Kirjautuaksesi anna tunnus ja salasana.

Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Aiheet - Gyrael

Sivuja: [1]
1
Esittele itsesi / Huomenta vai
« : Syyskuu 18, 2011, 11:06:53 »

Anakichi teki kiitos.

Jaa'a tämä esittely on ollut tarkoituksena tehdä jo pidemmän aikaa, toisaalta ei tähän oikein osaa itse mitään kirjoittaa mutta jospa nyt jotain saisin tähän aikaan.

Taidan aloittaa ihan Touhousta kuitenkin, joten kerrottakoon, että en pelaa Touhouta tosissani vaan lähinnä ajanvietteenä, kun en jaksa avata pelikonsoleitani. Touhouhun olen tutustunut enimmäkseen youtubessa, joskus pari vuotta sitten, tosin silloin totesin jo ettei Touhou jaksanut innostaa kamalasti mutta tiedostin sen olemassa olon ja suloiset hahmot. Latasin pelit koneelleni nyt n. kuukausi sitten, kun kuitenkin halusin ihan huvikseni kokeilla pelaamista. Viime kesänä cossailin Koakumaa.

Tällä hetkellä olen lukiossa ja abivuotta viettelen, joka tosin venyy sitten vielä ensi vuoden syksyyn mutta mitäpä tuosta. Nautin pelaamisesta hyvin paljon, vaikka olenkin enemmän konsolipelaaja, koska en oikeastaan pidä hirveästi PC:stä pelialustana. Toki on joitain poikkeuksia, kuten Team Fortress 2 ja Heroes Might and Magic III. Omistan Xbox 360, Nintendo Wii, Nintendo DSi XL, PS, PS2, Gameboy Color, Gameboy Advance ja NES on jossain säilöttynä. Harrastan pelaamista ei kait tuohon oikein muuta voi sanoa ja valokuvaamassa käyn melkein, joka viikonloppu vähintään.

Katson animea satunnaisesti nykyään, koska harvemmin enää löytyy sellaisia jotka oikeasti iskisivät ja jaksaisivat kiinnostaa. Mangaa luen ja löytyy ihan sopivasti noista hyllyistä. Mangan lukemisessa on vähän sama kuin animen katsomisessa, että harvemmin enää meinaa löytyä oikeasti kiinnnostavaa mutta joskus helmiä löytyy. Luen myös länsimaisia sarjakuvia, sekä pidän laittoman paljon kostajista sekä supersankareista.

Minulla on hattuja.

Sivuja: [1]