Morjens vaan.
Oonkin ehtiny pörräämään täällä jo jonkin aikaa, mutta enpäs ole ikinä esitelly itteäni. No, tehään nyt tämmönen esittelythreadi, koska kunnollista esittelyä ei ehkä viittis kuitenkaan jättää ihan kokonaan väliin.
Kotimaailma on Hellsingki, jossa on koko ikä tullu vietettyä. Itse en touhota, tai tee mitään Touhouhun liittyvää, josta joku nokkela saattas miettiä, että mitäs mä täällä Touhoumestoilla sitten driftailen? Driftailen vaan, kun kaveri, Juhozki, jossakin vaiheessa sano "hei, arvaa mitä mulle tapahtu? Mä liikun tämmösellä Touhoufoorumilla. :-O Rekkaa säki!" Ja rekkasin. Ja onhan täällä pari muutaki tuttua Salosta, mikä on siistii, että pitäs kyllä varmaan roikkua täällä enemmänkin. Sen verran oon kuitenkin touhottanu, että oon pelannu pariaki peliä, joista on tehty Touhou-kopio, mahdollisesti useampaa kuin arvaankaan.
Aika kuluu animea ja leffoja kattoen, mangaa lukien, musaa kuunnellen, netissä pörräillen, Pleikkarilla pelaten ja autoja ihmetellen. Animeconit on siistejä, niissä on joskus tullu käytyä aika kovasti, mutta eipä nykyään suunnilleen koskaan, kun täällä pääkaupunkiseudulla niitä pidetään nykyisin hyvin harvoin. Ehkä niiden perässä viittii sitten ravailla kun on joskus oma kärry alla. Autotapahtumia ja -kokoontumisia täällä taas pidetään, joissa sitten tuleeki käytyä usein. Ja autoja tulee tietenkin ihmeteltyä ja kuvattua tapahtumien ulkopuolellakin.
Tykkään viettää aikaa kavereiden kanssa, jutella ja heittää läppää, tai vaikka kattoa tai pelata jotain yhdessä. Ei yksinkään oikein ikinä tekeminen lopu. Ja kuten varmasti, toivottavasti, hyvin moni muukin, olen vahvasti sitä mieltä, että sisältö pinnan yli, eikä päinvastoin: Ulkoisesti upeinkin auto on kelvoton, jos se on koneistoltaan kökkö, tehoton ja epäluotettava, eivätkä parhaatkaan tuotantoarvot voi pelastaa peliä, jos sen pelaaminen ei ole nautittavaa, ja animeen ja elokuviin mieluummin kiinnostavia juonia ja hahmoja kuin jatkuvasti enemmän pantsuja ja räjähdyksiä, ja tämä pätee tietenkin lähes kaikkeen muuhunkin kuin viihteeseen.
Mitäs muuta...
Tykkään kun tuli viimein vähän pakkasta ja luntakin eikä talvi näytä enää Ressa 4:n maisemilta.
Lempiskeittaaja on Legolas, mies Martyn leijulaudan takana.
Olen heikko tuli- ja jää-elementin damagelle, mutta siinä missä otan tulesta 4x damagea, otan jäästä vain 2x damagea.
Enpä tiedä mitä vielä kertosin, istun tietokoneen ääressä, näpyttelen näppäimiä, tuijotan näyttöä, vedän pipareita, samalla kun olen tässä istuessa kuunnellut sekalaisesti Jethro Tullia, Savatagea ja Symphony X:ää. Tää vois vaikka olla tässä, mutta koska tekstiä vielä mahtuis, niin heitetään vaikka harrastuksista ja mielenkiinnonkohteista sekä näihin liittyviä ajatuksia, mieltymyksiä ja omia kokemuksia. Liia pitkä; en lue -porukoiden kannattaa jatkaa varoen, tai vaikka saman tien vaan skipata kaikki.
Liikkuva Kuva: Anime, Elokuvat, TV-sarjat
Yleensä kaikkein nautinnollisinta katsottavaa on sellainen, joka on jollakin tavalla kiehtova ja ajatuksia herättävä, jännittävä ja jossa on hyvä tunnelma, tai edes jotain näistä. Yllätyksellisyyttäkin saa olla, liika ennalta-arvattavuus ja kaavamaisuus pilaa kaiken jännitteen ja hajottaa pään. Mutta ei sitä tartte katottavan olla niin hirveän syvällistä ollakseen hyvää, usein hyvinkin yksinkertaset asiat voi tehdä jostakin todella nautittavan, sama pätee sekä animeen että elokuviin, ja vähän kaikkeen muuhunkin. Se mitä en halu kattoa, tai ainakin toivosin etten olis kattonu, löytyy tietynlaisista alagenreistä ja toteutustavoista. Ecchisonnan kaltaset alapäägenret esimerkiksi voi painua itteensä. Kovat päänsäryt antaa kaikki, joka tuntuu väkisin hakeutuvan tietynlaiseen muottiin, vaikka genrestä tai ideasta voisi saada irti hyvin paljon omaakin. Esimerkiksi kuinka melkein jokasessa uudessa kauhuelokuvassa pitää aina olla se sekoltava pässinpääporukka, joka joutuu myrskyn yllättämäksi tai kääntyy väärään suuntaan ja eksyykin tappajan takapihalle, ja vain yksi selviää.
Genreistä en ole kauhean tarkka, jos matsku on hyvää/kiinnostavaa niin yleisesti ihan mikä tahansa genre passaa millon vaan, suurin piirtein jokaisesta genrestä on jo ehtiny löytyä hyviä puolia ja paljon hyvää tavaraa. Tietenkin löytyy genrejä, joiden pariin eksyy herkemmin, esimerkiksi skifi ja fantasia houkuttaa aina. Myös trilleri on yksi kiinnostavimpia genrejä, josta koukuttaa kaikenlainen setti psykologisesta rikostrilleriin. Komedia kanssa yks suosikkeja, parasta komediaa on kekseliäs ja ennalta-arvaamaton komedia, joka löytää huumoria odottamattomista asioista.
Animea oon aktiivisesti katsonut jostain 90-luvun lopusta lähtien, innostus lähti mangan kautta, jota noihin aikoihin löysin kirjastosta. Skidinäkin tuli kateltua kaikenlaista animea, joista Star Zinger oli ensimmäinen mitä ikinä katoin, ja alkubiisi, jota en ikinä pysty unohtamaan, on edelleenkin siisti. Jotain muita mitä silloin tuli katottua: Ai no Wakakusa Monogatari (Pikku Naisia), Alfred J. Kwak, Blue Noah, Grand Prix, Jungle Book: Shounen Mowgli, Kimagure Orange Road (Superperhe), Lady Lady ja Meitantei Holmes, mutta nämäkin meni ihan kaikkien muidenkin piirrettyjen lomassa, joita oli Smurffeista Snorkkeleihin, Dino Ridersista Dinosaucersiin ja Ren & Stimpystä My Little Ponyyn. Nykyäänkin animea palaa lähes joka päivä, käynnissä olevista löytyy yleensä ainakin pari seuraamisen arvosta, ja hieman vanhempiakaan ei tule unohdettua. Japanin ulkopuolelta en enää kato piirrettyjä, ei siksi, että olisin vaan päättäny niin, mutta kun ei mistään muualta tule oikein mitään ihmeellistä. Samurai Jack oli tietysti kova, samaten Metalocalypse, josta on itse asiassa vieläkin paljon kattomatta, ja siihen ne suunnilleen jääki.
Animaatiosta oon sitä mieltä, että perinteisen tyylinen 2D-animaatio hakkaa 3D CGI:n ylivoimasesti. CGI sopiikin sitten live action-elokuvien erikoistehosteisiin, mutta sen ylikäytöstä ja siihen liikaa turvautumisesta en tykkää tippakaan. Esimerkiksi Expendablesin lopputaistelun CGI-tuli kummastuttaa vieläkin, täydellinen malliesimerkki CGI:n käyttämisestä väärässä ja turhassa paikassa.
Joitakin animesuosikkeja ovat Code Geass, Ergo Proxy, Eureka Seven, Hunter X Hunter, Juuni Kokuki, Kaiji, Kino no Tabi, Mushishi, Toradora, Welcome to the NHK ja Yu Yu Hakusho.
Leffasuosikkeihin kuuluvat mm. Alien ja Aliens, City of God, molemmat Clerksit, Goodfellas, Hot Fuzz, Office Space, The Princess Bride, The Shawshank Redemption, Snatch, alkuperäinen Star Wars-trilogia ja Terminator 2. Alkuperäiset Star Warsit ei vanhene koskaan, ihmetyttää vaan nää versiot, joissa on lisättyjä kohtauksia tai jotain turhia muutoksia, ja aika turhia uudet esiosatkin.
Live action-sarjoja kattelen välillä, vaikka en yhtä paljon kuin animea ja elokuvia. Näistä kaikkein kiinnostavimpia ja muhun eniten iskeviä ovat avaruusooppera-tyyppiset skifisarjat, kuten Babylon 5, Battlestar Galactica (se uusi sarja), Farscape, Firefly ja Star Trekit (varsinkin The Next Generation), ja haluaisin kovasti lisää tätä genreä. Muun tyyppisiä sarjoja joista oon tykänny kovasti ovat 24, Blackadder, Dexter, House, How I Met Your Mother, Oz ja Sopranos. Breaking Bad ja The Walking Dead pitäs varmaan kattoa.
Lukemiset
Enpä oo ikuisuuksiin lukenu suunnilleen muuta fiktiota kuin mangaa, ja kyllähän manhwaa ja jenkkisarjiksiakin silloin tällöin. Näidenkin suhteen saman tyyppiset mieltymykset kuin animella ja elokuvilla. Joitakin suosikkeja ovat Berserk, Blade of the Immortal, Death Note, Gantz, Rurouni Kenshin, Sanctuary ja Tsukihime. Jenkkisarjiksista erityisen hyviä ovat Preacher ja Punisher. Sarjiksia siellä Jenkkilässä edelleen osataan kuitenkin tehdä, vaikka jenkkipiirretyt onkin jo vähän menetetty. Harmi, ettei siellä ole samanlaista sarjis-piirretty-suhdetta kuin Japanissa, monet kovat jenkkisarjikset olisivat animaationa hiton upeaa katsottavaa. IRCquotesin tyyppinen fiktio joskus myös ihan rentoa luettavaa, mutta juonikuviot aika itseään toistavia, niin jääny jo pitkään hyvin vähälle.
Ensimmäisiä mangoja olivat Ah My Goddess ja Ranma ½, joita aloin lukemaan samaan aikaan. Molemmat löytyivät kirjastosta "aikuisten" sarjisosastolta, jonne tuli seikkailtua kun perus Aku Ankka sun muut alko mennä vaikeammin alas. Hassua, että AMG (
ei liity mitenkään Mercedes-Benziin) jatkuu edelleen, vaikka siitä on todella pitkään kun sen kirjastosta löysin. Vähän näiden jälkeen luin Parasyten, jonka luin uudelleen just joku kolme vuotta sitten, kun se uudelleenjulkaistiin alkuperäisessä muodossa. Edelleen yhtä upea, jopa upeampi, kun ymmärtää Parasyten psykologisuutta ja moraalisia ja filosofisia kysymyksia paremmin kuin joskus 12 tai 13-vuotiaana. Jännää, että Parasytessa oli muuten Ressa 4:n plagat ennen Ressa 4:ää,
kato vaikka.
