Gensokyo > Omat teokset

Gensōkyōn tarinoita

(1/4) > >>

Hieda no Mukyuu:
Erään ongelman ratkaisu

Hieda no Mukyū, 11.11.2011


»Neiti Knowredge suvaitsi kutsua?»

»Ah, Sakuya-neiti.» Patchouli Knowledge, »Liikkumaton mahtava kirjasto», laski sirolla eleellä teekuppinsa pöydälle ja nosti katseensa nahkakantisesta niteestä, jota oli syventynyt tutkistelemaan. »Voileen oli eksynyt asiaton henkilö. Ohjaisitteko hänet kartanon portille? Vartijat opastakoot hänet siitä eteenpäin, minne hän mieliikin lähteä. Koakuma?»

Siistiin liiviin ja hameeseen pukeutunut punahiuksinen pikkupiru ilmaantui jostakin hyllyrivistöjen välisistä varjoista ikään kuin olisi seissyt aivan nurkan takana valmiina odottamassa kirjastonhoitajattaren kutsua. Koakuma veti liivinsä taskusta avaimen ja avasi jykevän, tummasta puusta veistetyn barokkityylisen kaapin.

Kaappi ei ollut kovin syvä, eikä sen sisällä varmaankaan ollut miellyttävää oleskella. Liikkumatonna, hankalaan asentoon jäykistyneenä siellä seisoi nuori mies, oletettavasti ihminen, yllään kevyesti nuhjaantunut perinteinen japanilaisen maatyöläisen asu. Koakuma napsautti sormiaan, ja nuorukainen säpsähti. Hän katseli ihmetellen käsiään, jotka liikkuivat taas hänen oman tahtonsa mukaisesti. Niitä alkoi pistellä, ja hän hieroi kämmeniään yhteen. Sitten hän tajusi edessään seisovat olennot.

Yöasuinen noitatyttö syventyi jo uudestaan kirjaansa. Pikkupiru katseli miehen ohitse kuin tämä olisi ollut jokin yhdentekevä, sattumalta väärään paikkaan unohtunut esine. Sisäkkö sen sijaan heitti nuorukaiseen terävän katseen. Sisäkön takana häntä vilkuili uteliaina kolme varreltaan lyhyempää palvelustyttöä, jotka töniskelivät toisiaan ja tirskahtelivat lapsekkaasti.

»Huolehdin asiasta. Teidän ei tarvitse nähdä häntä uudelleen», pääsisäkkö Sakuya Izayoi lausahti kirjastonhoitaja Knowledgelle. Izayoi nyökkäsi ilmeetönnä palvelustytöille, jotka kirmasivat kaapille ja kiskoivat miehen lattialle. Tyttösillä oli sievien palvelijattarenhilkkojensa alla homssuiset hiukset ja noin kolmitoistavuotiaan ihmislapsen kasvot, mutta selästä työntyvät suuret suvenkorennonsiivet kertoivat, että nämä olivat keijukaisia. Tytöt alkoivat kisaillen tuuppia miestä kohti hämärän kirjastosalin suurta ovea.

Koakuma niiata niksautti ja katosi hyllymetsään yhtä äkisti kuin oli sieltä ilmaantunutkin. Pääsisäkkö Izayoi tervehti neiti Knowledgea kunnioittavasti ja kääntyi lähteäkseen.

»Hmh. Sakuya-neiti», mutisi Patchouli Knowledge nostamatta enää katsettaan kirjansa sivuilta.

»Niin?»

»Ei ole syytä olla ankara neiti Hongia kohtaan. Tunkeilijalla oli hallussaan amuletti, johon on ladattu melkoinen osa jonkun vaatimattoman maalaisnoidan taikavoimista. Silkkaa rihkamaa minulle, mutta ei aivan yhdentekevä lelu Aatamin lapselle, joka tahtoo kuljeskella muurien ja seinien lävitse valppaitten silmien näkemättä. Korjasin sen talteen.»

»Ymmärrän. Näkemiin, neiti Knowredge.»

»Näkemiin.»

