Kirjoittaja Aihe: Assassin's Creed  (Luettu 47388 kertaa)

pawwo

  • Sininen Keiju
  • **
  • Viestejä: 97
    • Profiili
Assassin's Creed
« : Tammikuu 11, 2011, 21:23:57 »
Koska minusta tämä upea pelisarja ansaitsi oman aiheensa tänne ja olisi kiva kuulla pitääkö joku muukin näistä peleistä :)

Itseeni tuo ensimmäinen AC ei oikein iskenyt, liian itseääntoistava, olisi voinut olla muitakin sivutehtäviä niiden lippujen keräämisen ja ihmisten auttamisen ohella ja kerjäläiset ja koko Altaiiiir alkoivat tarinan edetessä ärsyttää minua jostain syystä :/

ACII oli ensimmäinen peli jota pääsin pelaamaan, ja se ylitti kyllä kaikki odotukseni, ja suurin osa asioista mitkä jäivät kakkosessa minua vaivaamaan korjaantuivat Brotherhoodissa ^^ (josta sain codex editionin lopultakin vaikeuksien kautta) Ja vaikka tuo multiplayeri onkin minusta ihme säätämistä välillä, sitäkin tulee jonkun verran pelattua, Harlequin ja Hellequin<3 Eli jos siis satutte puukottamaan jonkun ympyrää juoksevan idiootin tällä pawwo nimimerkillä, se tosiaan olen minä...

Onko teillä jotain lempihahmoja?
Itselläni Malik, Shaun ja Leonardo. How exciting~

Pelin soundtrack oli myös loistava, Jesper Kyd osaa asiansa.
Ja onko joku lukenut noita AC Renaissance ja Brotherhood kirjoja? Aloitin itse juuri kahlaamaan läpi...

Mihin aikaan ja paikkaan luulette että Assassin's Creed 3 sijoittuu?


Jagdpanther

  • Vieras
Vs: Assassin's Creed
« Vastaus #1 : Tammikuu 11, 2011, 21:33:30 »
Kas kas, kyseisen sarjan toinen osa ja Brotherhood on tullut läpi pelattua, ja upeita pelejä kyllä ovat kaikin puolin. Ja kuinka ollakaan, itsekin omistan tuon Codex Editionin. Ensimmäisestä osasta kuulin paljon juttua, että se ei ole mistään kotoisin, joten niin jämptin ratkaisun tein, että jätin sen kokonaan välistä.

Brotherhoodin moninpeliä innoissani testasin ja pelasin vähän aikaa, mutta v*ttuunnuin totaalisesti siihen tavanomaiseen, mikä minulle tapahtui (näet kohteesi, lähdet innoissasi tappamaan sitä, kun joku muu tulee ja tappaa sinut ennen kuin ehdit itse tappaa omaa kohdettasi).

MKtsudo

  • Retro
  • Puoli-Yōkai
  • *
  • Viestejä: 557
  • Pokémon
    • Profiili
    • Touhoun lyhyt oppimäärä
Vs: Assassin's Creed
« Vastaus #2 : Tammikuu 11, 2011, 21:43:47 »
Pakko mainita omasta kontaktistani pelisarjaan se, että kun kaverilla sitä pyysin mielenkiinnosta päästä kokeilemaan eräiden ihmisten myötävaikutuksesta uteliaana, tuli siinä sitten vedettyä Brotherhood aivan loppumetreiltä läpi ja lopputekstien aikana ainoa, mitä mulle käytännössä jäi käteen, oli suhteellisen wtf-fiilis. Ei silti, pitkäkestoisemmalla sisäistämisellä kyseessä olisi varmasti aivan erilainen kokemus, jonka voisi tietysti ihan hyvin pelata kokonaisuudessaan läpi itsekin. Mutta antaa ajan näyttää koska sellainen päivä voisi koittaa.

pawwo

  • Sininen Keiju
  • **
  • Viestejä: 97
    • Profiili
Vs: Assassin's Creed
« Vastaus #3 : Tammikuu 11, 2011, 22:07:55 »
Pakko mainita omasta kontaktistani pelisarjaan se, että kun kaverilla sitä pyysin mielenkiinnosta päästä kokeilemaan eräiden ihmisten myötävaikutuksesta uteliaana, tuli siinä sitten vedettyä Brotherhood aivan loppumetreiltä läpi ja lopputekstien aikana ainoa, mitä mulle käytännössä jäi käteen, oli suhteellisen wtf-fiilis. Ei silti, pitkäkestoisemmalla sisäistämisellä kyseessä olisi varmasti aivan erilainen kokemus, jonka voisi tietysti ihan hyvin pelata kokonaisuudessaan läpi itsekin. Mutta antaa ajan näyttää koska sellainen päivä voisi koittaa.

Kun pääsin ACII loppuun sanoin äänen wtf ja naurahdin kun päähenkilö pelissä teki samoin, Brotherhoodinkin loppu kieltämättä melko... erikoinen. Mutta suosittelen todellakin kokeilemaan pelisarjaa, itse aloittaisin ainakin tuosta ACII niin aukeaa Brotherhoodikin paremmin.

Hilselinko

  • Yōkai
  • **
  • Viestejä: 679
  • Bob The Blob! <3
    • Profiili
    • Indiedb Bob the Blob!
Vs: Assassin's Creed
« Vastaus #4 : Tammikuu 11, 2011, 22:34:20 »
Assassin's Creed pelisarja, mitä siitä voikaan sanoa. Rakastan sitä. Miks ei Ubisoft tehnyt näin hyviä pelejä muulloin 2000-L alussa? Onneksi he sentään tekivät sen nyt.

Kun aloitin AC:n pelaamista, oli yllätys yllätys kesäloma ja olin valvonut koko yön vain mesettäen ja katsellen animea, kun kaverini tupsahti meille siinä kello 11 aikoihin hirveästi AC1:tä hehkuttaen. Kokailin tietenkin peliä heti ja pieneksi pettymyksekseni haistatin sille suoralta kädeltä paskat. Vain sen takia että olin aivan poikki, enkä kyennyt pelaamaan mitään. Kun kokeilin sitten virkeänä kyseistä peliä, huomasin sen olevan kehityskelpoinen, hitusen varovaisesti tehty peli, josta olisi voinut saada aikaiseksi paljonkin enemmän mitä se oli. Enkä uskonut että se kuvasti koko Ubisoftin osaamista, millään osa-alueella.

Sitten tuli AC2! Sivuutin pelin alussa hieman kättä heilauttamalla ja menin suoraan pelaamaan muita pelejä, mistä tiesin että ne olivat hyviä. VÄÄRIN MENI! Kerran sitten viime kesällä (ompas pitkä aikalinja) kysyin veljeltäni haluaisiko hän jonkin pelin Anttilasta, kun olin menossa muutenkin Helvingissä käymään ja hän sanoi olevansa kiinnostunut AC2:ta. Pienten arvostelujen lukemisten jälkeen huomasin että peli oli ainakin kriitikoiden suosiossa, joten päätin sitten ostaa sen vejelleni. Tämä oli yksi pelihistoriani suurimmista voitoista! Tietenkin kerroin tästä ostoksesta Käpälle, joka oli AC1:sen omistaja ja hän pinkaisi Klaukkalan toisesta päästä tänne meille kokeilemaan sitä ja jäikin sitten kolmenki päivksi meille, niin että saimme pelattua pelin läpi. Kirjaimelllisesti pelasimme sen läpi yhdeltä istumalta, ainoastaan nukkuminen oli sallittua pelaamisen ohella. En aijo valehdella kellekkään tästä pelistä. Tykästyin sen ilmapiiriin välittömästi aina Ezion pikku kahakasta paavin perässä juoksemiseen asti ja mikä ihmeellisintä pidin myös Desmondin tarinapolusta paljon ja muutenkin miekkonen oli miellyttävä tuttavuus. Jokin vain iski minuun pelatessani AC2:ta, jokin vain siinä on kun saa justa talojen katoilla vaaniessa salakavalasti kohdettansa ja surmaamalla katoilla olevat sotilaat paljon ennemmin kuin he ehtivät tajutakkaan mitä tapahtui heille. Sitten kun oli kerännyt aivan kaiken muun paitsi sulat AC2:ta mietin hiljaa itsekseni "mitä sitten tekisin?". Onneksi boxini ratkaisi asian tuhoamalla oman levyaseman ja ostin veljen kanssa uuden Xboxin, jossa ei ollut AC2 savea  ;D


Kun taas kuulin että Assasin's Creed saa vielä jatkoa edellisvuoden puolella ja että Ubisoft teki samalla AC 3:ta ajattelin etteivät he todellakaan saa pilata tätä peli sarjaa kiirehtimällä julkaisuissa ja näin pilaamalla vaivalla rakentamansa kokonaisuuden. Onneksi näin ei käynyt vaan Assassin's Creed Brotherhood oli tayttä rautaa, niin alun mahtipossauksesta, sivutehtävien kautta, Desmondin loppuhuipennukseen ja minä poika tykkäsin tästä. Eniten pidin pelissä sen lisätehtävistä, jotka olivat suorastaan täydellisyyttä hipovan hauskoja tehdä. En kertaakaan alkanut miettimään onko näissä mitään järkeä tehdä, vaan porhalsin siinä pelin keskivaiheilla lisätehtävien kimpussa suuremmalla palolla ja innolla, kuin päätehtävien kanssa. Omat assassin kamutkin ovat kiva piristys peliin, joilla pääsin pelleilemään Borgan torneja ja sotilaita vastaan, niin paljon kuin sielu- ja aikarajoitus sieti. Mutta yksi asia oli ACB:ssä huonommin, kuin AC2:ssa. Nimittäin vaikeustaso. Sitä ei AC ja AC2 veteraaneille ollut... En käsitä miksi näin oltiin tehty, sillä AC:ssa kyllä riitti vaikeustasoa joissakin kohtaa, mutta nyt se tuntui unohtuneen jonnekkin. Muuta huonoa en sitten keksinytkään pelistä. (Tulipas pitkä sepustus, toivottavasti joku edes jaksaa lukea tämän lävitse.)

Hilselinko

  • Yōkai
  • **
  • Viestejä: 679
  • Bob The Blob! <3
    • Profiili
    • Indiedb Bob the Blob!
Vs: Assassin's Creed
« Vastaus #5 : Tammikuu 11, 2011, 23:01:06 »
Mitenkä mua kiinnostaa Assassin's Creedissä just se ettei toista saman genren pelä oikein löydykkään. Se saa olla niin ylhäisessä yksinäisyydessään, kuin olla ja voi...

Selleri

  • Kami
  • *****
  • Viestejä: 356
    • Profiili
Vs: Assassin's Creed
« Vastaus #6 : Tammikuu 11, 2011, 23:04:57 »
mainstream

MAINSTREAM
Täytyy ihmisellä olla videopeliharrastuksessaan jotain pahasti vialla jos ylistää tai murjoo pelejä niiden suosion mukaan.

Hilselinko

  • Yōkai
  • **
  • Viestejä: 679
  • Bob The Blob! <3
    • Profiili
    • Indiedb Bob the Blob!
Vs: Assassin's Creed
« Vastaus #7 : Tammikuu 11, 2011, 23:13:37 »
Noh, Noh, Noh, Noh, Noh, Noh, Noh, Noh!!!

Nyt ei tapelaa! Mielipiteet jokaisella, vaikka jotkut saisivat ajatella joskus mitä sanovat...

Selleri

  • Kami
  • *****
  • Viestejä: 356
    • Profiili
Vs: Assassin's Creed
« Vastaus #8 : Tammikuu 11, 2011, 23:16:38 »
Kiehtovaa. Siivotaanpa nyt kuitenkin tämä aihe.

Noniin. Tästedes pysytään asiallisen keskustelun rajoissa.