Noilta päiviltä on jäänyt mieleen muitakin jänniä sarjakuvia kuin mangaa. Avaruusagentti Valerian oli yksi suosikkeja. Sitten Sin City oli myös kova. Tykkäsin myös Valhallasta, joka saatais kääntää joskus ihan loppuunkin asti.
Sillon kun tuli ihan kirjoja vielä luettua, ja ehkä tulee joskus taas, niin hyviä olivat Ajan Pyörä, Dragonlance, Fahrenheit 451, Linnunradan Käsikirja Liftareille, Neuromancer ja David Eddingsin kirjat, kaikenlaista skifiä ja fantasiaa suurimmaksi osaksi. Ja korvan takana kymmenittäin kirjoja mitkä pitäs joskus jaksaa lukea.
Musiikki
Rokkia ja metallia kuuntelen, enkä oikein muuta, enemmän kuitenkin metallia (meneehän se metallikin rokin alle, mutta "extreme metalli"-genret [kuten death, black, jne.] muodostaa aika lailla oman genrensä), vaikka joskus on tullu kuunneltua, tai ainakin kokeiltua vaikka mitä muutakin, kuten soulia, räppiä, kaikenlaista ihme poppia ja kaiken tyyppistä konemusaa. Jos mietin minkä tyyppistä metallia kuuntelen eniten, niin suosikkimetalligenrejä ja tyylejä ovat vissiin black, doom, neo-klassinen, progressiivinen, sinfoninen ja viikinki. Perus örinäsontaa en pysty kuuntelemaan, siis semmonen, jossa ei ole mitään melodiaa tai rytmiä, ja jonka tarkotus on vaan kuulostaa aggressiiviselta rähinältä. Mitään vikaa death-vokaaleissa ei kuitenkaan ole jos musa kuulostaa hyvältä.
Jossakin vaiheessa kuuntelin pitkään konemusaa reilusti enemmän kuin mitään muuta, mutta hyvää tavaraa oli jotenkin niin vaikea löytää, että rupesin sitä sitten huomaamatta kuuntelemaan koko ajan vaan vähemmän ja vähemmän. En tiiä iskiskö konemusa enää jos rupeaisin taas ettimään uutta kuunneltavaa, on mulla joitakin konebiisejä joita tykkään edelleen kuunnella joskus, esimerkiksi suosikkibiisit Hybridiltä, Juno Reactorilta ja Leftfieldiltä menee edelleen melkein millon vaan, varmaan koska näiden artistien musiikki on niin kaukana geneerisestä, yhtä biittiä toistavasta jumputuksesta kuin konemusa voi ikinä olla.
En ihmeemmin seuraile tiettyjä artisteja, vaikka on sitä kuitenkin löytyny joitakin bändejä, joita vois sanoa suosikeiksi. Näitä ovat ainakin: Layne Staleyn aikainen Alice in Chains, Dream Theater, Jethro Tull, Porcupine Tree, Queens of the Stone Age, Rapture, Savatage, Skyfire, Symphony X ja Therion. Therion on nykyään paljon tavallisempi metallibändi kuin joskus parhaimmillaan, kun näiden tyyli meni muuttumaan, joten en ehkä toistaseksi uskalla näiltä odottaa paljoa. Kovia ovat myös kitaravirtuoosit, joista suosikkeja ovat Al Di Meola, John McLaughlin, Steve Vai ja Yngwie Malmsteen.
Kuuntelen myös anime- ja pelimusaa, eniten tykkään näissä kaikesta sinfonisesta ja rock-/metalli-tyyppisestä.
Autot
Kaikkein kiinnostavimpia autoja ovat superautot, mutta kyllä tavallisemmatkin urheilu- ja luksusautot kiinnostavat. Myöskin ultra kevyissä (ja jokapäiväisessä menossa hyvin epäkäytännöllisissä), katulaillisissa rata-autoissa on jotakin, joka viehättää. Näitä ovat kaikki Sevenit, kuten Caterham Super Seven, perillisineen, joita ovat mm. Ariel Atom, Bac Mono, Deronda Type F ja KTM X-Bow. En tiedä haluaisinko itse omistaa tällaista autoa, oon joskus ollut Super Sevenin kyydissä, eikä tähän autoon oikeasti mahdu edes istumaan.
Autot ovat aina parhaimmillaan ihan tehdaskuosissaan, mutta joskus on tullu nähtyä järkeviäkin modauksia, ja ne järkevät ovat yleensä hillittyjä. Melkein pahimpia ovat raskaasti modatut epäsporttiset autot. Näinpä tossa viime elokuussa Salossa Juhozkin luona käydessä mopoauton, jossa oli kromivanteet, iso spoileri, tribaaliliekkikuviot ja venttejä joka puolella. Oli lentää laatta siihen paikkaan. Mutta kyllä vieläkin pahempia on, nimittäin
huonolla maulla pilatut kalliit superautot. Moottorin säätämisessä taas ei ole mitään pahaa, ellei onnistu sössimään täysin jotakin hienoa konetta.
Joitakin lempiautoja ovat Mercedes-Benz SL 65 AMG Black Series, Nissan GT-R, Nissan Skyline (varsinkin R34 GT-R), Porsche GT2 RS ja Tramontana R-Edition. Tykkään muutenkin OMG-Persedeksistä, mutta raakaakin raa'empi SL Black on ehdoton suosikki. Nii-sanin Skyline on aina kuulunut suosikkeihin, ja Skylinen seuraaja R35 GT-R taas suorastaan räjäytti mielen, semmonen high-tech-vehje, että se olis ehdottomasti tämä jos saisin yhden auton valita. Tramontana R:ssä tykkään tän hävittäjämeiningistä,
kunnon skifihökötys. Toyota AE86 Truenostakin tykkään ihan vaan Initial D:n takia. Harmi, etten oo ikinä nähny ainuttakaan. (Ai niin, Initial D on vaan anime. It's not real!)
Ihme trendit autoteollisuudessa välillä ihmetyttää. Teknisestihän ne kehittyvät koko ajan vaan lupaavampaan suuntaan, joten nää asiat liittyy enemmän autojen designiin, joissa nykyään paljon ihme kikkailua. Hillityt muodot alkaa katoamaan, tilalle aggressiivisia ja liioiteltuja muotoja. Näyttää moni uusi auto silti hyvältä, esimerkiksi Jaguarin uuden XJ:n designi on todella onnistunut (miinus ne mustat D-pilarit), mutta sillon kun ne ei näytä hyvältä, ne ei todellakaan näytä hyvältä, tarkotan just näitä Nissan Pukeja ja Citroen C3 Pick-assoja.
Mitään yleisiä mielipiteitä automaailmasta ei ihmeemmin ole, kuten vastausta jo Aristoteleen ja Sokrateen pähkäilemään ikuiseen kysymykseen siitä, missä päin maailmaa tehdään parhaat autot ja missä paskimmat. Eurooppalaisia autoja kohtaan mulla on tietyllä tavalla enemmän luottamusta ja arvostusta kuin muun maailman autoihin, vaikka oma ykkössuosikki onkin Animemaasta, tuo Nii-sanin MechaGodzilla. Silloin kun Japanista harvoin tulee jotakin erityisen ihmeellistä, niin se yleensä myöskin on todella ihmeellistä, tälläkin hetkellä odottelen lisää tietoa uudesta Honda NSX:stä ja uudesta Toyota Supra(n seuraaja)sta. Japanin urheiluautot ovat parhaimmillaan hyvin edistyksellisiä ja teknisiä, eikä hyppää mukaan Euroopan ja Amerikan hevosvoima- ja huippunopeussotiin. Sitten on tietenkin Euroopansisäinen ylellisyyssota. Sporttisuudessa ja hallittavuudessa euroautoja voi verrata rata-autoihin, siinä missä vaikkapa jenkkiautojen malli urheilullisuudesta juontuu dragstereistä ja NASCARin hienostuneesta herrasmieslajista. Itse en seuraa mitään autourheilua, enkä mitään muutakaan urheilua, lähimmäs autokisaa menevä mikä kiinnostaa on eri autojen vertailu.
Lopuksi Peleistä
Touhou-pelejä en ole kokeillu, mutta vähän kaikkea muuta kyllä. PC:llä joskus tullu pelailtua, mutta viimeksi aktiivisesti varmaan kymmenen vuotta sitten, oon tällein salaa vähitellen siirtyny kokonaan konsolien puolelle, nykyään pelailen PS3:lla. Tosin jossakin vaiheessa saatan vaan tempasta ja ostaa taas läjän PC-pelejä, koska lähiaikoina on PC:lle tullu kiinnostavia pelejä mitä ei konsoleille ole ilmestymässä. Ensimmäinen peli mitä ikinä pelasin oli joku Deathbringer PC:lle, oli jokus ihan 90-luvun alussa. Vissiin joku täysin kuollut ja unohdettu, kun siitä ei netistä löydy oikein mitään, mutta tuolla se on jossakin kaapissa edelleen. Pelien suhteen en ole niin kaikkiruokainen kuin animen ja leffojen kanssa; musiikki- ja urheilupeleihin en ikinä koske, molempia on tullu kokeiltua just sen verran, että osaan sanoa, että eivät ole mulle. FPSsätki vähän semmonen genre mikä ei oikein innosta, mutta kaverien kautta on muutamia tullu lähivuosina kokeiltua, niin löytyy niistäki jotain ihan siistejä nykyään, joten kyllä niitä jaksaa aina kokeilla. Lempigenrejä ovat mätkintä, autopelit, hack & slash ja RPG. Toivosin, että vuoropohjaset RPG:t tuotas takas, tykkään vuoropohjasesta taistelusysteemistä niin paljon enemmän kuin tosiaikaisesta; niin paljon taktisempi, ja tosiaikaista mättämistä on muutenkin missä tahansa muidenkin genrejen peleissä missä hakataan yhtään mitään. Joitakin suosikkipelejä: Colony Wars 3: Red Sun, Dark Souls, God of War 2, Golden Sun 2: The Lost Age, Need for Speed: Hot Pursuit (se 2010 peli), Resident Evil 4, Shadow of the Colossus ja Shin Megami Tensei: Lucifer's Call. Pokemonitki hyviä, mutta pari uusinta vielä toistaseksi pelaamatta. God of Wareista koko sarja on loistava, mutta kakkonen on omasta mielestä sarjan paras osa. Moninpelatessa tykkään yleisesti paljon enemmän co-oppaamisesta kuin vastakkain pelaamisesta.
Pöytäpelejäkin on tullu harrastettua, Kaikenlaisia lauta-, kortti- ja roolipelejä, mutta jääny nykyään vähälle, koska ei oikein löydy peliseuraa mistään, eikä mihinkään kerhoon jaksais liittyä säätämään. Lempipelityyppejä ovat strategiset lautapelit ja taktiset roolipelit, ja sekalaisesti joitakin suosikkeja ovat Dungeons & Dragons, Magic the Gathering, Puerto Rico, Runequest, Traveller ja Warhammer 40k. Pelitaktiikat näissä saattaa vaihdella kovasti, mutta yritän yleensä kaikissa olla varovainen ja suunnitelmallinen. D&D:stä oon pelannu 2 ja 3 versioita, joista omasta mielestä 2 on parempi, vaikka onkin epätasapainosempi, mutta oli samalla palkitsevampi kuin 3, sitten kun oli onnistunut oikein kunnolla säätämään jotakin.
Muita Kiinnostuksenkohteita
Semmosta. Sitten tämän lisäksi on kiinnostusta myös teknologiaan, paleontologiaan ja esihistoriallisiin eläimiin, kryptozoologiaan ja myytteihin/mytologioihin. Teknologiasta yleisesti vähän kaikenlainen, varsinkin suuret innovaatiot ja merkittävä uusi teknologia, mutta saattaa olla alueita, jotka kiinnostaa enemmän kuin toiset. Kryptozoologian lisäksi vähän kaikki muukin selittämätön ja tuntematon, kuten paikkaan kuulumattomat artefaktit, sun muut. Lisäksi tykkään myös stand-up komiikasta, voin kuunnella hyvää stand-uppia vaikka kokonaisen päivän putkeen. Suosikkikoomikko on George Carlin, jonka yhteiskuntakriittinen satiiri ja musta huumori iskee muhun, miehellä on (tai oli, R.I.P.) aina jokin pointti, jonka esitti käsittämättömän hauskalla tavalla. Myös Bill Hicksin ja Louis CK:n setti on mahtavaa.
Joitakin muita asioita joista pidän, jotka on siistejä tai joita ainakin arvostan tai kunnioitan, joita ei tuossa tekstissä päässyt mainitsemaan:- Ajattelua ja asioiden hoksaamista vaativat kohdat peleissä. Joskus näitä tilanteita syntyy vahingossa, esimerkiksi ammusten/manan/healthin ollessa vähissä ilman mitään keinoa vetäytyä palautumaan. Pääsee yhtäkkiä taktikoimaan perseensä irti.
- Anime-välipätkät peleissä.
- Eeppiset ja pitkät rock-/metalli-biisit.
- Huumori, ja vitsikkäät ja huumorintajuiset ihmiset.
- Hyvä ja persoonallinen näyttely. Rakastan nähdä tuttuja näyttelijöitä, jotka tuovat oman tatsinsa rooleihinsa.
- Hyvä ruoka. Aika itsestäänselvää kenelle tahansa, mutta pitäähän se mainita, kun on sitä tullu vastaan porukkaa joille ei kelpaa mikään, tai jotka eivät vaan osaa nautiskella.
- Ihmiset, jotka haluavat mieluummin ymmärtää kuin tuomita asioita ja muita ihmisiä, varsinkin läheisiään. Ymmärtäväiset ihmiset muutenkin.
- Ihmiset, jotka osaavat ottaa rennosti, ja muutenkin rento meininki, ilman, että tarvitsee olla turhan tosikkomainen
- Illuusiot, puzzlet ja arvoitukset. Ei pelkästään peleissä, mutta niissä nokkelat puzzlet tekee pelistä aina niin paljon nautittavamman. Pelien ulkopuolella kaikki sudokut, rubikin kuutiot, tikkupulmat ja kaikki maholliset.
- Koirat ja kissat.
- Kylmä ja luminen talvi. Todella rentouttava vuodenaika. Jos menee loskaksi, niin jääkööt mieluummin lumet satamatta.
- Luova konemusiikki, joka pyrkii olemaan oikeaa musiikkia, eikä pelkästään vaan jotain "taustalle heitettävää tanssittavaa biittiä".
- Luovat ja taiteelliset ihmiset. Ei tartte mikään Beethoven tai Da Vinci olla, kyllä on pakko arvostaa pelkästään sitä, että on intoa ja näkemystä.
- Osuvat cameot/vierasesiintymiset, varsinkin sellaiset, joissa viitataan henkilön tunnettuihin rooleihin tai johonkin muuhun mistä ovat tunnettuja. Just tällanen setti.
- Siisteys, järjestys ja järjestelmällisyys.
- Suorasanaisuus. Silloin kun suoruutta ei pidetä samana asiana kuin pelkkää kusipäisyyttä – kuka tahansa osaa haistatella suoran mielipiteensä mistä tahansa asiasta.
