Kirjoittaja Aihe: Polluutiota aiheuttava poliittinen aihe  (Luettu 84453 kertaa)

ObD

  • Vieras
Vs: Polluutiota aiheuttava poliittinen aihe
« Vastaus #15 : Tammikuu 24, 2012, 11:19:49 »
Itse äänestäisin Haavistoa, jos minusta tuntuisi, että hän olisi jämptinpi suomen taloudellisenulkopolitiikan hoidossa, kuin Halonen. Halosella ja Haavistollahan on aika samanlaiset ihmisyysaatteet, mikä ei ole minusta se aivan tarpeen, sillä yksi Halonen riittää ja sitä painottamaan otan mieluusti Niinistömäisen hitusen jämptimmän talouspolitiikan. En myöskään tiedä miten Venäjä ja sen kansalaiset suhtautuisivat homoproseidenttiin, Venäjä kun on silti se Suomen tärkein ulkomaankauppakumppani. Haaviston homoudessa ei sinäänsä ole mitään haittaa minulle, olen ollut aina sitä mieltä, että jos on homo, niin ihan ok, kunhan ei tule minua vokottelemaan.

Jos asiaa tarkastelee myös Suomen politiikkahistorian kannalta, niin Niinistössä on myös sekin houkutteleva idea, että nyt Halosen überhumaanisen työpanoksen jälkeen, sekä Suomen EU-maiden AAA-luottovakausluokkaan kuulumisen johdosta Suomella on todella hyvät humaaniset ulkomaan suhteet, joihin ei tarvitse taas hetkeen pistää niin suurta painoarvoa. (Tästä tietty kiitos Haloselle ja kaikki rispektit!) Ja Suomen presiddenttihistoriassa on ollut hyvän näköistä vuorottelua ulkopolitiikan ja humaanisuuden sekä valtionsisäisten asioiden hoidossa aina Kekkosenajoilta Haloseen. Nyt on siis taas Suomen sisäisten asioiden hoidon aika ja mielestäni Niinistö sopisi tähän paremmin kuin Haavisto.

Oletko minä? En ainakaan keksi tuohon mitään lisättävää.

Satori

  • sādhuばあちゃん
  • Punainen Keiju
  • *****
  • Viestejä: 304
  • pullantuoksuinen kotiäiti
    • Profiili
Vs: Polluutiota aiheuttava poliittinen aihe
« Vastaus #16 : Tammikuu 24, 2012, 18:02:37 »
Luulen, että oli seuraava presidentti kuka tahansa, niin Suomi integroituu EU: kanssa syvemmin tulevaisuudessa. Presidentin ulkopoliittinen homma kun tosiaan tuppa painottumaan edustuskeikkojen puolelle ja sopparit™ kirjoitaa usein joku muu (esim. pääministeri/hallitus).

Mielestäni EU:n kanssa intergoituminen liian syvällä tasolla on tässä tilanteessa valitettavaa, koska EU ei monessa asiassa mielestäni edusta hyvää ja toivottavaa yhteiskuntajärjestystä (en jaksa nyt syvemmin tässä avautua aiheesta EU:n paskuus).

Jos kokoomus saa pressanpallin, niin varmastikin Suomesta tehdään vielä entistäkin pääministerivetoisempi: Pressan armahdusoikeudet pois, ja ehkä muutkin nimelliset, mutta ah-niin-perinteiset, hallinto- ja lainsäädäntötehtävät.
------ "Puolueemme nojaa vahvasti valtionshintōlaisiin perusarvoihin! Rötöstytöt kuriin!"

J_onn_e

  • Tokyo Metropolitan Police Special Vehicle Section 2, Division 2.
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 1 003
  • Shinohara Heavy Industries AV-98 Ingram
    • Profiili
    • Get money
Vs: Polluutiota aiheuttava poliittinen aihe
« Vastaus #17 : Tammikuu 24, 2012, 18:25:06 »
mun mielipide on että pressalle lisää valtaa, niin äänestämisessä olisi jotain ideaakin.
tällä hetkellä presidentin vaalit ovat vain jostain jäänyt perinne, jolla tarjotaan ihmisille valheellinen vaikuttamisen olo vähä ku rukoilu, no offense, että saadaan pidettyä mummot tyytyväisinä
en myöskään väitä että netissä inisemällä mikään muuttuu, tänne vaan on niin kiva avautua mielipiteistä

ObD

  • Vieras
Vs: Polluutiota aiheuttava poliittinen aihe
« Vastaus #18 : Tammikuu 24, 2012, 18:34:49 »
Jos kokoomus saa pressanpallin, niin varmastikin Suomesta tehdään vielä entistäkin pääministerivetoisempi: Pressan armahdusoikeudet pois, ja ehkä muutkin nimelliset, mutta ah-niin-perinteiset, hallinto- ja lainsäädäntötehtävät.

Käsittääkseni Sauli haluaisi presidentille lisää valtaa. Ainakin näin se antoi ymmärtää eräässä lausahduksessaan, jossa hän totesi tyyliin: "Presidentinvaaleissa äänestetään enemmän kuin eduskuntavaaleissa, eikö tämän pitäisi kertoa jotain, kenet Suomi haluaa johtamaan"

Saattaa olla että tulkitsin tämän pahasti väärin, mut w/e

Gumböle

  • Keiju
  • *
  • Viestejä: 1
    • Profiili
Vs: Polluutiota aiheuttava poliittinen aihe
« Vastaus #19 : Tammikuu 29, 2012, 17:14:08 »
Kyllä talossa isäntä pitää olla ja mielummin 2.

ObD

  • Vieras
Vs: Polluutiota aiheuttava poliittinen aihe
« Vastaus #20 : Helmikuu 05, 2012, 18:36:14 »
Kävin piirtämässä Sirkun numeron väärtepäin aamupäivällä, nyt jännätään mitä tapahtuu.

J_onn_e

  • Tokyo Metropolitan Police Special Vehicle Section 2, Division 2.
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 1 003
  • Shinohara Heavy Industries AV-98 Ingram
    • Profiili
    • Get money
Vs: Polluutiota aiheuttava poliittinen aihe
« Vastaus #21 : Helmikuu 05, 2012, 18:37:51 »
unohdin äänestää -_-
ekalla kierroksella en edes aikonut, mutta nyt unohdin

ObD

  • Vieras
Vs: Polluutiota aiheuttava poliittinen aihe
« Vastaus #22 : Helmikuu 05, 2012, 18:39:08 »
unohdin äänestää -_-
ekalla kierroksella en edes aikonut, mutta nyt unohdin

uurnalla kerkee vielä käydä ^^ ellei sitten sun äänestyspaikka oo jo kii

Korven_soturi

  • Filosofi-ex-putkimies
  • Yōkai
  • **
  • Viestejä: 680
  • Vääriltä teiltä eksynyt
    • Profiili
    • Piano covers on youtube
Vs: Polluutiota aiheuttava poliittinen aihe
« Vastaus #23 : Helmikuu 05, 2012, 18:39:57 »
Kävin piirtämässä Sirkun numeron väärtepäin aamupäivällä, nyt jännätään mitä tapahtuu.

Näillä näkymin Sirkun käänteisen luvun henkilö mahdollisesti voittaa. Eikä tässä hirveesti kyl ollukkaan muita vaihtoehtoja, jos ajatellaan pidemmän päälle
Siveys on maailman syöpä, ja kaksimielisillä on aina hauskempaa.
Spoiler (click to show/hide)


pls rember that wen u feel scare or frigten
never forget ttimes wen u feeled happy

wen day is dark alway rember happy day

ObD

  • Vieras
Vs: Polluutiota aiheuttava poliittinen aihe
« Vastaus #24 : Helmikuu 05, 2012, 19:15:37 »
Näillä näkymin Sirkun käänteisen luvun henkilö mahdollisesti voittaa. Eikä tässä hirveesti kyl ollukkaan muita vaihtoehtoja, jos ajatellaan pidemmän päälle

Toivon kanssa niin, imo Niinistön kokemus poliittiselta kentältä sopii enemmän presidentille ku Haaviston. Miksi? No esim siksi että vaikka rauhanomaisissa merkeissä työskennelleen Haaviston kokemus on merkki diplomaattisuudesta, ei mies tiedä paljoa maailmaa pyörittävästä tekijästä eli rahasta. Ja jos tietää, luulisin että entisellä Euroopan investointipankin puheenjohtajalla ja lamasta nostaneella valtionvarainministerillä on ehkä pikkasen enemmän tietoa asiasta.


Ja vaikka Haavisto onkin niin paljon puhuva esim Kiinan ihmisoikeuksista ja niihin puuttumisesta, oikeesti sillä ei oo mitään vitun väliä mitä pienen Suomen presidentti sanoo Kiinalle. Kiina vaan nauraa kuin Vanhanen konsanaan ja jatkaa tyttölapsien jokeen paiskaamista. Päinvastoin, Suomen ei kannata puuttua niin hanakasti, kuin Haavisto haluaa, koska kauppasuhteet nopeimmin kasvavaan talousmahtiin on syytä pitää yllä. Vai haluaako joku tosissaan ihmisoikeuksien epätodennäkösesti toteutuvan sen hinnalla, että Suomen ulkomaankauppa kärsii radikaalisti.

Besides, jos joku vihaa Niini Stöötä sen takia että se ei approovaa homoavioliittoja, kannattaa sen tutustua asiaan vähän tarkemmin. Se ei halua samaa nimikettä käytettävän ihan järkiperäsistä syistä. Ihmiset paljon ulisee että tasa-arvo ei toteudu siinä jos homot ei saa mennä avioliittoon. Voi olla, mutta kannattaa kattoo välillä kolikon toistaki puolta. Entä ne arvokonservatiivit, jotka pitää avioliittoa eri sukupuolten välisenä liittona, niinkuin se on tarkoitettu? Onko niillä väliä? No on, koska Suomen väestörakenne on aika mielenkiintoinen. Nimittäin tällainen. Tuo kuvan enemmistö eli yli 50v ihmiset ovat juuri sitä väkeä, jotka ovat hyvin arvokonservatiivista väkeä.

Spoiler (click to show/hide)
'

Ja jos kuitenkin mies haluaa homojen yhteiskunnallista asemaa korostettavan (onko siinä jotain parannettavaa adoptio-oikeuden lisäksi, ei mun mielestä sillä tasa-arvo toteutuu muualla kuin teinien keskuudessa koska yläasteikäiset ovat keskimäärin perseestä. En tarkoita teitä, sillä käsittääkseni kukaan teistä ei kuulu tähän yläastelaisen perusmuottiin.), nii mitä väliä sillä on että onko rekisteröity parisuhde vai avioliitto. Oikeudet ovat tismalleen samat mainitsemaani adoptio-oikeutta lukuunottamatta. Kirkkohäitä homot eivät tuu piiiiiiiiiiiitkään aikaan saavuttamaan, sillä kirkko menee aikalailla kristinuskon oppien mukaisesti. Raamatun mukaan jokainen ihminen on tasavertainen Jumalan silmissä, mutta jokainen liitto ei. Jos Jumala on alunperin tarkoittanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi, miksi sitä sitten muuttaisi. Korjatkaa jos oon väärässä, mutta eikös homoparien parisuhde rekisteröidä maistraatissa? Jos näin on, miksi asiaa pitäisi viedä enä sen pidemmälle.

Loppukaneetiksi voisinkin siis sanoa, että mielestäni Suomi tarvitsee johtajan, joka tietää rahasta ja kansainvälisistä suhteista paljon. Kansainvälisiä suhteita voi rakentaa muutenkin, kuin rummuttamalla maailmanrauhaa lähi-idän kriisipesäkkeissä ja ihmisoikeuksia Kiinassa. Näitä suhteita kannattaa luoda maailman suurimmalla valtikalla eli rahalla. Jos haluaa työntää nenänsä maailman kriiseihin tai Kiinan ihmisoikeuksiin, se tehtävä on annettava jollekin muulle taholle, kuin valtion päämiehelle.

Miss Alice

  • Puoli-Yōkai
  • *
  • Viestejä: 553
  • Ghostly Gardener
    • Profiili
Vs: Polluutiota aiheuttava poliittinen aihe
« Vastaus #25 : Helmikuu 05, 2012, 21:47:20 »
Nillitän vähän ObD:n muuten hyvään puheenvuoroon:

Homoille taistellaan "sukupuolineutraalia avioliittoa"(kauhea sana) sen takia, koska rekisteröity parisuhde ei sisällä samoja etuja ja oikeuksia kuin avioliitto. Kummallakaan rekisteröidyn parisuhteen jäsenellä ei ole erillistä perintö-oikeutta toiseen osapuoleen, eli toisin sanoen jos toinen kuolee, lähisukulaiset saavat isomman osan omaisuudesta kuin edesmenneen kumppani, mikä ei luonnollisesti ole reilua.

Itse ajattelen, että kirkolta homojen vihkimisen vaatiminen kokonaisvaltaisesti itseisarvona on lievää pään hakkaamista seinään. Jos heidän kantansa on, että avioliitto on vain miehen ja naisen liitto, olisi hölmöä alkaa kiusata heitä siitä. Myönnetään, että homokirkkohäät ovat toteutuneet joissain maissa ja mitään kauheaa ei ole siitä tapahtunut(ei tietääkseni edes konservatiivisten vanhusten massakirkostaeroamista tai muuta vastaavaa), mutta tärkeintä olisi antaa homoliitoille juridisesti yhtäläiset oikeudet heteroliittojen kanssa.
Dead bodies having a nice flower-viewing! How elegant.

J_onn_e

  • Tokyo Metropolitan Police Special Vehicle Section 2, Division 2.
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 1 003
  • Shinohara Heavy Industries AV-98 Ingram
    • Profiili
    • Get money
Vs: Polluutiota aiheuttava poliittinen aihe
« Vastaus #26 : Helmikuu 05, 2012, 21:48:47 »
^ kerrankin ihminen joka on homoavioliitoista täysin samaa mieltä kanssani

ObD

  • Vieras
Vs: Polluutiota aiheuttava poliittinen aihe
« Vastaus #27 : Helmikuu 05, 2012, 22:24:40 »
Nillitän vähän ObD:n muuten hyvään puheenvuoroon:

Homoille taistellaan "sukupuolineutraalia avioliittoa"(kauhea sana) sen takia, koska rekisteröity parisuhde ei sisällä samoja etuja ja oikeuksia kuin avioliitto. Kummallakaan rekisteröidyn parisuhteen jäsenellä ei ole erillistä perintö-oikeutta toiseen osapuoleen, eli toisin sanoen jos toinen kuolee, lähisukulaiset saavat isomman osan omaisuudesta kuin edesmenneen kumppani, mikä ei luonnollisesti ole reilua.

eikö muka oo :oo no sitten oon käsittäny asiat väärin. Mut sehän ratkee sit testamentilla :p Koska ainoot sukulaiset joille on määrätty osa perinnöstä on lapset (käsittäen puolet omaisuudesta) ja puolet voi antaa vaikka kodittomille kissoille moskovaan. Mutta uskoisin että tähänkin epäkohtaan puututaan siinä homojen oikeuksien parantamisessa

Miyuki

  • Vieras
Vs: Polluutiota aiheuttava poliittinen aihe
« Vastaus #28 : Helmikuu 05, 2012, 23:20:39 »
Mutta uskoisin että tähänkin epäkohtaan puututaan siinä homojen oikeuksien parantamisessa
Kulta, se sukupuolineutraali avioliittolaki olisi juuri sitä homojen oikeuksien parantamista.

Muistaakseni homoseksuaalit ei saannu luovuttaa vertakaan syistä, jotka perustuivat puhtaasti homofobiaan, eikä faktoihin. Vai onko siitä jo luovuttu?

Tuomiorovasti

  • Vihreä Keiju
  • ***
  • Viestejä: 142
  • Jaan tuomiota.
    • Profiili
Vs: Polluutiota aiheuttava poliittinen aihe
« Vastaus #29 : Helmikuu 05, 2012, 23:43:41 »
Mutta uskoisin että tähänkin epäkohtaan puututaan siinä homojen oikeuksien parantamisessa
Kulta, se sukupuolineutraali avioliittolaki olisi juuri sitä homojen oikeuksien parantamista.

Muistaakseni homoseksuaalit ei saannu luovuttaa vertakaan syistä, jotka perustuivat puhtaasti homofobiaan, eikä faktoihin. Vai onko siitä jo luovuttu?

Ei multa oo ainakaan kyselty seksuaalistasuuntautumista kun oon verta käynyt luovuttamassa :DD mitä ihmettä