Ja Hilselinko, mitenkäs sinä noin tuplapostasit? ;)

Treasurance

  • Vihreä Keiju
  • ***
  • Viestejä: 143
    • Profiili
    • YOUR TARGET
Vs: Assassin's Creed
« Vastaus #9 : Tammikuu 11, 2011, 23:19:36 »
Tämähän loukkaa sananvapautta! Vähän niinkuin antipiratismi

Sananvapaus? Ei täällä sellaista tunneta. Rakkaudella, foorumin miko <3
the old sig sucked

Hilselinko

  • Yōkai
  • **
  • Viestejä: 679
  • Bob The Blob! <3
    • Profiili
    • Indiedb Bob the Blob!
Vs: Assassin's Creed
« Vastaus #10 : Tammikuu 11, 2011, 23:26:57 »
(Sananvapaus on yksi iso kirosana, mihin jokainen tavanpulliainen aina vetoaa, tietämättä edes mitä sillä tarkoitetaan tai voiko hän tätä keinoa edes sallitusti käyttää - Ihminen)

Pitipäs muuten lisätä ensimmäiseen kommenttiini se etten itse ole jaksanut ostaa liveä boxiini, enkä näin ollen pelaa livessä. Mutta jos teillä on hyvä kokemuksia ACB:n nettipelistä, voisi se olla viimeinen riisijyvänen vaakakupissa, mikä kaataa vaa'an kumolleenn liveen.

Juhozki

  • Kami
  • *****
  • Viestejä: 1 650
  • No Life King
    • Profiili
    • Vadislav
Vs: Assassin's Creed
« Vastaus #11 : Tammikuu 12, 2011, 03:33:56 »
Onhan tuo Assassin's Creed sarja mielenkiintoinen kokonaisuus. Ja mitenköhän mahtaa tarina jatkua Brotherhoodin jälkeen..?
Wake up Desmond. The Animus has you.

Animuksen luoma maailma on pelkkä simulaatio ja kaikesta kokeellisuudesta johtuen vielä buginen.. tai, no.. enemmänkin vähän outo.
Viilsin meinaan random vartijan kurkun auki luudalla.*

Toisaalta, juuri tuosta johtuen voisin antaa Brotherhoodille "Game of the Year, All Years" palkinnon.

*Siis, Ezio. En minä. Anteeksi tämä sekaannus.
..Ja taas näkyy jotain aaveita..

Jonkku

  • Sininen Keiju
  • **
  • Viestejä: 92
    • Profiili
Vs: Assassin's Creed
« Vastaus #12 : Tammikuu 12, 2011, 10:34:20 »
Kakkosen ostin kun Steamin joulualennuksissa oli ja kaveri kehui. Muita en ole pelannut vielä.

Ihan mukava peli tähän mennessä ollut. En ole vielä läpi saanut.
Mutta miksi ihmeessä Altaïrin pukua ei saa värjättyä kuten muita. :| Venetian Teal oli hieno väri.

Saas nähdä, että ostanko Iloiset Veikkoset kun PC:lle ilmestyy.

Miss Alice

  • Puoli-Yōkai
  • *
  • Viestejä: 553
  • Ghostly Gardener
    • Profiili
Vs: Assassin's Creed
« Vastaus #13 : Tammikuu 12, 2011, 14:39:06 »
Assassin's Creediä en ole päässyt vielä pelaamaan. Mutta pelidesignhörhönä renesanssiajan Italia ja Ezion asu, mistä olen paljon kuvia kotosallakin katsellut, ovat ihaninta realistista silmäkarkkia ikinä. Useat kaverini ovat peliä minulle vienosti suositelleet, yksi kaverini suorastaan jumaloi sitä. Tekisi mieli lainata AC2 kaverilta ja sitten kenties ostaa itse käytettynä, jos oikein peliin kiinnyn. Vaikuttaa ainakin sellaiselta, joka voisi vastata odotuksiani.
Dead bodies having a nice flower-viewing! How elegant.

Hilselinko

  • Yōkai
  • **
  • Viestejä: 679
  • Bob The Blob! <3
    • Profiili
    • Indiedb Bob the Blob!
Vs: Assassin's Creed
« Vastaus #14 : Tammikuu 12, 2011, 18:11:14 »
Aah, AC 2:n ja ACB:n krafiikka niin pornoa...