Kirjoittaja Aihe: Oo-hhayoooouuu, mina-sama!!  (Luettu 12801 kertaa)

Morichika

  • Planeswalker
  • Keiju
  • *
  • Viestejä: 18
  • Keep calm and read Jump...
    • Profiili
Oo-hhayoooouuu, mina-sama!!
« : Huhtikuu 27, 2013, 11:44:05 »
Morichika esittäytyy...

Touhou.fi'n jäsenistä surkuteltavan epäaktiivinen muiden kiireiden vuoksi, mutta ihan yhtä Touhouta rakastava kuin te muutkin siellä, te höpönassukat...

Ikää tulee syksyllä 2013 25 vuotta ja mut tunnetaan Anikissa ja muualla paremmin nimellä Gintoki. Olen hyvinkin piakkoin kirjastomerkonomiksi valmisuva otaku, jonka vaellus Japanilaisen populääriskulttuurisessa autiomaassa on kestänyt likimain 12 vuotta. Tästä aktiivista Touhou-fanitusta on ollut 2 vuotta.

Itä-helsingissä, eli Kontulassa, vaikutan kykyjeni mukaan paikallisen kirjaston mangavalikoimaan valitsemalla listalta hankittavat mangat ja tätä olen tehnyt jo jokusen vuoden. Pidän myös samaisessa kirjastossa Kontulan Manga-Lukupiiriä, jokas on jaksanut kokoontua kohta 2 vuotta viikottain ja sen aktiivijäsenten ikähaitari nykyisin on 12-27. Itse luen lähinnä shounenia ja seineniä, mutta myös ajoittain hyvää shoujoa. Painotus silti Shonen jumpin sarjoilla. Gintama, Beelzebub, Kolme Suoosikkia ja NuraMago. Pelailen ehtiessäni go'ta heikon keskiverto-playerin tasolla(about 17 kyu) ja olen kiinnostunut yookaista, Japanin historiasta ja Japanin kansantaruista.

Touhouta pelaan aika heikolla tasolla, mutta muutenkin kiinnostukseni on isompi sarjan doujinsheja ja musiikkia kohtaan. Doukkareita on kai kertynyt n. 7 gigaa ja mp3nen on 60% Touhou-remixien valloittama. Suurin osa metallia. Undead Corp., Unlucky Morpheus, RD-Sounds, Meramipop, Buta otome, Sound Holic....you name it...

Hauska vaan tutustua teihinkin...

 
"I am the bone of my sword,
    Steel is my body and fire is my blood
  I have created over a thousand blades
  Unknown to death
  Nor known to life
  Have withstood pain to create many weapons
  Yet those hands shall never hold anything
  So, as I pray, Unlimited Blade Works"

Sibuli

  • Vieras
Vs: Oo-hhayoooouuu, mina-sama!!
« Vastaus #1 : Huhtikuu 27, 2013, 13:04:15 »
ah, sinä.. veikkaan että olet FB kaverina :'D

tervetuloa..

inhokki touhou hahmo?

Millenium

  • Not-so-Sagacious Spirit
  • Extra Boss
  • ******
  • Viestejä: 1 016
  • Chang'e, are you watching?!
    • Profiili
Vs: Oo-hhayoooouuu, mina-sama!!
« Vastaus #2 : Huhtikuu 27, 2013, 13:18:42 »
Tervetuloa vain!

Letty vai Cirno?
Appelsiini- vai omenamehu?

Hagane productio

  • Illuusiokonduktööri
  • Midboss
  • ****
  • Viestejä: 847
  • 僕と一緒に遊ぶ?じゃあ死ぬ気で頼むよ
    • Profiili
Vs: Oo-hhayoooouuu, mina-sama!!
« Vastaus #3 : Huhtikuu 27, 2013, 13:50:30 »
Heipä hei! o3o

Minkä värinen olisi sukellusveneesi?
Mikä eläin olisit jos saisit olla ihan mikä tahansa muu kuin ihminen?
Suosikkithemejä Tööhööstä?
Entä sovituksia?

Getsu

  • Keltainen Keiju
  • ****
  • Viestejä: 298
  • *sips kohve*
    • Profiili
    • Hell site
Vs: Oo-hhayoooouuu, mina-sama!!
« Vastaus #4 : Huhtikuu 27, 2013, 14:26:35 »
No terve terve.

-Death vai Thrash?
-Alkoholi vai ei alkoholi?
-Auto vai moottoripyörä?
-Osaatko soittaa jotain soittimia?
𝒮𝐻𝐸𝑀𝒜𝐿𝐸 𝒫𝒪𝑅𝒩 𝒜𝒟𝒟𝐼𝒞𝒯𝐼𝒪𝒩

Roppari

  • Vieras
Vs: Oo-hhayoooouuu, mina-sama!!
« Vastaus #5 : Huhtikuu 28, 2013, 00:26:27 »
Tervehdys!

Näihin jos kiinnostaisi vastata:

- Fender, Warwick vai Ibanez?
- Basisti vai rumpali?
- Vedetäänkö vai ei?
- Mikä biisi mielestäsi kertoo sinusta, entä mikä biisi minun kannattaisi kuunnella juuri nyt?
- Salmiakki- vai hedelmäkarkit?
- Nuuska, sikari vai piippu?
- Tukholmaan vai Tallinnaan?
- Mercedes-Benz vai BMW?
- Olut, lonkero vai siideri?
- Millainen olisi unelmiesi PC-peli?

Korven_soturi

  • Filosofi-ex-putkimies
  • Yōkai
  • **
  • Viestejä: 680
  • Vääriltä teiltä eksynyt
    • Profiili
    • Piano covers on youtube
Vs: Oo-hhayoooouuu, mina-sama!!
« Vastaus #6 : Huhtikuu 28, 2013, 00:36:13 »
Ka ohan taas nousubuumi näitten esittelypostien kanssa. Tervetuloja, vaikka tääl näköjään ootki jo pienen hetken lurkkaillu eleskelly. ;D

Raakana vai lantraten?
Demetori vai East New Sound?
Osaatko soittaa mitään? Kitara, piano jne.
Miten alunperin eksyit tänne?
Siveys on maailman syöpä, ja kaksimielisillä on aina hauskempaa.
Spoiler (click to show/hide)


pls rember that wen u feel scare or frigten
never forget ttimes wen u feeled happy

wen day is dark alway rember happy day

ObD

  • Vieras
Vs: Oo-hhayoooouuu, mina-sama!!
« Vastaus #7 : Huhtikuu 28, 2013, 15:48:12 »
Oletkos kuinka paljon RPGitä pelaillut? Sekä länsimaiset että JRPG:t lasketaan
Chen vai Tewi?
Animerikosrekisterisi pahimmat teot (noloin sarja jonka olet katsonut)
Animu vai Mango?
Osaatko määritellä kolmen muuttujan Karnaugh'n kartan?
Mitä mieltä olet Seppo Hovista?
Kissa vai kilpikonna?

Error 424

  • Discordin Diktaattori
  • Punainen Keiju
  • *****
  • Viestejä: 343
  • yea ♪
    • Profiili
Vs: Oo-hhayoooouuu, mina-sama!!
« Vastaus #8 : Huhtikuu 28, 2013, 15:57:01 »
Tervehdys vaan ja tervetuloa

Kahvi vai tee?
Vasen vai oikea?
Catherine vai Katherine?
Kyllä vai ei?
Iku vai Tenshi?

sota_esa

  • Vihreä Keiju
  • ***
  • Viestejä: 103
  • Удалить кебаб
    • Profiili
Vs: Oo-hhayoooouuu, mina-sama!!
« Vastaus #9 : Toukokuu 07, 2013, 17:39:50 »
Tervehdys

Serbian kansanarmeija vai NATOn murhaavat sikakoirat ?
you will ww2/ tupac alive in Hakurei shrine, tupac making album of Hakurei shrine . fast rap tupac Hakurei. we are rich and have gold now hahahaha ha because of tupac... you are ppoor stink you live in a hovel hahahaha, you live in a mansion

tsalop

  • Puoli-Yōkai
  • *
  • Viestejä: 506
    • Profiili
Vs: Oo-hhayoooouuu, mina-sama!!
« Vastaus #10 : Toukokuu 20, 2013, 19:40:18 »
Tervetuloa...

Morichika

  • Planeswalker
  • Keiju
  • *
  • Viestejä: 18
  • Keep calm and read Jump...
    • Profiili
Vs: Oo-hhayoooouuu, mina-sama!!
« Vastaus #11 : Marraskuu 19, 2013, 21:23:40 »
On taas vierähtänyt aikaa... Ja mikä kysymyksien tulva!! Walter DeCampin hengessä vastaan mitä sattuu, mutta toki pyrkien tyydyttämään tiedonhalun. Ihan ylimmästäalimpaan on sama järkkä kun kysymyksissäkin...

En oo keksinyt inhokkia....vielä...En tunne ihan näitä uusimpia saatika niitä ekan 5n pelin hahmoja. Eiks ne Cirnon pikkukeiju-kaverit oo aika turhia yksilöitä?

En oo vielä saanut turpaan, mut kamaa on yritetty ostaa. Ite sanoisin et vaik tilastojen mukaan Kontula on pahin, niin Itäkeskus on must turvattomampi.

Korpinkynsi. Pizuya jäänyt vähemmälle huomiolle...

Letty....pidän muodokkaammista neitosista.

Appelsiini.

Musta kuin se piakkoin Suomeenkin saapuva Sapatti.

Susi. Niille ei parane ryppyillä ja ihan komea otuskin se on.

Septette for a Dead Princess ja Mystian Deaf to all but the Song...siis originaaleina.
Rankoa ja Meramia suosin. Ja etenkin metallia...Unlucky Morpheus ja Foreground Eclipse jne.

Death, jos laulustakin saa jotain selvää...

Nollatoleranssi mulla. Ei maistu.

Auton kyytiin mahtuu koko perhe, vaikka bensasyöppöjä ovatkin...

Suutani väärässä paikassa. Laulutaidoillani enemmänkin kivettää kun hurmaa yleisön...

Fenderin noista vaan tunnistan...

Rumpali...basistit on liikaa naurunalaisina. Kohta ne nousee kapinaan ja sit on turha rypistää ku kakka on tapahtunut...

Jos nyt ei, koska oon aistivinani tosta jotain kaksmielistä. Ihan keskenäs vaan, kiitos ^^

Ekaan en keksi mitään, mut ite kuuntelen Kyoukai no kanatan openingia. Just jees. Tol nimel löytyy, mut varmimmin ku kirjotat perään Minori Chihara...

Pehmee salmiakki. Merkkarit on ku saappaita järsis...

Piippu, vaikken poltakaan.

Stokikseen, koska hienommat mahkut käydä ostamassa muutakin kun karkkia,viinaa ja lisää viinaa ja feikkivaatteita.

Paikallisdösä

Lasi kylmää vettä

Sopivan haastava, mutta ei aiheuta oitis ragequit-efektiä. Visual novelleja naksutellut viime kuukaudet pääksytysten ja Tsukihimen perään pits kohsillään alotella Kagetsu Tohyaa.

Kun kerran viinaksista tunnutaan puhuvan, niin lantrattuna niin et väkevii 2 sentin verran lasiin limua...

Demetori. Sakuyan themen remixit erityisesti...

En. Yritin joskus akustista kitaraa mut musiikilliset näkemyksetopettajan kanssa ajoi siihen et haistatin pitkät sille v¤%&n snobille.

Jonkun linkin kautta muistaakseni?....ko?

Final Fantasyn Playstation 1-polven pelit, 7-9,ja ekan Kingdom Heartsin. Pelasin vuosia aika vähän ku tykkäsin enemmän kattoa...

Tewi, koska puputytöt vaan rulettaa ihan eri astraalitasoilla...

Ekat 3 jaksoa Mitsudomoeta ja 2 ekaa Ninin ga Shinobudenia, koska siinä oli Norio Wakamoton ääni Onsokumaruna.

Manga. Siitä se kaikki mulla alkoi ja siitä nauttiminen ei vaadi kauheasti laitteistoaja rahallisia uhrauksia.

Mun matikannumerolla ja taidoilla derivaatiokin meni siihen et istuin piirtämässä kirkkoveneitä vihon reunaan. Tosta koskaan kuullutkaan...

Se Bumtsibumin takavuosien lasipäinen pianisti? Muistan siitä vaan muksuna kuullun lorun, jossa herran laulettiin soittavan miehisellä elimellään pianoa. Ton perusteella en oikeen saa jaettua respektiä...

Kissa...siis noista kahesta

Tee, mutta mieluiten vaan lasi kylmää vettä tai mehua.

Oikeakätinen, mutta poliittisesti en oikeen missään kun en osallistu...

 Ekaa näkee enemmän...

Yes...yes...yes....YES; DAMMIT!!!!

Tenshillä on parempi theme,ainakin se Rankon laulama sovitus ”Catastrophe in Bhava-Agra”

Jos ei nyt oo menny maat sekasin,niin Serbian armeija. Joku ton maailmankolkan valtioista piti yllä armeijaa joka tappo, raiskas ja kidutti palkkansa eteen muslimiväestöä. Hirteen vaan munistaan...
"I am the bone of my sword,
    Steel is my body and fire is my blood
  I have created over a thousand blades
  Unknown to death
  Nor known to life
  Have withstood pain to create many weapons
  Yet those hands shall never hold anything
  So, as I pray, Unlimited Blade Works"

Yuyuko

  • Vieras
Vs: Oo-hhayoooouuu, mina-sama!!
« Vastaus #12 : Marraskuu 20, 2013, 18:13:16 »
Oho toinenki Itä-Helsingin ghettoeläjä. Älä ala mulle tai saat turpaan.

Täällä Itiksissä kyllä piisaa kuuroja sokeita ja kerjäläisiä sun muita. Pahoinpitelyiltä kyllä välttyy, kun pysyy neljän seinän sisällä.


Ristorante vai Grandiosa?

Morichika

  • Planeswalker
  • Keiju
  • *
  • Viestejä: 18
  • Keep calm and read Jump...
    • Profiili
Vs: Oo-hhayoooouuu, mina-sama!!
« Vastaus #13 : Marraskuu 20, 2013, 21:26:39 »
Ristorantetko oli niit Lidlin pizzoja? Jos näin on näppylät, niiin ehdottomasti se. Grandiosat on saakkelsonin tyyriitä ja sen muutaman vuoden takasen saatanan ärsyttävän mainosräpin takia en liiemmin oo viittiny tukea tuotetta. Lapsellista, mut teki mieli purra ranteet auki ku se alko tulemaan mainostauolla....mutta...eksymme aiheesta... joo..

Ristorante Paradisio...
"I am the bone of my sword,
    Steel is my body and fire is my blood
  I have created over a thousand blades
  Unknown to death
  Nor known to life
  Have withstood pain to create many weapons
  Yet those hands shall never hold anything
  So, as I pray, Unlimited Blade Works"

Kain

  • Vihreä Keiju
  • ***
  • Viestejä: 188
  • Kaikki on niin ihqua, hanimussua! Ai lav juu ool!
    • Profiili
Vs: Oo-hhayoooouuu, mina-sama!!
« Vastaus #14 : Marraskuu 25, 2013, 20:48:19 »
Onko vasemmalla olevat kainalokarvat pidemmät kuin oikean kainalon?
"Don't you realize that we will judge angels?" 1 Corinthians 6:3

Photobucket Twitter Steam