Touhou.fi

Gensokyo => Omat teokset => Aiheen aloitti: tsalop - Tammikuu 25, 2012, 16:37:47

Otsikko: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Tammikuu 25, 2012, 16:37:47
Päivitetty 27.01.2012 - 14:40

Elikkäs foorumin yhteinen peliprojekti. Sellerin kanssa tuumittiin, että katsotaan
josku foorumin väestä saataisiin koottua pieni rytmiryhmä tekemään ns. foorumin omaa peliä.
Tarkoituksena on tehdä pseudosuomalaiseen mytologiaan pohjautuva jännä elämys.

Alustavasti hakusessa olisi graafikko ja muusikko, mutta mielipiderikas visionäärikin
on tervetullut. Itse ajattelin toimia osittain ohjelmoijana, mutta olen valmis jakamaan
pallini tarvittaessa.

Ryhmän koko pyritään tosin pitämään pienenä (4-5 + minä), jotta ei homma kaadu heti
alkuunsa turhaan sooloiluun ja informaatiokatkoksiin.

Hahmosuunnittelijat:
- Anakichi
- Hazu
- Miss Alice
- Itchiko

Mahd. käsikirjoittajat:
- MrHighAndMighty ja Seppo Hovi
---

Tämän projektin tavoitteena olisi tehdä tavanomaisesta poikkeava shmup.
Shmupin varsinainen aihe, yms... päätetään vasta sitten kun tarpeeksi porukkaa on
saatu mukaan (HUOM! Vaikka toteuttavan porukan koko on tuo 4-5 - projektin luonteen
takia kaikki foorumilaiset saavat ehdottaa omia ideoitaan).

Jos olet kiinnostunut projektista, ota yhteyttä minuun tai Selleriin. Ideat ja kommentit voit
tietysti postata tähän lankaan.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: punakone - Tammikuu 25, 2012, 17:53:37
Helvetin hieno idea, vaikken pysty mitenkään muuten auttamaan niin mielelläni tarjoan kyllä sivutilaa kyseiselle tuotokselle.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Tammikuu 25, 2012, 19:25:41
mua kiinostaisi joku kuva homma jos viel löytyy
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Tammikuu 25, 2012, 19:32:56
mua kiinostaisi joku kuva homma jos viel löytyy
Sitten vain viestiä minulle ja Sellerille... Kerrot mitä osaat/haluaisit tehdä, niin katsotaan asiaa tarkemmin.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Le_Yon - Tammikuu 25, 2012, 20:35:35
Erinomainen idea, täytyy myöntää. Pelin tekeminen sinällänsä kyllä kiinnostaisi, ja saattaisin jopa tarjota ohjelmointiosaamistani mutta taidan kuitenkin vielä tässä vaiheessa keskittyä enemmän opiskeluihini. Muuhun minusta tuskin hyötyä olisikaan. Tulen kyllä mielenkiinnolla seuraamaan, mitä tästä projektista kehittyy.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Pitchin - Tammikuu 25, 2012, 21:43:01
En osaa kyllä ohjelmoida mutta jos arttiapua kaipaa niin voinen ilmoittautua vapaaehtoisena, sen verran kiintuisa idea 83
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Tammikuu 25, 2012, 22:51:32
En osaa kyllä ohjelmoida mutta jos arttiapua kaipaa niin voinen ilmoittautua vapaaehtoisena, sen verran kiintuisa idea 83
Pitääpi pitää mielessä... Tällä hetkellä tosin näyttää siltä, että hahmosuunnittelijan paikka on erittäin haluttu.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Inc - Tammikuu 25, 2012, 23:21:15
Ehdottaisin että pidätte hahmosuunnittelun ikäänkuin avoimena, eli postaatte hahmoista yleisidean (teema, voimat, luonne, jne.) ja kukin halukas taiteilija tekee omat tulkintansa aikansa/motivaationsa puitteissa ja valitsette niistä parhaat. "Virallinen" taitelija sitten laatisi pelin kuvituksen niiden pohjalta, taidedissonanssi kun tekee aina hallaa pelille (esim Sengoku Gensokyon kuvituksen ns. kollektiivitoteutus).

Omalta osaltani ei olisi tarjota kuin perus pythonin osaaminen, mutta useampi kokki sotkee koodisopan aivan liian pahasti. Eli osaltani pelkkä Hyväksynnän Hylje projektille :P.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Tammikuu 25, 2012, 23:51:41
Ehdottaisin että pidätte hahmosuunnittelun ikäänkuin avoimena, eli postaatte hahmoista yleisidean (teema, voimat, luonne, jne.) ja kukin halukas taiteilija tekee omat tulkintansa aikansa/motivaationsa puitteissa ja valitsette niistä parhaat. "Virallinen" taitelija sitten laatisi pelin kuvituksen niiden pohjalta, taidedissonanssi kun tekee aina hallaa pelille (esim Sengoku Gensokyon kuvituksen ns. kollektiivitoteutus).
Olen samaa mieltä tuosta Sengoku Gensokyosta... Pitääpi Sellerin kanssa kehitellä tähän joku järkevä
ratkaisu, mutta täytyy sanoa pitäväni ideastasi.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Tammikuu 26, 2012, 20:42:54
Olemme Sellerin kanssa tulleet seuraavanlaiseen päätökseen hahmosuunnittellijoiden suhteen:
Kun pelissä ilmenevät hahmot on viimein lyöty lukkoon, pyydämme seuraavia henkilöitä tekemään
hahmoista omat luonnoksensa:

- Anakichi,
- Hazu,
- Miss Alice ja
- Itchiko

Kun luonnokset ovat valmiit - foorumilaiset voivat sitten äänestää kenenkä designiä haluavat nähdä
lopullisessa tuotoksessa. 

HUOM! Taiteilijoiden ei tarvitse tehdä kaikista hahmoista luonnoksia....
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Tammikuu 26, 2012, 21:01:25
kysyn että teettekö te eka ajatuksen millaset hahmot on (esim luonne) ja me luodaan ulkonäkö?
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Tammikuu 26, 2012, 21:32:18
kysyn että teettekö te eka ajatuksen millaset hahmot on (esim luonne) ja me luodaan ulkonäkö?
Voitte toki antaa myös ideoita hahmojen luonteesta yms... Koska kyseessä on ns. foorumin
yhteinen projekti - niin olisi hyvä, että keskustellaan yhdessä siitä minkälaisia kummajaisia
pelissä tulisi mukana heilua.

Mutta lopullisen ulkoasun suunnitteleminen on varsinaisesti hahmosuunnittelijoiden työtä.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Tammikuu 26, 2012, 21:33:15
kysyn että teettekö te eka ajatuksen millaset hahmot on (esim luonne) ja me luodaan ulkonäkö?
Voitte toki antaa myös ideoita hahmojen luonteesta yms... Koska kyseessä on ns. foorumin
yhteinen projekti - niin olisi hyvä, että keskustellaan yhdessä siitä minkälaisia kummajaisia
pelissä tulisi mukana heilua.
kyllä tämä olisi se paras vaihto ehto
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Anakichi - Tammikuu 27, 2012, 08:40:37
Mutta ensin kai pitäisi kehittää ne hahmot ja mitä ne ovat
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Tammikuu 27, 2012, 09:15:53
Mutta ensin kai pitäisi kehittää ne hahmot ja mitä ne ovat
Tottakai... Siksi esitänkin kysymyksen:
Mitä suomalaisia taruhahmoja pelissä tulisi olla?

Ovatko keijut edelleen sitä geneeristä tykinruokaa, vai pitäisikö ne korvata jollakin muulla?
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: MrHighAndMighty - Tammikuu 27, 2012, 09:32:16
^Väinämöinen. En pidä tätä projektia itseään kunnioittavana jos Suomen taruston yksi suurimmista nimistä jätetään ulos.

Noeivaiskaan, mut Väinämöinen olisi aika kova.
Eikä minään bishieversiointina :c Väinämöinen on vanha mies jolla paljon partaa.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Tammikuu 27, 2012, 09:55:13
Mutta ensin kai pitäisi kehittää ne hahmot ja mitä ne ovat
Tottakai... Siksi esitänkin kysymyksen:
Mitä suomalaisia taruhahmoja pelissä tulisi olla?

Ovatko keijut edelleen sitä geneeristä tykinruokaa, vai pitäisikö ne korvata jollakin muulla?

ei ihan touhou kopiota... jos kehitetään siihen jokin Kiiroja tilalle (siis Kansanperinteen mukaan kiirastorstaina kannattaa ajaa kiira, pahansuopa henkiolento pois pihapiiristä.)

tai sit kiira bossiks emt...
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Erie - Tammikuu 27, 2012, 10:29:59
^Väinämöinen. En pidä tätä projektia itseään kunnioittavana jos Suomen taruston yksi suurimmista nimistä jätetään ulos.

Noeivaiskaan, mut Väinämöinen olisi aika kova.
Eikä minään bishieversiointina :c Väinämöinen on vanha mies jolla paljon partaa.
Väinämöinen 6 tason bossiks tai extran. Se vois olla aika hienoa.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Miss Alice - Tammikuu 27, 2012, 10:48:47
Itse ainakin tukisin myös taruston oikeita hahmoja, kuten vaikka Louhea ja tämän tyttäriä, joita riittää. Suomen tarustossa oli myös paljon jumalia, heidän ei tosin tarvitse olla peliversiossa samannimisiä, jos oletetaan että pohjois-Touhou perustuu paikalliseen Gensokyon tapaiseen ihmemaailmaan jonne loveen lankeavat shamaanit saavat näköyhteyden tai jotain.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Millenium - Tammikuu 27, 2012, 10:51:03
No jos tämä suomalaiseen tarustoon/mytologiaan perustuu, niin eikö olisi järkevämpää laittaa Väinämöinen esim. Extra stagen bossiksi, ja vaikka Ukko ylijumala stagen 6 bossiksi tai toisinpäin? Ja niistä geneerisistä tykinruokavihollista: keijut saattaisivat olla yksi vaihtoehto koska niitäkin on suomalaisessa tarustossa/mytologiassa. Mitään muita vaihtoehtoja minulla ei ole mielessäni tällä hetkellä.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Tammikuu 27, 2012, 10:58:57
Ja niistä geneerisistä tykinruokavihollista: keijut saattaisivat olla yksi vaihtoehto koska niitäkin on suomalaisessa tarustossa/mytologiassa. Mitään muita vaihtoehtoja minulla ei ole mielessäni tällä hetkellä.
no ei niitä pahemmin ole suomen mytologiassa ihan suoraan sanottuna. ne on  enemmän peikkoja ja maahisia
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Millenium - Tammikuu 27, 2012, 11:03:56
Ja niistä geneerisistä tykinruokavihollista: keijut saattaisivat olla yksi vaihtoehto koska niitäkin on suomalaisessa tarustossa/mytologiassa. Mitään muita vaihtoehtoja minulla ei ole mielessäni tällä hetkellä.
no ei niitä pahemmin ole suomen mytologiassa ihan suoraan sanottuna. ne on  enemmän peikkoja ja maahisia

Totta, Suomen mytologian keijut ovat enemmänkin juuri jotain peikkoja tai maahisia, mutta ovathan esim. luonnottaret eräänlaisia keijuja.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Tammikuu 27, 2012, 11:05:35
Ja niistä geneerisistä tykinruokavihollista: keijut saattaisivat olla yksi vaihtoehto koska niitäkin on suomalaisessa tarustossa/mytologiassa. Mitään muita vaihtoehtoja minulla ei ole mielessäni tällä hetkellä.
no ei niitä pahemmin ole suomen mytologiassa ihan suoraan sanottuna. ne on  enemmän peikkoja ja maahisia

Totta, Suomen mytologian keijut ovat enemmänkin juuri jotain peikkoja tai maahisia, mutta ovathan esim. luonnottaret eräänlaisia keijuja.
usko ne ei ole keijuja. haltioita
ei keijuja. HALTIOITA!

http://www.greywolves.org/artikkelit/2001-11-01-Pohjolan_uskomusperinne_%28A_2_99%29.html
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: ObD - Tammikuu 27, 2012, 12:16:29
Mutta geneerinen tykinruoka voisi olla vaikka suomalaisia metsäneläimiä esim. linnut tai jotain pienpetoja. Death Fairyt vois olla karhuja : D
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Tammikuu 27, 2012, 12:23:36
Mutta geneerinen tykinruoka voisi olla vaikka suomalaisia metsäneläimiä esim. linnut tai jotain pienpetoja. Death Fairyt vois olla karhuja : D
ja joesta pomppivilla Lohilla/ahvenilla ja haukilla
ja youkait voitaisi korvata Emuuilla

Lainaus
Emuut

Jokaisella eläinlajilla on oma kantaäitinsä, jonka suopeudesta pyyntionni on riippuvainen. Kantaeläin on voitu kuvitella tavallista suuremmaksi, esim. kalojen emuut miehenkin mittaisiksi. Joitain eläinten emuita tiedetään nimeltäkin, esim. Hongatar, karhun emuu; Käreitär (=karvanlatvatar) kettujen ja Lukutar, mustien kettujen emuu; Juoletar (juolua = joenhaara), saukkojen emuu; Nokeinen, soopelien emuu; Juonetar (juoni = peura- tai jälkijono), peurojen emuu ja Höyheneukko, riistalintujen emuu. Nimet kuitenkin polveilevat pyyntirukouksissa tavattomasti ja niiden seuraaminen on hankalaa ja tuskin tarkoituksenmukaistakaan. Muinainen metsästäjä on katsonut asiakseen anoa pyyntilupaa eläinsuvun vanhimmalta. Riistaa on pitänyt pyyntionnen menetyksen pelossa käsitellä kunnioittavasti ja saaliseläinten luut on voitu haudata rituaalisesti. Tästä on Suomen alueella säilynyt muisto vain karhunpeijaisissa, mutta esim. Siperian kansojen parissa monien eläinten luut on haudattu tämän elinpiiriin.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Miss Alice - Tammikuu 27, 2012, 12:26:34
Tekstissä mainitut haltijat olisi hieno sisällyttää joillain tavoin, joidenkin tiettyjen asioiden haltijat voivat olla alkutason bosseja. Popsautteleeko päähenkilö sitten maahisia tai vastaavia? Keijuja vastaa Suomen taruissa maahiset, ne on tarinoissa aika häijyjä otuksia ja niiltä välillä kysytään lupaa rakentaa koti tietylle paikalle ja välillä niitä syytetään ihmisille sattuvista asioista, kuten metsän peittoon joutumisesta (sanontaa käytettiin ihmisistä, jotka katosivat metsiin jälkiä jättämättä, joissain teorioissa ne muuttui osaksi metsää, joissain teorioissa ne joutui johonkin rinnakkaistodellisuuteen, vrt. japanilaisten kamikakushi).

Toteutuukohan tässä pelissä idea lentävistä lolitytöistä, kun Suomen kansantarusto on tosi metsä- ja järvikeskeistä eikä kovin moni taruolento vaikuta olevan lentokykyinen? Tosin fuck logic ei kapatkaan osaa lentää

Hoh. Pystyn puhumaan kansantarustoista vaikka tuntikausia 8'D Odotan kyllä innolla, miksi tämä muotoutuu.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Tammikuu 27, 2012, 12:30:25
Tosin fuck logic ei kapatkaan osaa lentää
Ei saa paljastaa peliteollisuuden suurimpia salaisuuksia...
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Tammikuu 27, 2012, 12:36:11
Hoh. Pystyn puhumaan kansantarustoista vaikka tuntikausia 8'D Odotan kyllä innolla, miksi tämä muotoutuu.
sama täälä.. en turhaan kansantanssia oo harrastanu. (siis kansantanssi harrastuksessa on merkki kokeita jotka keskittyvät suomalaiseen kansanperinteeseen ja taruihin lol)
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Selleri - Tammikuu 27, 2012, 13:10:59
Heh, hauska nähdä innostusta ihmisiltä suunnitteluun ^^

Ja eipä tosiaan olla tietääkseni vielä edes päätetty onko tässä lentäviä loleja, mechoja, saunatonttuja vaiko maankamaralla kipittävä Kekkonen. Ja itsekin haluan burgeroida kansantaruston osalta faktat mahdollisimman hyvin kuntoon, taiteellisia vapauksia voi miettiä sitten tarpeen mukaan.

Yhtenä yksityiskohtana, ajankohtakin pitänee miettiä? Touhouthan sijoittuvat jotenkuten "nykyaikaan", vaikka ovatkin muusta maailmasta eristyksissä Gensokyossa jonka itse olen sarjan kaanonissa alkanut tulkita jo jonkinlaisena rinnakkaisulottuvuutena. Jotain hassua sitten voisi olla nykypäivänä Lapin poikki lentävissä tulimyrskyissä ilman että ihmisiä kinostaa, täytynee tähän jotain miettiä. Tai sitten ei, jos ei pidä liian vakavasti ottaa.

Silmissäni homma kyllä alkaa jo nyt hajota käsiin ja kaivataan vähän järjestystä.. Ehkäpä kirjoittelen koko projektia koskien jonkinmoisen TL;DR-pläjäyksen jahka kotiin pääsen. Nyt kuitenkin pyrin ainakin vielä tämän päivän lähinnä kartuttamaan tietämystäni suomalaisista myyteistä ja varhaisuskonnosta.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Tammikuu 27, 2012, 14:45:29
Tässä eräs totesi, että pelissä ei voi olla Väinämöistä muuten kuin taustahahmona,
sillä Zun on todennut vain tyttöjen voivan käyttää danmakua...

Siitähän sitten saisi geneerisen juonikuvion:

Sammon suuri sota 2 - Louhi on muuttanut Väinämöisen loliksi helpottaakseen
Väinölän valloitusta. Nyt Väinämöinen käy urheasti sotaa Pohjolan kansoja
vastaan palauttaakseen komean parrakkaan itsensä.

Koska lolifikaatio on syönyt Väiskin voimia, tähän voisi kehitellä jonkinlaisen
kauppasysteemin... Keräämällä roinaa, jota perusviholliset satunnaisesti tiputtavat -
Väinämöinen voi ostaa Ilmariselta uusia taitoja / parannuksia.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Tammikuu 27, 2012, 14:52:45
Yhtenä yksityiskohtana, ajankohtakin pitänee miettiä? Touhouthan sijoittuvat jotenkuten "nykyaikaan", vaikka ovatkin muusta maailmasta eristyksissä Gensokyossa jonka itse olen sarjan kaanonissa alkanut tulkita jo jonkinlaisena rinnakkaisulottuvuutena. Jotain hassua sitten voisi olla nykypäivänä Lapin poikki lentävissä tulimyrskyissä ilman että ihmisiä kinostaa, täytynee tähän jotain miettiä. Tai sitten ei, jos ei pidä liian vakavasti ottaa.

Hmm... Tuo on totta.
Toisaalta rinnakkaismaailmat on aika puhkikulunut idea - jos tämän heittäisi kokonaan
ns. myyttiseen menneisyyteen. Esim. Kalevalahan kertoo käytännössä vain pienen porukan
edesottamuksista - jos ympätään tämä peli tapahtumaan samaan aikaan, mutta eri paikassa,
niin voidaan hyvinkin viitata jänniin tapahtumiin ilman pelkoa paradoksaalisuudesta.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: NanomaShiina - Tammikuu 27, 2012, 15:47:12
       \ /
O_O

Jahas, sitä on sitten eräs (Selleri perkele!) kuunnellut Hanabissa sitä Roubinin ja mun vitsi-ideaa "touhou-kopiosta" , johon oiski tungettu hahmot suomalaisesta mytologiasta. Nyt kun perhana te tämmösen aiotte toteuttaa niin olisin ihan mielelläni tulossa mukaan käsikirjoittajaksi. Itselläni itsekkyys ei vaan anna avautua täysin täällä, mur... Mutta kuitenkin itselläni olisi muutama hahmo periaatteessa (hieman luonteita ja ulkonäköä kuviteltuna) keksittynä ja näiden pohjalta olen hieman sitten tarinaakin kehitellyt päässä melkein vuoden ajan.

Piti nimittäin suunnitella itse tämmöstä projektia sitten 1-3 vuoden päästä Jatko-opintopaikassa koulutyönä tai omassa kämpässä työttömänä, mutta miksei sitten nyt jos kerta siihen olisi mahdollisuus useamman ihmisen kanssa, jotka osaa piirtää/ohjelmoida paremmin kuin minä + Touhou.fi

Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Selleri - Tammikuu 27, 2012, 17:04:19
Jahas, sitä on sitten eräs (Selleri perkele!) kuunnellut Hanabissa sitä Roubinin ja mun vitsi-ideaa "touhou-kopiosta" , johon oiski tungettu hahmot suomalaisesta mytologiasta.
Heh, vai puhuitte sellaistakin? Takaan kyllä että se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun joku jotain tämäntyylistä spekuloi ^^

Muihin aiheisiin liittyen, itselläni on epäilykset niinkin kuuluisien hahmojen kuin Väinämöisen missään roolissa käyttämisen mieluisuudesta, eivät Marisa ja Reimukaan mitään nimeltä tunnettuja merkittäviä jumalolentoja ole. Ja jos oikeasti tahdotaan lähteä Touhou-uskollisuuslinjalle, huomatkaa että jokaisen pääpelin pelattavina hahmoina on pelkkiä ihmisiä (Youmukin puoliksi, IN:ssäkin puhuttiin erityisesti ihmis-youkai-pareista jolloin tuo sai ihmisen paikan).

Ja ovat suomalaisetkin naisia perinteisesti taianomaisina pitäneet... (http://fi.wikipedia.org/wiki/Harakointi)

Muuten, siitä tykinruoasta (http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4ki)
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Anakichi - Tammikuu 27, 2012, 17:12:56
Tässä eräs totesi, että pelissä ei voi olla Väinämöistä muuten kuin taustahahmona,
sillä Zun on todennut vain tyttöjen voivan käyttää danmakua...

Siitähän sitten saisi geneerisen juonikuvion:

Sammon suuri sota 2 - Louhi on muuttanut Väinämöisen loliksi helpottaakseen
Väinölän valloitusta. Nyt Väinämöinen käy urheasti sotaa Pohjolan kansoja
vastaan palauttaakseen komean parrakkaan itsensä.

Koska lolifikaatio on syönyt Väiskin voimia, tähän voisi kehitellä jonkinlaisen
kauppasysteemin... Keräämällä roinaa, jota perusviholliset satunnaisesti tiputtavat -
Väinämöinen voi ostaa Ilmariselta uusia taitoja / parannuksia.

tämä!!
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Tammikuu 27, 2012, 17:21:13
Muuten, siitä tykinruoasta (http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4ki)
Kuulostaa lupaavalta.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Pitchin - Tammikuu 27, 2012, 17:28:05
^ olenko kamala jos nauroin noille juoni-ideoille?

Ite mitä ehdottasin hahmokasaan ois kanssa Para
Lainaus
Para on Karjalassa tunnettu maatilan tai talon haltija eli eräänlainen tonttu, ja myös omistajansa apuolento. Para on kuitenkin nykyajan tarinoiden herttaisista tontuista poiketen kuvattu usein pelottavan näköiseksi ja voimalliseksi olennoksi. Paraa kuvataan tyypillisesti pyöreäksi kuin lankakerä, mutta lisäksi para saattoi olla myös kissan, linnun, lankakerän tai tuohirullan muodossa. Paran tehtävä oli talon ja omistajansa auttaminen ja varallisuuden kasvattaminen. Parat kävivät usein varastamassa muiden ihmisten tai perheiden omaisuutta, ja toivat sen emännälleen tai isännälleen. Paran tappamisesta seurasi myös sen omistajan kuolema.
ja Herättäjä
Lainaus
Herättäjä on taruolento, joka herättää ihmisen vaaran uhatessa esimerkiksi huutamalla tämän nimeä tämän korvaan tai jopa tempaisemalla tätä voimakkaasti. Jotkut väittävät omistavansa oman herättäjän, joka valvoo heidän untaan. Kalevalassa kerrotaan valvovasta vaatteesta: Siinä mies makaelevi, uros unta ottelevi: mies makasi, vaate valvoi.

Herättäjien on kerrottu pelastaneen ihmisiä niin tulelta kuin päälle kaatuvalta puultakin. Eräässä suomalaisessa tarinassa henkilö on luottanut herättäjäänsä niin paljon, että hän on tervahaudan kytemistä vahtiessaan voinut rauhassa nukkua. Hän näet oli kokenut useamman kerran, että jos hauta syttyy ilmiliekkiin, herättäjä kyllä herättää.
tuosta otuksesta vielä muistaakseni voi esiintyä joko hevosen, koiran, kotkan tai ihmisen hahmossa (miten niin lukenut Issiksen Herättäjä sarjiksen?)
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Tammikuu 27, 2012, 18:50:59
Muuten, siitä tykinruoasta (http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4ki)
Kuulostaa lupaavalta.
Lainaus
Veden Väki
    pääartikkeli: veden väki
    Vaarallinen veden väki saattoi sairastuttaa, jos ei käyttäytynyt kunnolla vesillä, uimassa tai rannalla. Veden väkeä silti pyydettiin avuksi, varsinkin kalastuksessa:
    "Annapa ve'en väkeä, veessä on väkeä paljo!"
Vedenväkeen kuuluivat myös yksilöidyt ja nimetyt vedenhaltijat, kuten Ahti, Vellamo ja Iku-Turso.

Vellamo on hyvä ja arvostettu veden emäntä, veden eukko tai veen emonen kalevalaisessa runoudessa. Vellamoa on kuvattu muun muassa ruokorintaiseksi, ja hänen vaatteenaan kerrotaan olleen meren vaahtoa. Vellamo asui veden alla Ahtolassa, ja hänen puolisokseen nimetään usein Ahto tai Ahti.

Joten minulta pieni hahmo ehdotus on Ahdin puoliso Vellamo.. koulussa tuli tylsää joten tein muutaman kuvan
Spoiler (click to show/hide)
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: NanomaShiina - Tammikuu 27, 2012, 19:24:45
^ olenko kamala jos nauroin noille juoni-ideoille?

Et, itse pidin noita ehkä liiaan parodisoituna , mutta ne pisti meikäläisenkin hymyilyttämään.

Itse olen ajatellut ajaksi mahdollisesti Kalevalan jälkeistä aikaa, eli Marian pojan johtamaa aikakautta ja taikuuden vähittäistä katoamista Suomesta. Toki jos nyt sitä Touhouta on niin pakko tunkea siihen niin voisi vaikka kehittää mallin, että Väinämöinenhän lähti "ikuisuuteen". Ikuisuuden ja tämän maailman välillä voisi olla yksi ulottuvuus, jossa sitten olisi nämä "taikuuden" omaavat eliöt. , jolloin olisi 4 ulottuvuutta: ikuisuus, "päämaailma", Suomi ja Tuonela. Periaattessa tuossa "päämaailmassa asustaisi päähenkilö(t), jotka joutuisivat sitten vähän väkisin kyläilemään muissa ulottuvuuksissa. Alueessa Suomi käytäisi välttämättä lainkaan, mutta sieltä voisi tulla "vahingossa" jotainkin "taikuuden" oppineita, olisivatko sitten kristinuskonnollisia maageja, jotka yrittäisivät tuhota tuon kulttuurin tuossa ulottuvuudessa, jolloin "pakanallinen taikuus" katoaisi Suomesta vallan.

Itse olen ajatellut, että yhtenä vastuksena voisi olla hyvinkin lapinnoita (http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapinnoita)/shamaani.  Jos pukuna on tommonen perus saamelainen puku, niin siihen kuuluisi aikas kiva hattukin,ja hattujahan touhoussa on. Hyvänä tarinana voisi ollakkin, että lapinnoita vie jotain todella tärkeää etelessä asuvalta suomalaiselta ja sitten lähdetään antaan pohjoisen väelle ja muille vastaan tuleville otuksille turpaan.

Lisäksi ihan hatusta heitettynä, miten olisi tontut ja Joulupukki "pahiksina"? Okkei, ehkei joulupukki sinäänsään ole vatrsinaisesti täysin suomalainen keksintö , mutta se kävisi aikas hyvin vitsinä. Joulupukki ei jakkaan yhtenä vuonna lahjoja lapsille ja tästäkös päähenkilöllä kilahtaa pää ja lähtee korvatunturille selvittämään asiaa loitsujensa kanssa.Lisäksi Roubin esitti teorian jolupukin ilkeästä veljestä, joka voisi olla oikeasti pahojen tekojen takana.

Sitten ihan pelimekaniikasta, niin itsellä olisi ideana mahdolliset hahmon tuunaukset. Esim. pelissä voisi saada rahaa tai vaikka oravan nahkoja, joilla voisi ostaa hahmolle vaikka jonkin näköisen paremman asustuksen, ettei heti ekasta iskustya vainahtaisi.

Lisäksi pelaajalla olisi loitsukirja, johon mahtuu erillaisia loitsuja tietyn verran. Kirjassa olisi siis jokin kuvio tai jokin, minkä ansiosta hän pystyy käyttämään vain tiettyjä  loitsuja Täten voisi luoda vaikka ammus/pommi-yhdistelmiä erillaisista ammus/pommi-loitsuista tai vähintään hahmolle voisi laittaa 1. pommiksi erillaisen pommin mitä 2. pommi  tai jotain.Lisäksi Rockman (Megaman) kaltaisesti pelissä voisi saada jonkun ammuksen, joka muistuttaisi hakatun pomon ammusta. Koska kirjoitan niin epäselvästi niin kysykää tarkemmin jos tämä idea innostaisi.

Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Tammikuu 27, 2012, 19:45:38
^ olenko kamala jos nauroin noille juoni-ideoille?

Et, itse pidin noita ehkä liiaan parodisoituna , mutta ne pisti meikäläisenkin hymyilyttämään.

Lisäksi ihan hatusta heitettynä, miten olisi tontut ja Joulupukki "pahiksina"? Okkei, ehkei joulupukki sinäänsään ole vatrsinaisesti täysin suomalainen keksintö , mutta se kävisi aikas hyvin vitsinä. Joulupukki ei jakkaan yhtenä vuonna lahjoja lapsille ja tästäkös päähenkilöllä kilahtaa pää ja lähtee korvatunturille selvittämään asiaa loitsujensa kanssa.Lisäksi Roubin esitti teorian jolupukin ilkeästä veljestä, joka voisi olla oikeasti pahojen tekojen takana.
joulupukki pahiksena on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin vanha juttu. Sam & Max:kin teki sen
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: NanomaShiina - Tammikuu 27, 2012, 20:04:09
^
Ai niin juu... niil oli siel jossain se Helsinki-kyltti, jos muistan arvostelun lukeneeni. Mutta kuitenkin kirjoitinkin jo, että se kävisi hyvin vitsinä, eli en sitäö tosissani heittänyt.

HItto, koko illan vaan pyörii tää määssä, pitäisikö kirjoittaa jotain jo paperille....
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Tammikuu 27, 2012, 20:31:08
Sitten ihan pelimekaniikasta, niin itsellä olisi ideana mahdolliset hahmon tuunaukset. Esim. pelissä voisi saada rahaa tai vaikka oravan nahkoja, joilla voisi ostaa hahmolle vaikka jonkin näköisen paremman asustuksen, ettei heti ekasta iskustya vainahtaisi.

Lisäksi pelaajalla olisi loitsukirja, johon mahtuu erillaisia loitsuja tietyn verran. Kirjassa olisi siis jokin kuvio tai jokin, minkä ansiosta hän pystyy käyttämään vain tiettyjä  loitsuja Täten voisi luoda vaikka ammus/pommi-yhdistelmiä erillaisista ammus/pommi-loitsuista tai vähintään hahmolle voisi laittaa 1. pommiksi erillaisen pommin mitä 2. pommi  tai jotain.Lisäksi Rockman (Megaman) kaltaisesti pelissä voisi saada jonkun ammuksen, joka muistuttaisi hakatun pomon ammusta. Koska kirjoitan niin epäselvästi niin kysykää tarkemmin jos tämä idea innostaisi.

Henkilökohtaisesti pidän hahmonduunaus ideasta...
Tuli tästä mieleen Tyrian ja Xenon II, missä oli tämä mahdollisuus ostaa alukseensa aseistusta yms.

Hieman pohdintaa asiasta:

Jos tällainen asustussysteemi otetaan käyttöön - miten se vaikuttaa peliin?
Esim. parantaako tietynlainen asu pisteiden saamista ja toinen heikentäisi vihollisten HP:tä?
Olisiko esimerkiksi hitboxin koko riippuvainen vaatekerrasta: Mitä enemmän roipetta, sitä isompi hitbox?
Myös nopeus paranee kun vaatteet vähenee?

---
Olisi muuten kiva nähdä pitkästä aikaa oikein toteutettu kauppasysteemi tasojen välissä.
Mutta jos tämä kauppa toteutetaan, mitä käytetään maksuvälineenä.
Onko meillä erikseen noita oravannahkoja, jolla voi saada ostettua tavaraa?

Itse ehdottaisin tällaista vaihtoehtoa:

Kaupassa voi ostella tavaroita pelaajan pisteillä ja jotta mahdollisuudet saada hiscore ei mene kokonaan -  parannellaan hieaman tuota tasojen välissä olevaa bonussysteemiä:

1.
Mitä nopeammin tason suorittaa - sitä enemmän saa bonuspisteitä... Tasoissa voisi olla jonkinlainen partime, jonka alittaminen mahdollistaa tämän bonuksen. Jotta tämä on mahdollista - tasoilla on oma HP,  josta riippuu tasossa tapahtuvat asiat (jotkut asiat riippuu myös kuluneesta ajasta - ajastettuja tapahtumia tosin olisi vain partimeen asti).

2.
Combot: Eli kun vihollisen tiputtaa, käynnistyy pieni aikaikkuna, jonka aika tulee tiputtaa seuraava jne... Combon pituus vaikuttaa pisteisiin..

3.
Vastuksissa voisi olla käytössä tämä Fairy Warsin mitalisysteemi. Jokainen mitali antaa tietyn määrän pisteitä...
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Selleri - Tammikuu 27, 2012, 20:40:20
Ilmoitan tässä että henkilökohtaisesti olen kauppaideaa vastaan. Uskon että tällaisen pelin (etenkin danmakun) pointti on itse luotien väistelyssä ja ammuskelussa. Tällainen "extra" veisi huomiota siitä pois, ja tekisi myös pelattavien osuuksien tasapainottamisesta todella vaikeaa. Oikeat päivitykset ostamalla loppupelistä voisi tulla joko paljon tarkoitettua helpompi tai vaikeampi.

Mutta katsotaan nyt. Kenties joku saa minutkin vakuutettua hyväksymään tuon.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: J_onn_e - Tammikuu 27, 2012, 20:51:03
eli siis tyyliin jotain viitta parantaa kestävyyttä mutta hidastaa hahmoa koska ilmanvastus?
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: NanomaShiina - Tammikuu 27, 2012, 21:57:18
eli siis tyyliin jotain viitta parantaa kestävyyttä mutta hidastaa hahmoa koska ilmanvastus?
Just jotain tonne päin.

Ihan ensiksi tuo kauppa-systeemi lisäisi pelin udelleen pelaamista, jos sen vain saisi toimimaan joternkin jännästi.

No siis en tullut tuota puvustusta nyt ihan viimisen päälle ajateltua, mutta siinä voisi olla erillaisiakin efektejä, että jokin lisää hitboxia suhteeseen nopeuteen ja toisin päin tai jotain.  Lisäksi tuo pisteillä ostaminen olisi aika kivakin homma, mutta se et ostat kahdella miljoonalla jotain oilis aika tyhmän näköstä...

yhtenä vaihtoehtona olisi se, että peli arvioisi jokaisesta kentästä just joku mitalli systeemi. En oo Fairy Warssiin tutustunmut, joten en tiedä siittä systeemistä mitään.

Kuitenkin ideanana voisin heittää tämmösen:
1. Kentän läpäistyä saa erillaisia mitalleja.
2. Sitten tuon mitallin voisi vaihtaa fyrkaksi, oli se mitä tahnasa sitten.
3.Mitallin voisi saada vaikka esim.
-käyttämällä vähiten/lainkaan ammuksia (jos laittaa Touhou-tyylisen aikarajan pomon iskuille)
-suorittamalla kentän nopeammin (joka onnistuisi sitten myöhemmin kun on saanut paremman aseyhdistelmän siihen loitsukirjaan)
-ampumalla mahdollisimman paljon vihollisia
-Omistamlla mahdollisimman paljon elämimä
-kuolematta kentässsä
-Omistamalla mahdollisimman monta pommia
-laukaisematta kertaakaan pommia
-ekan kerran kentän läpäisystä per kenttä per vaikeustaso
jne.

Loppujen lopuksi siis pelistä saa tehtyä haastavan, jos ajattelee keräävän mahdollisimman monta mitallia yhdellä pelikerralla. Jos mitalleista olisi vielä tasot pronssi, hopea ja kulta niin ettei sitten pelaaja hermostu siihen ku se ei saisi yhtään mistään mitään mitallia. Lisäksi jokaisesta pelikerrasta voisi saada lohdutukseksi jotain pientä rahaa vaivanpalkaksi.

Lisäksi kaupan valikoima voisi laajentua aina sen mukaan, miten monta/minkälaisia mitalleja on kerännyt. Esim. jos on kerännyt vaikka vähiten osumia- mitalleja paljon, voisi saada sitten jonkun esineen, joka antaisi vaikka yhden elämän aloituksessa enemmän milloin olisi taas mahdollista saada parempi tulos kun elkkuja olisi normaalia yksi enemmän.

