Edellisessä viestissähän on kyseessä oma suosikkini, jos Alkon kirkkaitten perusvalikoimaa selataan. Itse nimittäin totuin Venäjällä reissatessani ja useat eri votkamerkit lävitse maistellessani arvostamaan juuri pehmeyttä kirkkaan viinan tärkeimpänä ominaisuutena. Myös 40 prosentin vahvuus toimii yleensä paremmin kuin vaikka lukemat 32 ja 60.
Useimmat kotimaiset viinat on oppimani salatiedon mukaan valmistettu perinteisellä pohjoismaisella brännvin-tekniikalla, joka hieman poikkeaa venäläisestä votkanvalmistuksesta. Epäilenkin, että Koskenkorva on EU-direktiivien asiantuntemattomista määritelmistä huolimatta todellisuudessa yhä paloviinaa.
Puolustuslaitos-viina taas on maultaan kuin ehta votka. En oikein usko, että se maistuu samalta kuin esikuvansa vuonna 1942. Puolustuslaitoksen menekki lienee kuitenkin jäänyt heikoksi, sillä sitä ei enää useimmista viinakaupoista saa. Niinpä olen jälleen liukumassa Latvian-Stolin (suomalainen kirjoitusasu: Stolitšnaja) ostelijaksi.
Venäjällä kyllä osataan valmistaa myös sellaista votkaa, joka saa kielen kipristelemään kuin tikkuviina. Toisaalta siellä tunnetaan votkia, joita on selvästi maustettu esimerkiksi aavistuksella vadelmaesanssia, vaikka asiasta ei etiketissä olisi mitään mainintaa. Kumpaankaan suuntaan en ole kallellani. Mikäli kaipaan hedelmäisiä aromeja, turvaudun keskieurooppalaisiin marja- ja hedelmätisleisiin: kirschwasser /kiršvasǝ/, szilvapálinka /silvapaaliŋka/ jne.
Pehmeä votka maistuu sekä sellaisenaan että sekoitettuna. Edellisessä tapauksessa se on parhaimmillaan suoraan pakastimesta otettuna, ja venäläisen juhla-annoksen eli sadan gramman sijasta kallistuisin viidenkymmenen kannalle lasillista kohti. Jälkimmäisessä tapauksessa votkan maku ei kilpaile virvoitusjuoman kanssa, vaan maut täydentävät toisiaan.