- Syvät, uskottavat, persoonalliset ja monisyiset hahmot.
- Voimakkaan moottorin jyrinä.
Eli yleisesti kaikenlainen rento meininki, järjestys, hauska säätäminen ja kaikki siistit jutut kiinnostuksenkohteissa.
Sitten asioita jotka vaan hajottaa pään, enemmän tai vähemmän. We hates them:- Ihmiset, jotka eivät osaa ajatella omilla aivoillaan.
- Ihmiset, jotka haluavat väkisin olla kusipäitä, kuten esimerkiksi bussikuskit, jotka lähtevät vaikka minuutteja etuajassa päättäriltä voidakseen mennä jonkun nenän edestä (päivän hyvä teko [not]).
- Ihmiset, jotka ovat epäkunnioittavia muita kohtaan, mutta silti vaativat kunnioitusta itselleen.
- Ihmiset, jotka suorastaan rakastavat loukkaantua ja ottaa nokkiinsa.
- Justin Bieberin mainitseminen aina musiikista puhuttaessa.
- Keinotekoiset, muovisen näköset solarium-prinsessat. Just nämä, jotka ajaa kulmakarvansakin piirtääkseen tussilla uudet tilalle.
- Näkemysten, arvojen ja prioriteettien tyrkyttäminen ja tunkeminen muiden kurkusta alas.
- Moe-hahmojen oudot ääntelyt, kuten "unyu", "gyuu", "pii", ja tota rataa. Mitä ne edes tarkottaa? "Pliis, sano jo että mä oon söpö, jooko"? Vähän liian pakotettua moe-söpöilyä jos hahmon pitää mennä jokeltelevan vauvan tasolle. Moeilussa ei muuten tietenkään ole mitään vikaa.
- Paskantärkeily.
- Passiivis-aggressiivisuus. Tämän kohteeksi joutunut ei aina välttämättä edes tiedä mitä on mennyt tekemään ansaitakseen tällaista kohtelua.
- Se, kuinka jotkut eivät kestä asiallista kritiikkiä, tai sitä kun asiat sanotaan suoraan. Kritiikiksi naamioitu vittuiluhan ei tietenkään ole asiallista kritiikkiä.
- Sivustojen ylläpitäjät, jotka eivät osaa tehdä työtään asiallisesti. Niin monessa paikassa on saitin asioita hoitamassa jotain ihme apinoita, jotka ovat aina samalla tavalla lapsellista ja helposti flippaavaa porukkaa.
- Subbaajat, jotka laittaa nettivitsejä subeihinsa. Haiskahtaa nettifoorumeilla pörräävän yleisön kosiskelulta.
- Tekopyhyys.
- Tyhmät kysymykset työhaastatteluissa.
- Tyypit, jotka parkkeeraa autonsa tahallaan persiilleen. Yleisestikin kaikki, jotka kuvittelevat olevansa kaikkia koskevien sääntöjen/lakien yläpuolella, esimerkiksi etuilijat jonoissa.
- Vanhemmat, jotka laittavat lapsensa sanomaan tai tekemään kamalia asioita muille ihmisille.
Yleisesti kaikki mikä voi häiritä peli- tai katselukokemusta, kaikenlainen alentava kohtelu ketä tahansa kohtaan, häiritsevän typerä käytös ja melkein kuin väkinäinen ajattelemattomuus. En kuitenkaan ole mikään tiukkis tai mikään vihaaja, tyypillinen itseään vihaajaksi julistava nauttii päästessään paasaamaan itseään ärsyttävistä asioista, kun itse olen onnellisempi silloin kun ei tarvitse katella näistä mitään.
Tulipas sitten pieni seinällinen tekstiä heitettyä, pikkasen pidempi kuin oli tarkotus. Mutta tän verran jaksan kertoilla. Saa kysellä ihan vapaasti, tai sanoa mitä mieleen tulee.