Lisäksi ehdotin tota pomoilta voiman saamista, niin omasta mielestäni kaupassa ei tarvi olla loitsuja myynnissä. Jos taas käyttäisi tota loitsukirja-systeemiä niin kaupasta voisi ostaa vaikka kirjaan sivuja
->päivittämään sen toimintoja
->tunkemaan lisää tavaraa siihen.
Ideana tuossa kirjassa on siis se, ettet pysty tunkemaan kaikkia super üüber-laasereita ja mega ydinpommia heti yhteen vaan pitäisi tuota kirjaa saada laajennettua.

Tämä menee hieman yli, mutta huvittavaa olisi se jos yksiköitä olisi nemmän, esim. vilja , suola ja kulta': ne 3 hyvettä, mitä Sampo tuotti. Eli mitallit voisi vaihtaa tyyliin:
pronssi -> vilja
hopea -> suola
Kulta -> kulta

Näin esim. prossia itsellensä haalinut ei saisi mitään mahti-esineitä. Ja tästä tulikin perkele päähän, että ne mitallit voisi olla sammon osia tai jotain. Sitten kun olisi kerännyt kaikki palaset saisi jonkin näköisen lisä-pätkän tarinbaan tai jotain... okei, ehkä ajattelen nyt liikaa ja voisi painua nuggumaan.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Helmikuu 01, 2012, 18:34:16
Nonni...
Jotta tämä homma etenisi, ehdottaisin seuraavaa:
Tulevana lauantaina joskus 18:00 jälkeen pidettäisiin pienimuotoinen palaveri irc:ssä, skypessä, yms...
Itse ehdottaisin touhou.fi:n oman irc-kanavan käyttöä, mutta vaihtoehtojakin saa tarjota.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: ObD - Helmikuu 01, 2012, 18:55:25
Nonni...
Jotta tämä homma etenisi, ehdottaisin seuraavaa:
Tulevana lauantaina joskus 18:00 jälkeen pidettäisiin pienimuotoinen palaveri irc:ssä, skypessä, yms...
Itse ehdottaisin touhou.fi:n oman irc-kanavan käyttöä, mutta vaihtoehtojakin saa tarjota.

Irc on varmaan kätevin, eikä Touhou.fi:n irc-kanava oo niin aktiivisessa käytössä että suunnittelu häiritsisi irkkaajia ja päinvastoin

edit: ja kaikki oleellinen matsku on kirjattuna valmiiks ylös copypastea varten
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: NanomaShiina - Helmikuu 01, 2012, 19:25:29
^ vähän sama mielipide
IRC on kyl varmaan paras ja Touhou.fi:n kanava varmaankin käy ihan hyvin. Skype ei kuitenkaan haittaa, jos joku sitä vaatii. Toki Skype tallentaisi keskustelu-txt:t talteen , ni ne säilyis aikas hyvin jokaiselle osaanottajalle plärättäväksi, vaikka sulkisikin koneensa. Mutta joo mulle ihan sama, kunhan tämmönen jutska pidetään.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Anakichi - Helmikuu 02, 2012, 08:47:37
täytynee sitten tulla irciin...
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Graus - Helmikuu 02, 2012, 13:18:06
^ vähän sama mielipide
IRC on kyl varmaan paras ja Touhou.fi:n kanava varmaankin käy ihan hyvin. Skype ei kuitenkaan haittaa, jos joku sitä vaatii. Toki Skype tallentaisi keskustelu-txt:t talteen , ni ne säilyis aikas hyvin jokaiselle osaanottajalle plärättäväksi, vaikka sulkisikin koneensa. Mutta joo mulle ihan sama, kunhan tämmönen jutska pidetään.

Tämä ei ole ongelma, minulta saa tarvittaessa koko keskustelun ircistä mikäli sinne haluatte tulla jutteleen.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Helmikuu 04, 2012, 22:31:23
Ensimmäinen palaveri on sitten pulkassa. Voitte ladata tämän päiväisen keskustelun täältä (http://www.mediafire.com/?n6zmywpprl6wegq)...
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Millenium - Helmikuu 04, 2012, 22:59:46
Mitä äsken luin tuota teidän keskusteluanne niin ihan hyviä ideoita oli. Itselläni on kyllä hieman hassu tunne tuosta lämpötilasysteemistä, minulle tulee siitä mieleen Ikarugan polarity-systeemi. Eli sellainen jossa voit muuttaa ammustesi ja aluksesi polarityn tarpeen tullen. Saman polarityn luodit menevät lävitse ja vastakkaisen polarityn ammuksista ottaa vahinkoa. Jos taas itse käyttää vastakkaista polaritya kuin vihollinen niin tekee jonkin verran enemmän vahinkoa. Eihän tuo lämpätilasysteemi ole hirveän lähellä tätä polarity-systeemiä, mutta ainakin minulle se vaikuttaa melko samanlaiselta.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Anakichi - Helmikuu 05, 2012, 13:57:04
vaikuttaa hyvältä, kun lueskelin :3
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Selleri - Helmikuu 05, 2012, 14:47:50
Satunnaista yhteenvetoa projektin luonteesta johon päädyttiin~

-Ytimessään peli on lineaarisesti etenevä tietyn määrän isoon bossitaistoon päättyviä kenttiä sisältävä danmakuammuskelu.

-Pelattavia hahmoja näin aluksi vain yksi, katsotaan nyt jos toisen lisääminen nähdään tarpeelliseksi.

-Ideoin tosiaan kummallisen lämpötilagimmickin, jota toivoisin vähintään kokeiltavan. Yritän varmaan tämän luonnetta selostaa myöhemmässä postauksessa lisää.

-Kentille haetaan selkeitä teemoja ja yritetään saada ne erottumaan toisistaan.

-Ei kauhean läheistä Kalevalan pahoinpitelyä, vaikkei eeposta täysin voikaan sivuuttaa. Eli välttäkäämme suoraan hahmojen tuomista tuolta, ja keskittykäämme taruolentoihin.

-Jotka tietysti saavat nyt olla loleja. Eli noudattanemme suuressa määrin ZUNin säätämiä luonnonlakeja.

-Ja miljöö siis sijoittunee nykyaikaan, johonkin eristettyyn fantasiatodellisuuteen Gensokyon tyyliin, kenties kyseessä "ikuisuus" jonne Väinämöinenkin lähti kristinuskon tultua Suomeen.

-Keijujen roolin korvannee jokin haltijoiden (http://fi.wikipedia.org/wiki/Haltija) väki (http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4ki) (mikseivät samantien ole samoja otuksia, joita eri puolilla maailmaa ja eri kielillä vain kutsutaan eri nimillä?), mutta pyrimme kentissä myös vähän suurempaan variaatioon vihollisjoukoissa.

-Loitsukortit julistettaneen kalevalanmittaan lausutuilla loitsuilla :3

-Mitä juoneen tulee, emme tavoittele mitään suhteetonta eeppisyyttä.

Ei, en ole kovin hyvä päättämään mikä kaikki oli erityisen relevanttia ja mikä ei.

Mutta nyt, porukkaa joka on sanonut haluavansa tulla tätä projektia toteuttamaan, oli tuossa palaverissa hyvinkin laihanlaisesti, enkä itse pahemmin yhteydenottoja ole saanut muuta kuin että joku haluaisi mukaan. Ja tässä pitäisi jossain vaiheessa oikeasti päättää että ketkä ovat mukana ja ketkä eivät. Olen edelleenkin sitä mieltä että pelkän foorumin käyttö tekijätiimin väliseen kommunikaatioon tulisi olemaan suoraan sanottuna perseestä, joten tarvitsemme kaikille mukaan tuleville jonkun yhteisen keskustelukanavan, olkoot tämä sitten Skype, Messenger tai irc, sekä jonkinlaisen versionhallinnan, systeemin jolla kykenee vaivattomasti jakamaan tiedostoja ryhmän kesken (esim. Dropboxin olen havainnut tähän tarkoitukseen käteväksi).
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: ObD - Helmikuu 05, 2012, 15:01:29
Olen edelleenkin sitä mieltä että pelkän foorumin käyttö tekijätiimin väliseen kommunikaatioon tulisi olemaan suoraan sanottuna perseestä, joten tarvitsemme kaikille mukaan tuleville jonkun yhteisen keskustelukanavan, olkoot tämä sitten Skype, Messenger tai irc, sekä jonkinlaisen versionhallinnan, systeemin jolla kykenee vaivattomasti jakamaan tiedostoja ryhmän kesken.

