Moips taas kerran. Kyllä. Kyllä tämä on seuraava peliprojekti missä olen mukana ja kyllä tässäkin on blockkeja suuressamäärin. Idea on kylläkin täysin erillainen ja omalla tavallansa aivan uniikki ja vertaansavaille oleva.

Block Game on siis 3d puzzle peli, missä pelaajan on tarkoitus päästä kentät läpi käyttäen hyöduksi painovoimaa ja kaikkia kolmea akselia, mitkä ovat x-, y-, ja z-akseli, sekä välttää kuolemista kentissä. Tämä tuli tehdä mahdollisimman nopeasti tai vaihtoehtoisesti mahdollisimman vähillä akselien kääntelyllä.

Block Game sijoittuu BetaDreamsin omaan ideamaailmaan, missä on vaikka ja mitä, joten ei ole ihmeellistä että pelissä tulette näkemään palikkamaailmoja, missä pääsette liikuskelemaan ja mitkä ovat mitä abstraktisempia.

Seuraava linkki sisältää IndieDB sivuston aiheen Block Gamesta, missä ei vielä ole muuta kuin pari kuvaa, mutta mitä päivitetään melkein päivittäin tästä eteenpäin. http://www.indiedb.com/games/block-game

Monet teistä varmaankin muistavat Bob The Blobin. Tuon pienen limamöykyn, jonka loi venäläisen tiedemiehen avaruusaluksessa olevat aivot. Mutta jos ette jostain syystä satu muistamaan, tiedä tai olet kiinnostunut mitä tuolle pelille kuuuluu olet onneks. Sillä Betadreams tarjotaa sinulle nyt aivan uudenlaisen mahdollisuuden olla mukana tämän hurmaavan limamöykyn ensiesiintymisessä, aivan sen alusta lähtien. Tarjoamme sinulle nyt mahdollisuuden seurata mitä Bobille ja hänen maailmalleen kuuluu, missä vaiheessa peli etenee ja miten ja mitä olemme tekemässä peliin.

Sivulle on tulossa realiaikaista tietoa pelistä, sen kehityksestä, Betadreams:tä ja paljon muuta.

http://www.indiedb.com/games/bob-the-blob

By: Betadreams.


Vähän kuvia teille, joilla ei ole mitään havaintoa mist on kyse ja heille, jotka haluavat tietää missä mennään nyt.







Mistä Bob The Blobissa on oikein kyse?

Bob The Blobissa ideana on päästä Bobina läpi mitä villeimmistä ja monimuotoisimmista tasohyppelykentistä, mahdollisimman nopeasti, mutta kuitenin keräten kentässä olevat blobirajoituksen verran blobeja. Kentät ovat sijoittuneet ympäri ämpäri maailmankaikkeutta ja tämän takia pelaaja pääsee matkustamaan niihin uskomattomalla DDD laitteella, joka kykenee viemään Bobin paikasta toiseen. Myös Pelaajana pääset pelleilemään sinut luoneen proffessorin laboratoriossa ja tutkimaan mitä moninaisempia paikkoja, jotka avautuvat pelin edetessä.

Bobin tehtävää varten Bobin luonut Professori auttaa tätä erillailla superkyvyillä, kuten tuplahypyllä, puserruis ominaisuudella ja pitkällä, mutta matalalla hypyllä. Proffessori saattaa myös haluta Bobin kerävän kentässä olevia komponentteja hänen maailmanrauhakoneeseensa. Kentistä voi myös löytää etsiskelemällä paljon muutakin mielenkiintoista tavaraa ja avattavaa sisältöä.

Oli ihan pakko tehdä tällänen aihe, kun se pelisessioni tämän uuden kultani kanssa oli niin mieletön. Joten eiköhän aleta höpöttämään asiaa!

Sanon sen suoraan, olemme olleet tyhmiä! Joka pirun iikka! Miks ei meillä ole ollut pelikokkemuskerrontaa Touhousta tällä foorumilla!? MIKS EI!?


Noh, whot ever! Elikkäs pelasin just äsken touhou projekt 10, eli Mountain of fath. Aivan niin, kuulit oikein. MINÄ! PELASIN! TOUHOUPELIÄ! Eikä se ollut huono valinta, koska oikeastaan se oli kivaa pelata vaihteeks touhou smuppia. Tietenkin tein tuttavuutta tähän MOF:n easyllä, kuten tavallista. Omasta mielestäni aloittelijan kannattaa aloittaa uusi peli tällä vaikeusasteella.

