Kivojahan noi conit on. (kertaalleen köynyt yhdessä, voisi sanoa jopa että säälittävää). Mutta ai että siellä oli kivaa.
Lähettiin Sellerin kanssa viime kertaseen Kicuconiin ja oltiin siellä molemmat päivät. Herätys olis kello 6:oo jotta kerittiin syödä aamupala ja nousta bussiin joka vie meijät Helsingin asemalle. Helsingissä tunnin odottelun jälkeen junaa, joka vei suoraan Turkuun. Matka oli helvetinn jees, koska pidän junamatkaamisesta ja muutenkin rauhallisuudesta matkaamiseni aikana. Perille conipaikkaan ei tietenkään oltais ite osattu, mutta onneks tavattiin junassa pari muuta henkilöä jotka olivat menossa samaan paikkaan ja lyöttäydyimme samaan remmiin. Tämä oli tietenkin turhaa sillä juna.asemalla heti junamme ulkopuolella oli pari pelottavan näköistä miestä, jotka osoittautuivat oppaiksi Kicuconiin ja näyttivät reitin conialueelle.
Siellä sitten ainakin minä pällistelin ihmeissäni ja peloissani (outoja ihmisä, uskaltaako täällä olla ettei ala porukka huutelemaan) meinigillä. Tapahtuman ensimmäinen päivä oli ihan kiva, vaikka Selerriä lainatakseni " vähän pieni coni muitten rinnalla", mutta eihän se minua haitannut. Ruokakin oli hyvää kun käytiin syömässä Kotipizassa ja iltapalan ostin K-kaupasta, hyviä Atrian salaatteja. Kauungilla pyörittiin tietenkin Sellerin kanssa, olihan kyseessä iso city tälläiselle maallaelävälle tollolle ja pitihän sitä käydä moikkaamassa rakasta serkkutyttöäkin sen duunissa Turunteattterissa, sekä Alan Wake oli tullu kauppoihin iha äsken, sekin piti käydä ottamassa parempiin käsiin.
Conin toinen päivä. Nyt räjähti pankki. Ekana pelkään yösijalla venäläisiä jotka olivat vallanneet paikan yönaikana ja sitten paikalle tuli Deksu...
oli ilmeeni. Deksu, äijä osottautui hienoksi tyypiksi ja hauskaa oli se aamupäivä. pääsimme conipaikalle takaisin ja naureskelimme nakkamikolle, koska minulla oli rinkallinen tavaraa mukana mitä hänen piti raahata narikkaan ja sitten se tapahtui. TSUDO! Uskokaa tai älkää, mutta Tsudo tapahtui. Mies pamahtaa paikalle ties mistä mukanaan kaksi touhoucossi tyttöä ja olen ihan ihmeissäni. Onneksi Selleri tunsi kyseisen herrasmiehen jo entuudestaan ja sain kunnian lyöttäytyä seuraan sekalaiseeen mukaan. Siinä sitten aika kului mukavasti jutustellen, mutta harmikseni Tsudo ei tullut mmikaan syömään Turkuun, vaan jäi conipaikalle popittamaan. Syötyämme palasimme tietenkin takaisin, koska se mitä me kaikki olimme odottaneet oli vielä tulematta. nimittäin touhou paneeli juttu, vai jokin sen niminen. Tätä ennen painelemme kuitenkin katselemaan mitä conin myyjillä oli meille tarjolla... päivän kolmas hieno juttu taahtui, löysin ensimmäisen osan Fate/Stay nightiä ja ostaa päräytin sen (faijan rahoilla) pois poikkeen, lähtiessäni pasaarista huomasin lisää kyseistä sarjaa harmikseni vain osat 2, 4 ja 5 (jos muistan oikein) ja mietin ostaakko vai jättääkö ostamatta. Tätä pientä aivopähkinää miettiessäni menimme touhou jut-...tuun ja kiehtovasti katsoin kiehtovia ihmisiä, joilla oli kiehtovaa saiaa. Tämän kiehtovan tapahtuman loputtua menimme ulos ja mietimme... "mitäs hevettiä sitten?" kysymystä, mikä on ollut pari vuotta oma lempi kysymykseni. Päätimme että voisi lähteä, mutta ennen sitä halusin sittenkin ostaa ne Faten osat ja sitten kalppia pois poikkeen.
Näinhän sitten teimme ja matkasimme kotiin. Deksu ja Tsudo oli nähty, mangaa ostettu, huomattua ettei ne cossaajat oo ihan latvasta lahoja vaikka pukeutuvatkin ja päästyä kotia ehjin nahoin. Eli loisto viikonloppu.
Kiitos kaikille tekstissä mainituille henkilöille tästä.