Kirjoittaja Aihe: Sarjakuvalanka  (Luettu 64532 kertaa)

Yuyuko

  • Vieras
Vs: Sarjakuvalanka
« Vastaus #15 : Tammikuu 04, 2015, 14:01:55 »
Minä kuulun siihen omituisten otusten kerhoon, joka lukee kaiken mielummin koneen ruudulta kuin paperilta.

suwahgo

  • Vieras
Vs: Sarjakuvalanka
« Vastaus #16 : Tammikuu 04, 2015, 14:03:24 »
^welcome, onneksi en ole ainut

Pitchin

  • Master Lurker
  • Yōkai
  • **
  • Viestejä: 675
  • The Typotin
    • Profiili
    • Artblogin tapane
Vs: Sarjakuvalanka
« Vastaus #17 : Tammikuu 04, 2015, 23:50:19 »
Romantically apocalyptic Post apokalyptinen komedia, uusi sivu aina silloin tällöin, uusi sivu saa myös usein seurakseen sivun tekstiä.
Prequel
Jos joku on kiinostunu Elder Scrolls loresta tai sen maailmasta niin tämä on kivaa luettavaa. Tarina kertoo kissa tytöstä joka aloittaa uuden elämänsä imperial cityssä muistaakseni...
Menneisyyttä karkuun juokseva kissa yrittää löytää itsensä isosta maailmasta ja yrittää kaikkensa olla hyvä jossain, mutta kaikki ei aina mene niin kuin elokuvissa.
Jep jep, nämä kaksi löytyy myös omasta lukulistasta

Riippuu vähän sarjasta ja saatavuudesta luenko mieluummin vaan netistä vai ostanko omaks (Esim. joissain jutuissa värillet sivut löytyy vaan netistä ja joku on niin pirun pitkä että reippaasti päälle toistakymmentä pokkeria pitöis hankkia eikä painettua ees välttämättä löydy kokonaisena Hirviöprinsessa Hime mun borderline quilty pleasure, sentää netistä löytyy 13. pokkari ja eteenpäi luettavalla kielellä ;`_´; Kyl mää ne loput vielä saksankielisenä ostan), kuten mainittua Sundbergin sarjikset olen ostanut kovakantisina ja ainakin Ava's Demon ja Koe no Katachi on ostolistalla koska tukee hyviä tekijöitä ja oikein hyvä painolaatu ainakin kahdessa ensinmainitussa

Mangoista vois vielä sanoo Puella Magi Kazumi Magica(Menee imo askelta jopa synkemmäks ku Madoka) ja Gon (I mean have you seen the FREAKING DETAILS IN THAT ART)
There's a very fine line between not listening, and not caring. I like to think that I walk that line every day of my life.

J_onn_e

  • Tokyo Metropolitan Police Special Vehicle Section 2, Division 2.
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 1 003
  • Shinohara Heavy Industries AV-98 Ingram
    • Profiili
    • Get money
Vs: Sarjakuvalanka
« Vastaus #18 : Tammikuu 23, 2015, 12:59:29 »
Satuin äsken Wookiepediaa selaillessa törmäämään Dark Horsen kymmensivuiseen non-canon Star Wars sarjakuvaan nimeltä Into the great unknown.
Onhan se vähän lyhyt, mutta saa sivumääräänsä nähden ihan hyvän tarinan.
Spoiler: spoiler (click to show/hide)
Linkki sarjakuvaan imgurissa

Hieda no Mukyuu

  • Elle parle d’amour comme elle parle des vieux livres
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 1 640
  • Tuota... Muistanet merkitä lähteet?
    • Profiili
Vs: Sarjakuvalanka
« Vastaus #19 : Helmikuu 01, 2015, 16:24:06 »
Suositukset, arvostelut, omat kokoelmat ja keskustelu sarjakuvista yleisesti.

Ei rajoituksia maahan tai muuhun katsoen.

Suurkiitos tästä. Olen seurannut säikeen etenemistä hyvin kiinnostuneena. Foorumilaisten alkuinnostus ylitti odotukseni moninkertaisesti, mutta siihen nähden keskustelu myös hiipui harmittavan nopeasti.

Olisin iloinen, jos tässä säikeessä esiteltäisiin Jonnen viimeisimmän viestin tapaan myös yksittäisiä sarjakuvia, lyhyitäkin.

Sarjakuva on ollut yksi elämäni tärkeimpiä harrastuksia, vaikka lapsena en asiaa niin ajatellutkaan. Silloin sarjakuva oli vain luonnollinen osa elinympäristöä, aina tavalla tai toisella läsnä. Vasta verraten myöhään, muun muassa suurimman pöytäroolipeli-innostukseni laannuttua, tajusin, että minä tosiaankin harrastan sarjakuvia. Niinpä niistä varmasti riittää kirjoitettavaa enemmän kuin yhden viestin verran.

Voisin alkajaisiksi tunnustaa, että kyllä Disney-yhtiön sarjakuvat vaikuttivat myös minun lapsuuteeni. Aku Ankka ei kuitenkaan koskaan ollut minulle hirveän tärkeä (paitsi ilmestymistiheytensä ansiosta). Isän kokoelmissa oli runsaasti Asterixeja, jotka herättivät minussa varhain ajatuksen, että oikeasti hyvät sarjakuvat tulevat Belgiasta ja Ranskasta eivätkä Yhdysvalloista. Mummulan vintillä tutustuin vanhoihin Aku Ankka -lehtiin, ja myöhemmin pääsin lukemaan erilaisista kokoelmakirjoista ja -albumeista vielä vanhempia Disney-yhtiön sarjakuvia.

Tunnustan kyllä Carl Barksin ansiot, mutta hänen laatimansa ankkatarinat eivät useimmiten tuntuneet tarpeeksi jännittäviltä minun lapsenmakuuni. Poikkeuksiakin oli, esimerkiksi »Kivettävä säde» ja »Roope-sedän timanttikuume». Molemmissa Karhukopla esiintyy vakavasti otettavina rikollisina ja mukana on myös tieteisseikkailun tasoisia mielikuvituskoneita.

Sitä tunnelmaa, jota eniten kaipasin, tarjosivat luotettavammin Paul Murryn ja Floyd Gottfredsonin piirtämät vanhat Mikki Hiiri -seikkailut. Murryn tuotannosta voisin nostaa esimerkeiksi tarinat »Kaivoksen arvoitus», »Mereen vajonnut kaupunki», »Vesiputouksen aarre» ja »Vuoristohotellissa tapahtuu kummia», Gottfredsonilta taas vaikkapa tarinan »Mikki Hiiri ja Merten kauhu» (käsikirjoitus: Ted Osborne). Murryn tarinat oli näköjään enimmäkseen käsikirjoittanut Carl Fallberg. Aikuisena olen kaikkein mieluiten palannut Osbornen ja Gottfredsonin tarinaan »Mikin oma sanomalehti», joka on varmaankin yhteiskunnallisesti kantaaottavin milloinkaan lukemani Disney-sarjakuva.

Tunnistiko kukaan yhtään otsikkoa? Inducks-sivustosta oli minulle korvaamaton apu tätä tekstiä kirjoittaessani, sillä minulla on nykyään kotonani hyvin vähän Disney-sarjakuvia. Selailin melkoisesti myös Aku Ankan kaupallista Lataamoa, jonka avulla voin jäljittää monenmoista, vaikken ole maksava käyttäjä.

Kirjoittakaahan te muutkin lisää, niin pääsen joskus jatkamaan.

Hagane productio

  • Illuusiokonduktööri
  • Midboss
  • ****
  • Viestejä: 847
  • 僕と一緒に遊ぶ?じゃあ死ぬ気で頼むよ
    • Profiili
Vs: Sarjakuvalanka
« Vastaus #20 : Helmikuu 01, 2015, 18:29:51 »
Jaa että sarjakuvia? Muutamia tuttuja ja hyviäkin tekeleitä on tuotu esiin jo, mutta on paljon joista en ole aiemmin kuullut tai sitten tiedän ne, mutta eivät ole napanneet mielenkiintoani. Akkaria tuli luettua 2006-2012 ja sitten se hieman jäi. En kerennyt lukeen lehteä kun seuraavaa jo pukkasi ja oli pakko lopettaa moisen tilaus. Mutta kyllä sarjakuvia tulee luettua kun on rahaa tai aikaa keskittyä moiseen.

Muiden tapaan haluan nostaa esiin omia suosikkejani. Yoshihiro Takahashi on varmaankin monille tuttu nimi. "Ginga Nagareboshi Gin" aka "Hopeanuoli" on se, josta hänet tunnetaan. Itsehän en sarjaan päässyt tutustumaan kuin vasta hieman sen jälkeen, kun olin 2008 bongannut Anttilan kuvastosta kyseisen sarjan jatko-osan, "Ginga Densetsu Weed" animen. GDW vei huomioni ja en sen kummemmin koskaan kiinnostunut GNG:stä, kuin vasta sen jälkeen kun 2010 vuonna tuli suomalaisille Ginga-faneille suuria uutisia; Ginga Nagareboshi Gin käännetään suomeksi. Siinä sitten saatiin myös leikkaamaton versio kyseisen sarjan animestakin tänne ja olihan se hienoa. GNG käännettiin onnistuneesti ja myyntikin oli hyvää. 2011 joulukuussa ryhdyttiin kääntämään jatko-osa Ginga Densetsu Weediä ja suomijulkaisu menee tällä hetkellä yli puolessa välissä; Tässä kuussa ilmestyy osa 40 sarjan kokonaispokkarimäärästä 60. Jostain syystä pidän GDW:stä enemmän kuin GNG:stä.

Pariin otteeseen olen saanut hieman huvittuneita kuin pilkkaavia katseita Ginga-faniudestani. Monet tutustuivat Hopeanuoleen lapsena ja ovat unohtaneet sen kasvaessaan = yhdistetään helposti lasten sarjaksi. Itse en koskaan syystä tai toisesta törmännyt kyseiseen sarjaan, vaikka oma enoni sitä tuijotteli nuorena. Omalla tavallaan olen iloinen tästä, koska en tiedä minkälaisia painajaisia olisin nähnyt nuorena kun monetkin ympärilläni olevat asiat triggeröivät sellaisia. Koiria tappamassa toisiaan, jäätävän kokoisia hirviökarhuja.... Jep. Sarja ei ole ihan nuoremmille tarkoitettu väkivaltaisuutensa mutta myöskin muutaman muun syyn vuoksi.
Olen erittäin eläinrakas ja koiraeläimet etenkin ovat mieleeni. Suurin syy miksi pidän Ginga-saagasta on se, että siihen on upotettu tosi syvällisiäkin asioita. Erilaisia oppeja, julmia totuuksia ihmisistä ja luonnosta sekä hetkiä ihan tavallisesta elämästä, ylä- ja alamäkineen. Suurin asia, joka itseeni on vaikuttanut on Ginin (Hopeanuoli) pojan Weedin oikeudenmukaisuus. Hahmo on monien mielestä tosi lapsellinen, ärsyttävä ja heikko, kun tämä ei voi tappaa vihollistaan joka on voinut tappaa suurin piirtein puolet hänen joukoistaan, mukaan lukien läheisiäkin tuttavia. Itse näen tässä juuri sitä jotain. Monet sokaistuvat nöyryytyksen tai menetyksen alla ja sortuvat kostoon. Jos tapat tappajan, olet itse samanlainen. Jos pystyy antamaan toiselle mahdollisuuden tai useammankin ja uskoo, että tämä voi muuttua, se jos jokin on hyvä esimerkki siitä kuinka voi olla vahva ja tehdä oman elämänsä lisäksi muiden elämästä parempaa. Ala-asteella pariin otteeseen altistuin kiusaamaan. Viidenellä luokalla minusta tuli kiusattu. Yläasteella tajusin, mitä oikeudenmukaisuus on ja olen itse yrittänyt elää tämän aatteen mukana ja jopa siiteerannut pariin kertaan Weediä tilanteissa, joissa jotakuta kiusataan tai muuten vain on jonkin sortin konflikti meneillään.

"Tappaminen ei ole oikeutta, oli peruste mikä hyvänsä! Jos tappaisimme kaikki, joille kannamme kaunaa, sota ei loppuisi koskaan. Meidän pitää elää aatteemme mukaan, vaikka muut eivät eläisi! Jos välittää muista, on osattava antaa anteeksi! Vain välittäminen muuttaa tulevaisuuden!" Weed, pokkarissa 30, sivulla 24.


En sen enempää avaudu Gingasta, vaan jatketaan. Tällä kertaa hypätään Australiaan. Itselleni oli kova sana "Ty the Tasmanian Tiger 2: Bush Rescue" -peli ps2:lle vuonna 2005. Krome Studios tuli tätä kautta tutuksi ja vuonna 2008 kun sain viimeinkin käsiini "The Legend of Spyro: A New Beginning" -pelin, ostin myös sen jatko-osan TLoS: The Eternal Night". Krome joutui luopumaan TLoS-sarjasta eikä koskaan päässyt toteuttamaan sarjan viimeistä osaa. Pienenä Australialaisena pelifirmana jotain oli tehtävä, jotta nimi Krome voisi pysyä ja saataisiin työllistettyä sen porukka. Tässä kohtaa esiin nousee Steve Stamatiadis, Kromen mitä luultavimmin tunnetuin henkilö. Hän on se, joka on Kromen monien pelien hahmojen, ideoiden kuin myöskin concept arttien takana. Stamatiadis on ollut pienestä pitäen kova sarjisfani ja hän on urallaan tehnyt muutamia, pieniä mutta kovin tuntemattomia teoksia. "Blade Kitten" on kuitenkin se, josta hänet tunnetaan Ty the Tasmanian Tiger -pelisarjan lisäksi. Jokaisella sarjiksen tekijällä on oma leikkikenttänsä. Blade Kitten on siis iso kokonaisuus, joka sisältää herra Stamatiadiksen omia mieltymyksiään. Eli mechoja, siistejä aseita, scifiä, eeppisiä taisteluja... Ja animuhenkisiä tyttöjä. Wikipediaan ei ole sarjakuvasta kerrottu paljoakaan, vaan se keskittyy pääasiassa peliin, joten omalla tietämyksellä ja tutkinnalla mennään.

BK:n päähenkilö Kit Ballard on felion (kuviteellinen laji, joka on ihminen kissamaisilla piirteillä eli on korvat ja häntä jne.), joka tunnetaan hyvänä bounty hunterina. Kit käyttää aseenaan erilaisia miekkoja ja arsenaalista löytyy nähtävästi muutamia enemmän tai vähemmän isoja mehcoja. Aika alussa tuleekin ilmi että hän pitää paljonkin mekaanisista asioista. Sarjalla ei ole vielä suurempaa juonta, muuta kuin se että tavataan hahmoja, taistellaan, tavataan taas lisää hahmoja, napataan joku etsintäkuulutettu mutta ei saadakaan rahoja kun vastaan tuleekin esteitä, nähdään pari filleriä ja sitä rataa. Yritin kaivella esiin tarkemmin miltä vuodelta tämä sarja oikein on syntyjään, mutta BK: Ultimato Edition (joka sisältää kaikki sarjan osat tähän mennessä ja paljon bonusmatskua) antaisi ilmi että idea sarjaan lähti vuonna 2001 E3-messuilta. Stamatiadis halusi tehdä pelin, mutta muut projektit ja silloin työn alla ollut ensimmäinen Ty the Tasmanian Tiger -peli eivät antaneet myöten. Pelin tynkää Blade Kittenistä yritettiin tehdä joskus vuosi tai pari myöhemmin, mutta se taas jäi ja toinen Ty -peli lähti työn alle. Jossain vaiheessa Steve kuitenkin kerkesi aloittamaan Blade Kittenin sarjakuvan muodossa ja vuonna 2010 lopulta ilmestyi peli, joka oli aika katastrofaalinen koska julkaisija Atari oli pakolla julkaissut pelin ennen kuin se oli ollut edes kunnolla valmis. Hienon maineen peli siitä sitten saikin ja tänäkin päivänä monet elää yhä siinä luulossa, että peli olisi yhtä buginen ja surkea kuin vuonna 2010. Viime vuonna Krome kuitenkin onneksi sai pelin takaisin itselleen ja korjasi älyttömästi bugeja, sekä on julkaisemassa siihen lähiaikoina jatko-osaa maksullisen DLC:n muodossa. BK on itselleni sarjana hieman suuri mysteeri, mutta pidän siitä. Stamatiadiksella on hieman mangamainen tyyli, johon kuitenkin sekoittuu selkeästi länsimaisuutta. Ja mitä nyt hänen töissään on nähty, niin kyllä häneltä löytyy huumoria. Ja paljon kivoja hahmodesigneja. Spin-offeista mainitsen vielä, että ainakin niitä on nyt kolme isompaa sarjaa. Dirty Justice seuraa BK:n päähenkilö Kitin rivalin Justice Kreelin touhuja. Dirty Angels taasen keskittyy Kitin ja Justicen yhteisiin seikkailuihin ja on tällä hetkellä uusin, maksullinen julkaisu. Sitten on vielä ihan uutukainen, kuuleman mukaan ja parin vuoden takainen idea. Steam Breakers muuttaa Blade Kittenin maailman 1800-luvun Englantiin sopivaksi. Kit ja Justice nähdään siis steampunk-henkisissä kuteissa ja sivuja on julkaistu nettiin vasta kahdeksan, eli ei ole vielä mitään hajua siitä mitä on luvassa tarkalleen ottaen (ja se että onko tästä tulossa maksullista julkaisua vai ei). Tätä voi käydä tutkimassa täältä. Steve on kova äijä.


Tuli nähtävästi aika helvetin paljon tekstiä (erittäin epäselkeää sellaista). Voisi seuraavaksi opetella kertomaan asioita hieman mielenkiintoisemmin... Ja etenkin lyhyemmin.

Roppari

  • Vieras
Vs: Sarjakuvalanka
« Vastaus #21 : Huhtikuu 15, 2015, 03:32:12 »
^
Aamen! Ps. Ei ollut minun mielestä epäselkeetä.

Sarjakuvia on tullut luettua koko ikä. Lapsuusaikoina tuli luonnollisesti luettua Aku Ankkaa, mutta ennen Akua tulivat tutuiksi mm. Marsupilami, Niilo Pielinen, Lassi & Leevi ja sellainen kuin Sammy. Vieläkin muistan kuinka penskana ihailin näitä kansikuvia kun sarjiksia silloin kirjastosta lainailtiin: https://www.google.fi/search?q=sammy+day&biw=1920&bih=969&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=36EtVeWMD8vKOaL-gdgE&ved=0CCsQsAQ#tbm=isch&q=sammy+day+sarjakuva

Yläasteajoilta jäi parhaiten mieleen Tex Willer joita eräs äidin kaveri lahjoitti meille vinon pinon, muistaakseni olivat jostain 80.-luvulta peräisin. Niitä sitä sitten lueskeltiin ja ihmeteltiin, miten se Tex on semmoinen yhden lyönnin ja parin laukauksen ihme.

Sitten joku hirviö hankki meille tietokoneen ja internetyhteyden, alkoi sarjakuvaton elämänvaihe. Poislukien tietty ne lehdissä olevat stripit.

Elämäni kulkee a) kierroslukumittari punaisella tai b) jonninjoutavalla tyhjäkäynnillä paikallaan kehräten, joten en jokaista matkan varrella ollutta liikennemerkkiä ja töyssyä muista, en varsinkaan sarjakuvien kohdalta. Siirrytään siis nykyaikaan!

Conihuuma toi tullessaan cossihuuman, ja törmäsinkin vuonna 2013 Tampere Kuplii! -nimiseen tapahtumaan. Työpaikan hiljaisina hetkinä (silloin niitä vielä oli) selailin ja silmäilin tapahtuman kotisivuja muussakin kuin cossausmielessä. Vai että sarjakuvia? No miksi ei, lukeehan noita lehdistäkin, eli ei kun tonkimaan minkälaista julkaisijaa on paikan päällä, ja mitä he mukanaan tuovat. Kyllähän sieltä mielenkiintoista settiä löytyikin, ja poikamiehillä kun ei ole naista mihin pitäisi törsätä, niin laitettiin rahaa sarjakuviin:

Cowboy Henk. Kunnon idiootti lehmipoika joka suunnilleen räpeltää arkipäivässä aistien varassa joutuen mitä moninaisimpiin kommervenkkeihin, mitä mielenkiintoisimmilla tavoin niistä selviten. Vai oletko joskus itse ratkaissut huoneessasi kesällä inisevien, Sinua kiusaavien hyttysten tuoman ongelman niin, että käyt kadulta kolkkaamassa jonkun muun ja asetat tämän tajuttoman henkilön päällesi makaamaan (peitto välissä tietty!) että hyttyset imevät verta hänestä eivätkä sinusta?

Maakies Aivan kurko! Sarjakuva joka keskittyy dokaamiseen, räävittömään mustaan huumoriin, kännihölmöilyyn, krapulaan ja itsemurhiin, sekä muuhun perisuomalaiseen meininkiin vaikka onkin amerikkalaisen kynästä. Mutta kyllä näistä stripeistä aina se inhimillinenkin puoli välillä löytyy: Ottakaa maistiaisia:

1
2
3
4
5

"Varis ja apina juovat itsensä ihmisiksi!" -Pasi Heikura

Sitten jotain muita, samasta tapahtumasta tutuksi tulleita muttei vältsiin samalta vuodelta.

Hitlerin Poika Tämä selittää paremmin: http://www.bananapress.fi/hitlerin-poika-p-1061.html  Tuollehan on jatkoakin, Dickie Hollywoodissa (löytyy minunkin hyllystä!) ja tietääkseni myös muitakin on tullut. Saisivat alkaa hiljalleen kääntämään noita lisää, oikein menevää huumoria ja hyllyssäkin kun on vielä tilaa.

Fingerpori Tätä nyt ei tarvitse edes mainostaa tai selitellä, sattuu nyt vaan olemaan parasta puujalkahuumoria ikinä! Kiitos, Pertti, vielä siitä nimikirjoituksesta ja kehuistasi!

Sitten on nämä muut kuten Darth Vader ja poika, Tässä ei ole mitään vitsiä! ja Omenapuu, Korkeajännitys ja Legendat-sarjaan kuuluvat vauhdikkaat sotasarjikset. Nuo nytten on ainakin parhaiten mieleen jääneet ja hyllyyn eksyneet. Ja yksi mihin pitäisi ehdottomasti tutustua, niin on Pahkasika! Vitsin taso on kyllä luokkaa 100 :D http://naamapalmu.com/bigfile/58418   http://naamapalmu.com/bigfile/23572  Jostain tosin taisin lukea, että ammattiloukkaantujat ovat menneet tuota Pahkasikaakin sensuroimaan. Aitoja alkuperäisiä siis vain kirppareilta metsästämään.

Jos sitä näillä taas menis! Toivottavasti ensi vuonna on taas uusia tuttavuuksia Tampere Kupliissa!, tai vähintäänkin vanhoille tutuille uutta jatkoa suomeksi.

Hieda no Mukyuu

  • Elle parle d’amour comme elle parle des vieux livres
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 1 640
  • Tuota... Muistanet merkitä lähteet?
    • Profiili
Vs: Sarjakuvalanka
« Vastaus #22 : Kesäkuu 26, 2015, 12:51:49 »
nyt, kun sensei on lopettanut suurimman osan romanssiperseilystään (Love Hina ja Negima) ja keskittynyt supernaturaliseen mäiskintään täysin rinnoin...

Minua ei shōnen-henkinen mäiskintä itsessään kiinnosta. Se sopii parhaiten esimerkiksi eeppisen fantasian höysteeksi, kunhan kaksintaistelukohtaukset eivät ole liian venytettyjä tai sekavasti piirrettyjä; japanilaisissa sarjakuvissa ne useimmiten ovat.

Senpä vuoksi minusta olisi jännittävää nähdä, minkälaista olisi Ken Akamatsun piirtämä romantiikka ilman komediaa. Muistelen, että hän osaa piirtää kauniit kohtaukset äärimmäisen tunnelmallisesti silloin harvoin, kun niihin sortuu. Millä hän tasapainottaisi siirapin, jos koheltaminen olisi suljettu pois (lähes kokonaan)?

Hieda no Mukyuu

  • Elle parle d’amour comme elle parle des vieux livres
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 1 640
  • Tuota... Muistanet merkitä lähteet?
    • Profiili
Vs: Sarjakuvalanka
« Vastaus #23 : Elokuu 07, 2015, 13:35:57 »
Nostan.

Kaksi sarjakuvateosta, joita en oikein kykene suosittelemaan kellekään* mutta joitten huippukohdat palaavat mieleen vuosien päästäkin:

MATTILA, JOUNI 2003: Ankalinnan mielisairaala (Kootut stripit). (Ei etenkään herkkävatsaisille.)

NISSINEN, JYRKI 2009: Auttaja hai. »Valtamerten menestyjä». (Ei etenkään poliittisesti korrekteille.)
___

*Paitsi MATTILA 2003:a Partamestarille.

Huopatossu

  • Sympaattinen sikasuolijäbä
  • Yōkai
  • **
  • Viestejä: 689
  • #ydinjolo
    • Profiili
Vs: Sarjakuvalanka
« Vastaus #24 : Elokuu 07, 2015, 14:17:08 »
Jaa että sarjakuvia? Josko sitä vähän tarinoisi omista suosikeista, jotka tätä nykyä menevät kyllä aivan ylivoimaisesti mangan puolelle. Aikoinaan totta kai on akuankkaa tullut luettua suorastaan uskonnollisesti, ja Don Rosa on edelleen paras. Sitten aikoinaan kaveri osti ensimmäisiä osia Dragon Ball Z:tä, ja sekös oli aivan uutta ja ihmeellistä kun tätähän luetaan väärin päin! Sitten rakastuin hahmoihin ja maailmaan ja ajattelin että näitä japanilaisia sarjakuviahan pitää saada lisää. Kyllähän niitä sitten alettiin julkaisemaankin, ja niin Huopatossu alkoi tutustumaan japanilaiseen populäärikulttuuriin.

Oma sarjakuvakokoelma vaatisi pikkuhiljaa jo uuden kaapin kun alkaa noita kasoja kertyä lattialle asti. Tykkään pitää opusta omissa käsissäni ennemmin kuin lukea sitä tietokoneen näytöltä, joten jos aivan erityisen huikea sarja löytyy, ostan sen. Omistaminen on kivempaa kuin sinne bittiavaruuteen jättäminen.

Sitten voisi listata jotain suosikkisarjojani.

1. Berserk

Ollut jo hyvin kauan mielestäni paras sarjakuva koskaan. Tuskin kaipaa paljoa esittelyjä. Valtavan miekan omistava mies nimeltä Sisu Guts on kostoretkellä tappaakseen miehen joka tappoi kaikki hänen ystävänsä. Paljon muutakin tapahtuu. Todennäköisesti hienointa piirrosjälkeä missään sarjassa koskaan.

2. Dorohedoro

Sitten aavistuksen tuntemattomampaa. Sarjassa maailma on jakautunut kahteen osioon; taikureiden maailma, jossa tämä taikureiden herrarotu elää hyvissä oloissa, ja The Hole, karumpi paikka jossa normaalit ihmiset elävät ja johon taikurit tulevat usein terrorisoimaan ja testaamaan taikavoimiaan. Tarina alkaa sillä, kun päähenkilömme Caiman, jonka pään taikuri muutti liskon pääksi, yrittää löytää kyseisen taikurin tappaakseen hänet ja saadakseen päänsä taas normaaliksi ja kadonneet muistonsa takaisin. Siitä eteenpäin tarina muuttuu yhä vain mysteerisemmäksi kun alkaa selvitä kuka Caiman oikein on ja mitä on tapahtunut. Yksi sarjan hienoimmista ominaisuuksista on se, että mikään ei ole mustaa tai valkoista, on vain harmaata moraalia. Sarjan "pahikset" ovat myös hyvin sympaattisia ja pidettäviä hahmoja, ja sarjan "sankarit" ovat aivan yhtä armottomia tappajia kuin useat pahikset. Sisältää paljon väkivaltaa, persoonallista piirrosjälkeä ja mindfuckia.

3. Biomega

Mystinen virus muuttaa ihmisiä hirviözombeiksi, sankarimme yrittää pysäyttää megakorporaation joka yrittää valjastaa viruksen voiman omaan käyttöönsä. Siitä eteenpäin tarina muuttuukin todella hämmentäväksi, ja allekirjoittaneen piti lukea sarja kolme kertaa ennen kuin tajusi mitä oikein tapahtui. Sisältää myös puhuvan kivääriä aseenaan käyttävän karhun.

Muita suosikkejani ovat

- Jojo's Bizarre Adventure
- Yotsuba&!
- Hellsing
- Death Note
- Soul Eater
- High School Of The Dead
- One Punch Man
- Daily Life With Monster Girl

Ja aivan helvetin paljon muuta, listasta tulisi turhan pitkä.

Lopuksi voisi laittaa kokoelmani kruununjalokivet: High School Of The Deadin väritetty, kovakantinen, useamman kirjan sisällön omaavat laitokset. Hävyttömän siistejä.

Habatsuki

  • Keiju
  • *
  • Viestejä: 37
    • Profiili
Vs: Sarjakuvalanka
« Vastaus #25 : Elokuu 07, 2015, 15:31:00 »
Larre on huomauttanut minulle että kaikki suosikki mangani kuuluvat niinsanottuun high-stakes game genreen, joten listaanpas näitä tänne:

Kamisama no Iutoori
Koululaiset pelaamassa kuolettavia lastenleikkejä.

Kaiji
Samalta tekijältä muitakin high-stake sarjoja mutta niistä en liiemmin välitä

Life Is Money
Pelaajat heittää noppaa siitä minkä aistin menettävät (näkö, kuulo, maku jne.). Pelaajat häviävät jos hermostuvat liikaa

Liar Game
Suuren odotuksen jälkeen sarja sai heikon päätöksen. Mutta ei se määränpää vaan se matka.

Pistäkää saman genren suosituksia jos löytyy!

Hieda no Mukyuu

  • Elle parle d’amour comme elle parle des vieux livres
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 1 640
  • Tuota... Muistanet merkitä lähteet?
    • Profiili
Vs: Sarjakuvalanka
« Vastaus #26 : Elokuu 08, 2015, 21:19:40 »
Tänään taas kokoelmistani vanhoja lehtileikkeitä: ruotsalaisen Emma Hambergin sarjakuvaa »Stadin sinkku» (alkuteos »Singel i stan»).

Parhaimmillaan aivan hulvatonta, ja oli sitä vielä enemmän omana aikanaan. Sortuu kuitenkin usein liikaan yrittämiseen tai ylikyynisyyteen ja kärsii laiskasta suomennoksesta.

J_onn_e

  • Tokyo Metropolitan Police Special Vehicle Section 2, Division 2.
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 1 003
  • Shinohara Heavy Industries AV-98 Ingram
    • Profiili
    • Get money
Vs: Sarjakuvalanka
« Vastaus #27 : Elokuu 15, 2015, 22:39:29 »
Tuli tänää kirpparilta löydettyä ja luettua Aliens - muukalaiset-sarjakuvasarja. Diilinä oli erinomainen, maksoin kolmesta albumista 1,5€ per, netissä hinnat olivat vitosesta ylöspäin.
Sarjakuvana taas mielenkiintoinen, tarina on suoraa jatkoa aliens elokuvalle, ajalta ennen kolmatta alien elokuvaa, joten sitä voi nykyään pitää epäkanonisena. Tarina seuraa alikersantti Hicksiä (suomennettu korpraaliksi) ja Newtiä. Ripleyn taidettiin mainita kuolleen. Pikaisella googlettelulla selvisi että sarja on alunperin julkaistu vuonna 1988 6-osaisena, mutta suomijulkaisu vuosilta 1991-1992 on tiivistetty kolmeen A4 kokoiseen albumiin. Tiedonkeruussa selvisi myös että jenkkilän uusintajulkaisuissa kolmannen elokuvan jälkeen päähahmojen nimet vaihdettiin että sarja saataisiin pidettynä elokuvan mukaisena. Nyt tosin senkin yrityksen voi heittää romukoppaan, sillä Prometheuksen jälkeen sarjakuvassa esitelty Engineer a.k.a Space Jockey on myös epäkanoninen ulkomuodoltaan.
Tarinan pohjalta tapaus on keskiverto, ei ihan kuraa, muttei ihmeemmin loistakaan. Se myös tuntuu loppuvan hieman kesken, amerikassa se sai jatkoa jo seuraavana vuonna, mutten tiedä jatkuiko se koskaan suomessa.

Hieda no Mukyuu

  • Elle parle d’amour comme elle parle des vieux livres
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 1 640
  • Tuota... Muistanet merkitä lähteet?
    • Profiili
Vs: Sarjakuvalanka
« Vastaus #28 : Elokuu 16, 2015, 16:20:52 »
Tarina seuraa alikersantti Hicksiä (suomennettu korpraaliksi) ja Newtiä.

Jeh, corporalkorpraali on samanlainen käännöskukkanen kuin novelnovelli.

Olipa kerran Korkeajännitys-sarjakuva, jossa esiintyi sotilasarvona alikorpraali. Kai joissakin englanninkielisissä armeijoissa on joskus ollut arvo sub-corporal.

J_onn_e

  • Tokyo Metropolitan Police Special Vehicle Section 2, Division 2.
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 1 003
  • Shinohara Heavy Industries AV-98 Ingram
    • Profiili
    • Get money
Vs: Sarjakuvalanka
« Vastaus #29 : Elokuu 16, 2015, 17:26:52 »
Tarina seuraa alikersantti Hicksiä (suomennettu korpraaliksi) ja Newtiä.

Jeh, corporalkorpraali on samanlainen käännöskukkanen kuin novelnovelli.

Olipa kerran Korkeajännitys-sarjakuva, jossa esiintyi sotilasarvona alikorpraali. Kai joissakin englanninkielisissä armeijoissa on joskus ollut arvo sub-corporal.
Enpä ollut koskaan kuullutkaan sub-corporalista.
Tähän vielä täsmennyksenä, mikäli joku ei tiennyt: englanninkielisen maailman Corporal vastaa suomalaisessa arvojärjestyksessä alikersanttia, suomalaista korpraalia vastaavan arvon ollessa private first class. Täsmällistä suomennosta on vaikea tehdä, sillä Yhdysvalloissa on enemmän arvoja sotilaille.