Ensimmäinen kenttä. Pääni oli täysin tyhjä, kun aloitin pelin. En ollut edes varma oliko se englannistettu, vai ei. Minu tuurillani, ei tietenkään, muttei se elaamista haitannut, ehkäpä jopa paransi, koska en joutunut/saanut lukea dialogia. Tästä olisi tietenkin seurannut se että olisin joutunut tauottamaan pelaamiseni ja näin statsi peliin olisi voinut jopa hävitä. Sillä uskokaa tai älkää Touhout ovat rytmiikallisia pelejä. Kentän alku oli helppo ja välibossikin meni ohi enne kuin ehdin pommia sanoa. Sitten tuli kentän oikea bossi. Tyypillistä tuuriani on se että teen tuhottomasti amattörivirheitä ja näinhän tietenkin kävi omassa pelissäni, taas kerran. Onneksi pääsin tämän tason kuolemalla vain kerran, oli se sen kuoleman arvoista sanon minä.

Kenttä kaksi. En olut ehtinyt kuunnella ensimmäisessä kentässä juurikaan musiikkia, mutta tässä kentässä ne soivat kuulokkeissani ja lujaa. En myöskään pitänyt tätä pahana asiana, sillä musiikit toivat peliini kivaa tuntumaa ja auttoivat liikkeen rytmityksessä. Luotikuviot olivat tässä kentässä jo mielenkiintoisempia kuin ensimmäisessä ja usein jänkin niitä katsomaan, enkä ajatellut mitään muuta kuin ukkoani ja luoteja. Välibossikin taisi mennä siinä sivussa ja bossi samalla ovenavausksella, koska en muista heistä mitään, vaikka aikaa on kulunut vasta 15 minuuttia. Toinenkin kenttä oli mieleen... painumaton bosseineen ja luoteineen, mutta siitäkin jäi hyvä maku suuhun. Enkä halunnut loputtaa.


Kolmas kenttä. Tästä kentästä jäi mieleeni Nitori ja hänen vaikeusasteenhyppymode. Tällä tarkoitan sitä, että kaksi edellistä kenttää pääsin läpi, oikeastaan tekemättä mitään ja kuolin van omiin mokiini, johtuen liian nopeista liikkeistäni. Mutta miksi Nitorin kuviot ovat niin haastavia, verrattuna aikaisempiin kenttiin. Tässä kentässä taisin menettää kokoneisen continuen. ääh, tätä tuskaa. Miten niin pieni ja vilpittömän näköinen hahmo voi tehdä niin paljon tuhoa? ZUN, jos kohtaan sinut joskus, minulla on vähän kysyttävää MoF:n vaikeutumisesta! Mutta kuitenkin, tässä kentässä tein suuria löytöjä. Löysin mm. itselleni sopivan vaikeusasteen ja sen eetä Touhoukappaleissa on mukana myös rummut. Jälkimmäistä en ollut ennen huomannutkaan ja se tou lisää syvyyttä kappaleisiin, jotka olivat jo ennestään syviä kuin Danten yhdeksänosainen helvetti. Kokonaisen continuen jälkeen ja sokaistuneena Nitorin luotikaavosita jatkoine urhoollisesti matkaani kohti loppua, mutta mitä nyt? Nitori tulee takaisin loppubosina kenttään?! "VOI MITEN JULMAA!" ajattelin, kunnes pääsin muutaman kymmenen sekuntia sisään hänen luotikaavoihinsa... "TÄMÄHÄN ON JO NAURETTAVAN SUURI TASOLOIKKA!?" Ajattelin niin intensiivisesti, että melkein sanoin sen ääneen, mutta onneksi jatkoin silti urhoollisesti pelaamista. Tässä kohtaan peliä opin uuden taidon, nimittäin pommien räjäytyksen oikeaan kohtaan peliä. Ja että se osasikin olla hankalaa, vaikka omaan todella hyvät refleksit. Onneksi sain Nitorin kukistettua mahtavilla voimillani, enne kuin menetin kolmatta continuea, mutta olin vieläkin hieman hämmentynyt siitä miten tälläinen tasoloikka voikaan edes mahtua näin pieneen peliin. Peloissani jatkoin urhoollisesti luudalla lentämistä kohti ääretöntä ja paikka minne yksikään ihminen ei ole vielä mennyt, odottaen täydellistä teurastusta...


