Kirjoittaja Aihe: Iltaa, arvoisan Herrasväki  (Luettu 35426 kertaa)

Marsalkka

  • Vieras
Iltaa, arvoisan Herrasväki
« : Toukokuu 30, 2011, 01:13:25 »
Johdanto
Arvoisat Herrasmiehet ja te naisetkin siellä keittiössä, Marsalkka on astunut pariinne. Tämän hassun hauskan tarinan voisin aloittaa vaikka kertomalla hieman itsestäni. Olen iältäni juuri sen ikäinen mieshenkilö kuin kuvittelettekin minun olevan. Normaalissa siviilielämässä toimin päivät Herra Toimitusjohtajana ja illat näprään autoja ja/tai kaljapulloa siinä toivossa että ehkä joku päivä vielä saan itseni hengiltä juotua. Mahdollisesti. Kaikki kun on pienessä sievässä ainakin hauskempaa.
Ennen kuin kysytte, näin kotimaisista litkuista nalle on se mitä kuluu suurimmassa määrin, myös extra brew:ta uppoaa kuin vettä vaan. Mutta jos oikeasta oluesta aletaan keskustella, niin Franziskaner, Spitfire ja joitakin itse keitettyjä. Työelämässä on kyllä vähän kaikkea tullut koitettua. Niin helpdeskiä, ohjelmointia(PHP, C) kuin raksallakin olemista.


Anime, Touhou, Manga yms
Mutta poijjat, jos siirryttäisiin ovimatosta sitten tähän Touhouhin ja yleisesti animeen. Elettiin vuotta 2001 kun sain käsiini Neon Genesis Evangelionin ja tästä tämä kaikki sitten alkoikin. Ensin tuli Furi Kuria, sitten Full Metal Paniccia, ja lopulta syvennyttiin Serial Experiments Lainin mielenkiintoiseen tajunnan räjäyttävään maailmaan. Tietenkin, tätä ennen oli jo hamassa nuoruudessa tullut anime jo esimerkiksi Studio Ghiblin tuottaman Punaisen Sian kautta tutuksi, vaikkei tätä silloin vielä animeen suoranaisesti osannut yhdistää. Alkuperäinen Ghost in the Shell myös sijoittuu näille vaiheille. Mangan puolelta on tullut luettua vähän sieltä täältä kaikkea. Lähinnä hyllyssä komeilee Full Metal Panicin mangat, Hellsing kokoelma sekä muuta sekalaista kuten esimerkiksi Biomega koska mikään ei kyllä ole niin siistiä kuin karhu jolla on kivääri. Siis ajatelkaa, Karhu, jolla on Kivääri. Perskeles.

Itse Touhou taas.. Se mistä olen siihen alunperin tutustunut on tainnut olla tallentunut näille jo tuhoutuneille aivosoluille, kun ei ollenkaan hakutoiminto pelaa. Hyvä ja todennäköisesti pätevä veikkais on kumminkin näiden varsin... ”taiteellisten” kuvien ja teosten kautta. Se miten Touhou ”skene” on kehittynyt ja muuttunut vuosien saatossa on tullut sivussa seurattua, muttei ikinä osallistuttua. Kyse on enemmänkin ollut kiehtovuudesta siihen miten jollain asialla voi olla näin fanaattinen fanikunta joka yrittää ihan oikeasti tuottaa yllättävänkin laadukasta materiaalia alkuperäisen perusteella. Tämä on asia jolle nostan virtuaalista hattuani, ja fyysistä karhu-lippistäni. Koska kuulkaas, en ole ennen tavannut näin laajaa tuotantoa fanipuolelta minkään asian parista, edes hyvinkään laajan D&D ja Warhammerin puolelta. Vaikkakin on myönnettävä että jokaista laadukasta kohti on vähintään tusina huonoa jo pelkästään NicoNicossa.
Mitään erityisiä suosikkeja Touhousta seuranneesta musiikista tai video/MAD puolesta en lähde mainitsemaan, koska mitään erityisiä suosikkeja ei ole. Jos hahmopuolelta ehdottomasti joku pitää mainita, niin se on kyllä Flandre jo yksistään tyylin ja persoonan puolesta.
Touhou peleihin taas mentäessä voin suoraan sanoa että ne sopii mielestäni minulle tasan yhtä hyvin kuin nainen työelämään. Se ei vaan toimi. Sitä on ehkä kiva katsella, mutta henkilökohtaisesti pelimekaniikka ei ole minun makuuni.

Näin lopuksi jos vielä suomalaista anime-skeneä riipaisee conien muodossa. On niilläkin tultu käytyä, kaikkea mielenkiintoistakin nähty. Tämän vuoden taidan kyllä pitää tältä osin paussia. Edellisellä kerralla vaan se kahdeskymmenes YaoifangirlNaruto joka vieressä kailotti kovaan ääneen miten Sasuke on Söpix ja Edward on niin kuuma oli sen verta kova tälli tajunnalle ettei taida naama kestää yhtään palmua lisää hetkeen.


Harrastukset, pelit ja vapaa-aika
Eiköhän tuossa ollut näin tälle viestille tarpeeksi Touhousta ja animesta eli siirtykäämme muiden harrastuksien puolelle. Tietokoneiden ja elektroniikan kanssa on tullut puuhailtua jo pienestä asti. Suurin osa vapaa-ajasta menee edelleen erinäisten viritysten, protoilujen ja haksien testailussa. Sitä on tehty niin ukkostutkaa kuin hakkurivirtalähdettä NE555 piirillä, toimi muuten mutta piiri räjähti aina vartin käytön jälkeen. Vuosien varrella on tullut myös keräiltyä varsin jännä kokoelma eri PC tekniikkaa, hyllyssä kun komeilee niin vanhaa C128:ia, 386:sta, 486 SX:ää ja DX2:sta kuin modernimpia P133:sta sekä vanhaa kunnon Duronia ja Pena kolmosta. Makkarinkin on vallannu 24U:n räkkikaappi Xeoneilla varustettuna joka toimiikin nykyään shellinä, dev ja testing palvelinsalina sekä kaikkeen muuhun leikkimiseen erinäisten käyttöjärjestelmä kokeilujen parissa BSD:stä GNU/Linuxiin. Ps. Pelkkä Linux ei ole käyttöjärjestelmä, älkää kiitos väittäkö toisin. Se on vain monoliittinen kerneli.

Näiden lisäksi tulee vapaa-aikaa myös käytettyä ihan pirssien kanssa leikkimisen parissa. Tälläkin hetkellä on projektina herättää Deus Ex Volvonium henkiin entistä parempana ja voimakkaampana. Se on kuulkaas aina niin hauskaa kun paikalliset prius/fillari ekohipit tulee kertomaan että tiedättekös kuule paljonko tuo kuluttaa ja saastuttaa. Kyllä tiedän, ja sen takia tälläisillä ajankin. Moottoriurheiluakin tulee sen monissa muodoissa seurattua usein. Lähinnä rallista amatööriajeluihin radoilla, näissä kun on eniten äksöniäkin. Nykypäivänä kun formulatkin on tiivistyneet lähinnä muutamaan kuskiin jotka ajaa samoja aikoja samojen ratojen läpi.
Myöskin pelaaminen ihan konsoleilla kuin PC:llä on aina ollut lähellä sydäntäni. Voi niitä aikoja kun vielä 8bittisellä Nintendolla hakattiin Mariota kuin tuomionpäivä olisi tulossa. Mutta jos jättäisi nämä antiikkiset pelit mainitsematta kun Jonnet ei kumminkaan muista. Henkilökohtaisella tasolla suurimmat ajanvietteet ja mestariteokset ovat olleen Half-Life, Baldurs Gate ja Fallout sarjat sekä tämä kunnon Dwarf Fortress. Mikään ei kuulkaas voita Dwarffien sekoilua. Kävi tuossa niinkin että kun alkoholi pääsi loppumaan linnoituksesta, dwarffi masentui ja lähti juomaan vettä, vedenäärelle päästessä käynnistinkin samalla laavapumpun jonka oli tarkoitus pumpata tämä maanalainen luolastö täyteen deliciousss magmaa.. No lopputuloksena oli käytävillä tulessa juokseva Dwarffi joka sytytti suurinpiirtein koko irtaimiston myös liekkehin. Ei päättynyt hyvin.
Mutta jos jatkettaisiin aiheen parissa. Myös MMO pelien kanssa(mumorpugerit teille nuoremmille) on tullut vietettyä aivan liikaa aikaa, Ultima Onlinesta alkaen aina Neocronin kautta Wowiin, Aioniin, Riftiin, Lineageen ynnä muuhun. Jo Xfirekin raportoi että wowiin olisin käyttänyt 10982 tuntia aikaa elämästäni, ei perkele sanon minä. Onneksi tästäkin on päästy eroon. Jos jonkun on pakko tietää, niin hahmona oli vuodesta 2005 alkaen Gnome Rogue, myöhemmässä vaiheessa Mohawkin kanssa, pinkin sellaisen.
Sitä on tullut myös tabletoppeja pelailtua hamassa ja pimeässä nuoruudessa. Näistä varsinkin Warhammer 40k. Lähinnä Space Marine puolelta tullut keräiltyä, mutta seasta löytyy Necronejakin. Kävi lopulta ehkä vaan liian kalliiksi, eikä nykypäivänä alueella oikein enää asu väkeä kenen kanssa pelailla. Ei ainakaan näiden Jussi ”vähäks noi on siistei ku ne on niiku HALOST” 12vee.


Elokuvat, kirjallisuus ja musiikkimaku
Sitten olisikin varmaan aika käsitellä makuni musiikin, elokuvien ja kirjojen puolelta.
Elokuvia ei tule nykyisemmin enää niin paljoa seurattua, johtuen mahdollisesti ehkäpä siitä että nykyiset elokuvat on ollut mielestäni aika ala-arvoista tavaraa kun jokaiseen hyvään äksön pläjäykseenkin pitää yrittää sujauttaa syvällisempää sanomaa. Ei se pojat mene niin. Silloin kun minä olin vielä nuori niin Arska oli mies ja Arska veti muita turpaan. Se oli viihdettä. Viihdettä kuulkaa parhaimmillaan. Silloin oli vielä niitä oikeita toiminta-sankareita joita seurata, Sitten Stallonesta alkuperäisistä Arskan Total Recalliin. Elokuvien parista vielä lopuksi että muunmuassa Dr. Strangelove, Pulp Fiction ja Clockwork Orange kuuluvat omalle henkilökohtaiselle suosikkilistalle selvästi. Ehkäpä juuri sen takia miten surrealistista tyyliä ja esitystapaa näillä on haettu. Samasta syystä varmaankin myös alkuperäiset Gojirat... tosin tämä surrealisuus tuli jo siitä koska Japani.

Musiikkimakuni on hyvin kaikkiruokainen. Poikkeuksena vaan Räppi/HipHop/Housutkintussa roska. Eniten tulee kuunneltua lähinnä Irwin Goodmania, Justin Bieberiä ja Frederikkiä. Mutta sekaan mahtuu kyllä tujaus homoeroottisialehmipoikia Musen tahtiin, Soilia, unohtamatta Sonic Mayhemia ja Nine Inch Nailssia. Mutta edelleen kuten menin sanomaan aikaisemmin, melkein kaikki käy kunhan artisteilla on esiintymisen aikana housut korkeammalla kuin polvissa.

Kirjojakin tulee luettua jopa yllättävän paljon, muussakuin muodossa kuin mikropiirien datasheetit, tekniset dokumentaatiot tai korjaamokäsikirjat. Nykypäivänä kirjoitukset on lähinnä rajoittunut Necronomiconin ja Graham McNeill/Dan Abnett akselille. Teoksista Dagon on kyllä edelleenkin yksi kestosuosikeistani, vaikkakin tekstistä huomaa että kyseessä on yksi H.P Lovecraftin ensimmäisistä kirjoituksista aikuisiällä. Kirjojen seasta löytyy kylläkin myös vielä jopa Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjaakin, vaikkei tämä tälle kansainväliselle mestarille nimeltään Max Tucker vedä vertoja.


