Touhou.fi

Todellisuus => Palautelaatikko => Aiheen aloitti: punakone - Joulukuu 17, 2010, 17:26:15

Otsikko: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: punakone - Joulukuu 17, 2010, 17:26:15
Tässä keskustelin toisaalla asiasta ja todettiin että pikkuhiljaa saattaa olla hyvä vaihe alkaa kehittää myös Touhou.fin etusivun ulkoasua muuksikin kuin pelkäksi kansainväliseksi käsimerkiksi, eli tässä ei olla lautaa eikä foorumia muuttamassa mihinkään, vain tekemässä etusivusta hieman ystävällisemmän näköinen ja ennen kaikkea informatiivisempi. Itselläni on joitain ideoita sen suhteen mutta toivoisin kuitenkin itse käyttäjiltä myös ehdotuksia ja panostusta tähän, tehän tätä käytätte!

Toinen asia koskee sosiaalista mediaa. Pitäisikö Touhou.fillä olla suurempi näkyvyys sosiaalisessa mediassa eli tulisiko Touhou.fillä olla esimerkiksi oma sivu Facebookissa tai yhteisö IRC-Galleriassa vai tulisiko sivuston uutisia ilmoitella kenties myös Twitterin kautta?

Ja viimeisenä, Datafox taisi huudella että irkkikanava olisi kiva, joten nyt kysyn, kuinka moni teistä edes irkkaa, ja kuinka moni saattaisi tulla käymään kanavalla jos sivustolle laittaisi esimerkiksi oman IRC-appletin jolloin ei tarvitsisi vartavasten asentaa IRC asiakasohjelmistoa omalle koneelleen jos ei halua, ja pystyisi liittymään kanavalle myös esimerkiksi koulusta.

Ja tulevaisuudessa saatan udella teiltä asioita lisää.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Pitchin - Joulukuu 17, 2010, 17:40:08
En Irccaa, en omista Face-tiliä(ei data, en hanki), enkä Twitteriä :3:
Mutta minäpäs olenkin vain yksi ihminen.....
Mutta missäs muualla sitä vois edes mainostaa I wonder..? Yuutuubi tai dA ei ehkä ihan käy tarkoitukseen....
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: MKtsudo - Joulukuu 17, 2010, 17:50:33
Ja viimeisenä, Datafox taisi huudella että irkkikanava olisi kiva, joten nyt kysyn, kuinka moni teistä edes irkkaa,
En harrasta...
Lainaus
ja kuinka moni saattaisi tulla käymään kanavalla jos sivustolle laittaisi esimerkiksi oman IRC-appletin jolloin ei tarvitsisi vartavasten asentaa IRC asiakasohjelmistoa omalle koneelleen jos ei halua, ja pystyisi liittymään kanavalle myös esimerkiksi koulusta.
...mutta totta munassa lurkkaan aina siellä, missä tapahtuu.

Sosiaalisessa mediassa näkyvyyden hankkiminen ei ehkä tällä domainilla ole yhtä tehokas asia kuin Desuconin tapaisella tapahtumalla, mutta lobbaaminenhan on aina sallittua kaikkialla.

Etusivulle kyllä voisi jotain informatiivista kehitellä suomenkielellä aivan yleisellä tasolla pelisarjasta, koska jos joku asiaan vihkiytymätön paikalle saapuu, ei hän aivan heti häipyisi pois laudan guro-langan, foorumin troolarit tai etusivun käsimerkit nähdessään.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Selleri - Joulukuu 17, 2010, 17:54:30
Yuutuubi tai dA ei ehkä ihan käy tarkoitukseen....
Onhan Youtubessa jo...
http://www.youtube.com/watch?v=qitrqMZviA8
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: ttw - Joulukuu 17, 2010, 18:17:46
-Irkkikanava olis kiva.

-Etusivulle vähän asiaa.

-Kuvagalleria (gallery v2 tai Coppermine hyviä), albumi ja oma tunnus halukkaille.

Editoin jos tulee jotain mieleen.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: punakone - Joulukuu 17, 2010, 18:20:13
-Kuvagalleria (gallery v2 tai Coppermine hyviä), albumi ja oma tunnus halukkaille.

Kerro toki lisää ajatuksistasi idean takana. Onnistunee ehkä, pitää kyllä kysyä palvelimen ylläpitäjältä tästä että kestääkö palvelin.

Oma näkemykseni tähän on kyllä että tarvitseeko tänne tuota kun on irc-galleria ja ilmeisesti Cosplay.fi tekeillä.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: MKtsudo - Joulukuu 17, 2010, 18:23:37
-Kuvagalleria (gallery v2 tai Coppermine hyviä), albumi ja oma tunnus halukkaille.

Kerro toki lisää ajatuksistasi idean takana. Onnistunee ehkä, pitää kyllä kysyä palvelimen ylläpitäjältä tästä että kestääkö palvelin.

Samaa ajatellut kanssa, mutta vaatinee jo enemmän kaistaa. Pidetään peukkuja pystyssä.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Tuffe - Joulukuu 17, 2010, 18:51:08
Foorumin ulkoasu toisen väriseks (-w-)  Tullut mainittua, että tää sinertävä on tylsähkö ja nähny niil foorumeil missä oon käyny. J
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: punakone - Joulukuu 17, 2010, 18:52:49
Foorumin ulkoasu toisen väriseks (-w-)  Tullut mainittua, että tää sinertävä on tylsähkö ja nähny niil foorumeil missä oon käyny. J

Tässä haetaan ehdotuksia nyt etusivulle, nimenomaan foorumia koskevat uudistukset edelleen tuonne Parannusboksi ketjuun.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Datafox - Joulukuu 17, 2010, 19:51:27
Vaihtuva etusivun kuva. Keräis vähäsen niitä kuvia jotka sopii siihen ja laittaa skriptin joka näyttää niistä satunnaisen joka latauskerralla.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: EpikFeil - Joulukuu 18, 2010, 01:27:26
Vaihtuva kuvajainen voisi olla kiva, jos tosiaan olisi myös ihan asiaa. Mutta tulee ikävä käsimerkkiä. >:
Ja juu, irkki ja galleria/naamakirja saavat kannatuksensa täältä.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: pawwo - Joulukuu 18, 2010, 17:26:13
IRC-galleria ja Facebook kumpikin käyvät minulle oikein hyvin
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: MKtsudo - Joulukuu 18, 2010, 18:34:06
Koska kaikesta on kiva nillittää, olisi kosmeettisesti mukavamman näköistä nykyisellä etusivun layoutilla, jos "Tai foorumille"-painikkeen teksti olisi keskellä nappulaa, ja kummatkin namiskat voisivat olla yhtä leveätkin. Syntyisi symmetria ja minä pidän symmetriasta. [/nillitys]

Sitä kanssa pohdiskelin, pitäisikö etusivulle perustaa myös joku Top-listan tapainen, jonne saisi lähettää pelien piste-ennätyksensä, vaikka vielä replayn kanssa? Hajuakaan ei kyllä ole, miten senkin sitten toteuttaisi, mutta tuollainen palvelisi varmasti ainakin tiettyä osaa fandomista, tarjoten samalla keskitetyn ja suomalaisen katsauksen pelaajien keskinäiseen taidokkuuteen. Mielipiteitä?
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Numbbi - Joulukuu 18, 2010, 19:01:07
Tsudon kanssa olen samaamieltä symmetriän suhteen koska symmetrisyys on mulle myös tärkeää.

Aikasemmin ehdotettu vaihtuva taustakuva etusivulla ois kiva, mutta sehän tuottaa kai omat ongelmansa.

Nyt kun on taas kone kuosis niin voi yrittää photoshoppailla.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: punakone - Joulukuu 18, 2010, 21:27:31
Tällä hetkellä ko. kuva ei sisälly etusivun uuteen kuosiin mitä olen suunnitellut.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Millenium - Joulukuu 19, 2010, 11:53:25
Kaikki tähän mennessä olevat ehdotukset ovat hyviä. En tällä hetkellä keksi mitään uutta, mutta saatan ehdottaa jossakin vaiheessa jotain.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Suiggari-Tou - Joulukuu 21, 2010, 20:33:14
Jepu jee, samalla kannalla ollaan Milleniumin kanssa. Tietenkin voisi tässä yrittää taas hehkuttaa omaa piirtelyä mutta toki sille etusivulle olisi mukavaa laittaa ns. oikeiden artistien (mm. pixivissä vaikuttavien) tekemiä kuvia, joku random 16-vuotiaan tuhertama suttu tuskin kiinnostaa. [/offtopic]