Olen edelleenkin Ircin kannalla. Eilen saattoi olla epäaktiivisempi päivä, mutta jos tulevaisuudessa rummuttaa kokousta kovempaa ja aikaisemmin, saattaa aktiivisuuskin kasvaa. Imo pieni suunnitteluporukka toimii paremmin ku puol foorumia, koska kompromissien teko on helpompaa. Jos jollekin keskustelun skipanneelle tulee fiilis, että peli ei miellytä omia intressejä, voi syyttää vaan itseään jos päätti piirrellä Youmun varpaita etc. suunnittelun sijaan.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Anakichi - Helmikuu 05, 2012, 17:05:44
ajattelin että tänne kuuluu postata, jos tekee jonkinlaista mietin designin suhteen...tuota haltijoita tykinruokana ajatellessa, lueskelin wikipediasta ja tuli mieleen kun tuolla on noita "rotuja" niin joka kentässä voisi periaatteessa olla eri "rotuinen" haltijajoukko etc...

onhan ne touhoun keijutkin erilaisia...

joten kokeilin tätä "tulen väki" tykinruokaa.

toivottavasti ei ole liian aikaista näille hahmotelmille

Spoiler (click to show/hide)
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Helmikuu 05, 2012, 17:20:14
Anakichin piirrustus näyttää erittäin lupaavalta.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: NanomaShiina - Helmikuu 05, 2012, 20:31:16
^
Sitä samaa.

Satunnaista yhteenvetoa projektin luonteesta johon päädyttiin~

*lista*

Mutta nyt, porukkaa joka on sanonut haluavansa tulla tätä projektia toteuttamaan, oli tuossa palaverissa hyvinkin laihanlaisesti, enkä itse pahemmin yhteydenottoja ole saanut muuta kuin että joku haluaisi mukaan. Ja tässä pitäisi jossain vaiheessa oikeasti päättää että ketkä ovat mukana ja ketkä eivät. Olen edelleenkin sitä mieltä että pelkän foorumin käyttö tekijätiimin väliseen kommunikaatioon tulisi olemaan suoraan sanottuna perseestä, joten tarvitsemme kaikille mukaan tuleville jonkun yhteisen keskustelukanavan, olkoot tämä sitten Skype, Messenger tai irc, sekä jonkinlaisen versionhallinnan, systeemin jolla kykenee vaivattomasti jakamaan tiedostoja ryhmän kesken (esim. Dropboxin olen havainnut tähän tarkoitukseen käteväksi).

 Itseni nyt voisin kai liimata kai tähän projektiin mukaan, sain sentään kyllä aikas hyvin omia ajatuksia jo tohon pohjustukseen mukaan. ja jos mä saisin siihen viel sen unlock-hahmon...

 ja kuten sitä täällä hoilailenkin liian usein, niin kirjoitusten jälkeen (loppuvat n. kuukauden päästä) minulla on aikaa vaikka muille jakaa heinäkuuhun asti, jonka jälkeen menen vuodeksi inttiin.

Lisäksi taidettiin tuossa keskustelussa suunnitella jo päähahmon luonnetta/ yhteiskunnallista asemaa, taisi puuttua listasta.

Lisäksi taisi muuten ilmestyä se ongelma, että mitäs me tehään musiikin kanssa? Täältä foorumilta löytynynee varmaankin useampia musikaalisia henkilöitä, joilta voisi kysyä kiinnostusta tehdä musiikkia peliin. Toki itse mietein sitä, että kantele on vähän väkisin oltava jossakin kappaleessa soittimena, mutta onhan siittä se suomalaisten kehittämä sähkö-versio (http://www.youtube.com/watch?v=d8cKP1AZnoY)kin, mikä sopisi vähän kovempaankin musiikkityyliin, toki en ole törmännyt itse ainakaan vastaavaan kun en suomalaista musiikkia kuuntele.

EDIT: löyty perskuta myöhemmi tämmöne http://www.youtube.com/watch?v=1-xqLPSmLHI
Saa aika hyvän vaikutelman, et mihin tolla pystyy...
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Miss Alice - Helmikuu 05, 2012, 20:52:47
En osallistunut palaveriin koska oli kaveri yötä, hyvä minä... Ei ala ainakaan hyvin. Korvaava viisastelu alkakoon!

Kenttien erilaisuus ei toivon mukaan ole vaikeaa toteuttaa, Suomen luonto ja sen maisemat (ja erilaiset rakennukset yms.) ovat mukavan monipuolisia. Ja rakastan tuota kalevalamittaista loitsintaa ideana~

Ja mut voi tavoittaa aika hyvin Skypesta, IRC:kin on hyvä, yksityisviestillä voi myös kiusata asiaankuuluvia ihmisiä palavereiden aikatauluista yms.

Anteeksi kun en ollut kanssanne palaveroimassa, toivon mukaan ei tule elämä liikaa tielle, koska tätä projetia en mielelläni missaisi, vaikka luotan kyllä tämänhetkiseenkin tiimiin ja sen tuottamaan lopputulokseen.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Helmikuu 05, 2012, 22:27:43
Pitääpi seuraavalla kerralla ilmoittaa hyvissä ajoin (ja muistuttaa vielä päivää ennen)... No elämä on oppimista.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Helmikuu 06, 2012, 18:13:29
Elikkäs jos pyrittäisiin taas tulevanan lauantaina ideoimaan tätä peliä...
Alustavasti ehdottaisin, että keskityttäisiin eri tasojen teemoihin sekä
juonen kehittelemiseen.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: NanomaShiina - Helmikuu 06, 2012, 18:37:33
Elikkäs jos pyrittäisiin taas tulevanan lauantaina ideoimaan tätä peliä...
Alustavasti ehdottaisin, että keskityttäisiin eri tasojen teemoihin sekä
juonen kehittelemiseen.

Voitaisiinko kuitenkin aloittaa hieman aikaisemmin kuin kuudelta? ongelmanani on välil se kun ei tiedä koskako tolta koneelta tullaan häätään ja sit ei pysty oleen sitä loppua mukana.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Helmikuu 06, 2012, 18:41:50
Voitaisiinko kuitenkin aloittaa hieman aikaisemmin kuin kuudelta? ongelmanani on välil se kun ei tiedä koskako tolta koneelta tullaan häätään ja sit ei pysty oleen sitä loppua mukana.

Kysytään siis näin, mihin aikaan porukalle sopisi kokoontua.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Anakichi - Helmikuu 06, 2012, 18:56:32
minulla on ongelma tuon kokoontumisen kanssa, kun äiti laittaa mielivaltaisesti netin poikki...
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: ObD - Helmikuu 06, 2012, 19:12:32
Voitaisiinko kuitenkin aloittaa hieman aikaisemmin kuin kuudelta? ongelmanani on välil se kun ei tiedä koskako tolta koneelta tullaan häätään ja sit ei pysty oleen sitä loppua mukana.

Kysytään siis näin, mihin aikaan porukalle sopisi kokoontua.

17.00? 18.00?
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Anakichi - Helmikuu 06, 2012, 21:24:11
entä jos ei pysty osallistumaan, vaikka haluaa olla mukana?
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Selleri - Helmikuu 06, 2012, 21:40:40
entä jos ei pysty osallistumaan, vaikka haluaa olla mukana?
Se että ylipäätään lähettelet viestejä tällä foorumilla, tarkoittanee että pääset edes joskus netissä käymään. Jospa siis ehdottaisit minä päivänä ja mihin kellonaikaan itsellesi sopisi? En muista tiedä, mutta itse olen valmiina näihin palavereihin miltei mihin kellonaikaan hyvänsä.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Anakichi - Helmikuu 06, 2012, 22:07:33
minulla ei ole mitään tiettyä kellonaikaa, jonka pystyisin tarkkaan sanomaan. Yleensä olen koneella varsin katkonaisesti, koska äitini juoksuttaa minua kokoajan lastenvahtimisessa
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Helmikuu 10, 2012, 17:36:47
Jos yritettäisiin taas huomenna klo 18:00 ->
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: NanomaShiina - Helmikuu 10, 2012, 18:00:42
^
No selevä. Kokeilen jos pystysin oleen tässä koneel sit hieman pitempään.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Helmikuu 11, 2012, 18:02:54
Keskustelua #touhou.fi nyt...
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Helmikuu 12, 2012, 00:33:51
Tässä olisi tämän päivän keskustelu (http://www.mediafire.com/?1heg8bjcfqcebeb)...
Tiivistelmä tehdyistä päätöksistä:
Spoiler (click to show/hide)

Lisäksi sovittiin, että seuraava kokous olisi alustavasti ensisunnuntaina.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Selleri - Helmikuu 12, 2012, 00:42:19
Voisinpa tässä välissä huomauttaa muokkaa-napista, tuplapostaus tuossa oli jokseenkin tarpeeton :3

Ja perskeles, sisko varasti koneen ja päästi takaisin pari minuuttia sen jälkeen kun kaikki lähtivät. Oh well, aktiivisesti lurkkasin suuren osan loppuajastakin vaikken kokenut että itselläni olisi mitään lisättävää siihen mitä suunnittelitte.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: NanomaShiina - Helmikuu 12, 2012, 12:07:43
Pahoittelen sitä, että tuli unohdettua tuo kokous. Kaverin kanssa 6 tunnin nettipeluut ja tajusin yhdeksältä  lähdettyäni täysin netittömään paikkaan että voih ny perse.
Mutta hienoa materiaalia te ootte saaneet aikaseksi ja näillä kanssa mennään. Kysyn nyt sen vielä että onko tuon päähenkilön "ammatti" selvillä, eli onko se sit se oppilas-idea kuopattu tai jotain? Kysyn nyt tässä mut voidaanahan sitä käydä läpi sitten seuraavassa kokouksessa. Koitan tulla tohon seuraavaan jos vain pääsen ja viimeistään sit kesken kaiken tulen jotain häiritsemään jos en heti aluksi pääse.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: tsalop - Helmikuu 12, 2012, 12:16:54
Mutta hienoa materiaalia te ootte saaneet aikaseksi ja näillä kanssa mennään. Kysyn nyt sen vielä että onko tuon päähenkilön "ammatti" selvillä, eli onko se sit se oppilas-idea kuopattu tai jotain? Kysyn nyt tässä mut voidaanahan sitä käydä läpi sitten seuraavassa kokouksessa. Koitan tulla tohon seuraavaan jos vain pääsen ja viimeistään sit kesken kaiken tulen jotain häiritsemään jos en heti aluksi pääse.
Tietäjän/parantajan oppipojan kannalla ollaan oltu suurimman osan ajasta.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Anakichi - Helmikuu 12, 2012, 16:56:51
Tuohon ekan stagen tsundere-pöllöön lineart-suunnitelma..teen vielä jonkinlaisen viittasusteemin tuohon karvakaulukseen lisäksi, ja tiedän että klisee on klisee ja pöllöllä on lasit

ja typot on typoja.

(http://i41.tinypic.com/a1gtxv.jpg)
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Selleri - Helmikuu 12, 2012, 17:21:45
Olisiko muuten mitään että siirryttäisiin yksityisemmille laitumille tarkemman suunnittelun pariin? Henkilökohtaisesti en vain pidä siitä että täällä olisi kaikki pelistä nähtävillä ennenkuin sitä on kukaan pelannutkaan ^^;

Yritän pistellä aiheesta yksäreillä tiedusteluja ihmisille joiden muistelen ilmaisseen haluavansa olla mukana projektissa. Jos et viestiä saanut vaikka apua olet tarjonnut, huomautathan siitä tässä.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Anakichi - Helmikuu 12, 2012, 17:28:27
Olisiko muuten mitään että siirryttäisiin yksityisemmille laitumille tarkemman suunnittelun pariin? Henkilökohtaisesti en vain pidä siitä että täällä olisi kaikki pelistä nähtävillä ennenkuin sitä on kukaan pelannutkaan ^^;

Yritän pistellä aiheesta yksäreillä tiedusteluja ihmisille joiden muistelen ilmaisseen haluavansa olla mukana projektissa. Jos et viestiä saanut vaikka apua olet tarjonnut, huomautathan siitä tässä.

sopii, anteeksi vuoto ^^´
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Skwrl - Helmikuu 12, 2012, 18:29:57
Olisiko muuten mitään että siirryttäisiin yksityisemmille laitumille tarkemman suunnittelun pariin? Henkilökohtaisesti en vain pidä siitä että täällä olisi kaikki pelistä nähtävillä ennenkuin sitä on kukaan pelannutkaan ^^;

Yritän pistellä aiheesta yksäreillä tiedusteluja ihmisille joiden muistelen ilmaisseen haluavansa olla mukana projektissa. Jos et viestiä saanut vaikka apua olet tarjonnut, huomautathan siitä tässä.

En muista olenko maininnut kiinnostustani tässä ketjussa, mutta edellisistä useiden tuntien mittaisista irc-ideoinneista olet ehkä saattanut huomata että olen kiinnostunut suunnittelutiimissä mukana olemisesta :3
Jos siis olet laittanut viestiä jo asianosaisille, niin laittaisitko minullekin? Jos siis mukaan vielä mahtuu.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: ObD - Helmikuu 12, 2012, 20:19:34

samaa mäki odottelen :) vaikka osallistuminen on ollut enemmän tai vähemmän aktiivista irkin puolella, oon varmaan osottanu tarpeeks hyvin mielenkiintoni.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Selleri - Helmikuu 12, 2012, 20:41:20
Agh! Näin se pääni toimii, poissa silmistä; poissa mielestä. Syvät anteeksipyyntöni  orz

Viesti lähetetty molemmille, painun tästä viiltämään vatsani auki jollain->
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Skwrl - Helmikuu 12, 2012, 20:50:55
Eipä haittaa, älä ota sitä liian vakavasti, Selleri! *valmistautuu estämään itsemurha-aikeet*
Oma vikani kun en ole jaksanut tälle puolelle postata :3
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Selleri - Helmikuu 12, 2012, 23:17:16
Nonniin, se (http://touhou.fi/forum/index.php/board,14.0.html) on valmis.
Otsikko: Vs: 北方-project
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Helmikuu 18, 2012, 16:16:07
Heips,

Itse olisin etsiskelemässä jonkinlaista projektia johon pääsisi mukaan väsäilemään näin ajan kuluksi.  :)
Ohjelmoinnin sekä spritearttien kanssa pystyisin ainakin avustamaan.
Tutut ohjelmointikielet itselleni ovat PHP sekä C++ (SDL:n kera)
Jotain pieniä juttuja voisin myös piirtääkkin sekä tehdä musalooppeja tarvittaessa.

Terveisin
Jaakui~