Herr Marsalkka itse
Jos vielä kerran palaisi ihan sisimpään itseeni. Persoonaltani olen lähinnä egomaaninen etanolisti, ja tämä saattaa välillä paistaa läpi. Sovinisti en tosin ole vaikkakin näin on usein väitetty. Vihaan koska olen vihaaja ja tämän vuoksi vihaan. En kaikkea, mutta monia asioita, varsinkin asioita jotka minua ärsyttää. Näistä päällimmäisenä taitavat olla mopoautot, varsinkin liekeillä ja tuuuhning putkilla varustettua. Oikeasti, ei kukaan halua kuunnella sitä ”sporttista” kakspyttysen dieselin nakutusta, uskokaa jo. Niin ja naisten oikeudet, tai nykyäänkin naisten etuoikeudet. Uskonnon puolelta luen itseni agnostikoksi, vaikkakin kysyttäessä yleensä vastaan uskovani suureen lonkerosetään joka tulee ja vapahtaa seuraajansa. Poliittisesta puolesta en ota kantaa koska siitä ei tule kuin sanomista. Henkilöt joita pidän elävän elämän sankareina ovat John Bardeen ja Walter Brattain Bell Labsilta johtuen keksinnöstä käyttää germaniumia ja tästä seurasikin transistori. Listassa heti heidän jälkeensä on Summers, koska oikeasti, täytyy olla aika Äijä että suunnittelee x86 mikroprosessorin pelkistä TTL logiikkapiireistä. Niin ja hio käsin kiteet oikealle taajuudelle.


Usein Mahdollisesti Kysytyt Kysymykset UMKK
Jos näin lopuksi vastailisi vielä mitä ilmeisemmin tuleviin kysymyksiin.

Troolarini ei lennä.
En omista sukellusvenettä, mutta jos omistaisin niin se olisi ehdottomasti ydinkäyttöinen, pinkki ja Hello Kitty logolla keulassa.
Sitruunaviipaletta ei tule kuin Franziskaner Kristalliin.
Hirttolava mieluummin kuin giljotiini, jo tämän yksinkertaisuuden vuoksi. Uudempaa suunnittelua mieluummin kiitos.
Mannosuke mieluummin kuin Rinnosuke, jo ihan vain loinclothin vuoksi.
Ensimmäisen persoonan FPS touhoumaailmassa ei olisi liian yliampuva, ehkä jopa tervetullut uudistus... vielä jos laitettaisiin Cliff ”Gears of War” Bleszinski kehittämään niin saataisiin oikeein supermacho shehulk Sakuyaa ja Cirnoa.
Lempiväri on musta.
Teknisesti en ole yrjönnyt autoon, kun ikkunasta osui vielä pihalle, rappaus tuli kyllä kylkiin.
Edelleenkään ei ole lemppari Touhou peliä.
Ehkä tunnet minut jostain, ehkä et tunne minua jostain.
Perunamuusi ja sipuli ei kuulu yhteen.
En osaa laulaa kuuma peruna suussa, en edes ilman.
Autismia? Ehkä, pelaan Minecraftia ja Dwarf Fortressia.
Kyllä, kävin psykiatrisella poliklinikalla monen vuoden ajan. Ei, en käynyt siellä asiakkaan roolissa.
Ja kyllä, valehtelin kun sanoin pitäväni Justin Bieberistä.
Ei, en asu sillan alla, enkä edes lähellä jokea.

Pääsi ehkä hieman venähtämään tämä alustava esittely, mutta pitäisi kattaa kaiken kriittisen. Kysyä saa vapaasti jos jotain jäi puuttumaan.

Kävin myös läpi tämän sivuston säännökset. Oman varsin kriittisen tulkintani perusteella kirjoitus täyttää kaikki tämän sivuston esittämät direktiivit.

Millenium

  • Not-so-Sagacious Spirit
  • Extra Boss
  • ******
  • Viestejä: 1 016
  • Chang'e, are you watching?!
    • Profiili
Vs: Iltaa, arvoisan Herrasväki
« Vastaus #1 : Toukokuu 30, 2011, 01:31:16 »
Tervetuloa! Aika paljon jaksoit kirjoittaa.... oli hieman työlästä lukea kaikki, mutta se mitä missasin ei ole tärkeää.

Millaista animea yleensä katselet?

Juhozki

  • Kami
  • *****
  • Viestejä: 1 650
  • No Life King
    • Profiili
    • Vadislav
Vs: Iltaa, arvoisan Herrasväki
« Vastaus #2 : Toukokuu 30, 2011, 01:31:33 »
*Vilkaisee nopeasti tuota loputonta teksti seinää*

Joo okei, tervetuloa foorumille.
Allekirjoitus tuohon, tuohon ja tuohon.
..ja tuohon.

Marsalkka

  • Vieras
Vs: Iltaa, arvoisan Herrasväki
« Vastaus #3 : Toukokuu 30, 2011, 01:50:30 »
Millaista animea yleensä katselet?
Tämänhetkisistä ei ole kovin montaa mitä aktiivisesti seuraisin, päällimmäisenä ehkäpä The World God Only Knows II sekä satunnaisesti Denpa Onna ja Nichijou.
Vanhempaan tavaraan jos palaa, niin kyllä silloin lähdetään Macross, Gundam Wings ja siitä eteenpäin, Ghost in the Shell elokuvat / Stand Alone Complex, SE Lain, Texhnolyze, FLCL, Haibane Renmei ja Full Metal Panic linjalle. Ehkäpä nämä jos yhdistää niin saa Anime maun tiivistettyä aika hyvin.

Lattianpesuaine

  • Oni
  • ***
  • Viestejä: 1 769
  • Myaaah!
    • Profiili
Vs: Iltaa, arvoisan Herrasväki
« Vastaus #4 : Toukokuu 30, 2011, 08:16:06 »
joo... *lukee vähän aikaa tekstiä..* okei.. tervetuloa
paljon mummosi työntää kuulaa?

Hilselinko

  • Yōkai
  • **
  • Viestejä: 679
  • Bob The Blob! <3
    • Profiili
    • Indiedb Bob the Blob!
Vs: Iltaa, arvoisan Herrasväki
« Vastaus #5 : Toukokuu 30, 2011, 08:59:30 »
Hei Marsalkka. Vaikuttaa siltä että olet aika mielenkiinntoinen ja monimuotoinen mies. Sinussa on jotain mikä saa minut tuntemaan sen että sitä samaa on myös minussa, esimerkkinä tuo Touhoupätkäsi tekstissä. Aika samanlaista, kuin minulla paitsi ett itse osaan sanoa lempi kappaleeni tuosta sekavasta ja valtavasta tarjonnasta. Kirjoitat myös jotenkin mukavasti. Tästä siis johtuu se että toivotan sinut tervetulleeksi tälle foorumille, vaikken tee sitä oikeastaan yhtään enään näinä päivinä.

punakone

  • 嫌なやつ
  • Kami
  • *****
  • Viestejä: 557
  • Literally Hitler
    • Profiili
    • Touhou.fi
Vs: Iltaa, arvoisan Herrasväki
« Vastaus #6 : Toukokuu 30, 2011, 11:09:08 »
Tästä sietää muiden ottaa esimerkkiä.

9. Mekanisoitu taisteluosasto "Jääkeijut"

Numbbi

  • Lv. 9999
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 753
  • EXEC_PHANTASMAGORIA/.
    • Profiili
Vs: Iltaa, arvoisan Herrasväki
« Vastaus #7 : Toukokuu 30, 2011, 11:28:33 »
Tästä sietää muiden ottaa esimerkkiä.

Ei kyllä pysty. Tommosen wall of textin tuottaminen aivan mahdoton.

Niin ja tietysti tervetuloa. Jonkun aikaa luin ja sitten en enää edes tajunnu mistä oli kyse.


Marsalkka

  • Vieras
Vs: Iltaa, arvoisan Herrasväki
« Vastaus #8 : Toukokuu 30, 2011, 12:01:59 »
paljon mummosi työntää kuulaa?
Kuulaa hän ei työntänyt, mutta rollaattoria kylläkin lähimmälle Siwalle asti.

Ei kyllä pysty. Tommosen wall of textin tuottaminen aivan mahdoton.
Taisin juuri toteuttaa itse mahdottomuuden sitten. Do the impossible see ze invisible Row Row Fight Da Powah.
Tekstiä voi kertyä kun nykyinen työnkuvani on lähinnä sopimuksien kanssa pelaamista. Mutta vertailuna voidaan vielä laittaa vaikkapa yksi yksinkertainen datasheet tavarasta jonka kaltaisia käsittelen työkseni, http://www.atmel.com/dyn/resources/prod_documents/doc2486.pdf

Jonkun aikaa luin ja sitten en enää edes tajunnu mistä oli kyse.
Kiitos että toitte tämän asian tietooni, korjailin kirjoituksen ulkoasua hieman. Toivottavasti on selvemmin luettavissa nyt.

MKtsudo

  • Retro
  • Puoli-Yōkai
  • *
  • Viestejä: 557
  • Pokémon
    • Profiili
    • Touhoun lyhyt oppimäärä
Vs: Iltaa, arvoisan Herrasväki
« Vastaus #9 : Toukokuu 30, 2011, 13:09:41 »
Jonkun aikaa luin ja sitten en enää edes tajunnu mistä oli kyse.
Kiitos että toitte tämän asian tietooni, korjailin kirjoituksen ulkoasua hieman. Toivottavasti on selvemmin luettavissa nyt.
Itse henkilökohtaisesti pidin siitä proosallisemmasta muodosta, mutta tietysti tämä nyt ainakin on selkeä.

Tervetuloa siis tännekin puolelle. Lisäksi, postaan tahmaan.

EpikFeil

  • Vieras
Vs: Iltaa, arvoisan Herrasväki
« Vastaus #10 : Toukokuu 30, 2011, 14:07:14 »
Mörö ja sillee. Luen ton tekstiseinän joskus, kun on enempi jaksamista, mut sen perusteella mitä mä sain selville oot kunnioitusta herättävä tyyppi.

Lainaus
Tästä sietää muiden ottaa esimerkkiä.
Ottaisin, mutta musta ei saa läheskään noin paljoa tekstiä aikaan.

Niin ja

Lainaus
Edellisellä kerralla vaan se kahdeskymmenes YaoifangirlNaruto joka vieressä kailotti kovaan ääneen miten Sasuke on Söpix ja Edward on niin kuuma oli sen verta kova tälli tajunnalle ettei taida naama kestää yhtään palmua lisää hetkeen.
tälle nostan hattua (olkoonki että se naamapalmutettava taisin olla mä eikun).

Ja siistiä ku katot KamiNomii ihhihhih. Tykkääks hedelmistä?

Jagdpanther

  • Vieras
Vs: Iltaa, arvoisan Herrasväki
« Vastaus #11 : Toukokuu 30, 2011, 14:23:51 »
Halipatsui ja teretulemast.

Kymysyksiä en jaksa ruveta ideoimaan, kun on päänkipu. :<

Marsalkka

  • Vieras
Vs: Iltaa, arvoisan Herrasväki
« Vastaus #12 : Toukokuu 30, 2011, 14:31:45 »
Tykkääks hedelmistä?
Jos pekoni lasketaan hedelmäksi niin siinä tapauksessa kyllä. Tosin onhan tekniseltä kannalta pekoni vihanneksien / hedelmien evoluutiossa seuraava vaihe.

Violettio

  • Vieras
Vs: Iltaa, arvoisan Herrasväki
« Vastaus #13 : Toukokuu 30, 2011, 15:23:38 »
._:
*tekee (pelonsekaista) kunniaa*
Tervetuloa foorumille, Herr Marsalkka.
Violettio approves +50

hwllu

  • Double Baka
  • **
  • Viestejä: 99
  • kuollut saatana
    • Profiili
Vs: Iltaa, arvoisan Herrasväki
« Vastaus #14 : Toukokuu 30, 2011, 20:10:44 »
Hui. Tämäpä jännä. Tervetuloa :D
Okei, tuota....... syötkö salaattia?
Jos syöt, niin mitä kastiketta laitat salaattiin?