Yoshirō Terakawa katseli sekavin tuntein ympärilleen, kun häntä kuljetettiin pitkin Punaisen paholaisen kartanon loputtomia käytäviä. Eurooppalainen rakennustaide ja seinille ripustetut maalaukset olivat hänelle yhtä vieraita kuin pelkkä ajatuskin sellaisesta yltäkylläisyydestä, jossa tämän kaiken omistaja epäilemättä eli. Yoshirō ei olisi ilmoisna ikänä tullut lähellekään koko kymmenesti kirottua moisiota, ellei häntä olisi ajanut epätoivoinen halu löytää pelastus vakavasti sairaalle sisarelleen. Valitettavasti sellaisista asioista ei juuri voinut neuvotella yōkaitten kanssa. Parhaansa mukaan varustautuneena Yoshirō oli lähtenyt yksin matkaan. Rohkeus, neuvokkuus ja onni olivat auttaneet hänet ohi monen vaaran ja koettelemuksen, mutta vain heikosti lukutaitoisena hän oli perille päästyään juuttunut liian pitkäksi aikaa etsimään kaipaamiaan tietoja. Eihän hänellä ollut ollut edes selvää kuvaa siitä, mitä hänen olisi pitänyt löytää, ja Voilen maaginen kirjasto oli osoittautunut käsittämättömän laajaksi. Noitatytöllä ja muulla talonväellä oli ollut kotikenttäetu, ja oli loppujen lopuksi ollut vain ajan kysymys, milloin retki päättyisi huonosti.

Yoshirō ei jaksanut välittää töniskelevistä, hihittävistä keijuista. Hän piti pääsisäkköä suurimpana toivonaan ja puhutteli Sakuya Izayoin selkää:

»Anteeksi... Si-, Te... Tehän olette kai ihminen? Olkaa armollinen minulle, en tee mitään vahinkoa täällä.»

»Ole vaiti.»

Yoshirō pani merkille, että yhä useammin he taittoivat matkaa alas portaikkoja pitkin. Ikkunoita ei hetkeen ollut näkynyt missään, eikä käytävien seinillä ollut enää ripustettuna juuri mitään. Viimein saavuttiin pitkän, koruttoman portaikon yläpäähän. Alhaalla näytti sysipimeältä. Kalkkikivestä veistetyt vaaleat porrasaskelmat olivat kuluneet keskeltä selvästi kuopalle. Tästä oli kuljettu monta kertaa ennenkin.

»Miyōsei, kynttilät», lausahti pääsisäkkö. Vaaleahiuksinen pikkukeiju puoliksi hypähteli, puoliksi lensi poukkoillen portaat alas. Yoshirō erotti tulusten äänen. Ensimmäinen väräjävä liekki syttyi portaikon alapäähän. Tuokion kuluttua alhaalla häämöttävän poikkikäytävän verenpunaiset seinät näkyivät jo selvästi.

Miyōseiksi puhuteltu keijutyttö loikki takaisin ylös. Kaikki kolme pikkupiikaa olivat käyneet aiempaan verrattuna hiljaisiksi ja vakavan näköisiksi. He vetäytyivät portaikon kaiteen vierelle, kohtaan, josta ei näkynyt suoraan alakäytävälle.

Pääsisäkkö vilkaisi palvelijattaria halveksuvasti ja osoitti kädellään alas.

»Sinä. Ala mennä. Edeltä.»

Yoshirō oli vähällä panna vastaan tai edes kysyä jotakin, mutta Izayoin jääkylmä katse sai sanat takertumaan kurkkuun. Nuorukainen lähti astelemaan portaita pitkin, ja pääsisäkkö seurasi perästä. Askelet kopsahtelivat muuten rikkumattomassa äänettömyydessä. Keijukaiset eivät tulleet.

Portaikon alapäästä käännyttiin vasemmalle. Kohta Yoshirō ja hänen saattajansa saapuivat paksuista tammilankuista rakennetulle, runsaalla takoraudalla heloitetulle ovelle. Izayoi kaivoi esiliinansa alta suuren avainrenkaan ja valitsi siitä yhden avaimen.

Yoshirōta kylmäsi oudosti. Tuntemus muistutti hieman sitä väristystä, jonka kylän noita-akan lukema suojaloitsu oli nostattanut ennen hänen lähtöään tälle kovan onnen matkalle.

Seuraavalla silmänräpäyksellä Yoshirō tajusi, että ovi oli avattu selälleen, vaikka hän ei ollut nähnyt edes sisäkön työntävän avainta lukkoon. Yoshirōta tuupattiin lujasti selkään, niin että hän paiskautui eteenpäin. Oven takana oli pimeää, ja hän kompastui ja rymähti alas ehkä kolmen porrasaskelman verran.

Taas vartalon läpi kulki kylmä humahdus. Ovi oli sulkeutunut takanapäin salamannopeasti ja ääntäkään päästämättä. Ympärillä vallitsi täydellinen pimeys.

Sormien ja kämmenten alla tuntui nihkeä ja hiukan epätasainen laattalattia, ehkä liuskekivestä tehty. Lattialla ei ollut pisaraakaan vettä, mutta sen jokikinen huokonen hengitti valottoman holvin ilmaan maan uumenten kalseaa kosteutta.

