ole tehty kunnolla. Mitään asiaa ei ole viety loppuun. Tämä käännös on perseestä.

Binäärikivääri.

This.

Itse en pidä suomesta peleissä hirveästi kun tulee käytettyä sitä englantia paljon joka päivä, ja kaiken lisäksi ajattelen englanniksi. Kaipa se johtuu siitä että kun on ekasta luokasta lähtien opiskellut englantia niin se on jäänyt hieman päälle. Mutta olisivat edes antaneet vaihtoehdon vaihtaa kieli.

Also, Fuel Rod Gun > Polttoainesauvatykki (tai jotakin sinnepäin anyway)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Marraskuu 08, 2012, 14:44:19
^Hei sinä Metroid Prime nelosesta kiinnostunut henkilö siinä. System -> Console Settings -> Language and Locale -> Locale: Other

Enjoy your brand new MP4 experience. Brought to you by 343 Industries.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Selleri - Marraskuu 08, 2012, 16:15:09
Ei mut ne suomennokset on välillä tosi tyhmiä. Esim. 100% kaikissa EA:n peleissä ja kaikki Steamin pelit joissa on suomee.
Mitäs vikaa Valven suomennoksissa näin yleisellä tasolla nykyään?  TF2:ssa ja Portaleissa ainakin ihan nokkelia sanaleikkejä ja sopivia idiomeita osattu laittaa, ja oikeinkirjoituskin kunnossa. Ei asiat tosin aina näin olleet, mutta noita on tiettävästi vapaaehtoisvoimin paranneltu jatkuvasti. Pari kuukautta sitten kun ensimmäisen Portalin pelasin, oli lopun Still Alive tekstitetty ja pistetty jopa osuvia rimmauksia mukaan, vähemmästäkin nousee hymy huulille.

Toki useissa peleissä käännöslaatu on alta tyydyttävän, mutta sen sijaan että vaatisi käännösten poistamista, voisi puolestani vaatia parempia käännöksiä. Ja jos jotain aivan surkuhupaisaa huvittaa nähdä, katsokaa Black Mesa-modin Finglish-tekstitys.

Sen kyllä käsitän että mieluummin nauttii viihteensä alkuperäiskielellä, mutta siinä vaiheessa loppuu ymmärrys kun jonkun mielestä manga ja anime on automaattisesti parempaa englanniksi väännettynä kuin suomennettuna. Meillä on sentään kaupoissa lojuvien mungojen käännöslaatu aika helskutin hyvä! Kaupallisesti lokalisoidusta animesta en kyllä voi samaa sanoa, mutta ne pari suomalaista fansubbaajaa tekevät ihan siedettävää työtä.

Yleensä jos tönkkö enkkukäännös tuntuu oletusarvoisesti paremmalta, saattaa vika olla myös katsojan englannintaidoissa, kielenkäytössä huomaa sitä vähemmän virheitä mitä vähemmän sitä osaa. Ja joskus jonkin laitteen nimityksen tuntuessa hassulta käännettynä, totuus on että se tuntuu hassulta myös natiivien korvaan alkuperäisnimellään. Hitto, miettikää kaikkia japanilaisten keksimiä "siistejä" engranninkielisiä nimityksiä hahmoille ja koneille fiktiossa.

Mielipiteeni dubeista sitten...
Miettikääpä jos se olis suomidubattu? Annetaan Agapio Racing Teamille vielä yks yritys~ :3
"ÄÄÄ-Jätkä kehiin!"
nojuu. (http://www.youtube.com/watch?v=12c25ou7uSE)

Oikeasti hyvät suomidubitkin olisivat mahdollisia, vaikken ole videopelissä tainnut sellaista nähdäkään. Mutta katsokaa esimerkiksi vaikka Disneyn kokoillan elokuvia. Mutta eivät dubit missään pelissä olisi cost-efficient kun enemmistö pärjää alkuperäiskielelläkin.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jerzu - Marraskuu 08, 2012, 21:22:39
^Hei sinä Metroid Prime nelosesta kiinnostunut henkilö siinä. System -> Console Settings -> Language and Locale -> Locale: Other

Totahan mä selitin sulle ku olit täälä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Anakichi - Marraskuu 08, 2012, 22:22:19
Pelasin Facadea

never again
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: SciSan - Marraskuu 08, 2012, 23:12:19
Hisoutensokua!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Marraskuu 08, 2012, 23:39:00
DOTAAA! SEPPOVITUNHOVI JA SCISAN U SCRUBS!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Marraskuu 10, 2012, 01:20:48
Ostin just ton Death Rallyn Steamista ja nyt testailen sitä. Vaikuttaa ihan kivalta ajantappopeliltä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Selleri - Marraskuu 10, 2012, 01:32:52
Vaikuttaa ihan kivalta ajantappopeliltä.
Korjattu
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Marraskuu 10, 2012, 20:46:04
Koetin hakata promethean battlewagonin Halo 4ssä
Kuolin saatana

Halo 4 vedetty läpi, Mark VI setti ansaitu~
Mutta UGUUUUUUUUUUUUU CORTANAAAAAA ;________;
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Selleri - Marraskuu 11, 2012, 21:47:02
Sai, nyt niiden spröilereiden kanssa >_<
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Anakichi - Marraskuu 11, 2012, 22:28:49
happy wheelsiä :d
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Marraskuu 12, 2012, 13:03:16
Tunnen oloni niin lapseksi, että oli pakko.....
Koiranelämää aka Dog's Life lähti vanhalla kunnon ps2:lla peluuseen. Aika naperoiden peli tämä kyllä on, mutta ihan kelpo peli sinänsä, kun miettii kuinka laaja kokonaisuus kyseinen peli on. Pelattavan hahmon ohjaus kyllä on ajoittain perseestä, varsinkin jos olet ahtaassa paikassa ja pitäisikin kääntyä toiseen suuntaan ja siihen voit jäädä junnaamaan helposti moneksikin minuutiksi. Pelistä löytyy myös paljon bugeja (ainakin oma pelini alkoi kerran vahingossa bugaamaan, kun nappasin mukaani haisunäädän ja heitin sen asfaltille. No jumaliste kun se skunkki jotenkin painautui sinne puoliksi asfaltin alle ja puoliksi maan pinnalle, niin eikös se sitten ole siitä lähtien ollut sielä ja aina ja sitä ei ajoittain edes huomaa niin on kiva välillä törmätä siihen kun se sitten vetää hajut naamalle ja pelattava hahmo menee huonoon kuntoon, asd) ja grafiikka on ajoittain aika kamalaa (varsinkin jos on pikkuisenkin nirppanokka grafiikan suhteen). Viihdyttävä se kyllä osaa olla ja pelattavaa ja kerättävää löytyy, tosin ajoittain saattaa käydä tylsäksi tämä jatkuva kerääminen, kun joka alueelta pitäisi saada kerättyä kaikki mahdollinen, että ei sitten pelin lopussa vituta kun on NPC-hahmoilla enemmän luita kuin itsellään ja ei sitten pääsekkään pelissä eteenpäin niin helposti.

Aika harvinainen peli kuitenkin on kyseessä. En ole törmännyt moneenkaan ihmiseen, jotka tietäisivät sen olemassaolossa tai että olisivat edes pelaanneet sitä. Oli kyllä aikamoinen munkki kun joskus nuorempana tyttönä pelasin sitä kaverilla (suomeksi, jes) ja siitä sitten innostuin hankkimaan sen itselleni. Kerran kokeilin pelaa peliä alkuperäiskielellään englannilla, mutta ei... Kerran tottunut dubbiin niin ei sitä ihan niin vain pelata toisella kielellä. Kaiken lisäksi dubbi sisältää jotenkin paremmat ääninäyttelijät, vaikka heitäkään ei ole monta--> Monilla hahmoilla sama ääninäyttelijä. Mutta pikkuvikoja, pikkuvikoja.

Linkki yhteen pelin arvosteluista (http://www.gamereactor.fi/kayttajaarvio/246/)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Marraskuu 12, 2012, 22:25:39
Dishonored:ia tullu pelailtuu muutaman tehtävän verran. Alun rymistelyn ja parin astetta paranormaalimman
voiman saannin jälkeen tää paljastu ihan toimivaks mieti-hiivi-listi-pakene- tyyliseks salamurhaukseks.

Verta voi vihiust laskee useemmalla eri tavalla, tai sit vaan kuristat ne pyörryksiin. Eikä etuovi oo aina ainut vaihtoehto,
kohteeseen ku kohteeseen tuntus pääsevän ainaski min. 3 eri taval tullen enemmän ja vähemmän huomatuks.

Lisää en spoilereita jakele, mut ihan kokeilun arvonen paketti ois kyseessä, jos hiippailu, kuumotus ja salamurhaus herättää mitään mielitekoja.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Graus - Marraskuu 13, 2012, 13:50:33
Dishonored:ia tullu pelailtuu muutaman tehtävän verran. Alun rymistelyn ja parin astetta paranormaalimman
voiman saannin jälkeen tää paljastu ihan toimivaks mieti-hiivi-listi-pakene- tyyliseks salamurhaukseks.

Suosittelen kanssa Dishonoredia, valitettavasti tuli parissa illassa kasuaalisesti pelattua läpi kaikki extroineen.
Viimeisessä mapissa ei enään jaksanut hiipiä, pyssyt laulaen menemään.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jerzu - Marraskuu 15, 2012, 08:17:23
Pixel Junk: Eden

On se jännä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: kumaroar - Marraskuu 15, 2012, 17:58:49
Assassin's Creed 3.

Peli pelattu jo läpi, mutta nyt pitäisi alkaa kaikkia sivutehtävä hässäköitä tekemään. Löytyisi vielä PS3 missiota, keksintöjen väsäämistä sun muuta. Ihana peli tykkään. Seuraavaksi sitten ostolistalle pääsee Dishonored jota odotan jo innolla.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Marraskuu 15, 2012, 20:52:07
IMO Total Annihilationin henkistä seuraajaa, Supreme Commanderia. Jos jaksaisi mennä pelaamaan Cybranien tai Aeoneiden kampanjan läpi. Tai sitten vain menen Skirmishiin ja kiusaan tekoälyä.

lolololololol ghetto gunship rush

Muoks: Joku ihme bugi Supreme Commanderissani ja se jäi johonkin pirun tehtävään jumiin. No ei sitten pelata sitä. Ace Combat 6: Fires of Liberation ties monettako kertaa peluussa. Voisi yrittää gun-only mitalia.... jotain haastetta edes.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Le_Yon - Marraskuu 17, 2012, 20:55:00
Tales of Xillia 2:sta olen pelaillut tässä pari päivää ja hyvin on maistunut. Selvästi ovat saaneet paranneltua peliä edeltäjäänsä nähden.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: MrHighAndMighty - Marraskuu 17, 2012, 21:05:58
Tänään tuli 200 pelituntia Dissidia 012:ssa täynnä.
What have I done with my life.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Numbbi - Marraskuu 17, 2012, 21:56:31
Tales of Xillia 2:sta olen pelaillut tässä pari päivää ja hyvin on maistunut. Selvästi ovat saaneet paranneltua peliä edeltäjäänsä nähden.

Peeeeerkele, missä mun Xillia 2. ;___;
Samaa en voi sanoa että olisi paranneltu edeltäjiinsä verrattuna sen perusteella mitä oon nähnyt/kuullut.

Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Marraskuu 18, 2012, 07:25:19
Diablo 3

Numbbi viimeks linjoilla 128 päivää sitten.

En oo ronery, baka.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Graus - Marraskuu 18, 2012, 10:33:29
Tales of Xillia 2:sta olen pelaillut tässä pari päivää ja hyvin on maistunut. Selvästi ovat saaneet paranneltua peliä edeltäjäänsä nähden.

Peeeeerkele, missä mun Xillia 2. ;___;
Samaa en voi sanoa että olisi paranneltu edeltäjiinsä verrattuna sen perusteella mitä oon nähnyt/kuullut.

Wut joko sekin julkaistiin?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Numbbi - Marraskuu 18, 2012, 19:33:12
Diablo 3

Numbbi viimeks linjoilla 128 päivää sitten.

En oo ronery, baka.

Well excuuuuse me, Princess.

Wut joko sekin julkaistiin?

1.11 oli julkaisupäivä, joten on ehtinyt olla jo jonkun aikaan. Harmillisesti oma kopioni ei ole vieläkään saapunut niin oon hiitasti mutta varmasti Xillia 1:stä mennyt eteenpäin.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Marraskuu 18, 2012, 20:01:11
^ taasko tilasit vpd:ltä kun ei oo vieläkää tullu
Edit: SimTowerin asennuslevyn löysin hyllystä ja aloin pelailemaan
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Marraskuu 21, 2012, 06:07:29
Nyt ois tää Hitman: Absolution kokeilussa. Vaikuttaa ihan peruskivalta peliltä, harmittaa vaan joissain kohdissa pienet puutokset ja nämä nykypelaajille tehdyt avustukset. Noh, onneks nuo avustukset saa sentään pois päältä.

Edit: Eipähän tykkää yhtään Windowsin puolella hyppimisestä näky kun äänet lähti. Muutenkin kiukutteli aluksi ihan oudosti.

Edit 2: Onpahan kaikin muunkin puolin aivan kelvoton.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: everinom - Marraskuu 21, 2012, 09:02:47
War of the Human Tanks.
Aivan. Mahtava.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: SciSan - Marraskuu 24, 2012, 23:54:12
Just Cause 2 multiplayer beta. Ehkä parasta ikinä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Marraskuu 26, 2012, 11:14:34
Virtue's Last Reward (http://www.youtube.com/watch?v=BqcHlMsJoh4)

Vihdoinkin sain jonkun todellisuuden tylsyyttä tappavaa tekemistä. 16 tuntia ja 27 minuuttia ja 57 sekunttia on peliä tultu pelattua ja täytyy sanoa että mielipiteeni peliin on aika neutraali. Tehtävät ovat olleet kivoja, edellisen osan (9persons 9 hours 9 doors) pahin ongelma on korjattu Flow chartilla ja hard/easy-modella.

Spoiler: arvostelua (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Marraskuu 26, 2012, 11:46:36
Perjantaina lähti peluuseen The Legend of Spyro -sarja ja A New Beginning -pelistähän se lähti käyntiin. Pelitunteja kerkesi kerääntyä kolme ja olin jo puolessa välissä sitä helvetin tulivuori-kenttää, joka on toiseksi viimeinen iso kenttä ennen viimeistä taistelua, eli pelitunteja tulee olemaan kyseisen pelin kohdalla jälleen 5-6h, joka on aika säälittävän vähän ja itse kun pidän tuosta pelistä eniten koko TLoS-sarjassa. Eternal Night on myös ihan jees, vaikeustaso on ainakin huomattavasti vaikeampi ja jopa konkarilta menee joskus herneet nenään tiettyjen bossien kohdalla (ainakin itsellä tämä merirosvokentän lentävä botski sielä taisteluareenalla on vituttava, vaikka olenkin keksinyt aika ovelankin tavan tuhota se, mutta sen onnistumiseen on n. 5% mahdollisuus). Dawn of the Dragon on täyttä kuraa. Eri tekijät kuin kahdella ensimmäisellä pelillä, vapaana lentely on ihan jees vaikkakin joskus ohjaus kusee pahemman kerran. Kentät ja tehtävät aika tylsiä ja typeriä ajoittain, odotin hieman parempaa loppua ja ylipäätään stooria kyseiseltä peliltä. Noh, A New Beginning nyt ensin loppuun ja sitten vasta itkemään noista jatko-osista.

Niin ja juu, sain eilen Digimon Tamers Battle Evolution ps1-pelin toimimaan ePSXe-emullani monien kuukausien yrittämisten jälkeen. Vikaa oli emun asetuksissa. Kyseinen peli vaati hieman paremmat asetukset. Muut pelit toimivat paskoilla asetuksilla, jotka tekevät peleistä paskalaatuisia mutta pelattavia, koneellani kun ei oikein ole tehoja ja näytönohjain vuodelta nakki ja keppi. Samalla huomasin, että opin ihan saatanasti lisää japanin lukemista (kyllä, varta vasten halusin pelata originalia peliä, tuo peli kun tunnetaan Japanin ulkopuolella nimellä Digimon Rumble Arena ja englannin kieliset nimet ja äänet on jotain niin kamalaa ;;A;;') ja kohtapuoliin pitäisi alkaa hakata monneja ja saada avatuksi kaikki mahdolliset pelattavat hahmot.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Marraskuu 26, 2012, 12:11:51
Mass Effectis tullu kolme uutta asetta enkä oo ees tajunnu.

Testing, testing, ampuuks tää?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Marraskuu 28, 2012, 02:02:20
Tää Death Rally on kyllä oiva peli kun kääntää rytmiä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Anakichi - Marraskuu 28, 2012, 17:03:57
Tänään tuli 200 pelituntia Dissidia 012:ssa täynnä.
What have I done with my life.

eihän sulla oo ollu se peli ees kauaa D:
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Marraskuu 28, 2012, 18:19:35
Tänään tuli 200 pelituntia Dissidia 012:ssa täynnä.
What have I done with my life.

850h Dota2

Joo vois tehä vapaa-ajalla joskus muutaki
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Marraskuu 28, 2012, 18:45:29
Star Wars: The Old Republic (SWTOR)

Tuli maksullisesta ilmaseks versioks, vaik rahal täst sais kyl paljon enemmän irti ku mitä ilmaispelaajille annetaan. Mut ei haittaa meikäläistä, tyydyn siihen mitä on saatavilla meille köyhille pelaajille.
Ei ookkaan morppeja tullu hetkeen pelailtuu ja tää vaikuttaa kyl ihan hyvältä. Taistelut on onnistuttu toteuttamaan toimivasti, pientä sekavuutta valikoissa ja vaatii koneelta tehojakin ihan kohtalaisesti, mut hyvin toimii.
Kaveriporukan kanssa ihan mukavaa ajanvietettä, varsinki ku jokainen teki eri luokan hahmon = Täydellinen ryhmä instansseihin ja tiimitehtäviin.

+ Antoisa ja runsas
+ Valon/Pimeän puolen kehitys ja juonen edistäminen omilla valinnoilla
+ Juoni, oikeat ääninäyttelijät, välivideot, animoidut keskustelut ja kanssakäymiset
+ Nopeasti opittava jos MMORPG:stä mitään kokemuksia
+ Ei ainakaan näin aluksi (lvl 1-10) liikaa ''Tapa 5 sikaa, saat hanskat''- tyylisiä tehtäviä
+ Star Wars!!
- Valikoiden ajoittainen sekavuus
- Pienet ajattelemattomuudet siellä täällä

Star Wars- fanin puoli-pakkokokeilu. Jos morpit ei kiinnosta pätkään eikä Star Wars myöskään, voi tämän jättää koskematta.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Anakichi - Marraskuu 28, 2012, 19:42:33
binding of isaac-wrath of the lamb
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Numbbi - Marraskuu 29, 2012, 10:39:08
Tales of Xillia 2.

Vielä kun osaisi pelata kunnolla että sais edes jotain comboi aikaseks eikä tulis lättyy bosseilt vielä kun Hardilla alotti.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Marraskuu 29, 2012, 13:42:01
Pöydällä lojunut jo vuoden Ace Combat: Assault Horizon. Päätin nyt vihdoinkin korkata sen ja hemmetti tämähän on siisti. Mikäs tässä rytistellessä ja viikonlopun blopsia odotellessa. Tarinakin on mielenkiintoinen.

Spoiler: Alkua (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Marraskuu 29, 2012, 14:22:32
Sengoku Rancea pitkästä aikaa.

Rance confirmed as a chubby chaser
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Marraskuu 29, 2012, 18:56:17
Spoiler: Alkua (click to show/hide)

Ei vittu, Assault Horizonin paskin tehtävä Acella omasta mielestäni. Muutenkin omasta mielestäni Ace Combat 6: Fires of Liberation > Assault Horizon koska perkeleen typerä DFM.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Marraskuu 30, 2012, 23:15:32
The Ship

Pitkästä aikaa joku hyvä moninpeli. Vähän oudolta tuntui aloittaa, mutta  tässä 6 tunnin session jälkeen innostutti mukaan. Yksinpeli perseestä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Joulukuu 01, 2012, 22:05:57
X-Com: Enemy Unknownia tässä pelailen. Tähän mennessä Egypti ja Nigeria ovat häipyneet projektista ja Iso-Britanniassa, Ranskassa, Argentiinassa, Venäjässä ja Saksassa paniikkitaso on aivan täysissä. Notsureifgusta.jpg
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Joulukuu 01, 2012, 22:10:42
Wii U System settings (3DS:n mukaan se on peli)
Äsh vittu, en saa tätä laitetta nettiin.

NintendoLand

Aika jepa peli vaikka tuon monitorin ääninäyttely on paska, missä GLaDOS-tyyliset kommentit?!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Joulukuu 02, 2012, 22:44:49
Monster Girl Quest.

Voikoira, se tunne kun Field 2
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Numbbi - Joulukuu 03, 2012, 09:08:00
Princess Maker 4. Game of the year, every year. :^D

Joo ja vielä Xillia 2:sta ja Spörderländs 2 legendary metsästyst.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jerzu - Joulukuu 03, 2012, 19:20:49
FÄRKRÄI 3. Ihan ok pelattavuus, graffat 14/10. Jouskarilla on kiva ammuskella kun kukaan ei kuule sitä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Graus - Joulukuu 04, 2012, 08:13:34
Meinasin tässä Suikoden maratoonin alottaa.
True Endit jokaisesta pelistä or bust.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Joulukuu 04, 2012, 09:55:49
Todellisuus - Lunatic mode
Todellisuuden pelaaminen ilman laseja on aikas haastavaa, kokeilkaapas vaikka aika paska peli muutenki.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Pitchin - Joulukuu 04, 2012, 19:16:22
^ Woow dude, grafiikka on huippuluokkaa! Mutta koska stoori on aika Meh nii en suosittele.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Joulukuu 04, 2012, 22:44:45
Alan Wake

Koko setti makso lisärineen ja turhineen CE-paskoineen 9€ , niin miksei. Tämä peli ollut vähän mietinnän alla, mutta mielestäni ihan jepa ja kuulokkeet korvissa jännä peli. Toki hiiren säädöt oli alussa ihan päin helvettiä ja niitä piti säädellä kauan ja nytkin on vielä kelvollinen pelaamiseen.  Näköjään en osaa pelata kun patterit aina lopussa ja yhessä välissä piti pelata 2 haulikon padilla. En kuitenkaan oo nyt pelannut kauhean paljoa, pääsin tuon huoltoaseman lähettyville mutta piti siivota kämppä uuteen uskoon ni jäi siihen.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: velonika - Joulukuu 04, 2012, 23:08:47
Alice madness returns, oon kyl pelaillu tosi laiskasti ja edenny luvattoman hitaasti mut vaikuttaa lupaavalta.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Vee - Joulukuu 04, 2012, 23:31:18
Myst V: End of Ages
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: SciSan - Joulukuu 05, 2012, 10:23:43
Super Hexagon, traileri (http://www.youtube.com/watch?v=2sz0mI_6tLQ)
Hermot menee saatana. I dare you to play this.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Joulukuu 10, 2012, 02:28:06
Battlefield 3:sta ja kyllä laittaa Veetuttaa! -käyrän korkeelle. Miksei sitä voi ottaa opikseen ja olla pelaamatta väsyneenä?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Joulukuu 10, 2012, 15:06:32
Dead or Alive: Dimensions

Tämä peli piti ostaa jo pitkään ja vihdoinkinhan se tuli ostettua. Itse oon pelannut vain kakkosta kaverin luona jo ykkösluokasta asti ja kolmosen omistan äksypoksille, teki mieli ostaa tämä 3DS:llekkin.

 No jeps, en oo lukenut pelistä mitään käynnistän sen ja alan pelailemaan kunnes tajuan että jumakauta, tässähän on tarina-moodi, jossa on hieaman selkeämmin selostettuna DoA 1,2,3 ja 4:n  juoni.Tuttuun tapaan äänet/tekstit vaihdettavissa jp-malliin, toki sitä käynnistysääntä ei saa vaihettuun, hyi! Kaupan päälle netti- ja lokaalipeli (missä download play?) + lisäsisältönä 3D-figuureja, pukuja ( koulu- ja meidopuvut MUST GET!!! eiku.... ) ym. kivaa. Lisäksi mikäs kivempaa heittää 10 playcoinia  niiden hommaamiseen, toki hieaman epäreilua, että jollakin kerralla saa vain jonkun yhden figuurin, kun kerran tuli setti , missä 2 pukua ja 3 figuuria samassa. Kannatti ostaa, sain parempaa pelattavaa mitä kuvittelin.

Lainaus käyttäjältä:  Wikipedia
Due to Swedish controversy, Dead or Alive: Dimensions is not being sold in Sweden, Norway and Denmark. The concerns were raised when an internet forum user commented that three underage characters in the game could be viewed from angles that could be considered lascivious

LOL'D
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Joulukuu 10, 2012, 22:46:03
Star Ocean: The Last Hopea tässä pelailen. Olisi vielä monta asiaa hankittavana, löydettävänä, voitettavana ja kehitettävänä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Joulukuu 12, 2012, 02:58:13
Nyt olisi sitten aamuyön pimeitä tunteja viihdyttämässä tämä Hotline Miami.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Joulukuu 12, 2012, 17:18:43
Planetside 2 olisi tarkoitus aloittaa tänään kunhan serverit ovat taas ylhäällä. Alustavissa suunnitelmissa olisi pelata Cobalt-serverillä New Conglomeraten riveissä. Jos täällä on joku muu kuka pelailee tätä niin kertokaa millä serverillä pelailette niin voin liittyä seuraanne.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Joulukuu 12, 2012, 17:22:11
^ Cobaltilla pelaillaan mutta Terraneitten riveissä
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Joulukuu 12, 2012, 17:40:38
^ Cobaltilla pelaillaan mutta Terraneitten riveissä

No katsotaan nyt että mikä faction tulee otettua, varmaankin joko Terran tai tuo New Conglomerate . Jos Terraneille tulen niin olisi mukava nähdä kentällä. Tai no, muutenkin olisi mukava nähdä kentällä vaikka olisimme vihollisia.

Muoks: Terraneiden puolelle tuli mentyä ja nimellä CrimsonRose löytää meikäläisen. Inb4 lennän dropshipillä seinään tai ajan APC:llä alas kalliolta. Ja tosiaan, kaveriksi voi pyytää milloin tahtoo. Olisi ainakin joku kaveri kuka osaa pelata. XD
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Joulukuu 15, 2012, 02:50:07
Joinasi Vindictuksen lohikäärmejahtia
Oli osa huoltomiehiä
Onnistui vahingossa lyömään lohikäärmettä häntään vesiastialla
Kuoli saatana
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Numbbi - Joulukuu 16, 2012, 22:35:16
BlazBlue Continuum Shift Extendiä PS Vitalla kun se mun Disgaea 3 ei tullut viime viikolla.

En tiedä miksi aloin pelailee vaikka oon maailman huonoin tappelu peleissä ja suutun ekstra nopeesti ihan vaa kun yksinkin pelailee ihan vaan kun en osaa absoluuttisesti mitään. :V

Niin ja se Disgaea 1
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hermione Rossi - Joulukuu 17, 2012, 09:21:42
Chras bandicoot: warped meneillään ps1sen pelinä ps2sella :D
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jerzu - Joulukuu 17, 2012, 20:25:37
Old Spice | Dikembe Mutombo's 4 1/2 Weeks to Save the World
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Joulukuu 17, 2012, 21:46:48
koska tv päätti toimia, MGS2: Substance
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Joulukuu 25, 2012, 22:58:44
Meininki hemmetin Tribes täällä Herwoodin pusikoissa.

Gotta go fast
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Anakichi - Joulukuu 26, 2012, 00:26:10
minecraft
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Joulukuu 26, 2012, 02:29:20
Meininki hemmetin Tribes täällä Herwoodin pusikoissa.

Gotta go fast

Gotta go fast and hit Sai with a hammer
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Joulukuu 26, 2012, 15:36:25
Meininki hemmetin Tribes täällä Herwoodin pusikoissa.

Gotta go fast

Gotta go fast and hit Sai with a hammer
(http://www.halolz.com/wp-content/uploads/2007/11/lolwhut.jpg)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Joulukuu 26, 2012, 18:15:20
Playstation All-Stars Battle Royale

Ei paha peli, mutta vituttaa ku vastustajia ei voi tappaa ilman superhyökkäyksiä ja jostain kumman syystä itse en pääse superhyökkäys tasolle 3 (ja ne on vieläpä saatanan epikkuja hyökkäyksiä) ku aika loppuu aina ja muut voittomenetelmät on perseestä ja 4min taas on liian pitkä peliaika yhdelle matsille :I Mitähän se sisko aina tekee ku se onnistuu matsin aikana pariinkin otteeseen vetämään tuolla kolmos tason supaahyökkäyksellä muita köniin. Itse mätkin vastustajia ihan hullun lailla mutta silti siinä joku mättää. Harmittaa vain kun esim. Spyro ja Crash eivät ole pelattavia, olisivat mielestäni ansainneet paikkansa tuossa pelissä. Saisivat laittaa nuo kaksi ladattavaksi hahmoksi joskus tulevaisuudessa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Joulukuu 26, 2012, 20:57:36
Playstation All-Stars Battle Royale

Ei paha peli, mutta vituttaa ku vastustajia ei voi tappaa ilman superhyökkäyksiä ja jostain kumman syystä itse en pääse superhyökkäys tasolle 3 (ja ne on vieläpä saatanan epikkuja hyökkäyksiä) ku aika loppuu aina ja muut voittomenetelmät on perseestä ja 4min taas on liian pitkä peliaika yhdelle matsille :I Mitähän se sisko aina tekee ku se onnistuu matsin aikana pariinkin otteeseen vetämään tuolla kolmos tason supaahyökkäyksellä muita köniin. Itse mätkin vastustajia ihan hullun lailla mutta silti siinä joku mättää. Harmittaa vain kun esim. Spyro ja Crash eivät ole pelattavia, olisivat mielestäni ansainneet paikkansa tuossa pelissä. Saisivat laittaa nuo kaksi ladattavaksi hahmoksi joskus tulevaisuudessa.
Halpa kopio koko peli
(http://i.imgur.com/b0bsV.gif)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: SciSan - Joulukuu 26, 2012, 21:33:28
Skyrim ja Dishonoured. Steam-salet ftw
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Joulukuu 29, 2012, 22:23:08
Mass Effect 2 menossa kun tuli tuossa muutama päivä sitten hankittua Mass Effect Trilogy. Lupaava alku.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Joulukuu 31, 2012, 02:33:17
Töhö 13.5 vastaan veljeäni. Bimbo Mikoni atomisoitiin ten to one. Hävisin nobolle :[

Propsit SciSanille linkistä demoon, olin liian laiska ettimään~
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Morichika - Joulukuu 31, 2012, 17:17:09
Katawa Shoujon uusintarundi, jossa enää Rinin polkua pari pelituntia jälellä. Sit lisäks Perfect Cherry Blossom, jossa otan easyllakin Youmulta ja Yuyukolta turpaan. Ei ne 3 lisälaiffia vaan riitä... Mountain of Faith on just tos viereisel välilehel latautumassa...
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Tammikuu 05, 2013, 23:58:21
Ramaisee ja nukuttaa, ideaali aika nukkumaan meno aivan kohta.

Pelaa F.E.A.R 2.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Castra - Tammikuu 07, 2013, 18:28:12
Kamala kasa pelejä odottamassa pelaajaansa, yritin ottaa käsittelyyn Last Window: The Secret of Cape West:n. Jumitan jatkuvasti sen kanssa mutta huonoista hoksottimistani huolimatta itse peli on kyllä ihan mielenkiintoinen
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Tammikuu 07, 2013, 19:02:59
Dodii, Dynamarisaa enkkupätsillä.

Päivittäkää Adobe reader! PDF! PDF!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Daealis - Tammikuu 08, 2013, 16:58:30
FTL ja Hotline Miami. Kirous ja kuolema koukuttaville indie-peleille.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Tammikuu 08, 2013, 17:28:34
Ragnarok Online 2 (vihdoinkin open-betassa) ja Torchlight 2
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Tammikuu 09, 2013, 15:10:38
Pidemmän päälle aika kuivaa touhouta tämä Dynamarisa. Co-op pelastaisi kaiken.

Missä on mun EDF 4? :<
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Tammikuu 15, 2013, 14:25:47
Ty the Tasmanian Tiger 2 lähti tuossa sunnuntaina jälleen pelaukseen.... ja kaiken lisäksi pelasin sitä juuri muutama kuukausi sitten ja sain monta vuotta havittelemani 100% kun löysin pari puuttuvaa extraa galleriaan. Viddu... Tahdon pelaa ykköstä ja kolmostakin :C Mutta kolmosta ei koskaan julkaistu Euroopassa... Eikä ole rahaa ostaa kumpaakaan peliä. Emulaattorikin sukkaa eikä kumpikaan peleistä toimi, koska unknown reason.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Tammikuu 15, 2013, 16:33:21
Corpse Party(PSP, PC98-version ajattelin vetää tämän jälkeen)

Aikas jepa kauhupeli, toki hahmojen ihmeelliset sekoilut("mun perse on ollu kuiva koko päivän, onko sul mitään mitä tunkee siihen?"-tyyliset jutut) ovat vitun ärsyttäviä. Lisäksi pelin fiilikset on kaukana kauhupelistä, kun tämä  (http://www.youtube.com/watch?v=BeSZ14ivDAo)soi käytävillä, mahtavaa musiikkia kuitenkin.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Numbbi - Tammikuu 15, 2013, 16:42:59
Aikas jepa kauhupeli, toki hahmojen ihmeelliset sekoilut("mun perse on ollu kuiva koko päivän, onko sul mitään mitä tunkee siihen?"-tyyliset jutut) ovat vitun ärsyttäviä. Lisäksi pelin fiilikset on kaukana kauhupelistä, kun tämä  (http://www.youtube.com/watch?v=BeSZ14ivDAo)soi käytävillä, mahtavaa musiikkia kuitenkin.

Noi sekoilutkin onkin vaan siinä Chapter 1:ssä ja joo noi Chapter kohtaset teemat ei ole niinkään kauhupelimäisiä (myöhemmissä Chaptereissä tulee vielä teknompia, mutta niin perhanan hyviä) mutta kummiski kaikki muu soundtrack on välillä aikas häiritsevää.

Mutta, kaverin kanssa Silent Hill Originssii ja itsekseen Final Fantasy 12 International Zodiac Job System meneillään
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Tammikuu 20, 2013, 13:43:55
Pelannu perjantaista lähtien Ty the Tasmanian Tigerin ensimmäistä peliä ja samoin sarjan kolmatta eli Ty the Tasmanian Tiger 3: Night of the Quinkan -peliä. Kakkonenkin on yhä peluun alla, mutta olisi tarkoitus joskos yrittäisin pelata nämä numerojärjestyksessä. Tyhmänä meni aloittamaan kaikkia ja nyt yritän pelata niitä järjestyksessä... Prkl. Enkä jaksa aloittaa tuota kakkosta tai kolmosta alussa. Jostain kumman syystä kun emulaattori ei pidä tuosta kolmosesta mutta ykkönen pyörii vallan mainiosti ja pystyy pelaamaan ilman huolen häivää, kun taas kolmosen kohdalla saa kauhistella koska se jönkkää ja saa vetää jonkun tehtävän jälleen alusta miljoonatta kertaa. Onneksi sentäs kakkonen on meikäläisellä ihan laillinen levyllä oleva, että en ihan pahis ole (´U `)''
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Haze - Tammikuu 21, 2013, 01:30:27
Tällä hetkellä listalla on Corpse Party, Digital Devil Saga ja Nocturne.
Corpse Partyn Chapter 2:n kusipää kummituskakarat vituttaa enemmän, kuin lääkäri määräsi, mutta eiköhän niistäkin pääse joskus ohitse.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Tammikuu 23, 2013, 00:22:21
Kingdom Hearts - Birth by sleep
Paras KH mitä oon pelannut tähän asti. Ventuksella vedellyt Radiant Gardeniin ja siellä tehnyt "asioita". Ja tuo OP (http://www.youtube.com/watch?v=dCEd0I-AMrw) , ah niin nätti! mutta vittu näitä lataus-aikoja (pelaan ihan umd:llä tätä) , asensin tuon isoimman lautauksia nopeuttavan tiedoston, mutta ei saakeli kun tuo lataa siltikin ikuisuuden perus-valikoita. Kuitenkin en ole warettamassa,

Final Fantasy IV - complete edition
Ainoa FF mitä olen pelannut aikaisemmin ja nyt uusittuna lisäherkuilla? Kyllä kiitos! En päässyt vain pelailemaan kauhesti kun akku oli vähissä, minkä takia en saanut tallennettua mitään.

Ja kunhan käsiini saan niin aloitan myös Monster Hunter Freedomin pelaamisen. Tuota ei vaan tuppaa löytyä ladattavana aktiivista torrenttia ja ihan vinkistä en ole pelaamassa umd-levyllä, latauksia en varmana jää ikuisuuksiksi odottelemaan.  Olisi tarkoitus perehtyä tähän pelisarjaan ennen tuon 3 ultimaten tuloa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Selleri - Helmikuu 02, 2013, 18:45:16
Nyt joku pelaamaan C&C:tä tämä ilta, alusta PC ja pelinä mikä vain paitsi Tiberian Twilight.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Helmikuu 02, 2013, 18:46:56
^Omistan vanhat C&C Tiberium Sunit + Firestorm. En tosin saa niitä toimimaan vieläkään. Neuvoja?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: sota_esa - Helmikuu 02, 2013, 19:04:32
Nyt joku pelaamaan C&C:tä tämä ilta, alusta PC ja pelinä mikä vain paitsi Tiberian Twilight.

Generaalit tulille?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Selleri - Helmikuu 03, 2013, 20:03:41
Sai perkele, sain edellisestä matsista syövän. Täytyy alkaa pelata aggressiivisemmin, niin ei mene aina puolta päivää näihin pattitilanteisiin.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Helmikuu 03, 2013, 20:17:23
^Nuking you with all the nukes I've got. Come get some!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Helmikuu 03, 2013, 21:51:27
^Liittyisin mieluusti mukaanne mutta tämä vanha koneeni ei pyöritä enää Generalsia. Tiberian Sun ehkä menisi vielä mutta tilaa ei tietystikään ole sitä varten. :<

I can't come and air force-spam you. ;_;
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Helmikuu 11, 2013, 01:48:00
Hola 4 med Juhozki, Legendary almost all skulls on. Ei mitään saada hengiltä ampumalta, joten zerg rushia nyrkein ja puukoin vihollisia päin.
"Nothing survived the angry hobo rush."

C&C Generals ZH Shockwave med Selleri ja Aurora~ vikassa kivasti Simo Häyhä(t) vs Chinese Infantry General. Felt like the Alamo man.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Helmikuu 11, 2013, 03:15:46
Ei mitään saada hengiltä ampumalta, joten zerg rushia nyrkein ja puukoin vihollisia päin.
Joo, kolme pelaajaa tyhjentää aseensa samaan Watcheriin.
Spoiler (click to show/hide)

Päivällä meitä odottaa taas 30-50k expabonus. Teroittakaa veitsenne.

EDIT: Rank 49 -> 54, viikon päästä uusiks.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Helmikuu 14, 2013, 16:19:53
Sniper Elite V2 vaikeimmalla tasolla.

Käytössä Mosin-Nagant (en uskalla käyttää Gewehr 43:sta koska liian pieni luodin lähtönopeus ja Springfieldissä on liian pieni zoom), MP40, Welrod feat. ihan pirusti miinoja ja saksalaisten kranaatteja.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jerzu - Helmikuu 14, 2013, 19:36:53
^ En suosittele pelaamaan vaikeimmalla koska luodit tippuu nopeammin kuin tosimaailmassa ja pienet tuulet ovat kuin hurrikaani panoksen vieressä. Keskitaso on muistaakseni kaikista realistisin.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Helmikuu 14, 2013, 19:55:28
^Mutta kun achievementit :<

Sitä paitsi eivät ne tuulet ole tähän mennessä häirinneet yhtään ja luotien tippuminen on IMO melko helppo arvioida. Huteja on tullut lähinnä vain huonosta tähtäämisestä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Helmikuu 25, 2013, 00:02:13
Sokussa muiden kimppuun kuin höyryjuna. I'll get you both one day! o/
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Numbbi - Helmikuu 25, 2013, 10:18:58
Tänään varmaankin tulee oma kopio Metal Gear Rising: Revengeancesta niin pääsee epäonnistumaan siinä.

Myös koko viime viikonloppu meni Persona 4 Golden parissa.
Aloitin senkin jopa Hardilla ja noin +20h playtime jo enkä ole vasta mennyt kuin ekan dungeonin läpi. Vihdoinkin jaksaa mennä oikeasti hitaammin eikä vain ryysoä läpi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Helmikuu 25, 2013, 13:28:08
TERA

Kaverit alko pelaan, päätimpäs tutkia tätä. Pääsin vasta tekemään hahmon ja sain samoin tein noottia ku valitsin lolipupun (koska umineko) , mutta nää kaikki muutkin hahmot ovat ylihäröjä niin valitseppa nyt joku mistä ei tule mitään sanomista. Saatiin nyt sopivasti täysi party ja saa nähdä onko tää nyt niin "Wowin tappaja" mitä kaikista muistaki uusista mörpeistä väitetään
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Helmikuu 28, 2013, 15:01:05
Meininki hemmetin retroa kun pelaa Pablo kolmosta omalla koneella ja joutuu pitämään kaikkia asetuksia minimissä. Harmaita hiuksia aiheuttaa facebookin virheilmoutukset pelin aikana kun peli noista johtuen yllättäen jäätyy ja seuraavassa framessa olenkin kuollut.

Pitää vissiin erakoitua kokonaan muusta maailmasta että saa pelattua edes vähäsen.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Helmikuu 28, 2013, 15:16:14
TERA

Kaverit alko pelaan, päätimpäs tutkia tätä. Pääsin vasta tekemään hahmon ja sain samoin tein noottia ku valitsin lolipupun (koska umineko) , mutta nää kaikki muutkin hahmot ovat ylihäröjä niin valitseppa nyt joku mistä ei tule mitään sanomista. Saatiin nyt sopivasti täysi party ja saa nähdä onko tää nyt niin "Wowin tappaja" mitä kaikista muistaki uusista mörpeistä väitetään

Jjep, tuli alotettuu tän pelaaminen täälläkin. Ihan hyvältä vaikuttaa, taistelusysteemi eroaa perinteisistä mörpeistä mukavasti ja kaikkee on yksinkertaistettu just sen verran et asioit on runsaasti muttei liikaa.
Roduista tuli valittua puol-lohikäärmeen tapanen, tahtovat vaan olla kooltaan muihin verrattuna sellasia amatsooneja et huhhuh.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Helmikuu 28, 2013, 15:22:37
Tera in ten seconds (http://www.youtube.com/watch?v=dfaCo6NOiEQ)
Tera in a nutshell (http://www.youtube.com/watch?v=DSUM7symdhA)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Maaliskuu 02, 2013, 03:53:00
Metal Gear Rising: Revengeancea ja Ghost Recon: Future Soldieria tulee pelailtua tällä hetkellä eniten. Myös aina välillä xboxissa käy Arcana Heart 3 ja Fallout: New Vegas.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Castra - Maaliskuu 04, 2013, 12:04:23
Kävin eilen kaverin luona ensimmäistä kertaa vuosiin (meillä on ollut pieniä... yhteydenpito-ongelmia, sanotaan vaikka näin) ja aloitin sitten siellä Tales of Symphonian. Ihan mielenkiintoiselta vaikuttava peli ainakin kolmen pelitunnin (+ hyvän seuran) perusteella, tosin tuntuu oudolta aloittaa peli heti vaikeimmalla tasolla :'D
Mutta olisi luonteen heikkoutta kesken kaiken vaihtaa helpommalle ja ei minulla pahemmin ongelmia taisteluissa ole
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Gyrael - Maaliskuu 05, 2013, 13:30:34
Tässä parin vuoden tauon jälkeen jatkan tuota Odin Spheren pelaamista, jonka olen kyllä jättänyt taas niin mairittelevaan vaiheeseen, että ihan naurattaa. Mutta tavote on kyl saaha tää nyt viimeinkin pelattua loppuun tänä vuonna se on selkee.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Maaliskuu 05, 2013, 18:48:18
Kävin eilen kaverin luona ensimmäistä kertaa vuosiin (meillä on ollut pieniä... yhteydenpito-ongelmia, sanotaan vaikka näin) ja aloitin sitten siellä Tales of Symphonian. Ihan mielenkiintoiselta vaikuttava peli ainakin kolmen pelitunnin (+ hyvän seuran) perusteella, tosin tuntuu oudolta aloittaa peli heti vaikeimmalla tasolla :'D
Mutta olisi luonteen heikkoutta kesken kaiken vaihtaa helpommalle ja ei minulla pahemmin ongelmia taisteluissa ole

You make me proud~ :']
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Haze - Maaliskuu 05, 2013, 19:39:32
Final Fantasy 7, pitkähkön tauon jälkeen. Lähinnä sen takia, että varmistun joistain pikkuseikoista.
Taustalla pyörii (edelleen) Digital Devil Saga ja Nocturne, samoin satunnainen Project Diva Extend.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Maaliskuu 12, 2013, 14:41:29
Reelism mod (http://youtu.be/mrC2YTLYwHw)ia DooM kakkoselle. Ehkä sekopäisin modi millekään pelille ikinä.

http://thekinsie.com/reelism/
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Maaliskuu 13, 2013, 19:17:28
Crash Nitro Kart tuli ladattua koneelle... Emu ei aluksi pitänyt siitä kun foorumilla testaajalla oli ollut ongelmia sen toimivuuden kannalta ja piti olla eräs asetus toisinlain. No vitut se mitään miulla toiminu, kaatu koko ajan ku känninen vuohi. Kokeilinpa sitten ilman sitä asetusta eikä ole kaatunut sen jälkeen. Jotenkin todella nostalgisen oloinen peli. Joo, kopio CTR:stä mutta vain paremmilla graffoilla ja muutamilla uusilla hahmoilla, jotka on kyllä sen näköisiä että ovat eksyneet väärään pelisarjaan. Kyllähän tätä pelaa ja Crashin ääni on todella.... Srsly, mitä sille kerkesi tapahtua Wrath of Cortexin jälkeen? Jotenkin todella kimeä ja omituinen :'D Tulee mieleen omat randomit ääntelyni.

Olisi tuo Tag Team Racing myös houkutellut, mutta sepä ei ole vielä toistaiseksi aivan pelattavissa emulla ja kun selailin pelikauppoja niin eipä missään näytä enää olevan myynnissä moista. Jotenkin niin miun tuuria että olen pitkään katsellut jotain peliä ja sitä myydään tyyliin joka nurkan takana ja sitten kun tosissasi haluat sen, sitä ei enää myydäkään missään.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Maaliskuu 14, 2013, 15:47:31
Homeworld 2:sta pelailen. Saa nähdä että minkälaisia zerg-rusheja tulee tehtyä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Maaliskuu 16, 2013, 03:37:21
Vindictuksessa aloitin pelaamaan jousimiehellä. Tyyppi näyttää Ropparilta ja kuulostaa David Hayteriltä.

Voi koira.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Remmi - Maaliskuu 16, 2013, 12:49:35
Star Ocean First departuren ja Silent Hillin sain pelattua loppuun PSPllä ja nyt sitte pelailen Madoka Portablea ja Project Diva extendia.
Pitäs khyl taas alkaa pelaamaan kunnon vanhoja Classic Touhou pelejä. Tekis mieli taas vaihteeksi kokeilla myös PC 98 pelejäki.
Ja ai nii, The legend of Zelda Spirit Trackisinki kohta pääsen läpi. Mitähän sitte näitten jälkeen...
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Maaliskuu 16, 2013, 13:23:26
Selasinpa pelikokoelmaani ja tajusin, että joidenkin legendaarisen pelisarjojen pelejä en ole pelannut.... Esim. Spyron kaksi ensimmäistä peliä, Jak & Daxter sarjan kaksi ensimmäistä, Zone of the Endersin ensimmäistä, Ratchet & Clankin kaksi ensimmäistä..... Joten, emulaattorille tuli nyt kovat ajat. Jakilla aloitan... Aikoinaan Jak X-pelin mukana tuli DVD, joka sisälsi 1-3 pelit tarinaltaan, eli suurin osa cutsceneistä ja hieman pelailuakin näytettiin kyseisen DVD:ssä ja sitä kautta tiedän mitä noissa kahdessa ensimmäisessä pelissä suurin piirtein tapahtuu, mutta onhan se aina kiva itse pelata pelit läpi.

Ja reilu viikon päästä julkaistaan Sly 4: Thieves in Time.... Hnnnnnnngh.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Maaliskuu 22, 2013, 16:23:12
It begins.

MGS1 speedrun Sai vs Selleri.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Maaliskuu 22, 2013, 16:36:30
^ Good luck bro
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Röögeri - Maaliskuu 22, 2013, 17:18:48
^^GL & HF, guys.

Itse aloitin tänään God Of War : Ascensionin. Kyllä se on yhtä upea kuin kolmonenkin...
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Maaliskuu 25, 2013, 23:40:14
Jones in the Fast lanen flashiversiota :3
Addiktoiva klassikkopeli
http://home.broadpark.no/~kboye/jones/jones.html
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Maaliskuu 26, 2013, 20:41:32
Monster Hunter 3 Ultimate.

Joq selittäkää miten virtuaalinen kasa polygonia ja pikseliä voi välillä tuottaa aivan silmittömästi raivoa tässä pelissä?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Huhtikuu 02, 2013, 10:34:38
Castlevania LOS: Mirror of fate.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Pitchin - Huhtikuu 02, 2013, 10:44:20
Hissan kokeen jälkee on kiva vetää erä UFOa hardilla :E (Awwyiiss, pääsin stage 5 midboss Nazriniin)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Getsu - Huhtikuu 02, 2013, 14:07:55
FlatOut
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Huhtikuu 03, 2013, 14:46:34
Aloitin skyrimin peluun :3
Tällä hetkellä hahmona örkkicasteri  (destruction, illusion, alteration ja restoration pääpuina joita levutan)
ufff vihaan ton pelin questtrackeria x__x;;
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Huhtikuu 03, 2013, 15:01:15
ufff vihaan ton pelin questtrackeria x__x;;
ainahan sen saa pois päältä
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Huhtikuu 04, 2013, 12:39:33
ufff vihaan ton pelin questtrackeria x__x;;
ainahan sen saa pois päältä
Lähinnä se että se ei merkitse local mappiin samassa kylässä olevia NPCitä häiritsee (varsinkin kun tuppaavat kävelemään ympäriinsä (;・∀・)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Huhtikuu 04, 2013, 22:23:09
Ridge Racer Unboundedia pelailen.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Tuomiorovasti - Huhtikuu 06, 2013, 20:23:34
Aloin pelaamaan elämää uudestaan. Sen takia vähän vähällä ollut tämä foorumilla käynti mutta koska tajusin että elämässä ei pakosta aina tapahdukkaan mitään kummallista niin olen täällä taas. Hetkellisesti 8)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Huhtikuu 06, 2013, 20:23:59
Sly 4: Thieves in Time tuli saatua vihdosta viimein ja rakastan tätä suomalaista dubbia. Dem feelings. Kyllä englanniksikin oli aivan ihana kun jenkkien julkaisun myötä katselin youtubesta läpipeluun.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Numbbi - Huhtikuu 07, 2013, 16:20:29
Disgaea Dimension 2

Vaikka onkin kokonaan japaniksi enkä osaa kieltä yhtään niin ihan kohtalaisesti pärjännyt. Isoin gameplay ongelma on mitä Dark Assembly/Parlament juttuja on edes.
Sentään Evilityistä on jpn wiki lista jota voin kurkkia translatorilla ja Geo Effecteistä tein tämmösen (http://puu.sh/2vCyp) listan. (Se pitäisi olla suht. koht. oikein)
Kyllä tää tästä. Chapter 3 ja Item World Sea aukesi niin siellä pari kertaa pyörähtänyt.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kougyoku - Huhtikuu 08, 2013, 15:04:08
Dodih, nyt olen minäki koukussa TERAan :'D
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Huhtikuu 09, 2013, 01:13:18
Jotain tämmöstä. (http://youtu.be/6MxWMJCOKSY?t=37m10s)

Tai tämmöstä. (http://youtu.be/6MxWMJCOKSY?t=17m25s)

En oikeen osaa selittää sitä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Huhtikuu 09, 2013, 13:49:27
Jotain tämmöstä. (http://youtu.be/6MxWMJCOKSY?t=37m10s)

Tai tämmöstä. (http://youtu.be/6MxWMJCOKSY?t=17m25s)

En oikeen osaa selittää sitä.
miltäs on vaikuttanu
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Huhtikuu 09, 2013, 14:02:26
Jos unohtaa sen pienen jutun että Donte ei ole enään Dante niin kyllä tästä jaksaa nauttia. (Tämä ei todellakaan ole mikään DMC2.)

Liipasimista vaihtuviin aseisiin ja liikkeisiin en meinaa tottua millään. Ehkä viidennellä kierroksella..
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Huhtikuu 10, 2013, 14:29:14
Menossa tällä hetkellä kaapista esiin kaivettu Devil Survivor 2, joka pitäisi päästä läpi ennen kuin alkaa kyseistä animea kattoa. Todennäköisesti jään vikaan bossiin jumiin, niin kuin kaikissa muissakin SMT peleissä. :-\
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Huhtikuu 13, 2013, 00:07:26
Shinkiroussa vs SciSan, meno niin kovaa, että siltä simahti kone~
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Huhtikuu 13, 2013, 18:07:47
GTA2
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Huhtikuu 13, 2013, 22:57:47
Sanic Generashuns

(http://i.imgur.com/ML8Yh.gif)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Huhtikuu 15, 2013, 22:48:22
Sanic speed furfaggot
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Huhtikuu 15, 2013, 23:13:20
Sanic speed furfaggot
Way past cool!

Spoiler (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Huhtikuu 16, 2013, 12:40:02
Spoiler (click to show/hide)
pommita veljee viesteillä kyllä se jossain vaihteessa lähtee pelaamaan sun kannssa
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Huhtikuu 16, 2013, 13:50:36
GTA 2 jatkukoon

Must remember that respect is everything.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Huhtikuu 16, 2013, 16:17:11
pommita veljee viesteillä kyllä se jossain vaihteessa lähtee pelaamaan sun kannssa
Hanki sinäki live kultaa niin pelataan porukalla UVHM läpi.

Ja ehkä mahdollisesti Castlevaniaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Huhtikuu 16, 2013, 16:42:16
pommita veljee viesteillä kyllä se jossain vaihteessa lähtee pelaamaan sun kannssa
Hanki sinäki live kultaa niin pelataan porukalla UVHM läpi.

Ja ehkä mahdollisesti Castlevaniaa.
pitäis
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Huhtikuu 18, 2013, 18:55:25
Far Cry 3.

Ekat 15 min ovat olleet aika buenot.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Huhtikuu 18, 2013, 19:18:50
Company of Heroes 2 - Closed Beta

Vaikuttaa lupaavalta ykköseen verrattuna.
Mukavasti kaikkee uutta lisänneet säilyttäen kuitenki ymmärrettävyyden ja sen alkuperäsen coh-fiiliksen.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Vee - Huhtikuu 20, 2013, 10:16:07
HoMM III lanit.

Ei vittu.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: zertap - Huhtikuu 20, 2013, 16:13:36
Jooh, hetken pelaillut FFXIV Closed betaa ja ei oikeen innosta.
Ja ofc jc2mp (https://www.jc-mp.com/) on ihana.

Ja sitten tätä peliä jota en osaa yhtään ;_;
http://www.youtube.com/watch?v=jQsYUiF-Db8
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Huhtikuu 20, 2013, 16:37:30
Jooh, hetken pelaillut FFXIV Closed betaa ja ei oikeen innosta.

Milloin sait accessin betaan?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: zertap - Huhtikuu 21, 2013, 14:32:29
toissaviikolla tuli. En kyllä oikeen jaksanut pelata duh
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Suiggari-Tou - Huhtikuu 24, 2013, 22:44:35
Hetken mielihäiriöstä tuli hommattua Dangan Ronpa PSP:lle, kun Let's Play ei tarjonnut tietenkään autenttista pelikokemusta saatika kaikkia ääninäyteltyjä kohtauksia. Toimii melko oivana tapana opiskella japania aina kun siltä tuntuu, mitä nyt olen täysin riippuvainen käännöksistä joitain lyhyitä lauseita lukuunottamatta. Onneksi enkkupatchikin on jo kohta valmis.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Huhtikuu 24, 2013, 23:11:26
Disgaea: Afternoon of Darkness

Awakening bundlen hidastelujen takia piti aloittaa jotain mielialaa vakaana pitävää peliä. Ooon useesti harkinnut sarjaan tutustumista ja nyt sitten . Saa nähdä jatkanko kakkoseen.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Haze - Huhtikuu 25, 2013, 00:01:56
Disgaea: Afternoon of Darkness

Awakening bundlen hidastelujen takia piti aloittaa jotain mielialaa vakaana pitävää peliä. Ooon useesti harkinnut sarjaan tutustumista ja nyt sitten . Saa nähdä jatkanko kakkoseen.

Disgaea 2 on parempi mitä ensimmäinen imo.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hebbe - Huhtikuu 25, 2013, 00:45:37
Battlefield, Battlefield and some more Battlefield.
Kohtuullisen hyvä matsi kerrankin.
http://battlelog.battlefield.com/bf3/battlereport/show/1/60657564/353130107/
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Huhtikuu 25, 2013, 07:19:02
Disgaea: Afternoon of Darkness

Awakening bundlen hidastelujen takia piti aloittaa jotain mielialaa vakaana pitävää peliä. Ooon useesti harkinnut sarjaan tutustumista ja nyt sitten . Saa nähdä jatkanko kakkoseen.

Disgaea 2 on parempi mitä ensimmäinen imo.
D2 > D3 > D4 > D1
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Toukokuu 01, 2013, 15:45:45
The road (http://dl.dropboxusercontent.com/u/2926749/LD26/LD26.html)
"Age:7, You died from staring at medusa"
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Toukokuu 01, 2013, 16:02:06
Tällä hetkellä menossa Shogun 2: Fall of the Samurai:n co-op kampanja. 17 tuntia putkeen and counting. Voi sen vapun näinkin viettää :D

edit: Noin, vajaa 20 tuntia ja peli kaatui. Siihen on hyvä lopettaa
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Toukokuu 02, 2013, 16:43:54
Black★Rock Shooter: THE GAME

Aikas kiva PSP-peli, ajattelin ostaa tuon japanin limited editioninkin josaki välissä. Mielenkiintoinen BRS-peli, joka sijoittuu tulevaisuuteen, jossa alienit valtaavat maan ja ainakin alussa seikkaillaan USA:ssa.


Fire Emblem: Awakening

Nyt se tuli vihdoin ja viimein! Kahden vuoden odotukset ja pääsin vihdoinkin peliin käsiksi, jonka piti tulla vuosi sitten jo tänne eurooppaan! Ehdottomasti paras 3DS:n peli ikinä! Hard/classic on tällä hetkellä moodina ja olen nyt tekemässä sivutehtävää. Lisäksi tämä peliaiheinen XL on ihana <3
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Toukokuu 02, 2013, 20:12:21
Armored Core V.

Dual-autocannoneilla varustettu tankki on aikamoinen rapemachine. Hyvä jos yhteenotot kestävät edes minuuttiakaan.

Cry some more!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kynttilä - Toukokuu 02, 2013, 20:55:38
koska tykkäsin demosta pakkohan se oli koko versiona hommaa steamist. eikun kokeilemaan

http://www.youtube.com/watch?v=ZO10bAn_8M8
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Haze - Toukokuu 06, 2013, 15:04:17
Hadaka Shitsuji. ´v`
Tuo English patch taisi tehdä pelistä aika epävakaan, kun se tuntuu kaatuvan joka välissä.
Joka tapauksessa odotan kauhulla mitä tulen näkemään.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Toukokuu 06, 2013, 15:51:52
Dead space
ihan hauska peli, aika lailla resident evil 4 fiilikset koko ajan pelatessa
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Toukokuu 06, 2013, 16:41:20
Ass Defect taas vaihteeksi.

Millenium pelaamaan sieltä!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Getsu - Toukokuu 06, 2013, 16:58:26
Tom Clancy's Rainbow Six: Vegas

Ostin, kun halvalla sain.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Toukokuu 06, 2013, 18:08:37
Spec Ops: The Line oli steamissa vitosella, niin pakkohan se oli ostaa. Näin parin tunnin pelaamisen jälkeen ei ole ihan niin karu kuin odotin, mutta samalla tulee toivottua, että useammat räiskinnät olis edes murto-osan verran yhtä painostavia.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Toukokuu 07, 2013, 13:18:55
Neverwinteriä~ (sitä nettiversiota)
Vasta tuli open betaan perjantaina ^^
http://nw.perfectworld.com/

Oon myös koukussa androidin game dev storyyn..
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Toukokuu 09, 2013, 20:08:19
Diddy Kong Racing (n64-versio ei se hirvee remake)

Tuli tuosta puhuttua kun puhuttiiin kavereiden kanssa Raresta ja sen peleistä.
Kuitenkin aivan mahtava tää peli on , pitäisi kaiketi metsästää Banjot ja Conker-pelit mitä on Nintendolle tullut.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Toukokuu 10, 2013, 16:17:14
Ōkami

Son rakkaus ;;___;; Joten siksi sitä pitää pelata pari kertaa vuodessa koko stoori läpi.

Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Toukokuu 11, 2013, 01:53:30
Battlefield: Bad Company 2

Ensimmäiset 2 kenttää menty läpi ja vaikuttaa ihan kivalta jatko-osalta ykköselle. Talojen romahtamisesta tulee roimasti bonuspisteitä kun ei tarvitse enää mennä tyhjentämään taloja huone huoneelta vaan voin vaan tiputtaa katon vihollisten niskaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Toukokuu 11, 2013, 02:13:53
Talojen romahtamisesta tulee roimasti bonuspisteitä kun ei tarvitse enää mennä tyhjentämään taloja huone huoneelta vaan voin vaan tiputtaa katon vihollisten niskaan.

Ootahan vaan kun mökkien rakenteet nitisee moninpelin puolella ja/tai huomaat potkivas yksinäisiä pellinpalasia tielle
piilottaakses miinat tai räjähteet ennen piiloutumista puskaan väijymään kohta jo ohi rymisteleviä vaunuja ja mönkijöitä. ;D
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Toukokuu 11, 2013, 03:03:16
Talojen romahtamisesta tulee roimasti bonuspisteitä kun ei tarvitse enää mennä tyhjentämään taloja huone huoneelta vaan voin vaan tiputtaa katon vihollisten niskaan.

Ootahan vaan kun mökkien rakenteet nitisee moninpelin puolella ja/tai huomaat potkivas yksinäisiä pellinpalasia tielle
piilottaakses miinat tai räjähteet ennen piiloutumista puskaan väijymään kohta jo ohi rymisteleviä vaunuja ja mönkijöitä. ;D

Moninpeliä tuli jo kokeiltua jokin aika sitten. Enkä kyllä ole mikään hirveä miinojen/itselaukaistavien räjähteiden ystävä. Hauskaa on kyllä juosta M1 Garand tai Thompson kädessä nykyaikaisia aseita vastaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Gyrael - Toukokuu 11, 2013, 23:50:43
Deus Ex: Human Revolution, ihan jännittävä kokemus touch padilla, ehkä sitten myöhemmin jatkan ihan kunnollisen hiiren avustuksella. Mukava kokemus jo näin alussa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Toukokuu 13, 2013, 12:13:23
Warframe

Tätä on tullut perlattua kaveriporukan kanssa vähän liikaakin. Eka warframe saavuttanut 30 rankin, aseet vaihdettu useampaan otteeseen ja rihno tulossa 3 päivän päästä. Peli on aikas kia kaveriporukalla vaikkei mikään mestariteos ole vielä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Toukokuu 16, 2013, 20:20:26
XCOM: Enemy Unknown xbuxilla. Muukalaisten tukikohta tuhottu ja paska alkaa menemään vakavaksi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: SciSan - Toukokuu 17, 2013, 12:11:08
^Se tunne kun kiinnyt sotilaisiisi liian paljon.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Toukokuu 17, 2013, 12:14:38
^Se tunne kun kiinnyt sotilaisiisi liian paljon.

Tai se kun itsellä on 99% osumiseen ja ammut hutiin, kun joku vitun Heavy Muton vetää 15% osumalla critin ja paras sotilaasi kuolee. Getting real tired of your shit, dice. Pitäisi jaksaa mennä tuokin tässä viikonlopun aikana läpi kun ei ole enää montaa tehtävää.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Toukokuu 18, 2013, 02:27:16
Dark Souls 3-man coop, ei pärjätä kuiteskaa yhellä black phantomille mutta aivan törkeän hauskaa pitkään aikaan~
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Toukokuu 18, 2013, 03:11:09
DOTAAA!!!

SCISAN JA SEPPO ON HOMOJA JA NOOBEJA!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Vee - Toukokuu 18, 2013, 12:59:33
ObD ei pelaa atm dotaa

homo
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Toukokuu 18, 2013, 14:48:42
CIV V
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: everinom - Kesäkuu 06, 2013, 12:05:38
CIV V
Awsum peli.
Itseppä en pelaa mitään kun kone sotii pahasti vastaan. Näyttiksessä vikaa jippikajee. >_<
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Kesäkuu 06, 2013, 16:48:34
Fairy Bloom Freesiaa :3  ( http://nyu-media.com/fairy-bloom-freesia/ )
Täältä saa 60 sentillä + pari muuta peliä, steamkeyt antaa kanssa: http://groupees.com/bm8
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kougyoku - Kesäkuu 06, 2013, 22:27:00
Persona 4 Arena. Kohta kaikki story modet pelattu läpi~
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Kesäkuu 14, 2013, 00:42:51
Ebin Shockwave matsit vs botti-trio med Selleri~ Thermopylae blokkasi armadan ja kiitos Sellerin lennokkeille, ebin matsi, joskus uusiks~
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Kesäkuu 14, 2013, 21:37:04
FFXIV betaviikonloppu alkoi :3 Nyt testissä!
RIFTiä on kanssa tullut pelailtua iltaisin kun tuosta tule free to play~
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Vipunen11 - Kesäkuu 18, 2013, 22:12:26
Juuri meni Hotline Miami läpi(salainen ja tavallinen loppu). Vähän ollut "työn-alla" La-Mulana ja se peli kyllä osaa olla armoton, mutta silti jotenkin tunnun pitävän siitä. Voisi sanoa että minulla on viha-rakkaus suhde siihen peliin. Lisäksi paljon tahkon tappelupelejä lähiaikoina paljon tullut pelattua JoJo's bizarre adventure: Heritage for the futurea.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Numbbi - Kesäkuu 18, 2013, 22:14:05
Animal Crossing: New Leaf

Kovasti yritän saada Friend Codeja että vois käydä ihmisten kylissä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Kesäkuu 19, 2013, 02:36:01
Planetside 2:ta pelailin pitkästä aikaa. Olen edelleenkin sitä mieltä että ne helvetin Vanupuikot ovat perseestä ja NC:n kanssa tuli otettua trench warfarea mäkien takana á la WW1. NC:tä vastaan taisteleminen oli kivaa kunnes päättivät tulla isommalla joukolla takaisin, mukanaan tietysti helvetisti tankkeja ja lentokoneita joissa oli raketinheittimet. Feels bad man.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Kesäkuu 19, 2013, 13:18:27
Pitkästä aikaa kosken Warframeen, vihdoin se Boltor on nyt rakentelun alla.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Kesäkuu 19, 2013, 15:37:12
Pelaako kukaan täällä kukaan muu Valkyrie Crusadea androidilla?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: (ง •̀_•́)ง - Kesäkuu 20, 2013, 18:56:50
^ Asennettu mutten ole muistanut alottaa sitä. Kokeilen nyt miltä vaikuttaa.

EDIT: Hitler Youth? Ihme kilta nimi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Evoluni - Kesäkuu 22, 2013, 18:10:17
Persona 3 portablea aloin taas pelaamaan ja aloittelin tällä kertaa pelaamaan tyty hahmolla.
League of legendsiä huvittaisi juuri nyt kamalasti pelata, mutta kaikki mahdollinen peliseura on viettämässä juhannusta :c
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Haze - Kesäkuu 22, 2013, 18:21:42
Project Diva F (PS3) ja välissä Ocarina of Time 3DS:n puolella.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Kesäkuu 23, 2013, 13:55:58
Pöndeländsiä ja Hola Warsia ollu tässä viimeaikoina. Tänään saatetaan ampua muutamat reaperit.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: MrHighAndMighty - Kesäkuu 23, 2013, 14:34:05
Ragnarok Online II: LotS on ollut aika kovassa kulutuksessa nyt Desun jälkeen.
Niin paljon kaikkea kivaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sakuyashii - Kesäkuu 27, 2013, 00:20:07
Pandora's Tower pitäisi jaksaa mennä läpi, vielä olisi yhdeksän tornia jäljellä... Peli itsessään on loistava, mutta en vain pysty keräämään motivaatiota pelaamiseen. OTL

Persona 4 Arenan story modet pitäisi myös mennä läpi, mutta pidän enemmän challengeista ja training modesta.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Kesäkuu 28, 2013, 23:21:50
animal crossing new leaf on auki tossa vieressä. oottelen että toi vitun ankka lähtee pois mun kämpästä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Heinäkuu 05, 2013, 18:37:48
Pokemon Mystery Dungeon: Gates to Infinity -pelin demo tuli noukittua kun samalla selailin upouuden 3DS XL:ni eShopin sisältöä ilmaisen kivan kaman varalta. Vaikuttaa ihan hyvältä, en edellisistä PMD-peleistä oikein ole innostunut kaikkien kokeilujen perusteella mutta tämä kyllä sai kiinnostukseni heräämään. Täytynee hankkia koko versio jahka joskus olisi rahaa ;;u;; Siihen asti pelailen demoa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Heinäkuu 10, 2013, 22:11:58
Touhou 10.5. Scarlet Weather Rhapsody.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Heinäkuu 13, 2013, 01:36:57
BioShock

Päätimpäs kokeilla tätä peliä ja vitsit jäin ihan koukuun. hakkeroiminen on kyl ällöpullaa ku oon ton tyyppisiin puzzleihin käytttänyt kyllästymiseen asti aikaa.
Spoiler:  mielipiteitä (click to show/hide)
Kuitenki paljon parempi peli mitä odotin ja täytyy ehdottomasti jatkaa tänään nukkumisen jälkeen.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Heinäkuu 14, 2013, 16:19:33
Viime päivät tullu pelattua PCB:tä ja omat piste-ennätykset rikkoontunu pretty much päivittäin, mutta se ei ole tarpeeksi.

No, Steamissa on taas summer sale ja kaikki pelit toivelistalla on alennuksessa. Vois kattoa mitä kaikkea ostaa ja pitää touhousta hetken taukoa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sakuyashii - Heinäkuu 19, 2013, 11:04:03
Olen nyt pelannut lähinnä Danganronpaa ja Fire Emblem Awakeningiä. Danganronpassa aloitin viimeisen chapterin eilen, luen sen varmaan tänään loppuun. En ole pitkään aikaan nauranut yhtä paljon kuin tätä pelatessani.

Mutta kaipa niitä Steamistä ostettuja pelejäkin pitäisi pelata. Joskus.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Heinäkuu 19, 2013, 11:10:41
Mutta kaipa niitä Steamistä ostettuja pelejäkin pitäisi pelata. Joskus.
Tuttu tunne.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Heinäkuu 19, 2013, 12:45:34
Dust: An Elysian Tail

Järkytykset Töhövanian pelimekaniikasta haihtu aika nopeesti kun alotin Dustia pelaamaan. Tuntuu et tässä on kaikki tehty oikein ja parempaa tasohyppely mättöä ei taida vähään aikaan löytyä.

Vähän kummastuttaa vaan noiden hahmopotrettien kasvot. Etenkin silmät. Piirtäjänä lienee joku vajaa/alaikäinen furryartisti.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Heinäkuu 19, 2013, 18:07:14
^ Ihana peli, vaikkakin alkua vain olen nähnyt. En viitsinyt enempää spoilata, koska haluan itsekin pelaa sen joskus koska kyllä, turriotukset on kivoja.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Heinäkuu 22, 2013, 02:53:04
Civilization V brave new world-lisäriä~
Monet illat vierähtäneet tuon parissa jo :3
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Heinäkuu 26, 2013, 00:39:18
Kävi ilmi ettei ollu edes varaa lähteä larppaamaan niin järjestin omat Ropeconit.

(http://imageshack.us/a/img845/9392/foty.png)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Heinäkuu 26, 2013, 12:56:13
Persona 4
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Heinäkuu 29, 2013, 21:53:57
Resident Evil 5 PC versio (vaikka löytyykin myös Ps3 versio), hauska peli, tosin random ulkomaalaisten kanssa pelaamisesta ei löydy oikein iloa. Jos ihmisiltä löytyy kyseinen peli ni pelataan :D
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Elokuu 07, 2013, 21:29:52
Twinkle☆Crusaders:ia~
Ton battlesysteemi on hauska  :3
http://vndb.org/v666
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Elokuu 10, 2013, 12:06:25
Naval Ops: Warship Gunneria ja Triggerheart Excelicaa tulee nyt pelattua. Näihin kun kyllästyy niin Crackdown 2:sta.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Elokuu 15, 2013, 20:40:09
Skull Girls Beta (PC), uuh kun kokoversio tulee tietokoneelle :3
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Elokuu 15, 2013, 20:59:06
X-COM: Apocalypse (https://www.youtube.com/watch?v=WAfGGRQi-6k)

Tuntuu taas höpöltä muutaman vuoden tauon jälkeen.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Elokuu 18, 2013, 15:34:36
Ape Escape P (ykkösen remake PSP:lle)

Hemmetin kiva peli, vaikka ääninäyttely on paskaa ja eteminen vähän liianki helppoa. Kuitenki pitäny hyvin otteessaan , peli kohta pelattu läpi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Elokuu 19, 2013, 23:19:19
Pitkästä aikaa Final Fantasy XIII:ta.

Saa nähdä missä vaiheessa jään jumiin kun en pärjää bossille.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: (ง •̀_•́)ง - Elokuu 20, 2013, 15:44:35
MTRRRGRRRRR Raisin. Iisi moodo tuli jo mentyä läpi, jännä tarina ja hyvää läppää. Nyt skippaan kaikki tarinapätkät ja juoksen normaalilla läpi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Haze - Elokuu 20, 2013, 16:31:35
Loputonta Project Diva F-tykitystä jatko-osaa odotellessa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Elokuu 20, 2013, 17:10:49
Pitkästä aikaa Final Fantasy XIII:ta.

Saa nähdä missä vaiheessa jään jumiin kun en pärjää bossille.

Aika iisimoodopeli. Jos jäät jumiin niin nauran sulle koko sun loppuelämäs.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Serene Flight - Elokuu 22, 2013, 01:47:34
Killing Floor
Defense Grid: The Awakening
Pokemon Brown
Fallout 3
Killing Floor
Crash Bandicoot 2
Paper Mario 64
Fire Emblem: The Blazing Sword
Killing Floor
Touhou: Double Dealing Character
Touhou: Ten Desires
Touhou: Subterranean Animism
Killing Floor
New Super Marisa Land
Labyrinth of Touhou (suotana pitäs joskus jaksaa iha kunnol pelata et sais vedettyy läpiki...)
Mainitsinkos jo Tappolattian?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Elokuu 22, 2013, 07:25:19
^Ai Killing floorin? Et tainut :o
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Elokuu 22, 2013, 20:10:45
Lion King (SNES)
Tuli tuo vastaan ku selailin tääl vanhempien luona pelikasetteja. Ei vitsit tää on yhtä vaikee kuin muistelinkin, monet itkut ja ragequitit heitetty tälle tasoloikalle. Äitikin tuli kattoon ja oli silleen: "joo kyl mää tän pelin muistan. Oot kyl itkeny ja huutanu tälle ihan liikaa, pistä se kiltisti pois..."
 Saa nähdä pääsenkö viel tän loman aikana läpi, ihan saakelin vaikea peli ja mietin vieläkin, että miten ihmeessä oon päässy silloin 5-vuotiaana pelaileen isolla Simballa....

EDIT: Plus wikipedian mukaan arvosteluissa kuvailtu näin:
Lainaus
"even on the easy setting, the game is hard for an experienced player".
niin true
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Elokuu 25, 2013, 20:57:42
Dodii, pitkästä aikaa ns. "hiljainen hetki", jos jatkais tuolla Darksiders II / XCOM: Apoc -linjalla.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sakuyashii - Elokuu 27, 2013, 12:45:27
Tales of Xilliaa on tullut tahkottua nyt reilu viikko. So far I'm loving it. Se tuntuu niin uudelta ja fressiltä verrattuna muihin Taleseihin. Kauppasysteemikin on hauska, vaikka kaipaankin sitä pakonomaista kauppojen tarkistamista aina kun pääsee uuteen kaupunkiin. Olisi ollut tosin kiva nähdä jonkin sortin World Map/Overworldi pitkästä aikaa, Gracesissäkään kun sitä ei ollut.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Syyskuu 03, 2013, 20:39:48
War Thunder

Melko intensiivistä arcade-simulaatio tason ilmaräpiköintiä objektiiveilla ja ilman. Yksin tylsää, mutta jo muutaman kaverin kanssa melko maukasta ''taktikoitavaa'' huttua.
Ja kun kerran Steamistä ilmatteeks irtoo, niin mikäs tässä pommikoneita väärinkäyttäessä ja vuorenseiniin lennellessä. :D

Myöhemmin tän ois tarkotus saada myös maa- ja merivoimat pelattavaks, mutta nyt betasta poistuneena(?) pelkät ilmataistelutkin riittävät näin aluksi.
Ja niin siis, aikakausi edustaa sitä vanhempaa sorttia, eli ensimmäisen ja toisen maailmansodan maininkeja.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Syyskuu 03, 2013, 21:30:43
^Kai pelaat edes briteillä, USA:lla tai Japanilla? Neukut ja natsit ovat easymode.

Itsehän olen tuota pelaillut silloin tällöin siitä lähtien kun open betaksi tuli. Ja jos pelaat neukuilla ja teet IL-2:lla jotain muuta kuin bustin' tanks niin en ikinä haluaisi nähdä sinua pelin sisällä omassa tai vihollistiimissä. Kiva kun väki tekee koneilla ihan jotain muuta kuin pitäisi, nimimerkillä nähnyt liiankin monta esimerkkiä. Lisäksi RU-serverille joutuminen on perseestä koska kaikki käyttävät neukkukoneita.

Also, Historical battlet hiirellä ovat jotain niin hauskaa. /sarkasmi
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Syyskuu 03, 2013, 21:40:57
^Pääasiassa Briteillä koska pakko oli saaha edes kevyet pommikoneet omiin käsiin.
Tosin, niitäkin 3km lennokkeja tulee käytettyä enemmän 300m lähipommittajina kun korkeelta tahtoo vetää lastit aina harakoille.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Syyskuu 03, 2013, 21:50:49
^Protip: Älä mene brittien pommikonelinjaa. Se on aivan perseestä. Kaikki Wellingtonit ovat konekivääreitä lukuunottamatta aivan samanlaisia ja Lancaster on perseestä verrattuna muihin samantasoisiin. USA:lla on varmaan parhaimmat pommikoneet jos ne kiinnostavat, vaikka neukkujen Yer-2:et ovat todella ärsyttäviä, varsinkin jos jollain pelaajalla ei ole muita kuin niitä ja hän päättää mennä tuhoamaan lentokenttäsi. Jos tulee jotain erityisiä kysymyksiä niin USA:lla, briteillä ja Japanilla olen itse rank 10 joten voinen auttaa kertomaan niistä hieman jos kiinnostaa. YV:llä saa yhteyttä parhaiten.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Syyskuu 03, 2013, 23:09:06
^ Asia pihvi ja tämä muistetaan. Jenkkejä tosin vois muutenkin ruveta kokeilemaan, ku Britteihin ja sakemanneihin oon nyt ''eniten'' aikaa tuhlannu (Brit.lvl.3 - Germ.lvl.1)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Syyskuu 04, 2013, 15:59:24
War Thunder

Ja niin siis, aikakausi edustaa sitä vanhempaa sorttia, eli ensimmäisen ja toisen maailmansodan maininkeja.
Höh! Syyria-DLC:tä ei siis toinna odottaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Syyskuu 04, 2013, 16:56:51
Höh! Syyria-DLC:tä ei siis toinna odottaa.
Harmillista, mutta emme ainakaan vielä pääse huutamaan pirullisesti ''Kaasua komisaario Palmu!'' koska Syyria-DLC vois antaa siihen hyvätkin mahikset.
Vois kyl kokeilla, että herättääkö sotahuuto ''Jahvat tulloo!'' enempää pelkoa vihollisissa kuin Stukien syöksysireenit.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Syyskuu 04, 2013, 17:26:35
''Jahvat tulloo!''
Tuota voitte huudella Arma 2:n Stargåte modissa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Syyskuu 10, 2013, 05:54:09
Olen kovassa FFXIV koukussa(;´Д`)
http://eu.finalfantasyxiv.com/lodestone/character/2334321
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: (ง •̀_•́)ง - Syyskuu 10, 2013, 21:38:17
^ Ei hitto levu 50 jo!? Pelaisin itekki mutta kuukausimaksulliset pelit ei oikein uppoa ja beta hahmo on varmaan resetoitu tasolle 1.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: (ง •̀_•́)ง - Syyskuu 21, 2013, 11:51:00
Warframe. Sooloilu on jännää kun tätä pitäis pelata ryhmässä. Ainaki on enemmän haastetta.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Syyskuu 22, 2013, 14:39:11
Castlevania HD pitkästä aikaa. Hevimosheriakin näkee välillä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Syyskuu 22, 2013, 15:05:00
Cookie Clicker (http://orteil.dashnet.org/cookieclicker/)

Tätä on nyt pelattu sitten parisen viikkoa ja tämän hetken keksituotanto on 5.5 miljardia keksiä sekunnissa. En tiedä miten mä lankesin tähän, mut täytyy myöntää et tää peli on aikas hupa . Aluksi pitää ostella kaikkea, mut nyt taas sit on nää 6 tunnin odotukset et saa sen parhaimman upgraden , jonka jälkeen taas saman verran odotusta seuraavaan. Dunkkuja odotellessa....
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Syyskuu 22, 2013, 15:59:00
^ Itsekin olen pelaillu tätä jo jonkin aikaa... Mutta vasta alkuviikosta aloitin pelaamaan kunnolla.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Getsu - Syyskuu 22, 2013, 23:23:03
Doom
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Vipunen11 - Syyskuu 23, 2013, 07:38:05
^ Ei vittu meil samat. Lisäks pelaamisessa Spelunky(se vanha, toisinaan modien kera).
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Syyskuu 27, 2013, 00:51:26
Harvest Moon: A new begining

Kaverit pakotti ostaan, nyt on sit viljelty maata  eilisestä lähtien.  Huomenna aloitasnkin jo kesästä :, D
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Syyskuu 28, 2013, 15:22:29
mgr:r ebin peli
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sakuyashii - Lokakuu 02, 2013, 00:27:35
mgr:r ebin peli

Jo pelkästään ensimmäinen tehtävä on niin ebiniä settiä että huh huh. RULES OF NATURE.

Mutta speaking of which, olen itse asiassa pelaillut MGS4:sta viime aikoina. Pääsin kolmanteen actiin asti viikonloppuna. En yhtään muistanutkaan kuinka tuskaisa toisen actin jäljityskohta oli.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kain - Lokakuu 08, 2013, 05:25:11
Civ V.
Taisin viimeksi pelata Civ 2-osaa (Eli vuonna dinosaurus ja evoluutio), mut Duke Nukem oli mielestäni parempi siihen aikaan.
Hieman oli muuttunut viime kertaan nähden.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Vipunen11 - Lokakuu 08, 2013, 07:43:25
Persona 4 golden, tullut kolmen päivän aikana pelattua jo noin 16h. Vois vähä rajottaa tai jotain.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Lokakuu 15, 2013, 21:32:51
Terrariaa (http://touhou.fi/forum/index.php/topic,233.0.html)

86.60.168.39:7500
pw: boink

Lopettelen siinä kahden-kolmen paikkeilla.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sakuyashii - Lokakuu 15, 2013, 22:18:31
^Tarviiko Hamachia? Voisin tullakin jos ei tarvitse, en jaksaisi alkaa leikkiä sen kanssa taas.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Lokakuu 15, 2013, 22:22:10
Ei tarvitse turhia säätöjä. Mukaan vaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sakuyashii - Lokakuu 15, 2013, 22:44:46
Voi jeesus mä olen hyvä tässä. En pääse mitenkään sen Enter Server Port-kohdan ohi.

Edit: Sain toimii mut vittu mitä paskaa. Slimes op.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Lokakuu 15, 2013, 23:11:41
Tarkemmin siis,
IP: 86.60.168.39
Portti: 7500
pw: boink

Edit: Ding! Kiitos peliseurasta Selleri ja Sakuyashii. Joskus taas uusiks. (Seuraavana iltana?)
Herättelen Terraria ketjua jos kinostusta löytyy.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kain - Lokakuu 16, 2013, 08:00:09
Tuli just hommattua, joku vois opettaa, kun tää jotakin niin randomia.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Lokakuu 21, 2013, 22:42:07
Nyt on tullut pari päivää pelattua The Old Republicia for the lulz. Taisinpa löytää itselleni uuden "juokse paikasta A paikkaan B tehden samalla asian C"-MMO:n.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Lokakuu 22, 2013, 20:08:17
Blood, Shadow Warrior ja Haegemonia ostettu GoGista.

Ekana lähtee Blood (http://www.youtube.com/watch?v=EXWfz_OiVHE).
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Lokakuu 23, 2013, 00:03:15
YS II: Final Chapter
Unohdin taas että peliä pitää talleentaa lähes joka eventin jälkeen, kiitos tämän menetin tunnin pelit.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Vipunen11 - Lokakuu 23, 2013, 21:15:01
Uwabami breakers
Miksei tästä pelistä kerrottu mulle aikasemmin, oon kuitenkin ollut tōhō piireissä pari vuotta ja tää on osittain ZUNin tekemä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: suwahgo - Lokakuu 23, 2013, 21:53:53
Uwabami breakers
Miksei tästä pelistä kerrottu mulle aikasemmin, oon kuitenkin ollut tōhō piireissä pari vuotta ja tää on osittain ZUNin tekemä.

koska alkomahooli
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Getsu - Lokakuu 28, 2013, 21:10:45
Grand Theft Auto 3
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Lokakuu 30, 2013, 18:28:42
Attack on Titan peli (http://fenglee.com/game/aog/)
Joka on muuten helvetin hauska :D
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Haze - Marraskuu 04, 2013, 08:28:48
Pokemon X tuli jonkin aikaa sitten ostettua, ja sitä on tullut aika ahkerasti pelattua.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Marraskuu 06, 2013, 19:30:36
Jännäkuumottelua RA3: Uprisingin alkumenussa. Kohta se alkaa.

Pakko fiilistellä menumusaa hetken :333
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Marraskuu 08, 2013, 19:11:47
Tuli tuossa ostettua Legacy of Kain collection halloweenin aikoihin ja nyt pitäisi jaksaa pelata nuo läpi, mutta hermot meni jo Soul Reaverin toisen kentän jatkuvasti spawnaavien vihujen kanssa. Eihän siinä muuten mitään, mutta miksi niitä on pakko spawnailla puzzle-huoneissakin?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Numbbi - Marraskuu 14, 2013, 15:01:03
Pokemon X/Y, Tales of Symphonia Unisonant Pack, Risk of Rain, Phantasy Star Portable 2.

Eipä sitä muuta olekkaan oikein pelaillu nyt lähiaikoina.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Anakichi - Marraskuu 17, 2013, 09:41:49
valmistaudun kivitykseen.

Pelaan wowia.

*kävelee auringonlaskuun ja palaa tuhkaksi*
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Marraskuu 17, 2013, 17:22:02
^ Entisenä pelaajana utelen, millasia hahmoja löytyy?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Noituri - Marraskuu 17, 2013, 22:00:53
valmistaudun kivitykseen.

Pelaan wowia.

*kävelee auringonlaskuun ja palaa tuhkaksi*
Retail vai private?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Anakichi - Marraskuu 17, 2013, 22:56:23
^ Entisenä pelaajana utelen, millasia hahmoja löytyy?

muutama n.20lv nelffi, mies ja nainen, mage ja huntteri, mut mainina mullon bloodelf mies priesti, 74lvl, pandareneja joita en oo jaksanu pelata ja ihmishuntterimuija, vasta 6 lvl ( pelasin ennen tätä viimeks joskus vanilla-aikaan serkun accolta :D)

Retail vai private?

retail.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Vee - Marraskuu 17, 2013, 23:04:24
^ Entisenä pelaajana utelen, millasia hahmoja löytyy?
Moro täs olis joku nelisen sataa päivää /played. - Main mage PvE/PvP, aktiivisesti pelasin TBC ja alkupuolella WotLK. Tuli kyl pelattua vähän kaikkia classeja yms homoiluja vuosien varrella.

-

Nään vieläkin unia pelistä ja herään hirveis himoissa päästä raidaan BT/Ulduar.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Marraskuu 18, 2013, 22:17:30
Ite ehdin levuttaa lvl 85 undead roguen, 85 belf paladinin ja 85 draenei DK. Tämän jälkeen pidin melkein puoli vuotta taukoa ja sit huomasin että käyttäjä pöllitty.
Ps. Noista kolmesta vain rogue oli kunnolla gearattu
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Marraskuu 22, 2013, 00:46:52
Turbo Dismount (http://turbodismount.com/)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Marraskuu 23, 2013, 00:43:26
mgs3 HD koska the legacy collectionin mgs latauskupongin koodi ei toimi.
ei kai aktivoitu euroopassa tai jotaan jos googlettamalla ymmärsin oikein
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Marraskuu 23, 2013, 06:35:21
Payday 2
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Marraskuu 24, 2013, 18:42:11
mgs3 HD koska the legacy collectionin mgs latauskupongin koodi ei toimi.
ei kai aktivoitu euroopassa tai jotaan jos googlettamalla ymmärsin oikein

US-import . Ratkaisu: USA-network tili. sama on myös mgs4:n (legacyn) moninpelin kanssa... eli teet uuden tilin johon heität USA:n maaksi ja heität osoitetietoihin jotain rändömiä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Marraskuu 24, 2013, 19:35:27
mgs3 HD koska the legacy collectionin mgs latauskupongin koodi ei toimi.
ei kai aktivoitu euroopassa tai jotaan jos googlettamalla ymmärsin oikein

US-import . Ratkaisu: USA-network tili. sama on myös mgs4:n (legacyn) moninpelin kanssa... eli teet uuden tilin johon heität USA:n maaksi ja heität osoitetietoihin jotain rändömiä.
thanks mate!
vr missions ei tosin ilmesty vieläkään ja nyt psn valittaa että koodi on jo käytetty
no pääasia että mgs1 ilmesty
siltikin vituttaa
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kain - Marraskuu 25, 2013, 20:49:55
Arma II.
Helikopterilla ajelu vituttaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Marraskuu 26, 2013, 14:32:59

vr missions ei tosin ilmesty vieläkään ja nyt psn valittaa että koodi on jo käytetty
no pääasia että mgs1 ilmesty
siltikin vituttaa

Vr-missionin piti muistaakseeni olla samassa koodissa ykkösen kanssa? Eli jos sait ykkösenkin niin sul on omistuksessa VR-mission samalla, joten tarkista voitko sillä sun tililläs ladata sen pelin kun haet sen.  Suosittelen muussa tapauksessa ottaan yhteyttä PSN:ään ni kyl ne tommosen vian hoitaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Noituri - Marraskuu 26, 2013, 19:27:43
Viimeaikoina on tullut pelattua
- Rising Storm
- Red Orchestra 2
- Arma III
- Natural Selection 2
- Killing Floor
- Hotline Miami

Ensimmäiset viisi ovat turkasen hyviä tiimityöskentely-strategia-FPS-pelejä, suosittelen kaikille tietokonepelaajille.

Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Marraskuu 26, 2013, 19:27:53
Pablo 3
Hell MP10

Dosh everywhere.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kain - Marraskuu 28, 2013, 03:45:55
ARMA II
Kolua joka vitun metri saatana koko helvetin tehtäväalueelta, että löydät sen saatanan huoranpenikan, jotta voisit vangita sen.
Eihän siinä mennä ku se sataviisikymmentä kahvikuppia.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Marraskuu 28, 2013, 14:23:43
Disgaea D2 - A Brighter Darkness

Vittu tota last boss fightia. Dimension Chaos on ihan niinku aikoinaan Makai Kingdomin Seven Sins. Iso alue + vitullinen läimä = Kaikkia vituttaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Haze - Marraskuu 30, 2013, 12:50:20
Irisu Syndrome.
Perjantai menikin tuota pelatessa ehkä liian nopeaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Marraskuu 30, 2013, 13:37:51
Kantai Collection.

Nyt kun vielä oppisi ymmärtämään menut niin kaikki olisi hyvin.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Marraskuu 30, 2013, 14:12:23
Pablo 3
Inferno MP1

Even more dosh.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kain - Joulukuu 01, 2013, 23:04:28
ARMA II
Vitun homoryssät hyökkää ja tietenkin APC tulee jostain vitun puskasta ja perseraiskaa yli puolet mun tiimistä  ja ilmavoimia pitäs odottaa se 4 minuuttia saatana.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Joulukuu 01, 2013, 23:11:27
Tummat Sielut: Valmistaudu kuolemaan versio

Dsfix laitettu, asetukset joten kuten säädetty oikein ja about 20 minuuttia tuli pelattua, kunnes tajusin et asetukset on vieläkin päin persettä ja ragequittasin. Vaikuttaa muuten ihan hyvältä, mutta myöskin yhtä ärsyttävältä säätöpeliltä kuin Skyrim....
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sakuyashii - Joulukuu 01, 2013, 23:50:03
Kävin pöndellä viikko sitten, jolloin kaveri lainasi mulle Grand Theft Auto V:n. Onks tää se friends with benefits

On ollut kyllä hauska peli, kun vain suostuu katsomaan syvemmälle kuin "lol kerää poliisejä perääsi ja tapa ihmisiä xD". Erityisesti hahmojen välinen dialogi tehtävien välillä on yllättänyt positiivisesti. En kyllä maksaisi tästä täyttä hintaa, mutta ihan pelaamisen arvoinen imo.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Joulukuu 02, 2013, 21:52:19
Kävin pöndellä viikko sitten, jolloin kaveri lainasi mulle Grand Theft Auto V:n. Onks tää se friends with benefits

On ollut kyllä hauska peli, kun vain suostuu katsomaan syvemmälle kuin "lol kerää poliisejä perääsi ja tapa ihmisiä xD".


Joo no siis ite jopa harkitsen tuon osan pelaamista,  ovat tehneet siittä hieaman enemmän sivistyneemmän pelin mitä edeltäjänsä. Pitänee viel oottaa et kaveri saa sivutehtävät tehtyä niin saan itekki lainaan kyseisen pelin. Oon kattonu ku se on pelannut ja on kyl vaikuttanut jänniltä nuo hahmot ainaki.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Joulukuu 02, 2013, 23:46:02
Rogue Legacy

Harvemmin tulee vastaan peliä, jossa kuoleminen on näin helppoa, mutta sen seuraukset on silti näin hyvin tasapainotettu.
Also, harvemmassa pelissä pääsee pelaamaan likinäkösellä kääpiö lich kingillä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Joulukuu 03, 2013, 08:10:59
Street Fighter IV Arcade Edition.
"Indestructible!"
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Joulukuu 03, 2013, 11:54:26
FEZ

Koulussa oli niin perkeleen tylsää tämän ryhmäjaon takia ja en jaksannu pelata Dota 2:sta nii ostin peli kahella ja puolella eurolla steamista. Vaikuttaa aikas tylsältä, toki itse idea on hyvä , saa minut ihan sekoilemaan koko ajan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Lumityttö - Joulukuu 03, 2013, 16:39:41
tällähetkellä pelailen Project Diva F:ää pleikka kolmosella.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Joulukuu 05, 2013, 17:14:36
Starboundin betaa, vaikuttaa hauskemmalta kun Terraria :3
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Noituri - Joulukuu 05, 2013, 17:24:55
Ostin syys(?)alesta Metro: Last light ja tuntuu oikein mukavalta. Joitain parannuksia edeltäjäänsä, mutta on se saatana kun joutuu maksamaan Ranger-modesta. Sillähän se kuuluisi pelata, mutta ideologia ja budjetti ei kestä DLC-säätöjä.

Starboundin betaa, vaikuttaa hauskemmalta kun Terraria :3
Näyttäisi olevan maailman paras peli tuo Starbound, mitä nyt katsoin melkein koko steam-kaverilistani ostaneen sen heti.

Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Joulukuu 05, 2013, 17:29:16
Näyttäisi olevan maailman paras peli tuo Starbound, mitä nyt katsoin melkein koko steam-kaverilistani ostaneen sen heti.
Joo puolet kaverilistasta näyttäisi olevan pelaamassa tuota :(;゙゚'ω゚'):
Ainakin saaneet sopivan rahoituksen pelilleen..

Ai niin, syysalesta ostelin kanssa civilization IV complete packin (lähinnä colonizationin takia)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Joulukuu 05, 2013, 19:12:01
Planetside 2:sta on nyt tullut pelattua pari tuntia pitkästä aikaa.

Skyguard confirmed for best weapon.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Joulukuu 05, 2013, 20:33:20
^ Tuun joku kerta grindaa sulle puolen vuoden certit.

Mut joo, Pokemen X ollu kovassa käytössä parisen päivää.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Joulukuu 05, 2013, 21:05:52
Legenda Zeldasta: Linkki välissä maailmojen

Jaa-a. on n. oari tunti pelattu ja aika meh-fiilis ollut, tässä ei oo lainkaan haastetta vaikka kyllä uusia asioita on esitetty. Seinään meneminen in aikas kivakin lisäys, toivottavasti sillä oikeesti päästään tekemään jotain haastavaa eikä itsessäänselvyyksiä. Lisäksi missä Link to the Pastistä tuttu synkkyys? Noh saa nähdä, peli vasta aluillaan mutt tähän mennessä huonoin Nintendo-Zelda.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Joulukuu 05, 2013, 21:11:06
Age of empires II HD
eka erä jossa obliteroin harald olafssonin viikinkiarmeijan kesti liian kauan
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Joulukuu 10, 2013, 23:44:22
Terrariaa pitkästä aikaa.

Let's build.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Lumityttö - Joulukuu 11, 2013, 01:41:20
wartunea
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Evoluni - Joulukuu 15, 2013, 20:21:34
Transformiceä pitää taas hakata, koska joulueventti. Siinä sivussa Monster hunter 3 ultimatea Ds:ällä :3
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Joulukuu 15, 2013, 21:07:52
Transformiceä pitää taas hakata, koska joulueventti.

