Hei olen Jazu ja olen naavaparta.
Kyllä, naavaparta, eli suonissani virtaa oldskool-veri ja parta rehahtaa täyteen mittaansa, kun 2A03 puskee tärykalvoille ihanaa viisikanavaista surinaa. Fiksuimmat ovatkin jo tajunneet mistä laitteesta on kyse, eli aloitetaan siitä itselleni rakkaimmasta.
NESJapanialan elektroniikkainsinöörien lahja ihmiskunnalle ja se laite, joka pelasti minut liialliselta urheilulta. Sain oman NESin -92 joululahjana ja kyseinen laite on edelleen oikeutetulla paikallaan kruununjalokivenä. Mikään muu laite ei ole vienyt aikaa niin paljon, kuin NES, niin hyvässä kuin pahassakin. Joku kavereistani on kysynyt, mikä olisi se yksittäinen esine, jonka nappaisin mukaani jos asunnossa syttyisi tulipalo. No, ei tarvitse miettiä edes yhtä GSM:n kellosykliä, että mukaan lähtee NES. Keväällä muutin perheeni kanssa asunnosta toiseen ja muuton jälkeen koin lieviä kauhunhetkiä, kun olin kytkemässä hupielektroniikkaa paikoilleen. NES ei ottanut virtaa sisäänsä. Olin jo valmistautumassa suruliputukseen ja sankarihaudan kaivamiseen, kunnes PRF 4-44 ja alcowipe-pirtuliinat pelastivat. Virta kulki ja kontaktorit olivat jälleen puhtaat.
Ilokseni olen huomannut säännöllisesti viittauksia NESin aikakauteen ja nyt kun kaikki retro on taas in, niin viittaukset ovat vaan kasvaneet. Lähes päivittäin kylillä liikkuessa tulee vastaan joku, jolla on jokin 8-bittisen aikakauden peliin viittaava paita tai laukku, raitiovaunussa vastapäätä istahtaa _täysin_ Mega Manin Dr. Wilyn klooni (tajuntani laajeni kokonaisella bitillä) tai jonkun puhelimen soittoäänenä on Dr. Wily stage.
Esittelythredini lukeneet ovat tietoisia, että minulla on kaksi pientä lasta ja varmistaakseni lasten kasvamisen oikeaan suuntaan, vanhemman kanssa on aloitettu NES-kasvatus jo hyvissä ajoin. 6kk+ iässä on otettu ensimmäiset kosketukset Tetrikseen. <3
Kannan ylpeänä Konami Code t-paitaani ja nostan hattua seuraaville setämiehille, jotka ovat kiteyttäneet koko NESin olemuksen tähän audiovisuaaliseen mestariteokseen:
Wahlström & Valiant – 2 Button love.
C64Itselläni ei ole koskaan (ainakaan toistaiseksi) ollut kuusnepaa ja siihen olevat kokemukset onkin sitten hankittu lähinnä kaverien ja serkkujen laitteistoilla. Ensimmäinen muistikuva peleistä onkin serkun kuuslankulla pelattu Operation Wolf. Jälkeenpäin on myllytetty emulaattorilla sitä sun tätä ja levylautasella pyörii hyvin ahkerasti mm. Martin Galway, Jeroen Tel, Rob Hubbard ja muut aikakauden Surinaveteraanit (Kiitos 6581 – 8580). Viehtymykseni oldskooliin selittäneekin miksi Machinae Supremacy iski tajuntaan 2001 niin lujaa kuin iski. Hienoja herrasmiehiä niin intter neteissä, keikkalavalla kun keikkojen jälkeen tavan tallaajina.
Muut konsolit (SNES, Sega Megadrive/Genesis)Näihin saatu kosketuspinta on peräisin kavereilta. En ole moisia koskaan omistanut, eikä ne laitteina ja peliensä puolesta niin paljoa kiinnostakaan, mutta näille on oma paikkansa. Hienoja laitteita, hienoja pelejä.
AmigaKaapissa on kaksi A500:sta, jotka sain uloskantohinnalla, kun irkissä yksi pelikonepeijooneista kysyi ”haluaako joku A500:n? nyt saa kun tulee vaan hakemaan täältä toimistolta”. Molemmissa on pieniä vikoja, jotka oikenee, kun saisi vain inspiraation kolvailla ja vähän tutkia piirikaavioita. Levyasemat on molemmissa enemmän tai vähemmän särki ja toisesta on poweri totaalisen kuollut, mutta muuten ihan käypiä pelejä. Aiemmat kokemukset on haalittu kaverien omistamista laitteista ja niillä onkin sitten hierottu urakalla mm. Laser Squadia.
PCEnsimmäinen oma PC saapui talouteen -97 jouluna, jonka jälkeen näitä onkin ollut jatkumossa aina useampia. Varsinkin split-screen pelejä muistelen lämmöllä ja pelien musiikkeja. OMF2097:n menumusiikista riittää kolme ensimmäistä tahtia ja olen kananlihalla silkasta onnesta. Eniten aikaani on varastanut seuraavat tekeleet: UFO Enemy Unknown (X-Com Ufo defence, jonneille tiedoksi, toim. huom.), Ultima VII: The Black Gate ja Serpent Isle –lisäri, Transport Tycoon (deluxe), One Must Fall 2097, Lucasartsin seikkailupelit, Quake + modit (KUAKE!), Jagged Alliance ja monet monet muut. Muistini on rajallinen, niin kaikkea ei vaan yhdeltä istumalta kykene listaamaan tähän.
DemoskeneFuture Crew ja Second Reality. Tuli ja räjäytti pankin, ja siinä sivussa tajunnankin. Itsellä kun ei riitä kiinnostus ohjelmointiin, niin olen tyytynyt hämmästelemään ja ihastelemaan muiden tekeleitä. Demot jaksavat pitää otteessaan vieläkin ja kesän ASMeilla leuat loksahtelivat useampaan kertaan, Kiitos ASD. Edelleenkin olen sitä mieltä, että jokaisen ohjelmistotalon olisi syytä palkata vähintään yksi demoskenenaama sinne kuutioon ja optimoimaan muuten jo susipaskaa koodia. Loppuis se bloattien ulospuskeminen.
Tracker-musiikki ja ChiptuneKirkkaimmat paikat muistoissa on varattu Purple Motionille ja Skavenille, aina ja ikuisesti. Krediittiä voin jakaa myös Rozille, varsinkin skenemiehen villasukat on silkkaa neroutta. Yläasteella varsinkin tuli kulutettua tunteja ja lisää tunteja vain siihen, että inertia player auki ja modit soimaat. Ah autuutta, se blirrrrin määrä. Toim. huom. työpuhelimessa on 2nd Reality soittoäänenä. Potkii, ja kovasti potkiikin.
Uudempana tuttavuutena on Chiptune. Aiemminkin on tullut törmättyä, muttei jostain syystä vain tullut kuunneltua enempää. Keygen tunes –niminen paketti kuitenkin räjäytti yhden pankkiholvin, kun kuulin jälleen niin tutut dubmoodin ja fairlightin cracktrot ja luonnollisesti tässä vaiheessa mopo karkasi käsistä entistä syvemmälle lumihankeen. Nostalgiatuulahduksen sävyttämä Blirrr on vallan oivaa taustamusiikkia, kun naputtelee koneella.
My two cents. Carry on carrion, jne.