Itse asiassa holvi ei ollutkaan valoton. Silmät tarvitsivat aikaa tottumiseen, mutta jokin epämääräinen kajo tuntui siroavan kaikkialle. Kun kättä heilutteli vaaksan päässä edessään, oli juuri ja juuri näkevinään sormien ääriviivat - vai oliko se sittenkin kuvittelua? Ja aivan kuin jostakin olisi kuulunut hyvin heikkoa kävelyn ääntä, pehmeitten kengänpohjien kevyitä kosketuksia kivilattiaan.

Yoshirō tapaili varovasti lattiaa joka puolelta ympäriltään löytääkseen kiinnekohtia. Ovelle palaaminen tuskin hyödyttäisi mitään, mutta myöhemmän varalle kannattaisi visusti painaa sen sijainti mieleen.

Äkkiä sormet tapasivat jotakin pehmeää. Yoshirō värähti inhosta uskoen osuneensa rotan selkään. Mitään ääntä ei kuitenkaan kuulunut. Varovasti hän ojensi kätensä uudelleen samaan suuntaan ja tajusi löytäneensä pehmeän, elottoman esineen. Raato se ei ollut, pikemminkin... Aivan niin. Leikkikalu.

Vaikka vähäiset näköhavainnot koko ajan hitaasti selkiintyivät, joutui Yoshirō tunnistamaan löytämänsä lelun lähinnä hypistelemällä sitä. Se oli hylätty, kovia kokenut nallekarhu. Toinen nappisilmistä oli paikallaan, mutta toinen puuttui. Nallen vatsa oli ratkennut tai kenties suorastaan leikattu auki. Karkea, etäisesti pumpulituppoja muistuttava täyte pursuili ulos.

Samassa Yoshirō näki kädessään olevan nallekarhun lähestulkoon selvästi. Valonkajo oli voimistunut, ja nyt hän tajusi, mikä siinä oli outoa: se hajosi kaikkiin sateenkaaren väreihin.

Yoshirōn selän takana puhui ehkä noin kymmenvuotiaan tytön ääni. Se oli heleä ja viaton, mutta siinä oli mukana levottomuutta herättävä värinä, ikään kuin lapsi olisi houraillut unissaan. Sanat eivät kuitenkaan olleet unissapuhujan sekavaa siansaksaa vaan kirkkaat ja selkeät:

Spoiler (click to show/hide)
»Must tulee lääkäri!!»





Spoiler (click to show/hide)Huomautus: tämä tarina saattaa olla ensimmäinen suomalaiseen Tōhō-fanikulttuuriin perustuva seiyū-vitsi.

Skwrl:
Voi että, miksi ihmeessä minä en ollut huomannut tätä aiemmin?!

Täytyy sanoa, että aivan loistavaa tavaraa! Kuvailit yksityiskohtia ja tapahtumaympäristöjä todella tarkasti, ja se loi tähän ficciin hienosti karmivaa ja enteilevää tunnelmaa. Hahmot olivat myös ihan omia itsejään, jäänviileä Sakuya, itsekeskeinen älykkö Patchouli ja mielipuolinen pikku-Flan~ *taputtaa päälaelle-- vetää käden äkkiä pois muutamaa sorminiveltä köyhempänä*
Heh, ja viimeinen repliikki on mahtava!
Ihmettelen vain sitä, miksi Sakuya kutsui Patchoulia "neiti Knowredgeksi"? Onko tämä typo vai onko sille jokin syy?

Kirjoittele ihmeessä lisää!

Korven_soturi:
Ällistyttävän hienoo tekstiä. Luulin aluks et tää on käännös jostain Touhou- novellista tai vastaavasta, mutta jos oot keksiny ja kirjottanu kaiken omasta päästäs, niin sun kehuminen (pelkästään) taitavaks ois äärimmäistä vähättelyä! Et oo harkinnu kirjailijan uraa?

Viimeisten 11 rivin kohalla tulee ajatuksia: ''Elä vie sitä kellariin. Flan on siellä....'' -> ''Lelu? Nallekarhu!? Ei kerpele.....'' (tässä kohtaa huomasin kasvoillani sadistisen virneen ja ajatuksen): ''Tää jannu on niin kuollu!''

Jos näitä tulee vielä lisää nii tää on jo jotain mitä odottaa ja arvostaa kunnolla. Hienoo työtä!

J_onn_e:
todella hyvä, siis aivan uskomaton
"must tulee lääkäri" - hajosin

Anakichi:
^toimiva moodbreaker :3 ja repesin..upeaa kirjoitustyötä todellakin O  .  O

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu