Todellisuus > Esittele itsesi

Heipadihei

(1/5) > >>

Zaibax:
Eli olen 23-vuotias mies Kanta-Hämeestä, ja olen aivan uusi Touhoussa. En ole kovinkaan rohkea ja siitä syystä en yleensä uskalla postata mitään, koska pelkään vastaanottoa. Harrastuksia minulla ei juurikaan ole, toivonkin saavani tästä harrastuksen.  :)

Touhoussa minuun eniten iski musiikki ja pelin antama haaste. Danmaku pelien parissa en ole muutenkaan viettäny pahemmin aikaa. Aikaisemmin olen pelaillut enemmän mainstream pelejä kuten World of warcraft(ylläripylläri ;D), Cs 1.6 ja vinopino muita pelejä mutta näissä kahdessa on eniten aikaa tapettu. Nyt viimeaikoina on ollut vaikea innostua pelaamaan mitään, mutta sitten Touhou herätti taas kiinnostuksen pelailuun.

Touhoun tarina ja fandom herättää kiinnostusta, joten lähi tulevaisuudessa olisi tarkoitus syventyä tarinaan. Cosplay kiinnostaa myös, mutta en taida uskaltaa.


Hieda no Mukyuu:
Terve tuloa mukaan.

Töhö-harrastajayhteisö Suomessa on ollut jo ainakin viime vuosikymmenen loppupuolelta asti. Itse olen ollut mukana vuodesta 2011 lukien. Lähes aina on murehdittu sitä, että pelaamisesta ei keskustella tarpeeksi. Siinä asiassa en osaa paljoa auttaa, mutta toivotan onnea ja painotan, että aiheesta kiinnostuneita kyllä on olemassa. Oletko tutustunut foorumin ja Ysilaudan peliaiheisiin keskustelusäikeisiin? Jos et, niin kysy toki lisää.

Entä musiikki? Jaksaisitko käydä kertomassa suosikeistasi oikein asianomaisessa säikeessä? :)

Mitä cosplay-harrastukseen tulee, niin pehmeää laskua voi varmasti etsiä hakeutumalla foorumilaisten porukoihin animetapahtumien yhteydessä. Jos kaverustut jonkun innokkaan kossaajan kanssa, pääset todennäköisesti ainakin sovittamaan hattua julkisella paikalla ja kuulemaan kertomuksia sekä pukujen valmistamisesta että puku päällä Tampereen keskustassa koetuista sattumuksista.

Mitäpä olet mieltä fandomin harrastamasta Tōhō-hahmojen romanttisesta parittamisesta?

Korven_soturi:
Nonii tervetuloja vaan! :D

Kyllä töhöstä hyvinkin harrastukseks on jossei muita viel pohjalla ole, ja saattaa todennäkösesti toimii porttina muillekki harrastuksille kun eksyy tarpeeks syvälle mm. musiikkipuolelle.
Ja pelien antama haastetaso on kyl töhöissä omaa luokkaansa siltä osin että varmasti herättää kiinnostuksen jos tykkää oikeesti haastavasta tavarasta.

Vastaanottoo ei kantsi turhaan pelätä täällä, aika rennolla asialla ja tahdolla ollaan kuitenki liikenteessä. ;D

Eli käy taloks ja koita viihtyä! o/

Ja tietysti kyssärit:

Demetori vai East New Sound?
Raakana vai lantraten?
Soittotaitonen vai toistaitonen?
Miten eksyit tänne?

Chiruyto:
Tervetuloa!

Kellä töhöllä on paras hattu?

Hagane productio:
Voi veljet, uusi ihminen. Heipä hei vain.

Minkä värinen olisi sukellusveneesi?
Mikä eläin olisit jos saisit olla ihan mikä tahansa muu kuin ihminen?
Suosikkithemejä Töhöstä?
Entä sovituksia?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta