Kirjoittaja Aihe: Kauhupeli joka tarvitsee ihmisiä sen tekemiseen  (Luettu 16997 kertaa)

TheOVJM

  • Keiju
  • *
  • Viestejä: 1
    • Profiili
    • YouTube kanavani
Kauhupeli joka tarvitsee ihmisiä sen tekemiseen
« : Elokuu 20, 2017, 20:04:52 »
Minä ja eräs toinen henkilö tulimme tässä tulokseen, että aiomme tehdä Touhou aiheisen kauhupelin. Ongelma on vain, että kumpikaan meistä ei ole ikinä työskennellyt videopelin parissa. Tämän takia ajattelimmekin koota tiimin, jolla saisimme pelin kasattua. Eli siis, jos olet itse, tai tunnet jonkun, joka saattaisi olla kiinnostunut aiheesta ja omaisi taitoja joko 3D grafiikassa, ohjelmoinnissa tai musiikin saralla niin olisimme kiitollisia avusta. Työskentely pelin parissa tulisi kuitenkin tapahtua ihan omalla alustalla, sillä tiimin jäsenten keskenään tapaaminen tulee olemaan vaikeaa ellei jopa mahdotonta, sillä etsin mahdollisia tiimin jäseniä Suomenkin ulkopuolelta. Kaverini on siis Indonesiasta, mikä itsessään jo vaikeuttaa asioita. Homma on myös vielä aivan alussa, joten en tiedä pystynkö vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, mitä projektista esitetään. Projekti ei ole myöskään mikään maailman vakavin, vaan hauska kokeilu, jonka tarkoitus olisi antaa kokemusta tältä alalta vaikka peli ei ikinä valmistuisikaan.
Eli, jos olet kiinnostunut tai tiedät jonkun, joka omaisi kiinnostuksen, että myös taidon tälle projektille olisimme kiitollisia, jos ilmoittelisit. Projektiin pääsee mukaan ja siitä saa lisää tietoa, vaikka ei mukaan haluaisikaan Discordista, YouTubesta ja DeviantArtista, joista kaikista minut löytää samalla nickillä, eli "TheOVJM". Kaverini voi myös löytää YouTubesta, jossa hän liikkuu nimellä "Dat Lynn". En todennäköisesti tule vastaamaan tämän aiheen alle heitettyihin kommenteihin, sillä olen ilmoitellut tästä mahdollisesta projektista jo niin usealle sivulle, että niiden silmällä pito veisi liikaa aikaa, joten jos olet kiinnostunut niin laitathan viestiä edellä mainituille alustoille, jotta mahdolliset kommentit nähtäisiin mahdollisimman pian. ^^

Vee

  • Finnish TV persona and musician
  • *******
  • Viestejä: 460
  • I'm no fun
    • Profiili
Vs: Kauhupeli joka tarvitsee ihmisiä sen tekemiseen
« Vastaus #1 : Elokuu 21, 2017, 04:13:57 »
Rip Pohjola 2013
Marked for deletion (old).

tsalop

  • Puoli-Yōkai
  • *
  • Viestejä: 506
    • Profiili
Vs: Kauhupeli joka tarvitsee ihmisiä sen tekemiseen
« Vastaus #2 : Elokuu 21, 2017, 18:10:10 »
Rip Pohjola 2013
Ei se ole kuollut... Se vaan tarvitsee hieman aikaa.

Larre

  • Vieras
Vs: Kauhupeli joka tarvitsee ihmisiä sen tekemiseen
« Vastaus #3 : Elokuu 21, 2017, 23:10:47 »
Se on siis vähän niinku tää foorumi.

Kinoko

  • Sieninestori
  • Vihreä Keiju
  • ***
  • Viestejä: 198
  • Sienien mestari jo ennen sitä pitsaa
    • Profiili
Vs: Kauhupeli joka tarvitsee ihmisiä sen tekemiseen
« Vastaus #4 : Elokuu 22, 2017, 01:09:07 »
Kjeh