Kirjoittaja Aihe: Liikennevitutuksen purkulanka  (Luettu 50333 kertaa)

ObD

  • Vieras
Vs: Liikennevitutuksen purkulanka
« Vastaus #30 : Maaliskuu 13, 2012, 10:33:58 »
Mikäs tänään vituttaa?

-No esimerkiksi itsemurhakanditaatit jotka hyppii keskelle tietä varsinki silloi ku ite on tarkistamassa sokeeta kulmaa.

-Idiootit jotka tulee T-risteykseen punasia päin satasta heittääkseen U-käännöksen oranssilla Audillaan. Tilanne siis eteni niin, että pysähdyin punasiin ja olin jatkamassa suoraan. Audille oli vihreet, mutta ne vaihtuivat punasiksi. Minulle tulee vihreet ja Audi silti tulee risteykseen heittääkseen mainitsemani performanssin. Onneksi olin vain lähdössä liikkeelle nii pysty jarruttaa kuin seinään. Ja alueen nopeusrajotushan on se 50km/h (Audille itseasiassa 40km/h koska se alue on 40km/h aluetta ja vaihtuu isolle tielle päästyään 50km/h)

-Idiootit, jotka isoilla leveillä peniksenjatkeillaan lähtee valo-ohjatusta risteyksestä eteenpäin peittäen kokonaan sinun näkyvyytesi. Sitten se kusipäät jättääkin huomioimatta että se ei ehkä mahdu kokonaan risteysalueelta pois. Se jää siihen keskelle yhtäkkiä, vaikka sillä pitäs silmien toimia sen verran että osaa kattoa, että ei se sinne mahdu. Jannu sitten kusettaa takana olevia pikkuautoilijoita kanssa jäämään letkaan keskelle risteysaluetta. Ja koska kyseessä on rush hour, ei taaksepäinkään pääse enää pakittaa. Sivusta pitäs autoja tulla suoraan Wat do? En enää ikinä aja Hämeenkadun kautta päiväsaikaan.

Anakichi

  • Vieras
Vs: Liikennevitutuksen purkulanka
« Vastaus #31 : Maaliskuu 13, 2012, 11:47:17 »

tunnen tuskas

Miss Alice

  • Puoli-Yōkai
  • *
  • Viestejä: 553
  • Ghostly Gardener
    • Profiili
Vs: Liikennevitutuksen purkulanka
« Vastaus #32 : Maaliskuu 13, 2012, 13:00:05 »
Mikäs tänään vituttaa?
-Idiootit jotka tulee T-risteykseen punasia päin satasta heittääkseen U-käännöksen oranssilla Audillaan. Tilanne siis eteni niin, että pysähdyin punasiin ja olin jatkamassa suoraan. Audille oli vihreet, mutta ne vaihtuivat punasiksi. Minulle tulee vihreet ja Audi silti tulee risteykseen heittääkseen mainitsemani performanssin. Onneksi olin vain lähdössä liikkeelle nii pysty jarruttaa kuin seinään. Ja alueen nopeusrajotushan on se 50km/h (Audille itseasiassa 40km/h koska se alue on 40km/h aluetta ja vaihtuu isolle tielle päästyään 50km/h)

En ole ikinä pelästynyt kyydissä ollessani niin paljon... Munapäät. Eivät olleet edes pahoillaan.
Dead bodies having a nice flower-viewing! How elegant.

Anakichi

  • Vieras
Vs: Liikennevitutuksen purkulanka
« Vastaus #33 : Maaliskuu 13, 2012, 13:57:03 »
se tunne kun vanha mies nukahtaa rattiin ja rysäyttää autosi kylkeen...

Tuomiorovasti

  • Vihreä Keiju
  • ***
  • Viestejä: 142
  • Jaan tuomiota.
    • Profiili
Vs: Liikennevitutuksen purkulanka
« Vastaus #34 : Maaliskuu 13, 2012, 17:44:57 »
On toi tampereella ajaminen vähän erilaista kun täällä kaljajoella. Muistan kun menin sinne...... hämeenkadulle? Kumminki se mesta missä varmaankin kaikki bussit käy pysähtymässä ja siellä on ne nii helvetin hienot mukulakivet o/ Tuntuu että ihmiset ajaa pikkusen stressaantunemmin siellä päin :P

Lattianpesuaine

  • Oni
  • ***
  • Viestejä: 1 769
  • Myaaah!
    • Profiili
Vs: Liikennevitutuksen purkulanka
« Vastaus #35 : Maaliskuu 13, 2012, 17:55:07 »
On toi tampereella ajaminen vähän erilaista kun täällä kaljajoella. Muistan kun menin sinne...... hämeenkadulle? Kumminki se mesta missä varmaankin kaikki bussit käy pysähtymässä ja siellä on ne nii helvetin hienot mukulakivet o/ Tuntuu että ihmiset ajaa pikkusen stressaantunemmin siellä päin :P
iso kaupunki= ihmiset on kusipäitä liikeenteessä
varsinkin hesalaiset. ei vittu

J_onn_e

  • Tokyo Metropolitan Police Special Vehicle Section 2, Division 2.
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 1 003
  • Shinohara Heavy Industries AV-98 Ingram
    • Profiili
    • Get money
Vs: Liikennevitutuksen purkulanka
« Vastaus #36 : Maaliskuu 13, 2012, 17:56:26 »
tampereesta tuli mieleen ku joskus porukoitten kaa yritettiin mennä johonki sinne gps:n avulla mut ku siin on vanhat kartat niin yritti ajattaa jonku puiston läpi
tuoreempana liikennevitutuksen aiheena on tienhoito kun jostain syystä tosta hiekkapätkältä ei oo aurattu loskaa pois
oikeen miellyttävä ajaa ku paikoin 10cm loskaa tiellä

NanomaShiina

  • Jonnet ei voi muistaa
  • Midboss
  • ****
  • Viestejä: 862
  • Kermaperseiden Aatelia pikkutytön puolikas
    • Profiili
    • mun Ytube <3
Vs: Liikennevitutuksen purkulanka
« Vastaus #37 : Maaliskuu 13, 2012, 19:03:11 »
Tänään vittu Porissa olen tulossa kiihdytyskaistalta pois , vilkasen peiliin ja eikös joku just pistä villkkuja kiihdytä samalla sekunnilla siitä ohi ja 3 autoo perässä. Sain onneksi just ja just kaistan päätyttyä auton oikeelle kaistalle, vitun kusipäät ku ei tajuu et extrapitkä pakettiauto tarvii ehkä hieaman enemmän kääntymistyä ku sen kaistan loppu-metrin. olisitte vaan voineet hidastaa vaikka tiellä sai ajaa seittemääkymppiä.
Odotit mukavaa postia
Mutta sen olikin minä, Nooba!

ObD

  • Vieras
Vs: Liikennevitutuksen purkulanka
« Vastaus #38 : Maaliskuu 13, 2012, 19:11:22 »
^no lain mukaan niiden ei tartte väistää mutta ei sitä autoo ajeta nenä sääntökirjassa (mm. äkkijarrutukset valoihin kun on jono takana ovat sangen mielenkiintosia toisinaan)

Anakichi

  • Vieras
Vs: Liikennevitutuksen purkulanka
« Vastaus #39 : Maaliskuu 14, 2012, 08:45:44 »
Helsingin liikenne... kun maassa on yksi lumihiutale, niin koko paska seisoo.

J_onn_e

  • Tokyo Metropolitan Police Special Vehicle Section 2, Division 2.
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 1 003
  • Shinohara Heavy Industries AV-98 Ingram
    • Profiili
    • Get money
Vs: Liikennevitutuksen purkulanka
« Vastaus #40 : Maaliskuu 20, 2012, 17:10:55 »
tilanne: ajat pieneen ylämäkeen jossa 100km/h rajoitus vauhtuu 80km/h rajoitukseksi.
Mäen päältä tulee hieman leveämpi rekka, kuitenkin omalle kaistalleen avan hyvin mahtuva.
Näet että sen perässä ajaa nesteen säiliöauto.
Huomaat ettei se ajakkaan perässä vaan kapuaa rinnalle ohittaakseen.

eli rekka ohittaa leveämmän rekan satasen alueella, (toisesta suunnasta sillä kohdalla on sata) mäen ja sulkuviivan päällä.

edit20.3
olin jättämässä äitipuolta eräällä parkkipaikalle jota aurattiin, mutta siinä oli hyvin tilaa
ajoin auran taakse, väliin jäi autonmitta tilaa
aura alkaa peruuttaa ja kuski kattoo saatana suoraan kohti ja peruuttaa vaan päälle
meikä lähtee pakittamaan alta pois ja se vitun idiootti tulee vieläkin päälle

Anakichi

  • Vieras
Vs: Liikennevitutuksen purkulanka
« Vastaus #41 : Maaliskuu 21, 2012, 08:44:12 »
luetaanko liikennevitutukseksi jos julkisessa liikenteessä joku vanha äijä runkkaa vieressä, etkä pääse bussista ulos sen takia, koska se ei päästä?

J_onn_e

  • Tokyo Metropolitan Police Special Vehicle Section 2, Division 2.
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 1 003
  • Shinohara Heavy Industries AV-98 Ingram
    • Profiili
    • Get money
Vs: Liikennevitutuksen purkulanka
« Vastaus #42 : Maaliskuu 21, 2012, 11:56:30 »
^ luetaan

ObD

  • Vieras
Vs: Liikennevitutuksen purkulanka
« Vastaus #43 : Maaliskuu 21, 2012, 13:39:42 »
luetaanko liikennevitutukseksi jos julkisessa liikenteessä joku vanha äijä runkkaa vieressä, etkä pääse bussista ulos sen takia, koska se ei päästä?

kirjaimellisesti runkkasi vai muuten vaan nysväsi?

Niin. Mikäs tänään vituttaa. Tänään vituttaa kaaharit koulun parkkipaikalla jotka vetää pillurallia meanwhile kun yrität ite ajaa parkkiin

Tuomiorovasti

  • Vihreä Keiju
  • ***
  • Viestejä: 142
  • Jaan tuomiota.
    • Profiili
Vs: Liikennevitutuksen purkulanka
« Vastaus #44 : Maaliskuu 21, 2012, 15:13:45 »
En tiedä vituttiko mua mutta mummo oli astumassa suojatielle ja jarruttelin / päästin kaasusta irti hyvissä ajoin, mummo näyttää kädellä selvästi että mene vaan ja sitte palautan kaasun. Sitte se kävelee yli :CCCCCCCCCC hajotti