RAVENS!!!

Aivan seuraavassa kentässä törmäsin korppeihin, noihin pahanilmanlintuihin. Olivanhan ne kyllä kiva lisä ainaiseen keijujen teurastukseen, mutta eivät saaneet minua edes tekemään ihmeellistä sivuttasiliikettäni, mikä sattuu olemaan tavaramerkkini tässä pelissä. Ammuin ne alas kuin poloiset linnut ja jatkoin matkaani, tiesin tietenkin kuka oli tulossa minua vastaan kohta ja mitkä olivat hänen etunsa taistelussa minua vastaan. Aya Shameimaru! Pelon sekaisin tuntein lähdin mittelöön itse nopeuden kanssa, uskoessani minun voittavan hänet juuri ja juuri ja säilyttäessäni viimeisen hengenpihahduksen poistuisin tasitelukentältä lopun uupuneena, mutta voittajana. Tietty kohtalo astui peliin mukaan ja minä vikisin. En tietenkään vikissyt Ayan tekemästä vauriosta, vaan siitä miten hän olis koko pelin helpoin vastustaja. En nimittäin ottanut iskua vastaan kertaakaan ja tyttökin taisi kuolla minuutissa, tai vähän enemmässä ajassa. Mitäs siis tästä sanoa, kuin HAH! Nauran, nauran kuin lapsi, koska tämä oli niin liian helppoa, jopa sellasielle poropeukalolle kuin minä.


Ei enään tähtiä! Ei ikinä!

Kenttä viisi ja easymoden viimeinen kenttä. Olin iloinen ja täysin varma siitä että poistun tästä koneelta nukkumaan voittajana. Arvaat varmaankin mitä tälläinen iloinen liverrys tuo tullessaan. Nimittäin se mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Sanae Kochiya on julma paska, joka ei tunne armoa sananakaan, saatikka ole koskaan nähnyt miten sitä käytetään. Dude, jos olisit nähnyt miten ahteriani liikkuteltiin tuossa taistelussa kuin mahjongnappulaa, olisit vieläkin sanattoman naurun vallassa. Sain ilokseni hakattua Sanaelta maksimissaan kaksi ja puolli elämäpalkkia elämäpisteitä pois poikkeen, muuta siihen se sitten jäikin. Ei enempää, ei tippaakaan. Sen jälkeen kuolin aina. Eikä muutosta tullut millään niistä miljoonasta continuesta jotka urhoollisesti käytin viimeistä piirua myöten loppuun. Loppujen lopuksi tajusin etten pärjää tälle vastustajalle ja päätinkin vain nauttia kokemuksestani, sillä olihan tämä sentään kivuttomin turpajainen, mihin olen kuunapäivänä osallistunut. Täten julistin itseni turistitilaan ja aloin vain töllisetelemään pelin atrdereksonia, musiikkeja ja mitä mielikuvituksellisimpia luotikaavoja ja loppujen lopuksi tästäkin jäi hyvämaku suuhun, vaikka se olikin täyttä teurastusta, jopa suuremmassa määrin kuin NItoria vastaan.



Mitä mieltä siis olen tästä pelistä? Menettelee, koska vaikeusaste, mutta eiköhän sekin pelaamalla madallu.


Nitorit!

+ Musiikki
+ Pelattavuus
+ Konsentratinon mode
+ Suhteellisen hauska pelata
+ Keijut

Sanaet!

- Vaikeusasteen ihmeellinen pompinta
- Sormeni hajosivat niin oudoista asennoista
- Sanae, Sanae, SANAE!!!



Lähtee nyt nukkumaan höyhensaarille ja punoo sotasuunnitelmia yhdessä nukkumatin ja halinallejen kanssa, miten voittaa Sanae ja kyykyttää muut bossit entistä helpommin.

Nimi taitaa kertoa jo kaiken. ite vastaan tänään tulleen Kova sade leffan, joka oli aivan loistava, kaikilta osa-alueiltaan.