Mutta vaihtuva taustakuva olisi jepampi kuin jopa vitun jepa! Myös Tsudon ehdottama tulosten ja replayiden julkaisumahdollisuus toisi lisää kävijöitäkin jos tuuri käy. Ja jos stalkkimismahdollisuudet kiinnostaa, joka kävijälaskuri voisi olla kiva: jos siinä on mukava lukema, se houkuttaisi yhä enemmän ihmisiä astumaan sivustolle, kummalle vain.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Tuffe - Elokuu 20, 2011, 20:05:34
Hei muuten. syksyhän on jo hyvin lähellä, joten onkos kukaan väsäämässä meille syksyistä etusivua~?
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Hazu - Elokuu 20, 2011, 21:11:28
Hei muuten. syksyhän on jo hyvin lähellä, joten onkos kukaan väsäämässä meille syksyistä etusivua~?
Juu, Momiji etusivua koristamaan :3
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Erie - Elokuu 20, 2011, 21:14:50
Hei muuten. syksyhän on jo hyvin lähellä, joten onkos kukaan väsäämässä meille syksyistä etusivua~?
Juu, Momiji etusivua koristamaan :3
Momiji olisi kiva tai aina niin unohdetut Aki-siskokset sopisivat hyvin syksyyn.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: punakone - Elokuu 20, 2011, 21:36:36
Foorumia päivitetään 22:00 joten silloin noin 15-30min käyttökatkos.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: punakone - Elokuu 20, 2011, 22:34:27
Ja tervetuloa takaisin päivitetyille foorumeille.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: punakone - Elokuu 20, 2011, 22:39:27
Foorumit menevät vielä kuitenkin alas hetkeksi palvelinpuolen päivitysten vuoksi.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Hieda no Mukyuu - Elokuu 21, 2011, 09:40:07
Hei muuten. syksyhän on jo hyvin lähellä, joten onkos kukaan väsäämässä meille syksyistä etusivua~?

Momiji olisi kiva tai aina niin unohdetut Aki-siskokset sopisivat hyvin syksyyn.

Hain Danboorusta Waribashipin kuvituksen, jossa Shizuha Aki heiluu samassa hengessä kuin Yūka foorumin nykyisessä kesäkuvituksessa. Vot. (http://hijiribe.donmai.us/post/show/974238/)

MUOKS: Vaihdoin (toiseksi) avatarikseni leikellyn ja käännetyn version Waribashipin piirroksesta. Kovin näkyy pienenä, mutta ymmärrätte ajatuksen.

Jk. Foorumi näkyy päivityksen jälkeen kirjautumattomille sinisenä perus-SMF:nä. Se on varmaan tarkoitus korjata entiselleen?
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Jagdpanther - Elokuu 21, 2011, 12:05:09
Hei muuten. syksyhän on jo hyvin lähellä, joten onkos kukaan väsäämässä meille syksyistä etusivua~?
Juu, Momiji etusivua koristamaan :3
Momiji olisi kiva tai aina niin unohdetut Aki-siskokset sopisivat hyvin syksyyn.

Veitte sanat suustani. Noista jompikumpi voisi olla oikein kiva...
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: LENK - Elokuu 21, 2011, 17:12:51
Hei muuten. syksyhän on jo hyvin lähellä, joten onkos kukaan väsäämässä meille syksyistä etusivua~?
Juu, Momiji etusivua koristamaan :3
Momiji olisi kiva tai aina niin unohdetut Aki-siskokset sopisivat hyvin syksyyn.

Veitte sanat suustani. Noista jompikumpi voisi olla oikein kiva...
Yuuka edelleen iloisena yläkulmas.. eihän tää mikää syksyinen ole ;___;
ja juu kyllähän momiji olis kiva näkyä ;3
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: MrSake - Elokuu 21, 2011, 18:28:58
Hain Danboorusta Waribashipin kuvituksen, jossa Shizuha Aki heiluu samassa hengessä kuin Yūka foorumin nykyisessä kesäkuvituksessa. Vot. (http://hijiribe.donmai.us/post/show/974238/)
Jotain Aki-siskosaiheista ajattelinkin, ja tuo linkkaamasi kuva vaikuttaa myös ihan toimivalta. Momiji ja Ayakin olisivat ihan varteenotettavia vaihtoehtoja...

Pistetäänpä asia hautumaan ja odotellaan sopivaa teemansäätöinspistä.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Hieda no Mukyuu - Elokuu 21, 2011, 19:36:50
Pistetäänpä asia hautumaan ja odotellaan sopivaa teemansäätöinspistä.

Meilläpäin on toistaiseksi riittänyt oikein miellyttäviä loppukesän kelejä, ja niistä on kiva nauttia (kyllä, minä käyn joskus myös ulkona). Että sen puoleen teeman vaihtamisella ei olisi kiirettä, ennen kuin elokuu päättyy.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Elokuu 22, 2011, 21:56:58
olisi kiva saada joskus jokin marisa teema... mutta eiköhän sellainen joskus ilmesty... kaukana tulevaisuudessa
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: LENK - Marraskuu 17, 2011, 20:48:55
Millos muuten tulee talvinen tunnelma tähän sivustoon? C=
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Vee - Marraskuu 17, 2011, 21:09:29
Mä haluaisin edelleenkin sellaisen taustan, jossa on danmakua.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Kougyoku - Marraskuu 17, 2011, 21:21:23
Haluan talviseen ulkoasuun Cirnon lumihiutaleilla hoho~
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Marraskuu 17, 2011, 21:22:02
Mä haluaisin edelleenkin sellaisen taustan, jossa on danmakua.
I agree
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Millenium - Marraskuu 17, 2011, 22:13:52
Haluan talviseen ulkoasuun Cirnon lumihiutaleilla hoho~

Talvinen teema? No, jos joku sellaisen väsää niin parasta olla unohtamatta Lettyä.

Mä haluaisin edelleenkin sellaisen taustan, jossa on danmakua.

Olisi kyllä hieno.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Beardmaster - Marraskuu 17, 2011, 23:31:30
miten olis Mima, PC-98 Marisa ja Reimu teema?
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: punakone - Marraskuu 18, 2011, 02:21:13
Yön aikana onkin tapahtunut kummia!

Vaikkei lunta nyt varsinaisesti olekaan satanut, on foorumille vaihtunut talviteema. Tällä kertaa teeman teosta kiitokset kuuluvat Jaakuille!

Tälläkin kertaa on ihmisillä mahdollisuus luoda omia bannereitaan kiertoon sivun ylälaitaan, seuraavassa lyhyet ohjeet siihen:

1. Lataa pohja Adoben Photoshoppiin tästä: http://touhou.fi/logo.psd
2. Vaihda TAUSTA niminen taso itse valitsemaasi kuvaan.
3. Jaa kuva kahteen tiedostoon leikkaa tästä tason mukaan.
4. Tallenna tasot nimillä header_ylaX.jpg ja header_alaX.jpg.
5. Postaa tähän.

Sen verran tässä joutuu nyt ihmiset kärsimään että tämä ohjetiedosto on vain Photarille, kai tuon PSD:n jollain magialla saa Gimpilläkin auki.

Ja toinen uutuus foorumilla on avatarien kanssa. Uusi kokoraja kuville on 160x200 pikseliä.

Jos uuden teeman myötä esiintyy avatareissa häikkää, lataa avatarisi uudestaan profiiliisi.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: MrSake - Marraskuu 18, 2011, 02:46:51
Oikein talvisen raikas teema.

Mukavaa, että löytyi muitakin tekijöitä näille teemoille, niin säästyi minulta vaiva :p
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Anakichi - Marraskuu 18, 2011, 08:37:14
mitä tämä on minä en edes....

siis.. kun en ole kirjautuneena uusi ihana teema näkyy, mutta kun kirjaudun sisään kaikki menee takaisin syksyteemaan
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Juhozki - Marraskuu 18, 2011, 09:25:04
Viilee teema, veli. hyrrr..

Pidän noista pikkukuvista.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Marraskuu 18, 2011, 09:27:47
hyvältä näyttää
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Kougyoku - Marraskuu 18, 2011, 09:59:50
mitä tämä on minä en edes....

siis.. kun en ole kirjautuneena uusi ihana teema näkyy, mutta kun kirjaudun sisään kaikki menee takaisin syksyteemaan

Sama juttu D:
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Skwrl - Marraskuu 18, 2011, 10:02:53
mitä tämä on minä en edes....

siis.. kun en ole kirjautuneena uusi ihana teema näkyy, mutta kun kirjaudun sisään kaikki menee takaisin syksyteemaan

Sama juttu D:

Sama vaiva minullakin. Mistäköhän tämä johtuu?
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Marraskuu 18, 2011, 10:23:08
mitä tämä on minä en edes....

siis.. kun en ole kirjautuneena uusi ihana teema näkyy, mutta kun kirjaudun sisään kaikki menee takaisin syksyteemaan

Sama juttu D:

Sama vaiva minullakin. Mistäköhän tämä johtuu?
menkää asetuksiin ja muuttakaa teema sieltä

http://touhou.fi/forum/index.php?action=theme;sa=pick;u=9;d6afd33c0=5dd54f31a5c3ccea9346d3a2d16b903d (en tiiä toimiiko linkki)
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: MrHighAndMighty - Marraskuu 18, 2011, 10:44:46
Nätti teema on nätti.
Ainut asia joka henkilökohtaisesti häiritsee on se, että etusivulla Hiekkalaatikon tekstit ovat kuvan alla, kun muilla ne on kuvan sivuilla. Tekstin pituudesta johtuva vai mahdollisesti korjattavissa?

//Tai unohtakaa koko juttu, taitaa johtua oman koneen näytön resoluutiosta. Nätti teema joka tapauksessa.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Millenium - Marraskuu 18, 2011, 11:57:14
Kaunis teema. (Y no Letty?)
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Numbbi - Marraskuu 18, 2011, 11:59:46
Hienoin teema tähän mennessä.

Ainostaan häiritsee tämä.
Spoiler (click to show/hide)

EDIT: Huomasin myös tämän

(http://puu.sh/8RXC)

Todella vaikea nähdä kaikki langat missä on uusia viestejä.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: punakone - Marraskuu 18, 2011, 12:03:28
Jos oisit lukenu langan ennen postaamista olisit huomannut että kirjoitin asiasta seuraavaa:

Jos Avatarien kanssa ilmenee ongelmia, laita avatar uudelleen profiiliisi.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Numbbi - Marraskuu 18, 2011, 12:05:28
Jos oisit lukenu langan ennen postaamista olisit huomannut että kirjoitin asiasta seuraavaa:

Jos Avatarien kanssa ilmenee ongelmia, laita avatar uudelleen profiiliisi.

Luinhan minä noita mutta en tietenkään sun viestiäs nähnyt. D:


EDIT: Vois myös yrittää tommosta banneriakin tehdä.

EDIT2: Noh tein nopeesti yhden ja toivon että se on oikein tehty. Jos on niin voin tehdä vaikka useammankin.

Yla
(http://puu.sh/8RZN)

Ala
(http://puu.sh/8RZP)
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Marraskuu 18, 2011, 12:45:52
EDIT: Huomasin myös tämän

(http://puu.sh/8RXC)

Todella vaikea nähdä kaikki langat missä on uusia viestejä.

olen samaa mieltä. toi näyttää rumalle kuin myös vaikea huomata missä on uusia viestejä!
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Miss Alice - Marraskuu 18, 2011, 13:17:47
Höh, missä vika kun sisäänkirjudun, muuttuu teema taas syksyversioksi? Pitääkö teema muuttaa erikseen?
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Millenium - Marraskuu 18, 2011, 13:20:10
Höh, missä vika kun sisäänkirjudun, muuttuu teema taas syksyversioksi? Pitääkö teema muuttaa erikseen?

Pitää.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Pitchin - Marraskuu 18, 2011, 14:04:13
Tyksin teemasta tosi paljon <3
Enkä jaksa valittaa siitä lankojen uusi viesti jutusta sen enempää kun muutkaan, mutta pistää hitusen silmään kun tuo etusivu pajnike on oranssi ja kaikki muut on sinistä täynnä :"D
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Suiggari-Tou - Marraskuu 18, 2011, 14:05:39
Ihana teema <3 Heti kun kotiin pääsen niin voisin duunata näitä bannereita, sainpas jotain tekemistä täksikin iltapäiväksi. Tai illaksi, jos menen nukkesyndroomalle. [/kaikkiakinosti]
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Kougyoku - Marraskuu 18, 2011, 15:12:37
Mulla uudet viestit näkyy tälleen rumasti D:


(http://img717.imageshack.us/img717/6980/rndom.png)
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: LENK - Marraskuu 18, 2011, 15:54:03
Nyt näyttää söpöltä :3
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: MrSake - Marraskuu 18, 2011, 15:59:08
Uusien viestien kuva puuttuu, koska teemassa ei nähtävästi ole images/finnish-utf8/-kansiota, josta nuo kielikohtaiset pikkukuvat ladataan.

Höh, missä vika kun sisäänkirjudun, muuttuu teema taas syksyversioksi? Pitääkö teema muuttaa erikseen?
Nyt pitäisi tämänkin näkyä kaikilla automaattisesti ilman, että erikseen pitää vaihtaa.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Beardmaster - Marraskuu 18, 2011, 18:49:04
(http://puu.sh/8RXC)

Todella vaikea nähdä kaikki langat missä on uusia viestejä.

