Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Aiheet - Mustanaamio

Sivuja: [1]
1
Esittele itsesi / Hyvää päivää
« : Lokakuu 01, 2017, 21:33:59 »
Juuh, saavuin sitten "lopultakin" tänne, vaikka töhöön törmäsinkin ensimmäisen kerran jo kauan aikaa sitten. Olen siis useamman vuoden ajan jo ihmetellyt Kensokyrön menoa pelien, musiikin yms. muodossa ja tänä vuonna tuli cossaamistakin kokeiltua kahteen kertaan. Eli jos joku muistaa nähneensä Momijin frostissa/kesädesussa, niin se olin minä.

Nopealla vilkaisulla, pari tuttuakin nimeä muualta osui silmään tuolta esittelyalueelta ja hieman toisen näistä innoittamana päätin sitten lopultakin saapua myös itse paikalle. Olen hieman huono itsestäni mitään kertomaan, varsinkaan kun hirveästi ei ole kerrottavaa, joten päätän tämän esittelyn tähän.

Sivuja: [1]