Näytä kirjoitukset
16
Moderni audiovisuaalinen kulttuuri / Pelaajaelämäkertasi
« : Helmikuu 02, 2011, 00:40:05 »
Jostain tein sen päätelmän että melko moni täällä käyvä harrastaa videopelaamista, kukin omalla tavallaan. Mutta mistä kaikki alkoi? Mistä peleistä tykkäät nykyään? Miten tähän tilanteeseen päädyit? Tässä aiheessa siis kerrotaan itsestään pelaajana kaikki mikä jaksetaan.
Aloitan tässä tekstiseinällä jota kukaan ei jaksa lukea.
-----
Omat varhaisimmat videopeleihini liittyvät muistoni ovat kun näin aikuisten pitelevän jotain kummallisia kaukosäätimiä käsissään joilla nämä näyttivät ohjaavan telkkarissa näkyviä pieniä ukkeleita, ja totta kai olisi kovasti huvittanut itsekin kokeilla. Eipä tosin vähään aikaan onnistunut.
Kuitenkin pääsin ensimmäiseen videopeliini käsiksi aivan liian nuorena, joskus vuoden 96 paikkeilla. Kyseessä oli Super Mario Bros, eikä meikäläisten taloudesta tosiaankaan löytynyt NESiä kovempaa pelilaitetta siihen aikaan. Muutama toinenkin tuon konsolin peli ehti jättää lähtemättömät jäljet ja rupesin haaveilemaan videopelikehittäjän urasta sillä hetkellä kun tajusin ihmisten tehneen ne. Sitten pääsin tutustumaan sedän SNESiin. Olihan se jo jotain ihan muuta... niin terävä kuva, niin kirkkaat värit ja äänet. Donkey Kong Country ja Super Mario World ovat ensimmäiset pelit jotka tuota muistellessa tulevat mieleen. En tekniikasta siihen aikaan pahemmin mitään tajunnut, mutta tiesin kyllä että tuossa oli kovempi kone kuin mitä kotoa löytyi, ja kyseessä lienee vieläkin eniten himoitsemani pelilaite. Kyllä minä vielä jonain päivänä...
Isovanhemmilla taas oli Commodore 64 sekä Amiga. Nämä eivät teknisesti niin uskomattomia olleet, mutta ne viiden pelaajan sessiot eräässä Bomberman kloonissa ovat edelleen joitakin hauskimmista pelejä koskevista muistoistani.
Hämmästys oli sitten pohjaton kun pääsin näkemään monilta kavereilta löytyvän Playstationin. Kolmas ulottuvuus räjäytti tajunnan ja etenkin serkuilla tuli tuota tahkottua, lähinnä Tekkeniä ja satunnaisia Crash-pelejä. Löytyi myös eräs kummallisuus nimeltä Oddworld: Abe's Oddysee, joka on suurilta osin vastuussa englannintaidoistani. Sitten sainkin käsiini ensimmäisen PC-pelini (Taisi tosin olla porttaus PSX-pelistä.). Croc: The Legend of Gobbos oli kolmiulotteinen tasohyppely joka opetti minutkin pelaamaan näppäimistöllä, ja luultavasti ensimmäinen extrasälää sisältävä peli jonka vedin sataprosenttisesti läpi (Vaikkakin vuosia jälkeenpäin tuosta ajankohdasta).
Huomattuani että tuolla tietokoneeksi nimitetyllä laatikollakin pystyi pelaamaan, pääsin tutustumaan mm. Wormsiin sekä omituiseen elämäsimulaattori Creaturesiin. Kummankin sarjan osia tulee vielä tänäkin päivänä kaiveltua hyllystä esiin epäsäännöllisin väliajoin.
Eräällä kaverilla pääsin myös shmuppailun makuun ensi kertaa, Playstationilla pelatun RayStormin välityksellä. Eihän se mikään luotihelvetti ollut, mutta etenkin kaverin kanssa hauska pelattava ja mielestäni vielä tänäkin päivänä aivan pirun nätti. (Enhän ole ainoa joka tykkää rumasta polygonigrafiikasta, enhän?) Tuon jälkeen tosin jäi genre omasta pelivalikoimastani kokonaan väliin vajaaksi kymmeneksi vuodeksi.
Ajatus että suomessa tehtäisiin pelejä tuntui tuolloin itselleni mahdottomuudelta, mutta pääsinkin pian selville internetistä ladattavista ilmaisista pikkupeleistä (ja netistä yleensäkin), ja jokin Lieron, Wingsin ja vastaavien kaltaisissa peleissä vain hurmasi. Lieron australialaisvalmisteinen remake, Liero Xtreme oli myös ihka ensimmäinen peli jota pääsin pelaamaan netin välityksellä kavereita (tai ihan tuntemattomiakin) vastaan. Se vasta olikin kuin scifiä kun pelitoverit saattoivat teoriassa olla mistä päin maailmaa hyvänsä.
Tähän mennessä muuten olin pitänyt lähinnä värikkäistä tasohyppelyistä, ja karsastanut mielestäni tylsän näköisiä "aikuisten" pelejä (mm. Kaikki FPS- ja strategiapelit), mutta yhden ukrainalaisen metsästyssimulaattorin myötä tilanne pikkuhiljaa muuttui. Carnivoresissa näet metsästettiinkin saaliista siisteintä: dinosauruksia, enkä itse ikinä kasva ulos siitä lapsuudenvaiheesta jossa fanitetaan noita sukupuuttoon kuolleita matelijoita. Hetken opettelun jälkeen pelaaminen toinen käsi koko ajan hiirellä alkoi luonnistua, minkä jälkeen tietysti otin selvää muista sarjan peleistä. Joukkoon kuului Cityscape (=shittyscape), joka yleisestä paskuudestaan huolimatta oli ensimmäinen kosketukseni nykyaikaiseen ensimmäisen persoonan putkiräiskintään. Tuli tuota myös levitettyä parille kaverille ja netissä hakattua, joka onnistui tekemään senkin pelaamisesta hauskaa.
Sitten vuorossa oli reaaliaikastrategiaan eli RTS:ään tutustuminen. Tämä tapahtui vaihtoehtojen puutteessa oma-aloitteisesti erään setäni koneella kun sieltä puolivahingossa löysin Command & Conquer: Tiberian Sunin (Joka on nykyään mielestäni sarjan paskemmasta päästä. Puhun nyt siis pelkästä Westwoodin tuotannosta, tuo uusin EA:n tekemä alitti riman tavalla jota en osannut edes pelätä.). En tuota tuolloin edes kunnolla oppinut pelaamaan, mutta jonkin käsityksen sain siitä miten homma toimii. Tuollaiseen kevytnaksutteluun lopullisesti rakastuin vasta vuosia myöhemmin päästessäni C&C: Generalsin pariin vieraillessani eräällä sukulaisella jenkkilässä.
FPS taas löi itsensä kohdallani lopullisesti läpi Halo: Combat Evolvedin myötä jonka PC-käännöksen jotenkin päädyin pelaamaan läpi, ja moni sen jälkeinen kuukausi hurahti tuon moninpelin parissa. Jostain pelilehdestä inspiroituneena hankin vielä käsiini alkuperäiset Doomit jotka menivät läpi kaverin kanssa co-oppina ja nousivat kaikkien aikojen suosikkipelien listaan. Nykyään olenkin vakaasti sitä mieltä että yhteistyöpelitila tekee mistä tahansa pelistä paremman (Mutta miksi, oi miksi se pitää aina jättää kaikesta pois?).
Sitten elämääni astui Metal Gear Solid. Yksikään toinen peli ei taida olla samalla tavalla muokannut ajatusmaailmaani, enkä yhdenkään toisen yksittäisen pelisarjan vuoksi ole konsoleita hankkinut. Noh, eipä kai tuosta sen enempää tarvitse sanoa, käy tuostakin ilmi että kovasti siitä pidän.
Tuon jälkeen ei tainnut mitään muutoksia pelaamisessani tapahtua, ennenkuin kaverin suosituksen johdosta eräänä tylsänä syksynä satuin törmäämään japanilaiseen ammuskelupeliin jossa lennetään pikkutytöillä. 'Nuff said.
Ei helvetti, miten sain noin suuren määrän tylsää tekstiä aikaiseksi, vaikka jätin ties kuinka monta juttua välistä? Toivottavasti muut osaavat tiivistää oman tarinansa hieman paremmin, jos uskaltavat tänne enää vastata.
Aloitan tässä tekstiseinällä jota kukaan ei jaksa lukea.
-----
Omat varhaisimmat videopeleihini liittyvät muistoni ovat kun näin aikuisten pitelevän jotain kummallisia kaukosäätimiä käsissään joilla nämä näyttivät ohjaavan telkkarissa näkyviä pieniä ukkeleita, ja totta kai olisi kovasti huvittanut itsekin kokeilla. Eipä tosin vähään aikaan onnistunut.
Kuitenkin pääsin ensimmäiseen videopeliini käsiksi aivan liian nuorena, joskus vuoden 96 paikkeilla. Kyseessä oli Super Mario Bros, eikä meikäläisten taloudesta tosiaankaan löytynyt NESiä kovempaa pelilaitetta siihen aikaan. Muutama toinenkin tuon konsolin peli ehti jättää lähtemättömät jäljet ja rupesin haaveilemaan videopelikehittäjän urasta sillä hetkellä kun tajusin ihmisten tehneen ne. Sitten pääsin tutustumaan sedän SNESiin. Olihan se jo jotain ihan muuta... niin terävä kuva, niin kirkkaat värit ja äänet. Donkey Kong Country ja Super Mario World ovat ensimmäiset pelit jotka tuota muistellessa tulevat mieleen. En tekniikasta siihen aikaan pahemmin mitään tajunnut, mutta tiesin kyllä että tuossa oli kovempi kone kuin mitä kotoa löytyi, ja kyseessä lienee vieläkin eniten himoitsemani pelilaite. Kyllä minä vielä jonain päivänä...
Isovanhemmilla taas oli Commodore 64 sekä Amiga. Nämä eivät teknisesti niin uskomattomia olleet, mutta ne viiden pelaajan sessiot eräässä Bomberman kloonissa ovat edelleen joitakin hauskimmista pelejä koskevista muistoistani.
Hämmästys oli sitten pohjaton kun pääsin näkemään monilta kavereilta löytyvän Playstationin. Kolmas ulottuvuus räjäytti tajunnan ja etenkin serkuilla tuli tuota tahkottua, lähinnä Tekkeniä ja satunnaisia Crash-pelejä. Löytyi myös eräs kummallisuus nimeltä Oddworld: Abe's Oddysee, joka on suurilta osin vastuussa englannintaidoistani. Sitten sainkin käsiini ensimmäisen PC-pelini (Taisi tosin olla porttaus PSX-pelistä.). Croc: The Legend of Gobbos oli kolmiulotteinen tasohyppely joka opetti minutkin pelaamaan näppäimistöllä, ja luultavasti ensimmäinen extrasälää sisältävä peli jonka vedin sataprosenttisesti läpi (Vaikkakin vuosia jälkeenpäin tuosta ajankohdasta).
Huomattuani että tuolla tietokoneeksi nimitetyllä laatikollakin pystyi pelaamaan, pääsin tutustumaan mm. Wormsiin sekä omituiseen elämäsimulaattori Creaturesiin. Kummankin sarjan osia tulee vielä tänäkin päivänä kaiveltua hyllystä esiin epäsäännöllisin väliajoin.
Eräällä kaverilla pääsin myös shmuppailun makuun ensi kertaa, Playstationilla pelatun RayStormin välityksellä. Eihän se mikään luotihelvetti ollut, mutta etenkin kaverin kanssa hauska pelattava ja mielestäni vielä tänäkin päivänä aivan pirun nätti. (Enhän ole ainoa joka tykkää rumasta polygonigrafiikasta, enhän?) Tuon jälkeen tosin jäi genre omasta pelivalikoimastani kokonaan väliin vajaaksi kymmeneksi vuodeksi.