tämä häiritsee myös minua. muuten iha ok teema paitsi että raiskaa mun silmät pimeessä huoneessa. se johtunee myös iha mun näöstä kun on hajataittoo ja kaikkee et ainaki tulee mukavan epileptinen olo mutta ei siin mitn
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: ObD - Marraskuu 18, 2011, 19:55:05
Kivaltahan tämä uusi ulkoasu näyttää ^^ pelkäsin jo että ulkoasu-uudistus epäonnistuisi niin kuin 95% foorumeilla yms tapahtuu.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Mia - Marraskuu 18, 2011, 20:44:58
Kivaltahan tämä uusi ulkoasu näyttää ^^ pelkäsin jo että ulkoasu-uudistus epäonnistuisi niin kuin 95% foorumeilla yms tapahtuu.
Joitakin pikkuongelmia lukuunottamatta ne on aina (=ne kaksi kertaa jotka olen ollut mukana todistamassa) onnistunu hyvin pikkuseikkoja lukuunottamatta. Tällä kertaa tosin parempi kun olin odottanut (joskin kyseisiä pikkuongelmia löytyy).
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Kougyoku - Marraskuu 18, 2011, 22:06:06
Saanko muuten kysyä miksi avatarien kokorajoitus pieneni? Mielenkiinnosta kyselen kun en usko että olisi hidastanut kun ei yhtään hidas ollut edes huonolla kännykän netilläni ^^;
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Hilselinko - Marraskuu 18, 2011, 22:18:54
Juu nää uudistukset ei toimi sitten ollenkaan.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: MrSake - Marraskuu 19, 2011, 08:33:14
Otsikkobannerit kaipaavat selvästikin Sirkkua, joten tässä olisi yksi sellainen:

(http://dl.dropbox.com/u/37473522/header_ylaX.jpg)

(http://dl.dropbox.com/u/37473522/header_alaX.jpg)
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Suiggari-Tou - Marraskuu 19, 2011, 17:32:53
Minä taas toimitan Lettyä, koska näin talven tullen häntä pitäisi näkyä bannereissa lisää!

(http://i40.tinypic.com/20b0e9t.jpg)

(http://i41.tinypic.com/4vijvo.jpg)

//Ja enköhän sitten innostunut. Lisää Sirkkua!

(http://i42.tinypic.com/2zfk9dk.jpg)

(http://i41.tinypic.com/1zekob4.jpg)
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Jaakui Pirinen - Marraskuu 22, 2011, 13:32:55
Ah sait teeman asenneltua \o/
Hyvin tuntuu toimivan tähän asti, jos jotain pikkuvirheitä tulee vastaan niin korjaan ja heitän sulle vaikka privassa irkin puolella filut. :3
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Anakichi - Marraskuu 23, 2011, 21:20:35
jostain syystä edellinen viestini ei tullut D:

eli siis

tätä tuonne yläkulmaan, joku pliis, kun en ite voi/osaa
(http://file.vustv.com/sE0sUhPwQ4HMU.jpg)
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Anakichi - Helmikuu 27, 2012, 18:52:27
alkaisiko olla jo kevään aika? O w O

*lilywhiteä*
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: yuki_tears - Helmikuu 27, 2012, 20:59:32
^ Sopiiko Yuyukokin kevääseen? Meinaan vaan koska kirsikan kukat ja niiden kukkimis ajat...
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Miyuki - Helmikuu 27, 2012, 21:08:53
Kaikki PCB:n hahmot sopisi siihen varmaan.
lol yks talvikuvista on tainnu olla PCB Marisa
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: yuki_tears - Helmikuu 27, 2012, 22:41:49
Kaikki PCB:n hahmot sopisi siihen varmaan.
lol yks talvikuvista on tainnu olla PCB Marisa

Niin sopisivat! :3  PCB <3
Niimpä XD
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: MrHighAndMighty - Helmikuu 28, 2012, 10:39:55
Jos nyt pilkkua saa viilata, niin keväänhän katsotaan alkavan maaliskuusta.
...wait a sec.

Kevätteema PCB-hahmoilla olis tosiaan jees. Pääpaino voisi olla Lily Whitella, koska SPRING IS HERE~!
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Tiiu - Huhtikuu 25, 2012, 23:47:25
Kevät jo~ aika muuttaa johonkin vihertävään sivu? :3 miten ois?
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Reima - Huhtikuu 25, 2012, 23:54:37
Minustakin vihreä ois aika piristävä... Ja YUYUKO! <3 Jtn kukkienväri ois kans kiva nähä, kute punasta, keltasta (vaik en tykkääkkää keltasest) yms yms...
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Miss Alice - Huhtikuu 26, 2012, 11:04:56
Miten olisi miehekkäästi kirsikankukkateemainen sivu? Saigyou Ayakashia, PCB-hahmoja yms. Ja taas voisi innokkaat tehdä/muokata teemaan sopivia kuvia hahmoista.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Tuffe - Huhtikuu 26, 2012, 12:11:31
Pian alkaa olla jo kesä..
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: ObD - Huhtikuu 26, 2012, 12:17:27
Entä jos oltais optimisteja ja mentäs suoraan kesäteemaan? Kesäisyys siis Yuyukosta eteenpäin. Aattelin vaa tällasta ku Lilyn aika on pitkälti jo ohi.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: MrSake - Huhtikuu 26, 2012, 12:27:18
Pitänee tässä sitten jotain keväisen kesäistä yrittää väsätä. Löysinkin jo kivan teeman, jonka pohjalle voisi alkaa tehdä.