Ei hitto, onko Transformice yhä elossa? Pitäis kaivella tunnukset ja alkaa taas pelaileen. Muistan kun aloitin pelaan sitä niinä aikoina kun se oli kova juttu dA:ssa. Sielä tosin oli sen verran kusipäistä porukkaa että ei mitään rajaa. Jopa ihan suomalaisten keskuudessa. Kyl sielä niitä kivoja yhteistyöhaluisia immeisiäkin oli, mutta niitä oli harvassa, johtuen varmaan siitä että sitä pelaa paljon nuorempia ihmisiä joilla ei ole mitään käytöstapoja tai ymmärrystä siitä millain työskennellään yhdessä erilaisten immeisten kanssa. Anyway, jännää.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Evoluni - Joulukuu 15, 2013, 21:51:03
On!! : D Ja sinne on tullut hirrrrmuisesti kaikkia uusia päiityksiä ja kaikkea. Siellä on nykyisin sellanen skill systeemi ja kaikkea. itse tykkäilen hehee.
Kusipäistä porukkaa on ikäväkyllä vähän kaikkialla ^^' Onneksi hiiripelissä se ei yleensä näy ihan niin kamalasti, ja aina voi ignorata tyhmästi käyttäytyvän pelaajan ja sillai. Trolleja nyt aina löytyy, mutta niin, suurin osa on omasta mielestäni ihan kunnollisia. Ja huonetta voi aina vaihtaa, niin yleensä löytyy sellainen kiva mesta missä pelata. Suomalaisten keskuudessa tuntuu kyllä olevan pahinta. Siksi pelaan suosiolla kaikkialla, paitsi suomi roomissa :'D
Jos sinä (tai joku muu) eksyy pelaamaan, niin heittäkää viestiä o/ Aina on kivempi pelata seurassa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sakuyashii - Joulukuu 20, 2013, 15:39:50
Divekick. Paras peli (http://i.imgur.com/LPywiRs.png).

ps kick op
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Joulukuu 20, 2013, 18:16:59
Tekken Tag Tournament 2
Miguel too stronk
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Joulukuu 21, 2013, 15:08:23
Divekick. Paras peli (http://i.imgur.com/LPywiRs.png).

ps kick op

Joo :DD Ihan vitun huikee :D

Itel on tää: Persona 3

FES on homoille.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Joulukuu 21, 2013, 16:01:57
Adventure time: explore the dungeon because i don't know
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Haze - Joulukuu 23, 2013, 23:14:32
Devil Survivor. Ehkä Strange Journey tulis postiluukusta alas ensi vuoden puolella, niin pääsisi sitäkin pelaamaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Joulukuu 26, 2013, 15:49:09
FTL, Wargame: AirLand Battle, Strike Suit Zero ja War Thunder ovat kovassa peluussa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Joulukuu 26, 2013, 16:57:02
IM@S2 (menossa/jumissa viikossa 52(´・ω・`)) & Atelier Meruru & Europa Universalis IV tuscanyä ironman modella..
Yllättynyt et oon selvinnyt jopa tuolla ironmanmodella noin pitkälle EUIVssä~ :(;゙゚'ω゚'):
Spoiler (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Joulukuu 27, 2013, 16:49:45
Strike Suit Zero
Peli ja soundträkki on välillä niin Omega Boostia & Endersiä että on pakko tykätä.

Pitäis se Infinity kokeilla kans.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Joulukuu 28, 2013, 02:59:03
ja listaan nyt myös FFX|X-2 HD remaster kunhan latautuu (22,9gb ::))
Paras FF eli X-2 remasterina kummitellut jo pari päivää.. ei pystynyt välttää kiusausta.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Joulukuu 28, 2013, 03:51:19
Metro 2033.

Ihan mukava kokemus so far. Kunhan meininki pysyy kiinnostavana loppuun asti niin kaikki on hyvin.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: ObD - Joulukuu 28, 2013, 06:21:56
ja listaan nyt myös FFX|X-2 HD remaster kunhan latautuu (22,9gb ::))
Paras FF eli X-2 remasterina kummitellut jo pari päivää.. ei pystynyt välttää kiusausta.
>X-2
>Paras
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Vee - Joulukuu 28, 2013, 07:15:25
Paras FF on Dissidia leffa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sakuyashii - Joulukuu 28, 2013, 11:15:18
Paras FF on Triple Triad*
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Joulukuu 28, 2013, 16:19:01
Paras FF on Final Fight.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Joulukuu 28, 2013, 17:21:28
Stanley Vertaus

Hauskin peli pitkään aikaan ja aina välillä tulee muavia I am confuse -kohtauksia.
Spoiler (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Pitchin - Joulukuu 28, 2013, 18:44:40
Stanley Vertaus

Hauskin peli pitkään aikaan ja aina välillä tulee muavia I am confuse -kohtauksia.
Spoiler (click to show/hide)
Spoiler (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Mong Peiling - Tammikuu 05, 2014, 20:12:57
Hearthstone
Hauska, vaikka yksinkertainen korttipeli. Ääninäyttely kultaa.
YOU FACE JARAXXUS! EREDAR LORD OF THE TRIFLING GNOME!!!

Joo, itellä kans HS alla, tulee tapiteltua samalla ku afkailen WoW:issa. Trollaan Paladinilla koska Divine Shield on niin kikkeli mekaniikka.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Noituri - Tammikuu 06, 2014, 03:40:16
^ Milloin matsataan? Jaraxxus on vitun OP, 2much in4no
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Tammikuu 09, 2014, 00:54:28
Cook, Serve, Delicious!

Tuli nälkä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Larre - Tammikuu 11, 2014, 04:07:20
War of the Human Tanks julkaistiin Steamissä. Nopean kokeilun perusteella vaikuttaa ihan hauskalta peliltä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: suwahgo - Tammikuu 15, 2014, 20:27:29
en juuri NYT pelaa, mutta jääny TF2 pelaamiseen koukkuun..
...sitäkin jo pelattu joulukuusta asti.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Mong Peiling - Tammikuu 17, 2014, 12:57:12
^ Milloin matsataan? Jaraxxus on vitun OP, 2much in4no
Tänään. Alasti.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Tammikuu 21, 2014, 01:18:05
Ruumis Bileet: Varjojen Kirja

Jees, sain kämppiksen laturin lainaan ja PSPssä jälleen virtaa! Huuh, tekee vaan mieli pelata lisää ja lisää , koska edellinen luku uhitteli jo Kizamin paluusta. kaksi viimeistä lukua on lukematta ja 4 wrong/extra endiä uupunee läpäistyistä, en viitsi etsiä nyt kun haluaa vaan pidemmälle! Myöskin nämä ääninäytteliöiden terveiset ovan mukavaa kuultavaa.  Nyt vaan pitää taas mennä nukkuun koulun takia niin pitää jättää jännitys seuraavalle illalle.

Ps. ne jotka ei wareta nii kyseinen peli näyttäs tulevan eurooppan PSN:ään ylihuomenna, itse pelaan jenkki-versiota.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Numbbi - Tammikuu 21, 2014, 01:23:51
kyseinen peli näyttäs tulevan eurooppan PSN:ään ylihuomenna, itse pelaan jenkki-versiota.

Se on ollut siellä Euro PSN:ssä jo vuoden. Pitäs itekki vetää se loppuun.

Borderlands 2:sta, Minecraftiä, Drag-On Dragoon 3/Drakengard 3 kaverin kanssa ja sitten jotain random pelejä yhessä muiden kavereiden kanssa.

Just kattelin että vois ostaa Dragon's Crownin niin sitten sitä vois.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Röögeri - Tammikuu 21, 2014, 09:20:31
Tales of Xillia. Kuolen sisäisesti joka kerta kun Teepo puhuu. Enkkudubbi on paras jne.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: (ง •̀_•́)ง - Tammikuu 22, 2014, 13:28:06
Spoiler (click to show/hide)
Spoiler (click to show/hide)
Spoiler (click to show/hide)
Spoiler (click to show/hide)
Spoiler (click to show/hide)
Spoiler (click to show/hide)
Pitkästä aikaa fyysinen versio pelistä ja ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolelta. Oli pakko ostaa Ameriikasta kun tuota extra tavaraa ei saa täältä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Nekrawl - Tammikuu 22, 2014, 19:23:10
DayZ - Standalone.
Lähemmäs tuhat tuntia taottu DayZ-modia nii oli pakko alkaa mättää tota SA-versiota.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Haze - Tammikuu 27, 2014, 10:58:37
Yritän pelata Danganronpaa, mutta en kyllä tiedä kuinka kauan kestää, ennen kuin se piirtotyyli alkaa hajottamaan liikaa.
Joko se, tai Monokuman ääni.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Tammikuu 27, 2014, 11:48:23
^ Mitäs vikaa siinä piirtotyylissä on? Itse ainakin pidän moisesta. Ja Monokumalla on just paras ääni.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Haze - Tammikuu 27, 2014, 11:53:47
^

Omasta mielestä about kaikki, ja vitutustaso nousee räjähdysmäisesti, kun kuulen sen äänen.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Mong Peiling - Tammikuu 27, 2014, 12:42:37
The Typing of the Dead

Sokkokirjoitusharjoittelua. <3

P.S. Laikuri koska pelataa Hearthstonea alasti?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Noituri - Tammikuu 27, 2014, 18:26:03
P.S. Laikuri koska pelataa Hearthstonea alasti?
Taikuri#2281
Odotan pyyntösi saapuneen aamunkoitteessa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Tammikuu 27, 2014, 19:09:13
Taas tuli aloitettua uusi kampanja Täysi Sota: Samurain Syksyssä.

Fiilikset on taas sitä Oh god, what have I done -luokkaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Daealis - Tammikuu 27, 2014, 20:25:53
Muutaman viikon ajan on taas potkaistu ankara Minecraft-addiktio käyntiin tuoreenpuoleisella Feed-The-Beast-serverillä. Vanilla ei oikein maistu kun taas pääsee oikean paskartelun makuun. Tukikohdassa on lajittelu toiminnassa, sähköä tuotetaan höyryvoimalla, mikä polttaa bensaa.

Bensaa on tankissa niin paljon, että se loppuu marraskuun puolivälin tienoilla, vaikka serveri on päällä 24/7.

Homma pyörii ja nyt voi ruveta harrastamaan. Uusia modeja ottaa tutkinnan alle. Kuukauden päästä se kyllästyminen luultavasti iskee ja voidaan taas ettiä uusia kiinnostuksen kohteita :P
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Helmikuu 02, 2014, 15:42:18
Don't Starve

Pääsin nyt tätäkin kokeilemaan ja jumankauta täs on vaikee pysyy hengissä. Ekalla kerralla sudet tuli ja söi, toisella kerralla huusin #YOLO ja hyppäsin madonreikään, päädyin keskelle vihamielistä rämettä jossa jouduin lonkeroiden raiskaamaksi. Kolmannella yrittämällä hahmoni mielenterveys järkkyi niin pahasti että kuoli omiin harhoihinsa.

Voi koira.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Helmikuu 19, 2014, 12:01:03
Game Dev Tycoon  --  Hitto tää on hyvä!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kain - Maaliskuu 11, 2014, 03:20:44
Starboundia asdasdasdasd
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Maaliskuu 11, 2014, 19:48:05
Diablo III ja mustaa
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kain - Maaliskuu 15, 2014, 09:11:59
Hitmaneja täs yritän yritän aloitella uudestaan ja näköjään muisti on vetreytynyt niin hyvin, etten enää muista mitä piti tehdä tietyssä kohtaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Haze - Maaliskuu 20, 2014, 23:15:51
Mansekyröstä palattuani koneessa on pyörinyt The Guided Fate Paradox ja Persona 4 Arena, eikä loppua tunnu oikein näkyvän missään.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: F.K Rinno - Maaliskuu 21, 2014, 23:22:21
Metal Gear Solid V: Ground Zeroes.
Ei ehkä iha rahansa arvonen, mut on kyl siisti. Phantom Painia odotellessa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Maaliskuu 23, 2014, 23:05:58
^ Samoilla linjoilla. Kokonaisuus paljastuikin vain yhden kentän demoksi ja siihen yhteen kenttään palataan noin viisi kertaa erinäisten sivutehtävien merkeissä.

Mut ei siin mitään, itsehän en tuotosta ostanut ja pelimekaniikka oli ainakin kohillaan. Pitäs joku viikonloppu repästä 100% clear.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Maaliskuu 30, 2014, 17:50:47
BlazBlue: Calamity Trigger
5/5 peli. Hyvät musiikit, toimiva tappelusysteemi ja jännät hahmot.

Vältän tuplapostauksen ja laitan toisen pelin tähän heti perään.

Castlevania: Symphony of the Night
Ensimmäinen kerta ku pääsen käsiksi mihinkään Linnavaanijaan, odotukset korkealla.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: F.K Rinno - Huhtikuu 12, 2014, 20:07:25
Persona4 Arena. Aika jepa. Tuli tänään myös tilattua Jojo's bizzare adventures all star battle. 13 päivää pitäs sitte vaa odottaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Yuyuko - Huhtikuu 18, 2014, 15:18:31
Onko semmonen Mega Man -klooni kuin Rosenkreuzstilette Freudenstachel (http://rks.wikia.com/wiki/Rosenkreuzstilette_Freudenstachel) (huhhuh...) kenellekään tuttu? Pelisarjaa en pelaa, mutta katsoin tuosta pelistä läpipeluun. Sisältää paljon nättejä waifuja ja mukavaa musiikkia.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: lumikyynel - Huhtikuu 28, 2014, 17:59:34
Tekken tournament 2 ... Lainasin kirjastosta :D Tykkään yllättävän monesta hahmosta. :)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Fujiwara - Huhtikuu 29, 2014, 17:54:41
Tulin kaivaneeksi ikivanhan play stationin jostain kaapista ja rupesin pelaamaan jotain iki vanhaa Crash-peliä rikkinäisellä ohjaimella. Olen nyt pelannut sitä kolme tuntia tauotta. Jäin koukkuun vaikka peli onkin huono (jotenkin ristiriitaista...)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Yuyuko - Huhtikuu 29, 2014, 18:36:29
Äläs nyt, ei se kovin huono voi olla, kun minäki aikoinaan pelasin Warpedin läpi. Muita läpipeluita taitaaki olla vaan Spyro 3 ja Rayman 2. Siinä oliki pääpiirteittäin omat pleikkakokemukseni.

Jos paskoista peleistä puhutaan niin sellainen on Sonic Spinball (Sonic '06:ta en oo pelannu).
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Larre - Huhtikuu 29, 2014, 19:30:54
FTL:lää on tullut pelattua viimeaikoina. Osaa kyllä olla pirun ankara jo normaalillakin vaikeustasolla.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Toukokuu 01, 2014, 21:54:47
^Suosittelen sitten Don't Starvea, sekin on kiva koska perma-death~

Also, liittyen Touhouhouhun. Siihen saa Satorin (http://fc09.deviantart.net/fs70/f/2014/121/3/b/tumblr_mzesb1xxss1r9s4y6o2_1280_by_ss3_sai-d7gpvn4.jpg) keskelle korpea (http://fc07.deviantart.net/fs71/f/2014/121/6/c/tumblr_mzesb1xxss1r9s4y6o4_1280_by_ss3_sai-d7gpvny.jpg), jolla on kiva pelata (http://fc01.deviantart.net/fs71/f/2014/121/6/7/saismorgue_by_ss3_sai-d7gpupg.png).
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Toukokuu 09, 2014, 17:14:33
Dark Souls II
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: suwahgo - Toukokuu 11, 2014, 14:06:19
PangYa
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Toukokuu 15, 2014, 21:12:42
Phantasy Star Online 2
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: lumikyynel - Toukokuu 15, 2014, 21:55:44
Pokemon emeraldia kännykällä :DDD Ja oon jumissa :DDD
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Toukokuu 15, 2014, 23:59:58
Dungeon Crawl
Koukuttava ja anteeksi antamaton pikku pirulainen. Pakko oli mennä kokeilemaan, koska yks heebo on tekemässä touhou skinejä/modia kyseiseen peliin.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Okami-chan - Toukokuu 17, 2014, 20:25:46
Fire emblem awakeningiä
Pakkohan se on läpäistä kun viimeisessä chapterissa olen menossa ja olen hävinnyt sen jo kolme kertaa.....
Samalla pelailen toisella DS:llä Pokemon Diamondin leagueta läpi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kain - Toukokuu 21, 2014, 23:52:41
DayZ
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Daealis - Toukokuu 22, 2014, 13:10:40
Anttilassa olivat vahingossa paskoneet GTA V:stä kotelon ja tästä syystä heittivät kympin alennuksen pelille. Kotia päästyäni vaihdoin jonkun olemattoman bundlepaskan koteloon ja tadah.

Enpä olisi uskonut että mikään peli pystyy toimittamaan, kun miettii kuinka järjetön hype pelillä oli takanaan. Mutta GTA vitonen toimittaa kaiken sen, mitä hype antoi ymmärtää. On se perkeleen nätti ja miellyttävä pelata. Hiekkalaatikot on aina olleet oman pelilistan huipulla: AC-sarja, Just Cause, Crackdown, Prototype, Saints Row, Red Dead Redemption, Grand Theft Auto.. Maailma GTA V:ssä tuntuu yhtä suurelta kuin Just Cause kakkosessa, koska GTAssa ei pääse liikkumaan aivan yhtä nopeasti. Erona vain se, että GTAssa ei missään vaiheessa tule copy-pasta harjan tuntua, toisin kuin Just Causessa, missä 90% kylistä tuntuu kopiolta jostain toisesta kylästä ja loppuviimein karttakin tuntuu enimmäkseen tyhjältä. Grand Theft Autossa tulee harhailtua sivukaduille vain tutkiakseen mitä sieltä löytyy, koska melkeinpä joka kujalla on jotain erilaista yksityiskohtaa tai löydettävää.

Toimivaa tavaraa niin yksin- kuin moninpelissäkin. Moninpeliin tosin suosittelen kaveriporukkaa, mutta se nyt lienee sanomattakin selvää.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: F.K Rinno - Toukokuu 24, 2014, 10:19:37
Transistor tuli ostettua. On iha satanan nätti. Itse pelaaminenkin on suht hauskaa, parempaa kuin bastionissa imo. Jos tykkää näteistä jutuista kannattaa hankkia.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Toukokuu 24, 2014, 10:41:47
Civilization V koukutellut taas pari päivää.. tavoitteena olisi nyt jokaisella civillä jaksaa pelailla läpi ajanmittaa~
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Kesäkuu 01, 2014, 22:38:56
Keltainen Auto

Hiton hauskaa kaveriporukassa ja huomenna ajateltiin kaikki DLC hankkia!
(Punainen rekka, sininen mopo ja valkoinen lentokone)

Oon ihan mustelmilla, btw.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kain - Kesäkuu 01, 2014, 23:08:46
Keltainen Auto
Oon aina miettyny et lasketaaks keltainen mopoauto mukaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Kesäkuu 02, 2014, 00:26:51
^ Kai siinä voi vähän kaveria sormella töksäistä..?

Hektisemmästä meiningistä pitävälle CoD-sukupolvelle suosittelen 'Värillinen Ajoneuvo' spinoffia ja pelikentäksi vaikka Helsinkiä.
(25 iskun streakista kentälle kutsutaan poliisit ja matsi päättyy siihen)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kain - Kesäkuu 02, 2014, 03:21:37
Tää Crysis 2 tuntuu olevan jotain sinätuubakonsolipaskalle.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Sai - Kesäkuu 02, 2014, 23:02:07
L4D2-session med forkkalaiset, oli kyl älyttömän kivaa jostain syystä~
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Kesäkuu 03, 2014, 11:58:38
L4D2-session med forkkalaiset, oli kyl älyttömän kivaa jostain syystä~

Oli kyl aika muikeeta meininkiä sen ajan mitä olin. Vilkuiltiin toisten pantsuja turvahuonees, Kekki onnistu aina jotenkin saaman zombeja niskaan (etenkin ne autot, ei helevetti. How do you even do it?) :­­D Enkä menis suolle toiste, oli sen verran -1/5 kokemus.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Kesäkuu 08, 2014, 19:18:18
Knights in the Nightmare
Hieno peli, jota en koskaan tullut menneeksi läpi. Josko nyt sitten jaksaisi mennä loppuun asti tai edes lukea yli 60 osaisen tutorialin läpi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Kesäkuu 08, 2014, 20:48:13
Wildstar (oli pakko hankkia koska kaikki mmot pitää vähintään testata.. joku ihme pakkomielle) sekä ikisuosikki Europa Universalis IV... (◕‿‿◕)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Mong Peiling - Kesäkuu 10, 2014, 11:03:33
Dawngate

Uusi ARTS joka tuli hiljattain open betaan. Ihan jännä uusi lähestymistapa että roolin saa valita erikseen että homma ei ole suoraan sidonnainen valittuun heroon.

Tykkään karttadesignista myös, kahdella lanella saa vähän hengitystilaakin klassisen kolmen sijaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Kesäkuu 10, 2014, 19:40:18
Diablo 3
Kaveri boostas minua ja yhtä toista kaveria. Yritettiin pysyä Torment V elossa ja väistellä kaikkea. Lopputuloksena hysteeristä naurua kun vahingossa väistät jollain blinkillä dramaattisen hitaasti lentävään nuoleen.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Yuyuko - Kesäkuu 10, 2014, 23:10:10
15 tuntia jumittanut Castlevania: Bloodlinesia. Kyllä, olen biisoninpaska videopeleissä. Josko sitä huomena sais tapettua Draculan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kain - Kesäkuu 11, 2014, 19:07:01
Taskubilis.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Kesäkuu 11, 2014, 23:23:02
Taskubilis.
GOTY
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Kesäkuu 11, 2014, 23:53:23
Taskubilis.
Taskubilis.
GOTY
Kait teiltä tämä löytyy?
Spoiler (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Kesäkuu 23, 2014, 10:16:25
Battlefield 4

Tuntuu höpöltä olla taas Oscar Mike. Kunniamitalien ja ylennyksien tuloa ei voi estää!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Kesäkuu 23, 2014, 13:50:13
Battlefield 4

Tuntuu höpöltä olla taas Oscar Mike. Kunniamitalien ja ylennyksien tuloa ei voi estää!

This is relevant.

Spoiler (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Kesäkuu 23, 2014, 14:30:22
Ostin Starcraft 2 ja lisärin (^ω^)bEsports-ura täältä tullaan..?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Larre - Kesäkuu 23, 2014, 23:35:41
Risk of Rain lähti Steamin alesta ja coopattiin sitä pari peliä kaverin kanssa. Tuli hieman Borderlandsit mieleen, mutta tässä sentään kuolemisesta rangaistaan kunnolla.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Morichika - Kesäkuu 25, 2014, 09:49:04
Janra: Jatka nyt ihmeessä Umineko loppuun. Jos saat vielä Chiruun sen PS3-patchin ladattua, niin edessäs on yks hienoimmista pelikokemuksistas. Sen jälkeen Fate/Stay Night...

Mitä omaan pelaamiseen tulee, about vuos sitten olin hyvinkin aktiivinen visual novellien saralla. Hakkasin muutamassa kuukaudesa Higurashin 6 ekaa arccia, Faten, Uminekon kokonaisuudesssaan ja Tsukihimen muun animeharrastuksen ohella...sitten lopahti intressi ja siirryin kokonaan sille "toiselle puolelle". Nykyisin läiskin vain korttia...siis Magicia ja ajoittain huvin vuoksi Windowsin Pasianssia. Muutaman frendin kanssa Commander-formaattia pelailen ja rakensin JUST parin päivän sisään loppuun mun Azorius lockdown-deckin. Muita deckejä on monovihreä(jolla ei oikein teemaa ole), ja aggron suuntaan nojaavat Gruul ja Boros.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hieda no Mukyuu - Heinäkuu 01, 2014, 17:14:31
En ihan juuri nyt tällä hetkellä, mutta aikaisemmin tänään: Indiana Jones -flipperiä. :D Hyvin pitkästä aikaa.

Minulla oli lapsena semmoinen kausi, että suosikkitietokonepelini oli eräs flipperi. Pitänee ottaa selvää, mitä flippereitä Lubuntulle saisi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: anounyym1 - Heinäkuu 01, 2014, 17:16:45
En ihan juuri nyt tällä hetkellä, mutta aikaisemmin tänään: Indiana Jones -flipperiä. :D Hyvin pitkästä aikaa.

Minulla oli lapsena semmoinen kausi, että suosikkitietokonepelini oli eräs flipperi. Pitänee ottaa selvää, mitä flippereitä Lubuntulle saisi.
Dosbox + Epic Pinball?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Heinäkuu 03, 2014, 23:27:11
Päätinpä sitten kokeilla Riftiä kun huomasin että se on free-to-play. Aikas keskinkertaiselta tuntuva peli, mutta on se jotenkin kauhean koukuttava, sillä kolmatta päivää olen pelaamassa ja steamin mukaan on tullut pelattua 35 tuntia...
Suuri plussa kyllä pelille siitä että ei ole (tai ei ainakaan tunnu olevan) mikään pay-to-win peli. Muistelen vielä kauhulla jotain SWTOR:a, jossa ei pystynyt juoksemaan ennen kuin oli 10 tasolla tai jotain, ellei ollut subscriptionia. Riftissä kun taas saa ensimmäisen mountin ostettua ennen kuin on edes kerennyt koluamaan ensimmäistä aluetta kokonaan läpi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Mia - Elokuu 01, 2014, 18:22:02
Tuli ostettua Ikaruga jokin aikaa sitten kun se julkaistiin PC:lle Steamissa. Kuten myös CAVEn danmaku-pelit, Ikaruga on normaalilla pelattaessa vaikea Touhou-peleihin verrattuna. Hyvä kun pääsen pari ekaa tasoa läpi. (Touhou-pelithän pääsen kaikki läpi normalilla.) Ikarugan kolmostaso (https://www.youtube.com/watch?v=exw8DE7o-h4) tuntuu jo olevan jotain ihan muuta enkä ole päässyt sitä pidemmälle.

Eniten ehkä ärsyttää se ettei peliä oikein voi päästä läpi opettelematta tasoja. Varsinkin tuo kolmostaso. Muuten kyllä hienosti suunniteltu ja tehty peli.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Elokuu 01, 2014, 19:47:14
^
Jeps jeps. Ostin tuon samaisen pelin kesä-alesta ja vituttaa kun joutui muutaman euron maksamaan ylimääräistä, kun kyseinen peli ei ollut kertaakaan flash-, community-, tai daily alessa, kun taas esim. Dark Souls oli 4 kertaa erikois-alennuksessa vaikka kaikilla on se jo.

Aika vaikeahan tuo on kun en ole vielä päässyt kakkoskentän bossia läpi, mutta toisaalta eihän tuota ole vielä tullut pelattua kuin puoltoista tuntia. Itseäni ei niinkään ärsytä kenttien opettelu, vaan enemmänkin selkeän nähtävän hitboxin puuttuminen ja ympäristöesteet. Ongelmia aiheuttaa vähän myös focusin puuttuminen, pommien tehottomuus ja ajattelutavan vaihtaminen Touhoun "älä koske mihinkään, kaikki tappaa" -tavasta Ikarugan "turha edes yrittää välttää kaikkia" -tapaan.

No, pääsinpä tätä viestiä kirjoittaessa sitten kakkostasonkin (hädintuskin) läpi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Larre - Elokuu 02, 2014, 03:06:39
Hyvä kuulla että en oo ainut jolla on Ikarugan kanssa ongelmia  ;D Itse en oo myöskään tota kolmoskenttää pidemmälle päässyt edes easyllä, cooppinakin ollaan kaverin kanssa pariin otteeseen koitettu. Coopissa on tosin ongelmana se että pelaajien alukset eivät voi olla päällekkäin -> useammin kuin kerran on onnistunut tuuppaamaan toisen vastustajan luoteja päin.
Lainaus
pommien tehottomuus
Pommeilla saa kyllä ihan hyvää vahinkoa bosseihin, kunhan pommi on täydessä latingissa ja käyttää bossin "vastaväriä". Mutta jos töhöön vertaa niin eihän niillä samalla tavalla ruutua puhdisteta.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Mia - Elokuu 02, 2014, 10:15:45
Ainakin ykkös ja kakkostasossa paljon vahinkoa tehtyä "pommeilla." Jos niitä nyt voi pommeiksi kutsua. Vahinkoa niillä saa tehtyä oikein käytettynä mutta henkeä ne eivät pelasta — vielä vähemmän jos pelaat hardilla. (Hard = myös vastakkaisen polarisuuden viholliset ampuvat kuollessaan panoksia.)

Mutta olen saanut vahvistusta mielipiteeseeni. Katsokaa tätä: Ikaruga Stage 4 (https://www.youtube.com/watch?v=iPx-oznzdTs).

Sain ykköstasosta jo arvosanaksi A (joka on muuten vaikeaa!) mutta kolmostaso ei mene läpi edes tasovalintamoodilla.

Täytyy kyllä sanoa että Touhou lunaticilla on kivempi pelata kun tämä. Ainakin siinä kuolen omiin virheisiini ja taidon puutteeseen sen sijaan että kuolen koska en ole suunnitellut kentälle strategiaa tai koska en satu muistamaan mitä tarkalleen tulee seuraavaksi. (Tuntuu että alan tajuta miksi ZUN halusi tehdä oman pelin kun ei ollut mitään pelejä joista hän itse piti.)

Molemmissa peleissä on kuitenkin todella hyvät musiikit ja olen siitä iloinen.

Edit: Taidan vaihtaa easylle. Ei tätä ole järkeä pelata normalilla ennen kuin pääsee easylla läpi. : D
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Larre - Elokuu 02, 2014, 14:50:04
^
Suosittelen muuten kokeilemaan peliä nimeltä eXceed 2nd - Vampire REX jos et ole siihen vielä törmännyt. Pelattavuudeltaan se on aika suora kopio Ikarugasta, mutta siinä ei (onneksi) taida olla level hazardeja (en ole vielä ehtinyt peliä vääntää kokonaan läpi).
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Elokuu 03, 2014, 00:40:13
Pelasin just 14 tuntii Warframee ja pelaan varmaan huomennakin.

Send help.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kain - Elokuu 03, 2014, 01:03:00
Pelasin just 14 tuntii Warframee ja pelaan varmaan huomennakin.

Send help.
Laita inviä jos kinostaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Elokuu 03, 2014, 01:17:01
Ollaanko me eri alustoilla? Pelaan PS4 versiota.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kain - Elokuu 03, 2014, 17:50:05
Ollaanko me eri alustoilla? Pelaan PS4 versiota.
PCMasterRace
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Elokuu 03, 2014, 23:11:14
Melkein hävettää. Yli 7 tuntia takana ja vasta nyt aukesi Ikarugan 4 taso (easyllä :-[).
Tulipahan muuten huomattua, että tuo Dot Eater ! saavutus meinaa vissiin kolmoskenttää, sillä niihin seinistä ilmestyviin pilareihin asti pääsee ainakin melko helposti ampumattakin (mutta sitten rajoittuukin liikkumavara turhan paljon).

Onkos Warframeen nyt tullut mitään uutta ihmeellistä lähi kuukausina? Jostain katsoin että siihen on lisätty lemmikkejä tai jotain ja ajattelin etteipä siihenkään ole tullut koskettua pitkään aikaan. (PC mustard raise)

Edit: Ei jumalauta! 2,5 miljoonaa normaalilla ekasta kentästä ja se tuntui menevän niin täydellisesti kuin mahdollista, mutta silti pelkkä A+ rank. No, sainpahan sentään viimein tuon Dot Eaterin.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Elokuu 04, 2014, 01:34:42
Paha sanoa näin uutena pelaajana. Mä vaan pätkin vihollisia miekalla enkä osaa lopettaa apuva auttakkee missä tässä on jarrut!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Elokuu 07, 2014, 03:41:17
GTAV
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Elokuu 07, 2014, 07:00:54
ArmA II.

Erittäin hauskaa kavereiden kanssa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: anounyym1 - Elokuu 07, 2014, 15:37:30
GTAV
Itsellä on GTA SA meneillään touhou modin kanssa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Elokuu 08, 2014, 09:46:15
^
Katos, semmostakin settiä siihen saatavilla. Kyllähän tuo veikeeltä näyttää mitä pelivideoita katselin juurikin kyseisestä modista.

Hmm, voiskin jatkaa GTAV:tä kunhan ensin on tiskannut ja kirjoittanut toiseen aiheeseen.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Getsu - Elokuu 12, 2014, 16:25:07
Gran Turismo 6
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Mia - Elokuu 15, 2014, 20:34:16
Ostin Starcraft 2 ja lisärin (^ω^)bEsports-ura täältä tullaan..?
Ostaisin Starcraft 2 jos ei maksais 40€ yhteensä. Puolet siitä voisin vielä maksaa!

Sit pääsis pelleilemään tällasten pelaajien kanssa: https://www.youtube.com/watch?v=eVUeRmJcfYM

Ikarugasta vielä sen verran että taisin päästä ALL-scorellani 500 parhaan joukkoon. En tosin vieläkään päässyt 3. tasoa läpi...
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Elokuu 20, 2014, 21:45:51
Metro: last light
Steamissa alennuksessa niin päätin vihdoin hommata.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Elokuu 20, 2014, 22:55:00
Öäöh, combo login-bonuksissa menee poikki kun pleikkarilla valmistaudutaan uuteen päivitykseen Warframessa.

Muh free stuffs!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Remmi - Elokuu 24, 2014, 19:18:14
Pidin vuoden tauon Monster Hunter freedom unitesta mut aloin taas pelaan sitä

Yli 213 tuntii takana ja Hunter rankiks sain eilen kaks
Ehkä pitäs keskittyy enemmän niihi killan tehtäviin

Kirin armor 4ever
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kain - Elokuu 24, 2014, 19:37:51
Metro: last light
Steamissa alennuksessa niin päätin vihdoin hommata.
Onkos tossa Redux-versiossa mitään muuta erikoista kuin se, et siinä on Spartan ja Survival-moodit ja kaikki dlc:t mukana?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Elokuu 24, 2014, 20:26:40
Metro: last light
Steamissa alennuksessa niin päätin vihdoin hommata.
Onkos tossa Redux-versiossa mitään muuta erikoista kuin se, et siinä on Spartan ja Survival-moodit ja kaikki dlc:t mukana?
Mainostavat jotain parempaa versiota pelimoottorista ja hiotumpaa ulkoasua tai jotain.
En tuosta sitten tiedä kun itsellä se on ainoa versio mitä olen pelannut.
Ja tosiaan tuossa complete editionissa tulee vasta ihan kaikki lisärit mukaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kain - Elokuu 25, 2014, 01:13:34
Metro: last light
Steamissa alennuksessa niin päätin vihdoin hommata.
Onkos tossa Redux-versiossa mitään muuta erikoista kuin se, et siinä on Spartan ja Survival-moodit ja kaikki dlc:t mukana?
Mainostavat jotain parempaa versiota pelimoottorista ja hiotumpaa ulkoasua tai jotain.
En tuosta sitten tiedä kun itsellä se on ainoa versio mitä olen pelannut.
Ja tosiaan tuossa complete editionissa tulee vasta ihan kaikki lisärit mukaan.
Pelimoottorin pitäs olla sama mitä Last lightissa, vanhemman metron ne kuitenkin joutuvat tekemään uudelleen, kun eri moottori.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Elokuu 25, 2014, 07:54:48
Spoiler: quotemala (click to show/hide)
Ok, luin vaan jotain last lightin kauppasivulta että senkin pelimoottoria olisi jotenkin päivitetty.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Pitchin - Elokuu 25, 2014, 20:53:20
Ehdin jo unohtaa Skyrimin ilot mut sit pääsin vetää paria lurkkeria turpaa
My god apocrypha on kusinen paikka
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Elokuu 28, 2014, 23:08:59
Ostin Starcraft 2 ja lisärin (^ω^)bEsports-ura täältä tullaan..?
Ostaisin Starcraft 2 jos ei maksais 40€ yhteensä. Puolet siitä voisin vielä maksaa!
Tarjouksesta ton nappasinkin.. n. 25€ yhteensä meni peruspeliin+lisäriin..

Nyt pelaan Maplestoryä(;^ω^)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Syyskuu 12, 2014, 18:09:42
Piker Mice from Mars, eli tää Bungien Destiny.

Tähän mennes ollut tuhat kertaa parempi ku mikään Pönde, ja harmittaa suuresti et täs välissä on joku Tracon niin ei pääse koko viikonloppua pelaamaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Syyskuu 17, 2014, 06:20:39
http://armorgames.com/play/2267/warfare-1917
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Syyskuu 17, 2014, 16:17:05
Uskaltaisikohan testata archeagea? Huomasin tässä että eilen servut avautuneet~
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Lokakuu 20, 2014, 15:05:21
Reippaat 150 tuntia kellotettu FFXIV:ssä eikä loppua näy. Vielä niin keljusti tehneet, että kohta pitäisi tulla reippaamman kokoinen päivitys ja ensi vuoden alkupuolella vielä isompi, joka nostaa levelcappia kympillä kaiken muun kivan lisäksi.
plz send halp!!1!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Lokakuu 20, 2014, 16:31:01
SimCity4 Kaks vuorokautta omistettu, 18 pelituntia.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Lokakuu 20, 2014, 21:18:33
XCOM: Enemy Within.

Luo ihan mukavaa vaihtelua ihan perus Enemy Unknowniin verrattuna.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Vee - Lokakuu 21, 2014, 19:38:12
WoW

 :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\ :-\
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Lokakuu 22, 2014, 09:38:41
Final Fantasy XIV tullu hakattua nyt pari viikkoa
http://eu.finalfantasyxiv.com/lodestone/character/8833693/ (http://eu.finalfantasyxiv.com/lodestone/character/8833693/)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Lokakuu 30, 2014, 19:38:14
Kaveri houkutteli War Thunderiin
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Marraskuu 03, 2014, 08:02:25
Doom 2: Hell On Earth
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Marraskuu 03, 2014, 17:04:31
^Pelaatko tota Brutal Doomilla höystettynä? :3c
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Marraskuu 04, 2014, 16:19:34
^
En sentään, mutta classical controlleilla kylläkin!  :P
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kynttilä - Marraskuu 16, 2014, 17:09:46
hearthstone areena on paskaa....
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Satori - Marraskuu 17, 2014, 23:04:26
Tuli aloitettua Kancollen peluu...
Spoiler (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Marraskuu 17, 2014, 23:47:20
Tuli aloitettua Kancollen peluu...
Spoiler (click to show/hide)

Spoiler (click to show/hide)

Mutta jottei viesti olisi aivan aiheeton, niin mainittakoon että itse olen yrittänyt uudelleen löytää Touhouta, kun on tullut oltua pelaamatta liian pitkään.
Niin, Metro 2033:kin tuli tuossa pelattua läpi ja seuraavaksi pitäisi kai koittaa Hardcore Ranger vaikeusasteella.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kynttilä - Marraskuu 19, 2014, 20:50:21
pelasin payday 2 ja vittuunnuin kun failaan hoxton breakoutissa very hardilla.....
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Bubbo - Marraskuu 22, 2014, 21:52:34
Countteria tullu taas hakattua koska vittuunnuin dotaan ja starreen pitkästä aikaa.

Also, Deus Ex: HR ties kuinka monenteen kertaan
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kynttilä - Tammikuu 04, 2015, 13:13:29
pian 100 tuntia täynnä Binding of isaac rebirthis...koskaha mä opin pelaamaa?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Mia - Tammikuu 04, 2015, 15:08:46
Pelasin Nuclear Thronea ennen joulua noin viikon verran ja pääsin kerran läpi, kunnes lopulta hermostuin sen tuuripohjaisuuteen ja poistin koko pelin. En tosin kadu ostosta koska se oli halpa ja ihan mukava niin kauan kun sitä jaksoi pelata. Lisäksi peli on vielä kehitysvaiheessa joten ehkä voin kokeilla sitä uudestaan myöhemmin.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Tammikuu 04, 2015, 23:18:14
War thunderia tullu taas pelattua ( Britti lentokoneet on Nössöille :D).
Mutta nyt olen taas aloittanu UnReal Worlding. Pelissä tulee kohta talvi ja talo on jo rakennettu. Ruokaa, nahkoja, aseita. Kaikki on.
Pitäs palvoa vähä lisää  Tapiota että ansat toimii ja jotain :D

Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Daealis - Tammikuu 16, 2015, 11:07:22
Vahingossa kokeilin PayDay kakkosta joulun alla. Steamin kirjasto sanoo että 290 tuntia on takana. "hups"
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Mia - Tammikuu 16, 2015, 12:58:14
40 tuntia olen kellottanut Disgaea DS:ssä n. 10 päivässä. Toisaalta luulen että himoni laantuu nyt kun olen melkein pelannut tarinamoodin läpi. Meneillään eka kierros, mutta en uskalla vielä mennä lopputaisteluun koska sitä edeltävän kentän voitin vain juuri ja juuri.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Larre - Tammikuu 16, 2015, 20:32:09
Civ: Beyond Earthia tuli kokeiltua koska ilmaisviikonloppu. Ihan mukavaa pelattavaa kuten edeltäjänsä, mutta tuskin lähtee ostoon ennen kuin hinta tippuu alle 20e.
PCB Lunaticia tullut treenattua, pari kertaa päässyt ottamaan matsia Yuyukoa vastaan. Saa nähdä meneekö jo tänä viikonloppuna läpi jos ehtii pelailemaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Tammikuu 19, 2015, 16:03:09
Elite: Dangerous tuli ostettua.. ja sen parissa hyvin viihtynytkin. (´∀`)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Millenium - Tammikuu 20, 2015, 20:00:14
Elite: Dangerous tuli ostettua.. ja sen parissa hyvin viihtynytkin. (´∀`)

Samaa on tullut itsekin pelailtua aika paljon viimeaikoina.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Tammikuu 21, 2015, 22:26:11
Jotenkin onnistumisen tunne kun simcity nelosessa omalla Kouvostoliitolla menee paremmin kuin oikeella.
Eli Sc4 vienyt taas tällä viikolla aikaa
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Tammikuu 22, 2015, 06:33:44
Evil within pitäs pelaa läpi ja toi God hand mut jostain syystä olen vain pelannut rome 2. On se kiva pelaa hiekka kansalla ja ostella norsuja.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Tammikuu 26, 2015, 16:37:16
Valkyria chronicle tuli tuossa ostettua ja mukava peli pakko myöntää. Miellyttävää vuoropohjaista strategiaa ja hetkiä joissa voi olla ylpeä omasta oveluudestaan.
Pieniä ongelmia tosin löytyy vähän turhan paljon, kuten:
Miksi taktisessa kartassa ei näy reitit mistä voi kulkea, mutta yksikköjen kartoissa näkyy?
Yksikköjä laittaessa homma on lähinnä arvailua kun reiteistä ja vihollisista ei ole tietoa.
Korkeuseroja ei näy missään kartassa ja tämän takia lähetin tarkka-ampujani metsään, kun olisin voinut laittaa sen kielekkeelle josta näkee vihollisleiriin.
Liikutettavaa yksikköä valitessa ei ole mitään mahdollisuutta katsoa ympäristöä etukäteen.
Vihollisen yksiköt kerkeävät aina suoraan target moodiin paikallaan seistessä, mutta pelaaja ei siihen pysty vaikka rämppäisi kyseistä nappulaa.
Cutscenet on välillä niin animuja, että hirvittää katsoa. (pakollisia ranta- ja onsen-episodeja odotellessa)

Joka tapauksessa, ongelmat on pääasiassa pieniä ja kokonaisvaikutelma on vielä positiivisen puolella. Nyt vaan odotellaan, että vaikeustaso alkaa nousta vertikaalisti ja menee hermot.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: zertap - Tammikuu 29, 2015, 21:11:08
Itsehän päädyin pelaamaan taas Oldschool RuneScapea :/
Ei olis yhtään tehny mieli jatkaa, mutta oli kaverilta lainassa paskaa ni piti mennä sit palauttaa. Agh well.
Nyt oon sit jumis täs ainaki seuraavat 29 päivää :D

(https://dl.dropboxusercontent.com/u/23002139/R/w4AYv.gif)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Tammikuu 31, 2015, 17:11:07
GTA San Andreas - Nostalgia overload. Vaikka onki 10 vuotta vanha nii kyllä tää silti on aivan yhtä maukas ku aikoinaan ilmestyessäänkin,
saati nytku voi viel PC'llä lisätä omat biisimätöt radioihin jota ominaisuutta ei tainnu sillon omistamassani ps2 versiossa olla ellen oo aivan väärässä.
Kannatti ennakkotilata GTA V Steamistä senki takia että pääs taas käsiks tähän. ;D

Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: anounyym1 - Tammikuu 31, 2015, 18:57:40
GTA San Andreas - Nostalgia overload. Vaikka onki 10 vuotta vanha nii kyllä tää silti on aivan yhtä maukas ku aikoinaan ilmestyessäänkin,
saati nytku voi viel PC'llä lisätä omat biisimätöt radioihin jota ominaisuutta ei tainnu sillon omistamassani ps2 versiossa olla ellen oo aivan väärässä.
Kannatti ennakkotilata GTA V Steamistä senki takia että pääs taas käsiks tähän. ;D



Onhan Touhou modi käytössä?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Tammikuu 31, 2015, 20:08:12
GTA San Andreas - Nostalgia overload. Vaikka onki 10 vuotta vanha nii kyllä tää silti on aivan yhtä maukas ku aikoinaan ilmestyessäänkin,
saati nytku voi viel PC'llä lisätä omat biisimätöt radioihin jota ominaisuutta ei tainnu sillon omistamassani ps2 versiossa olla ellen oo aivan väärässä.
Kannatti ennakkotilata GTA V Steamistä senki takia että pääs taas käsiks tähän. ;D



Onhan Touhou modi käytössä?

Ei oo ainakaan viel tullu kokeiltuu sitä käytössä, mutta kahtoo kun kerkiää/viittii/kehtaa/jaksaa. Heitti näköjään muutenki savetusten kanssa jotain ongelmaa joten yrittää kahtoo nyt ensteks ainakin ne kuntoon.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Helmikuu 05, 2015, 17:48:48
Megaman X7
Omistanu tuonkin jo miljoonia vuosia, mutta vasta nyt päätin kokeilla. Kyllähän tän paris aika kuluu.

Viikonloppuna ois taas rommilanit tiedossa (Tällä kertaa Salossa[!]) ja ajateltiin peleiks MGS sarjaa, Diabloa ja Destinyä.

Huvin ja vertailun vuoksi vois pistää kuvaputkelta tulemaan PS2:n MGS2-3 ja samaan aikaan monitorilta HD Collectionin versiot. (Speedrun race?)

Ps. oon welho (http://eu.battle.net/d3/en/profile/Jerzu-1238/hero/10426456) myös videopelien puolella.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kynttilä - Helmikuu 05, 2015, 20:40:23
Megaman X7
Omistanu tuonkin jo miljoonia vuosia, mutta vasta nyt päätin kokeilla. Kyllähän tän paris aika kuluu.

Viikonloppuna ois taas rommilanit tiedossa (Tällä kertaa Salossa[!]) ja ajateltiin peleiks MGS sarjaa, Diabloa ja Destinyä.

Huvin ja vertailun vuoksi vois pistää kuvaputkelta tulemaan PS2:n MGS2-3 ja samaan aikaan monitorilta HD Collectionin versiot. (Speedrun race?)

Ps. oon welho (http://eu.battle.net/d3/en/profile/Jerzu-1238/hero/10426456) myös videopelien puolella.

todellaki ja mulla kun on tuo subsistence versio kolmosesta voi pelaa myös niitä ekoja metal gear pelejä :)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Helmikuu 08, 2015, 13:12:44
Dying Light. Kain:in kanssa tuli moninpeliäkin tesmailtua.

Tää on taas näitä pelejä joita vois spelailla full teamilläkin
Spoiler (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Helmikuu 09, 2015, 22:50:09
J_onn_e kanssa tullu pelattua Dark souls 1. Käytiin tappaa kaksi kovinta miestä maan päällä(Ornstein and Smough) ja Waifu (Crossbreed Priscila). Pitäs varmaa käydä moikkaa sit papa Nitoa ja kaaoksen sänkyä
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kynttilä - Helmikuu 10, 2015, 16:48:35
yarr merirosvo mappia Heroes of the stormissa...vittu mitä itkemistä chatissa. noh pitänee muistaa että MOBA peli kyseessä :D
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: zertap - Helmikuu 16, 2015, 13:17:05
En hakannut priscilliaa koska mulla oli 2 humanityä, puolet hp ja 0 estus flaskiä. Ja koska se on pörröinen :(
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Helmikuu 17, 2015, 20:43:53
Strikes all day erry day. Tehtävien kärryily on hauskaa :3c

Spoiler (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Noituri - Helmikuu 18, 2015, 16:50:15
Pelailin tuossa pitkästä aikaa vähäse Insurgencyä ja naamalle pullahti matsin jälkeen tällästä:
https://puu.sh/llVFo.jpg (https://puu.sh/llVFo.jpg)
Profiilin perusteella sama Larre kuin täällä foorumilla. Sattumaako? En usko

Also, we da real MVPs
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: zertap - Helmikuu 18, 2015, 17:22:08
Ajattelin tässä yrittää pelata/lukea tämmöistä VN:ää erogea japaniksi käännösten puutteessa.

NSFW linkkejä:
https://mensheviki.wordpress.com/2014/07/25/anohare-tr/
http://www.chuable.net/byakko/
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Helmikuu 21, 2015, 11:33:41
Tässä voisin pelatan tuon Valkyria Chroniclen läpi ja samalla lukea vähän Saya no Utaa.
Pitäisi varmaa jatkaa Dark souls 1 pelaamistakin Jonnen kanssa.
Liikaa tekemistä liian vähän aikaa.
Onneks lomaa :D
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kynttilä - Helmikuu 25, 2015, 08:32:14
taitaa legendii pääseminen tässä kuussa jäädä kun kaikki vittu tryhardaa rank 10 ylöspäin :-\
Spoiler (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Anakichi - Helmikuu 25, 2015, 12:07:03
niin kova yritys pelata wowia mut maintenanssi käynnissä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: zertap - Maaliskuu 03, 2015, 16:58:53
http://i.imgur.com/44eoTBv.png

Ei mulla muuta.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Maaliskuu 05, 2015, 09:25:53
^ asiallista multitaskausta
Labyrinth of Touhouta tahkonnut, ja randomisti Diablo 3
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Maaliskuu 08, 2015, 01:32:34
Dragons Dogma jonka kaveri toi lainaan ja SimCity4.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Maaliskuu 08, 2015, 13:25:18
Dragons Dogma jonka kaveri toi
Se olin minä hahahaa.
Ja itse aloitin pelaamaan Xenoblade Chronicles:sia koska olen kuullut että se on hyvä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Maaliskuu 08, 2015, 17:07:43
Huh huh, kun sattui hyvään aikaan tämä.

FFXIV:ssä ilmaista peliaikaa 4 miljoonan rekisteröityneen tilin kunniaksi, joka alkoi viimeviikon lauantaina ja päättyy nyt maanantaina aamulla. Steamin mukaan nyt yhdeksän päivän aikana tullut pelattua 91 tuntia, eikä sekään kyllä tuntunut riittävän mihinkään. Uutta story-sisältöä, uusia dungeoneja ja raideja, uusi kilta, uusia tuttavuuksia (joista yllättävän paljon suomalaisia) ja Casino (täynnä playboy-pupuja), jossa pääsi pelamaan korttia ja ajamaan kilpaa chocoboilla. Vähän hirvittää, että kuinka käy kun kesää vasten julkaisevat ensimmäisen lisärin, joka jo nyt lupaa helvetillisesti lisää sisältöä.

Ehkä toissaviikon koulu urakoista oli sittenkin jotain hyötyä kun pääsi näin relaksoitumaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Maaliskuu 10, 2015, 10:18:36
"Mitä pelaat juuri nyt?"

No mitäköhän.

Spoiler (click to show/hide)

Jostain syystä muiden pelaajien levelit näkyvät päin helvettiä ja voisin vannoa että hevimosherilta puuttuu yksi tappo.
Bungie pls

Also onks tääl kuinka monella PS4?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Maaliskuu 10, 2015, 16:52:22
Also onks tääl kuinka monella PS4?
PC mustard race.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: zertap - Maaliskuu 19, 2015, 16:54:50
Huh huh, kun sattui hyvään aikaan tämä.

FFXIV:ssä ilmaista peliaikaa 4 miljoonan rekisteröityneen tilin kunniaksi, joka alkoi viimeviikon lauantaina ja päättyy nyt maanantaina aamulla. Steamin mukaan nyt yhdeksän päivän aikana tullut pelattua 91 tuntia, eikä sekään kyllä tuntunut riittävän mihinkään. Uutta story-sisältöä, uusia dungeoneja ja raideja, uusi kilta, uusia tuttavuuksia (joista yllättävän paljon suomalaisia) ja Casino (täynnä playboy-pupuja), jossa pääsi pelamaan korttia ja ajamaan kilpaa chocoboilla. Vähän hirvittää, että kuinka käy kun kesää vasten julkaisevat ensimmäisen lisärin, joka jo nyt lupaa helvetillisesti lisää sisältöä.

Ehkä toissaviikon koulu urakoista oli sittenkin jotain hyötyä kun pääsi näin relaksoitumaan.

Itsehän en edes selvinnyt gold sauceriin asti kun jo alkoi ahdistaa koko peli, oon vissiin läpikyllästynyt siihen jo :(
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Maaliskuu 20, 2015, 17:49:33
Nepunepua (https://www.youtube.com/watch?v=YkycMngIJvk) tullu pelattua nyt se 20h kahden päivän sisään
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Maaliskuu 30, 2015, 06:57:19
Pelasin tossa ekaa kertaa kingdom heartsia. Oli aika kiva.
Ja teki sen jälkee mieli alkaa pelaa dark chroniclee. Mut pitää kattoo jaksaako + Tervetuloa suomeen. (http://puu.sh/gMnk1/0d600d2c94.jpg)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Huhtikuu 15, 2015, 12:20:27
EDF (https://youtu.be/kmFI7gjkGr8) 2025 (https://youtu.be/9CzbRv9yGpI) ollu taas kova juttu ylläpidon keskuudessa. (Ja huonot puujalkavitsit)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Huhtikuu 16, 2015, 21:51:43
Harry Potter and the Philosopher's Stone Gameboy Colorille.
Pelivälineenä toimii vanha kunnon Advance SP vaikka varsinaista alustakonsoliakin löytyy kaksinkappalein koska taustavalo ja akku.
Jostain syystä tällä kertaa Royal Mail oli aivan saatanan hidas ja pelin saapumisessa briteistä kesti reilut kolme viikkoa. Ja vielä lentopostina, haluaisin nähdä sen lentokoneen.

Mutta itse peli. Hieman jrpg tyylinen vuoropohjaisella taistelulla varustettu ylhäältä kuvattu roolipeli kirjan juonella.
Plussaa annan linnan varsinkin alkuun massiiviselta tuntuvalta koosta ja uskollisuudesta kirjalle.
Miinusta kartan ja tehtävälogin puutteesta, en aina tiedä mihin menen ja mitä jäi vielä puuttumaan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Huhtikuu 23, 2015, 00:07:32
Dragon Age: Inquisition:ia.. pelattavaa riittänyt hetkeksi aikaa jo tässä.
https://www.youtube.com/watch?t=47&v=a9nHNkp3G5Q
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Toukokuu 05, 2015, 11:40:39
Nyt sitten tätä (ja visailukysymys: kuka tunnistaa pelin?)
Spoiler (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Morichika - Toukokuu 05, 2015, 13:04:38
Viime viikolla alotin jännän ja näemmä tulevaisuudesa myös eroottisen visuaalisen novellin nimeltä  "G-senjou no Maou"  eli liberaalisti käännettynä "Paholainen G-kielellä".... Mysteeriä, yakuzoita, seksiä ja hienoisia kliseitä. Hienon tunnarin voi kuunnella tuosta---> https://www.youtube.com/watch?v=1myBNdmGXT0 (https://www.youtube.com/watch?v=1myBNdmGXT0) ja sanottakoon että pääpahiksen äänenä on Jun Fukuyama...
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Toukokuu 16, 2015, 21:32:18
DayZ. Viikon aikana pelannut sitä 40 tuntia. Voin sanoa että peli aiheuttaa välillä äärimmäistä turhautumista. Tuntuu että jokaikinen kerta kun saan edes mid-tier kamat kasaan ja tarpeeksi ruokaa elääkseni hetken, kuolen. Minut tappaa joko toiset pelaajat, zombit tai rappusissa putoaminen ja jalan rikkominen. Puolet ajasta en tosin edes päässyt alkua pitemmälle kun kuolin nälkään tai verenhukkaan.
Vaarallisin asia koko pelissä on ehdottomasti toiset pelaajat. Yhden kerran tapasin reilun kaksikon joka paikkasi haavani ja neuvoi lähtemään pohjoiseen. Hekin tosin uhkasivat ampua jos näkevät uudestaan. Muut pelaajat ovatkin sitten hyökänneet nähdessään minut. Yksi hyökkäsi takaa ja tainnuttuani alkoi varastamaan tavaroitani. Heräsin kesken puuhien ja hakkasin tyypin kirveellä. Toinen, tällä kertaa paremmin varustautunut pelaaja odotti oven takana ja tyhjensi naamaani lippaalisen rynnäkkökivääristään, tehden 5 pelituntia täysin turhiksi. Viimeisin löi kirveellä selkään tutkiessani tyhjää poliisiasemaa. Hänet kuitenkin onnistuin ampumaan pienoiskiväärilläni.
Seuraavaksi suuntanani armeijan tukikohta, joka on tietääkseni suosituimpia loottaus kohteita ja täten vilkkaimpia pvp alueita.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Korven_soturi - Toukokuu 16, 2015, 22:20:27
^Get ready for NWAF. Mosinit laulaa ja heli crashit savuaa. Ja ohan se viereinen Vyborin MB myös ihan kiva hotspot parakkeineen ja vankiloineen.

Ite on tullu tartuttua Heroes of the Stormiin. Ihan hauskaa MOBAa, varsinki ku tutut Warcraft-hahmot on mukana, ja muutama muu tunnistettava mm. Diablon ja Starcraftin keulahahmot. Alotuskynnyskin on melko matalalla ku tavallisten itemien hankkimisen sijaan peli etenee erinäisten talenttien/perkkien ohella joita voi joka pelikerralla vaihdella mielensä mukaan. Ja nekin tulee koko tiimin yhteisen edistyksen ohella eli jälkeenjäämisen pelkoa ei sinänsä ole.

Tämän lisäks mappeja on sen verta kiitettävästi, osa samoja ideoita toistaen ja osa niitä rikastaen tai muuttaen,
ettei puutuminen johdu juuri muusta kuin joko inhimillisestä väsymyksestä tai peliseuran puutteesta.

Eivoi ku suositella jollei ole uskoaan MOBA-nimikkeisiin jo menettänyt. Ja täältäkin saattaa vielä pari betakeytä irrota.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Kesäkuu 02, 2015, 13:25:59
Hyperdimension Neptunia Re;Birth2 Sisters Generation

Videopeli ja anime referenssejä jokapaikassa.
Pelaamistakin riittää kun max leveli 999 ja pelissä about 10 eri endingiä 
Spoiler (click to show/hide)

Spoiler (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: lumikyynel - Kesäkuu 12, 2015, 17:13:09
Tales of symphonia chroniclesia aloin pelata noin pari viikko sitten kun anttilasta löysin aleesta. Ihan jännä on, tosin hahmon ohjaaminen on välillä takkuista kun kaksin pelaa peliä läpi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Chiruyto - Kesäkuu 12, 2015, 19:46:31
Vuorotellen Love Liveä ja Show by rockia, tätä voisi kutsua mobiilirytmipelihelvetiksi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Kesäkuu 15, 2015, 05:30:30
Ostin just kesä alest Resident evil 4 ja 5. Niitä pitää kyllä sit pelaa. Ostin samalla Lost Planet 2 joka on ihan huippupeli.
Oisin halunnu Wasteland 2 senkin mut toi Fallout 2 kyl saa riittää kun siinäkin on niin hemmetisti tekemistä :D
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Getsu - Kesäkuu 19, 2015, 02:20:33
Driver: San Francisco
Mällää auto, pomppaa uuteen.
Joku tarinaki tässä vissiin on.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Larre - Kesäkuu 20, 2015, 02:33:34
Yhteysbingoa ja aina välillä matsin Defence of the Shrines 2:sta.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kynttilä - Kesäkuu 20, 2015, 12:03:17
runescapessa jättiläisten hakkaamista. vähä vaihteluu kun 5000 maple longbowia tuli tehtyy ja myytyy. musa soi ja viinaa noin litran verran
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Heinäkuu 06, 2015, 06:26:59
Devil May Cry 4: Special Edition grindausta
ja välillä Terrariaa
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Huopatossu - Heinäkuu 07, 2015, 18:51:05
On tullut kevyet 63 tuntia pelattua Warframea kavereiden kanssa. Co-op-räiskintä jossa ohjastetaan vitun siistejä taikarobottiasuja on vain kivaa.
Sitten myös olen itsekseni pelannut uudestaan läpi Persona Q:ta. Pelin soundtrack on todennäköisesti paras kaikista Persona-peleistä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Heinäkuu 08, 2015, 11:53:43
Tullu Dayz:tä pelattua J_onn_e:n kanssa ja vähä dark souls 1 siinä välillä. Pitäs toi RE4 vetää uudestaa kans läpi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Röögeri - Heinäkuu 13, 2015, 11:27:56
Final Fantasy XIV. Ostin pelin viikko sitten ja olen tuhonnut siihen jo yli 50 tuntia. Ihan kiva pele.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Heinäkuu 13, 2015, 12:50:31
^ On se ihan ok...

(http://i.imgur.com/P5cDVzL.png)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Heinäkuu 17, 2015, 06:33:52
Milläs servuilla porukka muuten pelaa XIV:tä? Ite Mooglella
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Röögeri - Heinäkuu 17, 2015, 10:35:08
^Zodiark ja lich.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Heinäkuu 17, 2015, 12:28:29
^^Zodiark

Edit: Niin joo, tänkin vois tänne dropata.
http://eu.finalfantasyxiv.com/lodestone/character/8849770/
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Heinäkuu 17, 2015, 13:52:23
Oh! Mitä täällä muutkin pelaa tätä :D

Milläs servuilla porukka muuten pelaa XIV:tä? Ite Mooglella
Vaihdoin tonberrystä phoenixiin että noita vaikeempia juttuja vois tehdä ilman tajutonta lagia~ (ja uusi hahmo)
http://na.finalfantasyxiv.com/lodestone/character/11691114/



Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Roppari - Heinäkuu 21, 2015, 23:52:49
Counter Strike: Global Offensive.

Sitten jos tähän tahdotte hyvän kaverin niin ottakaa Larre! Oli yksi niitä harvoja kertoja elämässäni kun tein itse aloitteen, että eiköhän pelit olleet tässä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kynttilä - Heinäkuu 23, 2015, 13:50:22
hearthstonee
vitun rush meta....
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Huopatossu - Heinäkuu 23, 2015, 14:07:00
Tulipa aloitettua Waifu Simulator 2014, ei kun Fire Emblem: Awakening. Ensimmäinen FE varmaan 10 vuoteen. Tuntuu muutaman ensimmäisen tehtävän perusteella ihan kivalta.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Heinäkuu 23, 2015, 16:22:53
Waifu souls (https://www.youtube.com/watch?v=MrkoHZKMnvM)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Tomotin - Heinäkuu 23, 2015, 16:52:19
Age of Wulinia silloin tällöin, Rumbling Spell Orchestra (eli se on siis Touhou korttipeli netissä :E) ja, noh, Touhou pelejä (14, 14.5, 12.5, 12.3, ja fanipeleistä Touhou labyrinth 2).

Edit: Unohdin Dwarf Fortressin listalta :P
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Heinäkuu 25, 2015, 13:37:56
Edit: Unohdin Dwarf Fortressin listalta :P
Pitäs ittekin jatkaa vähä Dwörfiä. Dark soulssia on tullu pelattua ja ostin Dishonor koska se on ihan kiva peli.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Habatsuki - Heinäkuu 28, 2015, 21:52:15
Tulipa aloitettua Waifu Simulator 2014, ei kun Fire Emblem: Awakening. Ensimmäinen FE varmaan 10 vuoteen. Tuntuu muutaman ensimmäisen tehtävän perusteella ihan kivalta.
Ne hahmojen töppöjalat on mahtavia

Rovaniemen mummolamatkalla aloitin Persona Q pelaamisen. Peli on ihan ok fanserviceä persona fanille mutta tekee vain mieli kaivaa Persona 4 Golden esiin.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Heinäkuu 31, 2015, 02:16:37
Race the Sun (https://www.youtube.com/watch?v=QmjAg0e_YYU)
Loputon, nopeatempoinen, simplistinen lentely-väistely peli. Mukavaa vaihtelua XIV:n ja Shogun 2:n lomassa. Tänään ilmaiseksi ladattavissa Steamissa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Heinäkuu 31, 2015, 14:15:16
Race the Sun (https://www.youtube.com/watch?v=QmjAg0e_YYU)
Loputon, nopeatempoinen, simplistinen lentely-väistely peli. Mukavaa vaihtelua XIV:n ja Shogun 2:n lomassa. Tänään ilmaiseksi ladattavissa Steamissa.
Shogun 2 Co-op gampania WHEN!!!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Huopatossu - Heinäkuu 31, 2015, 16:39:57
Rovaniemen mummolamatkalla aloitin Persona Q pelaamisen. Peli on ihan ok fanserviceä persona fanille mutta tekee vain mieli kaivaa Persona 4 Golden esiin.
On muuten hävyttömän hyvä peli kunhan pääsee vauhtiin. Alku on vähän töksähtävän tuntuinen etenkin jos ei ole Etrian Odysseyta pelannut ennen, mutta sitten kun hahmot alkaa oppimaan kunnolla taitoja ja tajuaa miten hauskan rikkinäisiä synergioita ja set uppeja voi saada, se muuttuu aivan eri tuntuiseksi. Itse pelasin sen hiljattain uudestaan läpi hard modella, ja nautin edelleen joka hetkestä. Jos yhden pro tipin voin antaa niin käydä molempia MC:itä. Ovat muutenkin pelin parhaita hahmoja, mutta erästä juttua varten kannattaa molemmat olla kehitettyjä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Heinäkuu 31, 2015, 18:12:51
Race the Sun (https://www.youtube.com/watch?v=QmjAg0e_YYU)
Loputon, nopeatempoinen, simplistinen lentely-väistely peli. Mukavaa vaihtelua XIV:n ja Shogun 2:n lomassa. Tänään ilmaiseksi ladattavissa Steamissa.
Shogun 2 Co-op gampania WHEN!!!
Fuck you!
Just on yks kooppi-kamppanja kesken ja tekee taas mieli poistaa koko peli.
Puuri kun kaikki menee hyvin ja kauppareitit kukoistaa, puoli japania julistaa sodan minua vastaan ja kun kutsun kaverin mukaan sotaan, niin kaikki laittaa sille rauhansopimukset menemään, jotka se tietenkin hyväksyy kunhan ensin ottaa mahdollisimman isot voitot kyseisistä diileistä. Sitten alkaa rannoille saapumaan laivalasteittain sotilaita puollustuslinjojen taakse ja paskiaiset alkaa pistää paikkoja matalaks.
Onneksi kuitenkin agentit hoiti tilanteen kuntoon. Munkki sytytti vallattuun kaupunkiin kapinan, jonka poliisi sitten lahjoi ja niin lähti kapinakenraali valtaamaan kaupungin takaisin. hyvin tehdyn työn jälkeen sai kyllä sandaalista ja päätti vetää seppukut.
Quite a stroke of masterfull planning even if I say so myself.

Tuo kampanja kun on ohi niin en taas koske koko peliin pariin vuoteen.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Heinäkuu 31, 2015, 18:18:47
Race the Sun (https://www.youtube.com/watch?v=QmjAg0e_YYU)
Loputon, nopeatempoinen, simplistinen lentely-väistely peli. Mukavaa vaihtelua XIV:n ja Shogun 2:n lomassa. Tänään ilmaiseksi ladattavissa Steamissa.
Shogun 2 Co-op gampania WHEN!!!
Fuck you!
Just on yks kooppi-kamppanja kesken ja tekee taas mieli poistaa koko peli.
Puuri kun kaikki menee hyvin ja kauppareitit kukoistaa, puoli japania julistaa sodan minua vastaan ja kun kutsun kaverin mukaan sotaan, niin kaikki laittaa sille rauhansopimukset menemään, jotka se tietenkin hyväksyy kunhan ensin ottaa mahdollisimman isot voitot kyseisistä diileistä. Sitten alkaa rannoille saapumaan laivalasteittain sotilaita puollustuslinjojen taakse ja paskiaiset alkaa pistää paikkoja matalaks.
Onneksi kuitenkin agentit hoiti tilanteen kuntoon. Munkki sytytti vallattuun kaupunkiin kapinan, jonka poliisi sitten lahjoi ja niin lähti kapinakenraali valtaamaan kaupungin takaisin. hyvin tehdyn työn jälkeen sai kyllä sandaalista ja päätti vetää seppukut.
Quite a stroke of masterfull planning even if I say so myself.

Tuo kampanja kun on ohi niin en taas koske koko peliin pariin vuoteen.
Ottko koittanu tätä modia. Ite tää sai mut taas takas tähän = http://steamcommunity.com/workshop/filedetails/?id=448069215
Ja sit kun kyllästyy tähän niin varmaa taas Fall of samuraita tai sit vois vetää ehkä ekaa kertaa sen rise of samurain läpi kun en ole sitä päässy :D
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Noituri - Heinäkuu 31, 2015, 19:07:39
Co-op on lasten AI abuse hugbox, pelatkaa head to head
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Elokuu 01, 2015, 05:22:00
Co-op on lasten AI abuse hugbox, pelatkaa head to head
Mutta tulen peppukipeksi kun häviän ;_;
Eikä peppukipu ole hauksaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Elokuu 02, 2015, 19:35:07
Final Fantasy X | X-2 HD Remaster

Ei tätä yhtä innokkaasti pelaa kuin silloin kymmenisen vuotta sitten, mutta paremman puutteessa ja Phantom Painia odotellessa..
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: suwahgo - Elokuu 02, 2015, 19:40:25
Haluun kans ton remaken ,-,
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Elokuu 02, 2015, 22:32:53
Dragon age: Origin alko taas maistumaan. Oon jo kaksi kertaa lopettanut sen pelaamisen. Katotaan mitä tällä kertaa käy.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Habatsuki - Elokuu 05, 2015, 22:32:41
On muuten hävyttömän hyvä peli kunhan pääsee vauhtiin. Alku on vähän töksähtävän tuntuinen etenkin jos ei ole Etrian Odysseyta pelannut ennen, mutta sitten kun hahmot alkaa oppimaan kunnolla taitoja ja tajuaa miten hauskan rikkinäisiä synergioita ja set uppeja voi saada, se muuttuu aivan eri tuntuiseksi. Itse pelasin sen hiljattain uudestaan läpi hard modella, ja nautin edelleen joka hetkestä. Jos yhden pro tipin voin antaa niin käydä molempia MC:itä. Ovat muutenkin pelin parhaita hahmoja, mutta erästä juttua varten kannattaa molemmat olla kehitettyjä.
Oon nyt kolmannessa dungeonissa ja ei ole tarvinnut synergioita vielä miettiä kun tappelut päättyy usein mun kahden hahmon Mahama loitsuun.
Ehkä mä rupeen grindaamaan muitakin hahmoja niin saan parempaa tuntumaa synergioista.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Huopatossu - Elokuu 05, 2015, 23:15:38
Oon nyt kolmannessa dungeonissa ja ei ole tarvinnut synergioita vielä miettiä kun tappelut päättyy usein mun kahden hahmon Mahama loitsuun.
Ehkä mä rupeen grindaamaan muitakin hahmoja niin saan parempaa tuntumaa synergioista.
Instant killit kyllä trivialisoivat random taistelut aivan täysin. Yhdistää vielä Impure Reachin niin ylemmän tason valo- tai pimeystaika tappaa melkein aina vaikka vihollinen resistoisi sitä. Ja tuota synergiaa lähinnä tarvitaan FOE:ja ja pomoja vastaan, esimerkiksi nämä Link-taidot ovat aivan hävyttömiä kun niihin panostaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Elokuu 06, 2015, 00:00:44
Spoiler (click to show/hide)
Taisin päästä sit toiselle routelle. Mitäköhän tästä sit tulee.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Elokuu 09, 2015, 03:23:12
Race the Sun (https://www.youtube.com/watch?v=QmjAg0e_YYU)
Loputon, nopeatempoinen, simplistinen lentely-väistely peli. Mukavaa vaihtelua XIV:n ja Shogun 2:n lomassa. Tänään ilmaiseksi ladattavissa Steamissa.
Shogun 2 Co-op gampania WHEN!!!
Fuck you!
Just on yks kooppi-kamppanja kesken ja tekee taas mieli poistaa koko peli.
Puuri kun kaikki menee hyvin ja kauppareitit kukoistaa, puoli japania julistaa sodan minua vastaan ja kun kutsun kaverin mukaan sotaan, niin kaikki laittaa sille rauhansopimukset menemään, jotka se tietenkin hyväksyy kunhan ensin ottaa mahdollisimman isot voitot kyseisistä diileistä. Sitten alkaa rannoille saapumaan laivalasteittain sotilaita puollustuslinjojen taakse ja paskiaiset alkaa pistää paikkoja matalaks.
Onneksi kuitenkin agentit hoiti tilanteen kuntoon. Munkki sytytti vallattuun kaupunkiin kapinan, jonka poliisi sitten lahjoi ja niin lähti kapinakenraali valtaamaan kaupungin takaisin. hyvin tehdyn työn jälkeen sai kyllä sandaalista ja päätti vetää seppukut.
Quite a stroke of masterfull planning even if I say so myself.

Tuo kampanja kun on ohi niin en taas koske koko peliin pariin vuoteen.
Ottko koittanu tätä modia. Ite tää sai mut taas takas tähän = http://steamcommunity.com/workshop/filedetails/?id=448069215
Ja sit kun kyllästyy tähän niin varmaa taas Fall of samuraita tai sit vois vetää ehkä ekaa kertaa sen rise of samurain läpi kun en ole sitä päässy :D
Onkos tossa diplomatiaa korjattu mitenkään? Nyt kun on Rise of the Samurai kampanja loppupuolelle, niin tuo AI:n käytös on ihan naurettava. Klaani, jolla on yksi kokonaan piiritetty provinssi ja armeija joka koostuu yhdestä kenraalista, ei suostu luovuttamaan ja tekemään rauhansopimusta tai alkaa vassaliksi pelin suurimmalle klaanille vaikka olisi diilistä rahaakin tarjolla. Lisäksi, niitä rauhansopimuksia jotka ollaan saatu rikotaan ihan miten sattuu vaikka ne olisi tehty edeltävällä vuorolla. Muihin ongelmiin löytyy kyllä modeja, mutta diplomatiaan ei näytä kovin moni koskevan.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Elokuu 09, 2015, 11:34:58
Race the Sun (https://www.youtube.com/watch?v=QmjAg0e_YYU)
Loputon, nopeatempoinen, simplistinen lentely-väistely peli. Mukavaa vaihtelua XIV:n ja Shogun 2:n lomassa. Tänään ilmaiseksi ladattavissa Steamissa.
Shogun 2 Co-op gampania WHEN!!!
Fuck you!
Just on yks kooppi-kamppanja kesken ja tekee taas mieli poistaa koko peli.
Puuri kun kaikki menee hyvin ja kauppareitit kukoistaa, puoli japania julistaa sodan minua vastaan ja kun kutsun kaverin mukaan sotaan, niin kaikki laittaa sille rauhansopimukset menemään, jotka se tietenkin hyväksyy kunhan ensin ottaa mahdollisimman isot voitot kyseisistä diileistä. Sitten alkaa rannoille saapumaan laivalasteittain sotilaita puollustuslinjojen taakse ja paskiaiset alkaa pistää paikkoja matalaks.
Onneksi kuitenkin agentit hoiti tilanteen kuntoon. Munkki sytytti vallattuun kaupunkiin kapinan, jonka poliisi sitten lahjoi ja niin lähti kapinakenraali valtaamaan kaupungin takaisin. hyvin tehdyn työn jälkeen sai kyllä sandaalista ja päätti vetää seppukut.
Quite a stroke of masterfull planning even if I say so myself.

Tuo kampanja kun on ohi niin en taas koske koko peliin pariin vuoteen.
Ottko koittanu tätä modia. Ite tää sai mut taas takas tähän = http://steamcommunity.com/workshop/filedetails/?id=448069215
Ja sit kun kyllästyy tähän niin varmaa taas Fall of samuraita tai sit vois vetää ehkä ekaa kertaa sen rise of samurain läpi kun en ole sitä päässy :D
Onkos tossa diplomatiaa korjattu mitenkään? Nyt kun on Rise of the Samurai kampanja loppupuolelle, niin tuo AI:n käytös on ihan naurettava. Klaani, jolla on yksi kokonaan piiritetty provinssi ja armeija joka koostuu yhdestä kenraalista, ei suostu luovuttamaan ja tekemään rauhansopimusta tai alkaa vassaliksi pelin suurimmalle klaanille vaikka olisi diilistä rahaakin tarjolla. Lisäksi, niitä rauhansopimuksia jotka ollaan saatu rikotaan ihan miten sattuu vaikka ne olisi tehty edeltävällä vuorolla. Muihin ongelmiin löytyy kyllä modeja, mutta diplomatiaan ei näytä kovin moni koskevan.
Ite pelasin tota modia sen verran et kyl sitä vissin vähä on ainakin AI:ta muutettu, mut en ole varma. Foorumeilla luki et Ai on erillainen ja omasta kokemuksesta mun vassalit tai muut puolulaiset ei ainakaan ihan heti pettäny mua mikä on ihan kiva. Koita modia ja kato mitä käy :D Ite jus pelailen sitä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Error 424 - Elokuu 12, 2015, 20:39:11
Noin, Dead Space 2 läpi. Olipahan kyyti. Voisi jopa sanoa, että melkeen sen kahden euron arvoinen mitä siitä tuli maksettua. Ei kyllä voi tuota kutsua kauhupeliksi pahalla tahdollakaan. Tippuu minun mittareiden mukaan johonkin räiskintä-toiminta kategoriaan. Pitihän se valppaana pelatessa ja saattoi siinä muutamat jump scaret olla, mutta aika mietoa tavaraa kaikenkaikkiaan.

Niin ja se shogun kampanjakin meni läpi. Loppu oli taas melkoinen antikliimaksi, sillä koska ei jaksettu pistää puolta japania matalaksi tarvittavien provinssien valtaamiseksi, niin laitettiin sen sijaan junsatsushit matkaan ja lahjottiin kaikki loput tarvittavat paikat ja parit armeijat niitä turvaamaan.

Seuraavaksi vuorossa vissiin lisää MGS Ground Zeroesia ja tietenkin FFXIV:tä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Elokuu 14, 2015, 16:32:05
Ground zerossa yritän saada kaikkia achivimentteja ja sit säädän dank soulssia ja vähä kaikkee kivaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Elokuu 27, 2015, 22:28:27
C&C: Tiberian Sunia foorumiporukalla. (Selleri & Sai)
Hienot mätöt ollu tässä jo kahden illan ajan, mutta nyt pari viimestä peliä on kaatunu milloin mihinkin virheilmotukseen. Get your shit together, game.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Vee - Elokuu 28, 2015, 02:04:51
Ei oo välttämättä C&C tarkotettu ihan nykykoneille

ps red alert > tiberian sun
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Elokuu 28, 2015, 14:04:38
ps red alert > tiberian sun
Tää on totuus. En ymmärrä Sellerin fetissiä just tätä tiettyä C&C peliä kohtaan.

Generalsia varmaan seuraavaks Shockwave modin kanssa.

Ensviikolla alkaakin sit Phantom Pain, höhö.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: zertap - Elokuu 31, 2015, 14:22:42
Sain alpha accessin tämmöiseen: https://www.fortnite.com/
Ihan hauska tower defense tyylinen peli. Keskittyy paljon rakentamiseen ja valmisteluun.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Larre - Syyskuu 12, 2015, 15:51:18
Bäfä nelkkua kun sattu premium-paketti lähtemään ihan kohtuu hintaan Originista (20 €).
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NaCl - Syyskuu 20, 2015, 12:37:10
Aloin just pelata Talos Principlea ja voin jo nyt sanoa et tämä peli on paras puzzle-peli mitä olen koskaan pelannut. Lisäksi, peli herättää metafyysisiä kysymyksiä joten en suosittele peliä ihmisille jotka pelkäävät maailmankaikkeuden, sielun ja olemassaolon käsittelyä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Huopatossu - Syyskuu 26, 2015, 02:56:25
Pääsinpä äsken läpi tuon Undertalen. Oli muuten todella monella tasolla aivan omaa luokkaansa. Menee saman tien kahdelle henkilökohtaisista listoistani, jotka ovat "Parhaat viimeiset pomot" ja "pelit joita jokaisen pitäisi pelata".

Tietämättömille tiedoksi, se on periaatteeltaan JRPG jossa ei tarvitse tappaa ketään ellei halua, ja siihen kannustetaankin, mutta valinta on sinun. Se kehittyy sitten aivan omiin sfääreihinsä joita ei voi ennustaa, enkä muista missään pelissä olleen näin omaperäisiä juonenkäänteitä ja mekaniikkoja. Valtavan hyvä peli, kympillä lähtee Steamista. Soundtrackikin on todella kivaa kuunneltavaa. En oikeastaan voi riittävästi ylistää paljastamatta asioita, mutta oli yksi elämäni hienoimmista 9 tunnista.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Habatsuki - Lokakuu 12, 2015, 18:55:27
Pääsinpä äsken läpi tuon Undertalen. Oli muuten todella monella tasolla aivan omaa luokkaansa. Menee saman tien kahdelle henkilökohtaisista listoistani, jotka ovat "Parhaat viimeiset pomot" ja "pelit joita jokaisen pitäisi pelata".

Vedin eilen läpi Pacifist endin läpi. Laittaisin tän läpi vedettyihin mutta ois vielä genocide mode jäljellä (Jos mun sydän kestää tappamaan kaikki pelin söpöt hahmot!)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Tomotin - Lokakuu 12, 2015, 19:11:36
Noh, lähiaikoina tullut pelattua Underta- hetkinen... Jaaha, muutkin pelannut kyseistä peliä... Noh, ainakin erikoinen tapa mainita että palasin jälleen... Undertale on silti kyllä mahtava peli......
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Lokakuu 12, 2015, 19:14:20
Pääsinpä äsken läpi tuon Undertalen. Oli muuten todella monella tasolla aivan omaa luokkaansa. Menee saman tien kahdelle henkilökohtaisista listoistani, jotka ovat "Parhaat viimeiset pomot" ja "pelit joita jokaisen pitäisi pelata".

Vedin eilen läpi Pacifist endin läpi. Laittaisin tän läpi vedettyihin mutta ois vielä genocide mode jäljellä (Jos mun sydän kestää tappamaan kaikki pelin söpöt hahmot!)
Ei vitsi, meil samat.
Tosiaan pacifist runin vedin itse myös, tosin ensin neutral pacific lopulla ja lopun soft resetistä good end. Missään vaiheessa en itse ainakaan pystynyt ennakoimaan pelin juonta ja huumori kolahti monessa kohtaa omaan huumorintajuun. Pelin musiikkeja on myös tullut soitettua moneen otteeseen.
Lesser dog best dog
10/10
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Just_se - Lokakuu 13, 2015, 17:27:24
avgn adventures ja todella puuduttavaa jyystämistä kun ei ole peliohjainta tietokoneelle :c

Jos joku kerkeää niin linkatkaa mulle joku hyvä/halpa steampeleihin sopiva ohjain
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Huopatossu - Lokakuu 13, 2015, 18:46:11
^
Jos omistat PS3-ohjaimen niin toimi seuraavanlaisesti:

Lataa ja asenna tämä (http://www.techspot.com/drivers/driver/file/information/11300/).

Sitten mene tänne (http://forums.pcsx2.net/Thread-XInput-Wrapper-for-DS3-and-Play-com-USB-Dual-DS2-Controller), tarkista vaatimukset ja lataa viimeisin versio (http://forums.pcsx2.net/attachment.php?aid=44084) ja noudata toimintaohjeita tuossa foorumipostissa. Itse latasin aikoinaan ja toimii kuin unelma.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Lokakuu 13, 2015, 18:58:57
^
Jos omistat PS3-ohjaimen niin toimi seuraavanlaisesti:

Lataa ja asenna tämä (http://www.techspot.com/drivers/driver/file/information/11300/).

Sitten mene tänne (http://forums.pcsx2.net/Thread-XInput-Wrapper-for-DS3-and-Play-com-USB-Dual-DS2-Controller), tarkista vaatimukset ja lataa viimeisin versio (http://forums.pcsx2.net/attachment.php?aid=44084) ja noudata toimintaohjeita tuossa foorumipostissa. Itse latasin aikoinaan ja toimii kuin unelma.
Tai sitten lataa suoraan DS3 Toolin. Itse suosin sitä, tai oikeastaan siitä vielä parempaa versiota eli Better DS3 Tool. Tuo normi toimii netin avulla, mutta se on oleellinen osa joka täytyy ensin asentaa että pystyt käyttämään Betteriä, joka on paljon yksinkertaisempi ja parempi kuin normi eikä vaadi nettiyhteyttä toimiakseen. Käyttänyt pari vuotta tuota normia ja nyt vuoden Betteriä. Toimii hyvin ja pystyy PS3-ohjaimen asetusten lisäksi emuloimaan Xboxin ohjainta. Normilla pystyy vetään myös PS2 ja PS1-asetuksilla, mutta kukapa niitä tänä päivänä tarvitsee.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Huopatossu - Lokakuu 14, 2015, 00:07:02
^
DS3 Toolia käytin itsekin, mutta tuo nykyään käyttämäni on paljon miellyttävämpi käyttää kunhan saa tuon asennusrumban hoidettua. Ohjain vain koneeseen kiinni ja se on siinä. Lisäksi kone aina välillä valitti DS3:n kanssa haittaohjelmista.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Just_se - Lokakuu 14, 2015, 12:21:26
Kiitos paljon

Näillä mennään
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Marraskuu 03, 2015, 14:43:57
Handsome Collection (PS4) getto da ze
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Marraskuu 05, 2015, 16:26:59
Tree of saviorin closed beta..
Tätä apinoiden määrää... ><
Ens viikolla tuleekin FFXIVn 3.1 patchi, josko siitä uutta innostusta taas~
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Chiruyto - Marraskuu 05, 2015, 16:38:17
Vuosia kai myöhässä ruvennut pelailemaan Teraa, kun selvitin että paska läppärini pystyy kuin pystyykin siihen.

Ainakin voin olla söpö (http://i.imgur.com/uNXopVC.jpg) puputyttö (http://i.imgur.com/GXqrGJ3.jpg)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Tomotin - Marraskuu 05, 2015, 16:47:19
Noh, joskus Ragnarok Onlinea, mutta yleensä pelaan yksikseni Fistful of Fragia. Se on spagettilänkkäripeli. Kuuntelen Ennio Morriconea samaan aikaan kun ammun porukkaa naamaan revolvereilla. Hauska peli, ilmainenkin.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Lappari - Marraskuu 05, 2015, 16:52:33
Noh, joskus Ragnarok Onlinea, mutta yleensä pelaan yksikseni Fistful of Fragia. Se on spagettilänkkäripeli. Kuuntelen Ennio Morriconea samaan aikaan kun ammun porukkaa naamaan revolvereilla. Hauska peli, ilmainenkin.
FoF on kyl aika hauska. Joskus muutama vuosi sitten tuli pelattua kunnolla, sitä steam -julkasua oon vähän koklannu mutta vois kyl taas.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: suwahgo - Marraskuu 05, 2015, 18:10:44
Tree of saviorin closed beta..
Tätä apinoiden määrää... ><

mun nansei porukast ehotti muutama kans tota pelin pelailua, mutta kuullu samoi apina juttuja.. pistin eilen itteni avain jonoon jos pääsis kokeilee.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Larre - Marraskuu 05, 2015, 19:33:11
Wasteland ja DotS kakosia.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Bubbo - Marraskuu 05, 2015, 19:38:48
Ei jaksa enää pelata mitään muuta kun dotsia porukassa ja Skyrimiä.

Starcraftin vois alottaa sit ku saa uuden lisärin ostettua, olin siinä ekassa Plat ja hotsissa top 5 Goldissa et kyl must varmaan jotain vois tulla.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Huopatossu - Marraskuu 05, 2015, 19:56:15
The Desolate Hopen aloitin. Todella omaperäinen metroidvania/RPG Five Nights At Freddy's:n tekijältä. Ja on muuten saletisti parempi kaikin puolin kuin ne helvetin jumpscare-paskat.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Lappari - Marraskuu 05, 2015, 20:06:39
Binding of Isaac: Rebirthiä jatkoin suhteellisen pitkän tauon jälkeen. Afterbirth -lisäosa tulisi kyllä hankkia, kun mahdollista.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hart - Marraskuu 11, 2015, 01:07:19
.flowia tulee pelattua silloin tällöin. Se on niin ahdistava, etten pysty pelaamaan puolta tuntia pidempään ilman että tulee ikävä olo. Silti se aina houkuttelee luokseen.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: suwahgo - Marraskuu 11, 2015, 10:47:31
Tree of Savioria tullu eilen alotettuu semmoset 6-8h .. MMO pelit on mun päähän aika hankalia mut tuossa ainakin oppisin jotain MMO tavoista. Ihan hauska peli~ ehkä mä vielä opin enkkua samalla, mut epäilen. ^^" That's my head.. heh
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Bubbo - Marraskuu 11, 2015, 11:28:31
DeadCorea hakannut koko aamun.

Vähän kuin Portal, mutta vaikeampi ja parempi.
Soundtrack kerrassaan jumalaista industrial-ambient IDM:ää.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Tammikuu 10, 2016, 13:51:27
Star Wars Battlefront: se uusin.
Olen saanut nyt kymmenisen tuntia upotettuapeliin ja ajatukseni siitä ovat seuraavat: Tykkään pelistä, mutta siinä on monia asioita mistä en pidä.
Aiempia peleja pelanneena en voi olla jatkuvasti vertailematta tätä uutta niihin, esim. mappeja on todella vähän, ajoneuvot eivät ole kentällä ajoneuvoina, vaan pomittavina power-uppeina ja niitäkin on vähän, mikä saa pelin tuntumaan hieman omituiselta ja suppealta.
Yksi asia mistä sitten taas pidän on hahmoluokkien puute. Saat valita hahmollesi juuri sen naaman ja aseistuksen minkä haluat.
Hahmojen korttisysteemi aiheuttaa myös ristiriitaisia tunteita. Esim. kranaatteja ei ole rajallinen määrä vaan käytettyäsi kranaattikortin menee sillä hetki latautua uudestaan. Sama kaikilla muilla korteilla.
En ole vielä aivan varma mitä mieltä olen tästä järjestelmästä. Se kyllä pitää pelin tasapainossa, mutta samalla jotkut cooldownit tuntuvat liian pitkiltä, 25 sekuntia hyppyrepun uudelleen latautumiseen on melko pitkä aika.
Myöskin levelöinti pelissä on toteutettu mielestäni hyvin. Toisin kuin esimerkiksi Battlefieldissä, et saa hahmon kehittyessä kiinteää unlockia vaan aina saadessasi kokemuspisteitä saat crediittejä, joilla voit ostaa haluamasi unlockin. Tämän järjestelmän ansiosta voi itse priorisoida haluamiaan asioita sen sijaan että peli vain antaisi sinulle jonkun esivalitun esineen.
Lopputuloksena peli on hauska, tasapainoinen ja ehdottomasti laadukas, mutta tuntuu se jatkuvasti kaikenkaikkiaan pieneltä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Tammikuu 25, 2016, 22:18:58
Pablo kolmosen loottigeneraattori heittelee välillä ihan hauskojakin nimiä.

(http://i.imgur.com/a1TLKuA.png)
(http://i.imgur.com/5Y6Uh5l.png)
(http://i.imgur.com/6b3UuZ1.png)
(http://i.imgur.com/w2tl6Ig.png)

Legendaarisia sormuksia ja chattiperseilyä
Spoiler (click to show/hide)

Löysin kissan. Olkoot vaikka Chen :3c
Spoiler (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: HeviMosher - Tammikuu 28, 2016, 01:20:19
mä vihaan tätä pelii.....ois ollu pienest kii et oisin saanu kaikki haasteet tehtyy lostilla hard moodissa
Spoiler (click to show/hide)
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Maaliskuu 25, 2016, 12:25:30
Tuli ostettua Lohikäärmeenkoiraäiti
(https://i.imgur.com/l2er7Lc.jpg)

ja sit vähä Paskoja mmo pelejä koska ilmasta peli aikaa.
(https://i.imgur.com/aCZ1d6k.png)

Have you heard of the gay elfs?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Larre - Maaliskuu 25, 2016, 23:20:09
Civ V:sta Touhou-modien kera.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Shiringo - Maaliskuu 28, 2016, 11:17:35
https://2015.vidyagaemawards.com/
Its happening
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: anounyym1 - Maaliskuu 28, 2016, 17:21:15
https://2015.vidyagaemawards.com/
Its happening
Kiitoksia muistutuksesta!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Baka94 - Maaliskuu 29, 2016, 20:37:38
osu! tällä hetkellä ^w^
Pääasiassa Standard modea pelaan. Muut modet on omaan makuun vähän tylsiä.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Huopatossu - Huhtikuu 07, 2016, 00:00:09
Earth Defense Forcea tuli taas väännettyä aika setit. Siirryttiin kavereiden kanssa farmaamaan aika moneksi päiväksi offlinessa ja nyt vihdoinkin päästiin taas yksi (1) tehtävä läpi. Seuraava on vielä vaikeampi.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Huhtikuu 08, 2016, 01:10:58
^ Mikä siin on kun grindaa vikoja kenttiä Infernolla mut ei tuu snipukoita mistään. :---D Onneks on AF99-ST sentää.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Huopatossu - Huhtikuu 08, 2016, 05:31:25
^
Tiedän tunteen. Eihän sieltä ikinä tule sitä mitä haluaa. Pitäisi uusi Lysander tai Stringer saada niin Ranger olisi taas tehokas, mutta eipä sieltä mitään tule. Fencerikin tarvitsisi uusia pitkän kantaman aseita, mutta ne on kaikki niin korkeatasoisia että pystyy onlinessa käyttämään vain hardestin loppupäässä ja infernolla. Hieman harmittaa.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Huhtikuu 21, 2016, 08:51:11
Killing Floor 2
Millo Suicidal pojat ja Hagane?
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Larre - Huhtikuu 21, 2016, 14:01:46
^ MWG (http://i.imgur.com/RJ2CGtz.jpg) on aina valmiina.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Hagane productio - Huhtikuu 21, 2016, 14:23:11
Killing Floor 2
Millo Suicidal pojat ja Hagane?
Heti kun opin että ei kuolla sinne saatanan nurkkaan/seinään/lauman keskelle. Ja headshottien määrää pitäis kans oppia lisäämään, mutta minkäs teet kun sihti on välillä paska. En silti ole luovuttamassa! Vielä joku päivä, kaikki tielläni olevat saa maistaa luotejani.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NanomaShiina - Kesäkuu 01, 2016, 19:01:46
Tällä hetkellä  Devil May Cry HD
Dante  ja eka DMD-läpiipelukerta, pitäisi vielä saada Neo Angelolta yksi palanen enemy fileen ja sitten olisi pelin kaikki Trophyt kasassa. Ihanaa kun HD on uusinta PS2:n JP-versiosta, jossa on niinkin hieno ominaisuus kuin crittien poisto HARD/DMD-vaikeustasoissa, Shadowit vaatii siis aikamoista operointia.Full SSS-yritys jää välistä, ehkä joskus noilla muilla hahmoilla uusiksi.   
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Kesäkuu 24, 2016, 21:51:02
Tuli nyt sitten ostettua Stellaris. Olen tänään hukannut avaruuden tutkimiseen jo useamman tunnin. Ensimmäinen yritykseni päättyi totaaliseen tappioon sodassa sienimiehiä vastaan. Oman laivastoni voimatasot olivat luokkaa 600 ja vihollisella 2,6K. Antauduin suosiolla. Nyt aloitin trooppisen planeetan niveljalkaisilla Blaghtareilla (oma kansa älä varasta)
Katsoo nyt mitä tällä kertaa tapahtuu.
Also, pelin musiikit on loistavat.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NaCl - Kesäkuu 26, 2016, 22:24:12
Tuli tajuttua että minullahan on paljon pelaamattomia pelejä, ja että minähän olen vain ladannut uusia ilmaisia Töhö-fanipelejä ja pelannut Dark Souls 3:sta ja Overwatchia.

Elikkäs pelaan nyt sitä mitä olen joskus vuosien varrella ostanut ja jättänyt pelaamatta, samalla ostaen lisää, alennuksessa olevia pelejä. Ikuinen noidankehä, jihuu!
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Larre - Heinäkuu 16, 2016, 00:57:36
Mulla on ollut pitkän aikaa sydämessä Team Fortress 2:sen mentävä aukko paikattavana ja aukon paikkasi... TF2. Valve julkaisi peliin competitive moden ja vaikka en alun perin uskonut tämän palauttavan kiinnostustani peliä kohtaan, toisin kävi. Joukkueeseen mahtuu 6 pelaajaa, eli jos forkalta sattuisi löytymään 5 muuta innokasta niin saa tulla mua Stiimissä/Discordissa tökkimään.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Heinäkuu 25, 2016, 22:38:41
EDF! EDF! EDF!
Earth Defence Force 4.1 on vihdoin steamissa ja kautta merlinin parran se pyörii hyvin.
Oman koneeni specsit ovat minimivaatimusten ja suositeltujen vaatimusten välistä ja peli näyttää hyvältä, enkä ole havainnut lainkaan ruudunpäivitysongelmia.
Itse olen myös tykännyt enemmän näppis/hiiri kontrolleista kuin padi ohjauksesta, tätä kun olen kokeillut jo pleikka nelosella.
5/5 peli, 5/5 pc porttaus. Get Now.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Juhozki - Tammikuu 04, 2017, 15:05:15
Battlefield 1
Planetary Annihilation
Realm Grinder

Vähän bumppia tällekin langalle.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: J_onn_e - Helmikuu 25, 2017, 23:11:02
Nioh tuli ostettua ja sitä nyt sitten pelailtua. Tähän asti olen tykännyt.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: NaCl - Maaliskuu 16, 2017, 20:06:07
Ys Originin Nightmare moodiin olen hajoillut intissä ollessani. Lisäksi pelaillut velikultani kanssa Kingdom Hearts 2.8. Sitten lauantaina ja sunnuntaina taas kun hänkin pääsee lomille.
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Eikisama95 - Huhtikuu 01, 2017, 13:32:55
Disgaea 2 PC

Numerot alkaa pursuta ruudusta ulos
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: tsalop - Huhtikuu 10, 2017, 17:31:10
Persona 5...
Otsikko: Vs: Mitä pelaat juuri nyt?
Kirjoitti: Kinoko - Huhtikuu 11, 2017, 01:14:38
Touhou Puppet Dance Performance: Yume no Kakera
Halutti pelata taas Pokemonnin ja Töhön sekasikiötä, niin hankin sitten käsiini tämän lisärin. Tarinan käännöksen puuttuminen saa kyllä missaamaan luvattoman paljon kokemuksesta, mutta kärsimättömyys vei nyt edelle. Oikeastaan epäilen, saako fanikunta tätä ikinä kuuriimuista maailmankielelle.