Ajatus että suomessa tehtäisiin pelejä tuntui tuolloin itselleni mahdottomuudelta, mutta pääsinkin pian selville internetistä ladattavista ilmaisista pikkupeleistä (ja netistä yleensäkin), ja jokin Lieron, Wingsin ja vastaavien kaltaisissa peleissä vain hurmasi. Lieron australialaisvalmisteinen remake, Liero Xtreme oli myös ihka ensimmäinen peli jota pääsin pelaamaan netin välityksellä kavereita (tai ihan tuntemattomiakin) vastaan. Se vasta olikin kuin scifiä kun pelitoverit saattoivat teoriassa olla mistä päin maailmaa hyvänsä.
Tähän mennessä muuten olin pitänyt lähinnä värikkäistä tasohyppelyistä, ja karsastanut mielestäni tylsän näköisiä "aikuisten" pelejä (mm. Kaikki FPS- ja strategiapelit), mutta yhden ukrainalaisen metsästyssimulaattorin myötä tilanne pikkuhiljaa muuttui. Carnivoresissa näet metsästettiinkin saaliista siisteintä: dinosauruksia, enkä itse ikinä kasva ulos siitä lapsuudenvaiheesta jossa fanitetaan noita sukupuuttoon kuolleita matelijoita. Hetken opettelun jälkeen pelaaminen toinen käsi koko ajan hiirellä alkoi luonnistua, minkä jälkeen tietysti otin selvää muista sarjan peleistä. Joukkoon kuului Cityscape (=shittyscape), joka yleisestä paskuudestaan huolimatta oli ensimmäinen kosketukseni nykyaikaiseen ensimmäisen persoonan putkiräiskintään. Tuli tuota myös levitettyä parille kaverille ja netissä hakattua, joka onnistui tekemään senkin pelaamisesta hauskaa.
Sitten vuorossa oli reaaliaikastrategiaan eli RTS:ään tutustuminen. Tämä tapahtui vaihtoehtojen puutteessa oma-aloitteisesti erään setäni koneella kun sieltä puolivahingossa löysin Command & Conquer: Tiberian Sunin (Joka on nykyään mielestäni sarjan paskemmasta päästä. Puhun nyt siis pelkästä Westwoodin tuotannosta, tuo uusin EA:n tekemä alitti riman tavalla jota en osannut edes pelätä.). En tuota tuolloin edes kunnolla oppinut pelaamaan, mutta jonkin käsityksen sain siitä miten homma toimii. Tuollaiseen kevytnaksutteluun lopullisesti rakastuin vasta vuosia myöhemmin päästessäni C&C: Generalsin pariin vieraillessani eräällä sukulaisella jenkkilässä.
FPS taas löi itsensä kohdallani lopullisesti läpi Halo: Combat Evolvedin myötä jonka PC-käännöksen jotenkin päädyin pelaamaan läpi, ja moni sen jälkeinen kuukausi hurahti tuon moninpelin parissa. Jostain pelilehdestä inspiroituneena hankin vielä käsiini alkuperäiset Doomit jotka menivät läpi kaverin kanssa co-oppina ja nousivat kaikkien aikojen suosikkipelien listaan. Nykyään olenkin vakaasti sitä mieltä että yhteistyöpelitila tekee mistä tahansa pelistä paremman (Mutta miksi, oi miksi se pitää aina jättää kaikesta pois?).
Sitten elämääni astui Metal Gear Solid. Yksikään toinen peli ei taida olla samalla tavalla muokannut ajatusmaailmaani, enkä yhdenkään toisen yksittäisen pelisarjan vuoksi ole konsoleita hankkinut. Noh, eipä kai tuosta sen enempää tarvitse sanoa, käy tuostakin ilmi että kovasti siitä pidän.
Tuon jälkeen ei tainnut mitään muutoksia pelaamisessani tapahtua, ennenkuin kaverin suosituksen johdosta eräänä tylsänä syksynä satuin törmäämään japanilaiseen ammuskelupeliin jossa lennetään pikkutytöillä. 'Nuff said.
Ei helvetti, miten sain noin suuren määrän tylsää tekstiä aikaiseksi, vaikka jätin ties kuinka monta juttua välistä? Toivottavasti muut osaavat tiivistää oman tarinansa hieman paremmin, jos uskaltavat tänne enää vastata.