Edit.

No nyt on jonkinlainen uusi teema väsätty. Tällä kertaa hieman erilainen kuin aiemmat.

En ehtinyt paljon testailla, joten raportoikaa bugeja ja muita korjausehdotuksia tänne.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: yuki_tears - Huhtikuu 26, 2012, 17:17:32
Uusi teema on ihana!
Yuyuko-sama <3
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Jagdpanther - Huhtikuu 26, 2012, 17:22:04
Vai niin, näin muuttui foorumin ulkonäkö. Ensinäkemällä ihan hieno...
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: MKtsudo - Huhtikuu 26, 2012, 17:31:28
Nopealla kokeilulla ei ainakaan mennyt jumiin.

Kosmeettista kitinää on silti pakko antaa. Tässä fontissa (http://i50.tinypic.com/1z3xjls.png) saisi olla kontrasti taustaan nähden hiukan suurempi ja tämän laatikon (http://i45.tinypic.com/2iaddo0.png) korkeudesta voisi napata puolet pois.

Summasummarum, hyvä teema.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Miyuki - Huhtikuu 26, 2012, 17:41:09
"Jee! Uusi teema! : D"

"Hei, tunnistan noi chibit!"

"... Yuyuko on eri piirtäjän. Okei."

"....Siinä on varjostuksia, vaikka muissa ei ole. Ne on vielä huonosti tehtyjä varjostuksia. "

"Nyt ahdistaa. D :"

Noh, elän sen kanssa.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Numbbi - Huhtikuu 26, 2012, 17:55:19
Johan se uusi teema tuli nopeasti.

Toistaiseksi ainut asia mikä häiritsee on tuo ruskean suuri määrä mikä hyppää naamalle kun rullaa alas.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Miyuki - Huhtikuu 26, 2012, 17:57:46
^
Se on symboliikkaa meidän paskanjauhannasta.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: MrHighAndMighty - Huhtikuu 26, 2012, 18:09:11
Näyttää varsin mukavalta, mutta komppi Tsudon fonttikontrastiin. Minä puolisokea en saa sivumäärästä mitään selvää.

Totuttelua vähän tuottaa taas, mutta good job.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Reima - Huhtikuu 26, 2012, 18:13:03
Näyttää varsin mukavalta, mutta komppi Tsudon fonttikontrastiin. Minä puolisokea en saa sivumäärästä mitään selvää.

Totuttelua vähän tuottaa taas, mutta good job.
Mullakin hiuka ongelmia sivumäärän erottamisen suhteen .__. En oo siis ainoo \o/
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Anakichi - Huhtikuu 26, 2012, 18:48:06
minecraft teema on ihana
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: MrSake - Huhtikuu 26, 2012, 20:22:45
Tässä fontissa (http://i50.tinypic.com/1z3xjls.png) saisi olla kontrasti taustaan nähden hiukan suurempi
Korjattu

Lainaus käyttäjältä: MKtsudo
ja tämän laatikon (http://i45.tinypic.com/2iaddo0.png) korkeudesta voisi napata puolet pois.
Tähän en löytänyt nopeaa ratkaisua, mutta laitetaan mietintään.


"....Siinä on varjostuksia, vaikka muissa ei ole. Ne on vielä huonosti tehtyjä varjostuksia. "

"Nyt ahdistaa. D :"
Varjostukset shopattu pois.

Muutettu myös lainausboksien värejä vähemmän sinisiksi.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: MKtsudo - Huhtikuu 26, 2012, 20:37:51
Lainaus käyttäjältä: MKtsudo
ja tämän laatikon (http://i45.tinypic.com/2iaddo0.png) korkeudesta voisi napata puolet pois.
Tähän en löytänyt nopeaa ratkaisua, mutta laitetaan mietintään.
Noh, toisin kuin tuo fonttiasia, tämä ei vaikuta selaamiseen onneksi mitenkään. Otin asian nyt esille silti, jos siellä olisi ollut joku huolimattomuusvirhe kuten ylimääräinen rivinvaihto koodissa tai jotain.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Juhozki - Huhtikuu 26, 2012, 20:55:11
minecraft teema on ihana
Can't unsee
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Millenium - Huhtikuu 26, 2012, 22:34:33
Ihan kiva, vaikka pidinkin siitä edellisestä paljon enemmän. En pidä näistä väreistä, vaikka ne sopivatkin hyvin teemaan.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: tomko - Huhtikuu 27, 2012, 14:19:48
Mielestäni sivumarginaalit (http://i.imgur.com/dR21i.png) ovat liian isot varsinkin kun ne noin selkeästi erottuvat varsinaisesta sisällöstä. Lisäksi login-laatikot olisi kiva saada takaisin etusivulle.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: MrSake - Huhtikuu 27, 2012, 15:03:00
Mielestäni sivumarginaalit (http://i.imgur.com/dR21i.png) ovat liian isot varsinkin kun ne noin selkeästi erottuvat varsinaisesta sisällöstä. Lisäksi login-laatikot olisi kiva saada takaisin etusivulle.
Joo, nyt foorumin leveys on määritetty vakioksi, niin suurilla resoluutioilla sivuille tulee reilusti tyhjää tilaa. Pitää testailla miten hyvin tämä toimisi ikkunan koon mukaan muuttuvalla leveydellä.

