Kirjoittaisinko tännekin vihdoin näin yön pimeinä tunteina.
Kyllä, olen rakastunut. Rakastuminen ei tullut itselleni yhtäkkiä, vaan hiljalleen nousi ihastuksesta. Aika nopeasti se kuitenkin tapahtui. Joskus kun kuukausi seurustelua, humalassa, poikaystäväni myönsi että saattaa olla rakastumassa. Säikähdin silloin, mutta jäin miettimään omia tunteitani. Puhuin jossain välissä tästä hyvälle ystävällenikin, että olenkohan rakastumassa, ja miten tämän asian kanssa pitäisi toimia. Tätä ennen en osaa sanoa olleeni koskaan rakastunut. Seurustelen myös ensimmäistä kertaa yläasteen jälkeen, joten kaikki oli vain todella uutta. Ystäväni mainitsi myös, että kännissä et sitten ainakaan myönnä rakastuneesi. Ehkä joku vajaa kuukausi oli mennyt tuosta poikaystäväni myöntämisestä asiasta, kun sitten itsekin, kännissä, osasin sanoa rakastuneeni myös.
Tahtoisin analysoida tätä tunnetta vielä enemmän, mutta sanalliset taidottomuuteni tulevat vastaan. Tuntuu vain niin pirun hyvältä mutta samalla niin oudolta että tunnen näin voimakkaasti, mutta tunteeni saa myös vastakaikua.
Muutamat ehkä hieman huonommat valinnat eivät ole kaduttaneet lähes yhtään, kun ne ovat johtaneet tälläiseen.
Nolottaa kirjoittaa tämä. Ei ole tapaistani avauta tunne-elämästäni paljoa. Ja tuntuu välillä siltä, että ujouteni ansiosta saatan antaa luotaantyöntävän kuvan itsestäni.