Itsekin huomasin tuon login-laatikoiden puuttumisen. Otanpa niidenkin lisäämisen työn alle.

Edit.

Leveyttä säädetty ja login-boksit lisätty, sekä luultavasti rikottu siinä samalla jotain lisää.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: J_onn_e - Huhtikuu 27, 2012, 16:43:34
Leveyttä säädetty ja login-boksit lisätty, sekä luultavasti rikottu siinä samalla jotain lisää.
tämähän näyttää jopa järkevältä mielestäin
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Tuomiorovasti - Toukokuu 16, 2012, 22:52:39
Searchi katos :C (?)
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: velonika - Toukokuu 28, 2012, 20:46:41
Onkos tohon etusivulle suunnitteilla siis jotakin? Onhan se ihan siisti kyllä, mutta hieman tyhjän oloinen, lisää tekstiä ja ehkä kuvia vois olla ihan mukava saada? :3
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Tiiu - Syyskuu 24, 2012, 04:00:10
Nyt kyllä kelpais jotain hyvin syksyistä ulkoasuun~ Kitoos~
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Hagane productio - Syyskuu 24, 2012, 15:19:32
^Komppaan Tiiua.... Jotain syksyisää ellei jo hieman talvistakin olisi kiva nähdä. Kevät/kesä jäi jo kauan sitten taakse :C
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: ObD - Syyskuu 24, 2012, 15:42:29
Nyt sitä MoFia kehiin :D
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: NanomaShiina - Syyskuu 27, 2012, 21:25:49
Nyt kyllä kelpais jotain hyvin syksyistä ulkoasuun~ Kitoos~

Eikös teemoissa oo jo syksy vai muistelenko väärin? käykääpäs vaihtamassa teema ihan omin käsin, ei tarvitse odottaa että oletusteema vaihdetaan.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Lattianpesuaine - Syyskuu 27, 2012, 21:27:49
Nyt kyllä kelpais jotain hyvin syksyistä ulkoasuun~ Kitoos~

Eikös teemoissa oo jo syksy vai muistelenko väärin? käykääpäs vaihtamassa teema ihan omin käsin, ei tarvitse odottaa että oletusteema vaihdetaan.
on, eikä joka vuos tarvii uutta tehä. kun tämä on hyvä
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Beardmaster - Lokakuu 08, 2012, 19:41:17
gyl tää sygsytemaa toimii :-DDDDDDD
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Tiiu - Lokakuu 27, 2012, 13:52:13
Mielummin alan kahtoa talvisia ulkoasua sivustolla...
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Sibuli - Huhtikuu 25, 2013, 23:02:17
tuntuu että aina alotan täällä nämä judut mutta.. kevättä kohti ja keväinen sivu olis näppärä *w*
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: ObD - Huhtikuu 25, 2013, 23:18:41
Tuol on noi teemat jota voi vaihtaa ite :>
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Sibuli - Huhtikuu 25, 2013, 23:19:24
hjuu.. niin tais olla ^^''
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Kilari - Huhtikuu 26, 2013, 21:27:16
Eikö ylläpito osaa HTML/CSS settejä vai eikö etusivun parantelua vain huvita viedä eteenpäin? Mielestäni se on nyt aika karu.
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Kynttilä - Huhtikuu 26, 2013, 21:31:43
Eikö ylläpito osaa HTML/CSS settejä vai eikö etusivun parantelua vain huvita viedä eteenpäin? Mielestäni se on nyt aika karu.

ei nää sankarit osaa ei kannata ees pyytää mitää vaikeeta huehuehueheuehu
Otsikko: Vs: Ehdotuksia etusivulle ja muuta pientä
Kirjoitti: Vee - Huhtikuu 28, 2013, 02:26:39
Mulle saa pistää privaa irkis, jos tarvittette jonkun kirjottaan etusivun html:t.