Sarjakuvalanka

[Hieda no Mukyuu]

Huomaan tässä kulttuurieron välillämme.

Kun sinä puhut »englanninkielisen maailman» sotilasarvoista, ensisijainen ajatuksesi on Yhdysvaltain armeija. Minulle taas aivan ensimmäisenä tulee mieleen Yhdistyneen kuningaskunnan toisen maailmansodan aikainen arvoasteikko, sitten entiset Brittiläisen imperiumin dominiot (lähinnä Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti) ja vasta sitten Yhdysvallat.

Kirjavuutta joka tapauksessa riittää.

[J_onn_e]

Huomaan tässä kulttuurieron välillämme.

Kun sinä puhut »englanninkielisen maailman» sotilasarvoista, ensisijainen ajatuksesi on Yhdysvaltain armeija. Minulle taas aivan ensimmäisenä tulee mieleen Yhdistyneen kuningaskunnan toisen maailmansodan aikainen arvoasteikko, sitten entiset Brittiläisen imperiumin dominiot (lähinnä Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti) ja vasta sitten Yhdysvallat.

Kirjavuutta joka tapauksessa riittää.

Mielenkiintoista sinänsä. Itselleni on Yhdysvaltain puolustusvoimat tullut tutuksi videopelien ja airsoftiin liittyvien julkaisujen, kuin myös oman pienimuotoisen tutkimustyöni myötä.
Tämä tosin koskee lähinnä toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. En myönnettävästi tunne Brittiläistä arvoasteikkoa juurikaan, Kanadasta ja Australiasta puhumattakaan.
Pitänee myös myöntää että englanninkielisestä maailmasta puhuminen oli myös hieman huono sanavalinta.

[Hieda no Mukyuu]

Pitänee myös myöntää että englanninkielisestä maailmasta puhuminen oli myös hieman huono sanavalinta.

Ei välttämättä! Maailma muuttuu, ja ihmiset katselevat sitä erilaisista kulmista.

Minä olin lapsena aika kiinnostunut sotilasarvoista, mutta kunnolla en koskaan jaksanut opetella muita kuin Suomen maavoimien arvot ja kauluslaatat.

Kun ylempänä tuli Korkeajännitys puheeksi, niin kysyisin foorumilaisilta: millainen on suhteenne Korkeajännitykseen ja sen suomalaisiin jatkokehitelmiin?

[J_onn_e]

Kun ylempänä tuli Korkeajännitys puheeksi, niin kysyisin foorumilaisilta: millainen on suhteenne Korkeajännitykseen ja sen suomalaisiin jatkokehitelmiin?

Pari kolme pokkaria on tullut luettua, vain yksi niistä omassa kirjahyllyssä. Taisin ensimmäisen lukea joskus vuoden 2007 paikkeilla, joten ei hirveän pitkää historiaa ko. sarjakuvan kanssa omalla kohdalla. Ihan laadukas julkaisuhan se kyllä on mutta jostain syystä se ei vedä yhtä paljoa puoleensa kuin manga. Tiedä mikä siinäkin sitten on perimmäisenä syynä kun kuitenkin itse pienimuotoisesti keräilen taisteluvarusteita ym. tavaraa ja aina sotilastouhut kiinnostanut.

[Larre]

Tuli tänää kirpparilta löydettyä ja luettua Aliens - muukalaiset-sarjakuvasarja. Diilinä oli erinomainen, maksoin kolmesta albumista 1,5€ per, netissä hinnat olivat vitosesta ylöspäin.
Sarjakuvana taas mielenkiintoinen, tarina on suoraa jatkoa aliens elokuvalle, ajalta ennen kolmatta alien elokuvaa, joten sitä voi nykyään pitää epäkanonisena. Tarina seuraa alikersantti Hicksiä (suomennettu korpraaliksi) ja Newtiä. Ripleyn taidettiin mainita kuolleen. Pikaisella googlettelulla selvisi että sarja on alunperin julkaistu vuonna 1988 6-osaisena, mutta suomijulkaisu vuosilta 1991-1992 on tiivistetty kolmeen A4 kokoiseen albumiin. Tiedonkeruussa selvisi myös että jenkkilän uusintajulkaisuissa kolmannen elokuvan jälkeen päähahmojen nimet vaihdettiin että sarja saataisiin pidettynä elokuvan mukaisena. Nyt tosin senkin yrityksen voi heittää romukoppaan, sillä Prometheuksen jälkeen sarjakuvassa esitelty Engineer a.k.a Space Jockey on myös epäkanoninen ulkomuodoltaan.
Tarinan pohjalta tapaus on keskiverto, ei ihan kuraa, muttei ihmeemmin loistakaan. Se myös tuntuu loppuvan hieman kesken, amerikassa se sai jatkoa jo seuraavana vuonna, mutten tiedä jatkuiko se koskaan suomessa.

Muukalaisia ja vähän saalistajaakin. Fantsusta löyty näitä kokoelmakirjoja. Tosta ekasta Aliens-kokoelmasta löytyy tarinat Outbreak, Nightmare asylum sekä Female war. Nämä olivat tosiaan alunperin tarkoitettu jatkoksi elokuvalle kuten sanoitkin. Oisivat kyllä saaneet näistä ottaa tarinat noihin jatkoleffoihin, Alien Resurrection ja Prometheus kun olivat mielestäni melkoista kuraa.

Kun ylempänä tuli Korkeajännitys puheeksi, niin kysyisin foorumilaisilta: millainen on suhteenne Korkeajännitykseen ja sen suomalaisiin jatkokehitelmiin?

Tulihan noita Korkkareita intissä luettua, niitä kun oli Vekaralla kirjastossa ihan kiva kokoelma. Itseltä löytyy jotain faijalta saamiani vanhoja julkaisuja jostain 80-luvulta.

Innostuin tässä kuvailemaan oman "mangakirjastoni", vaikka onhan tossa vähän muutakin kuin pelkkää mangaa. Kuvat on otettu kännykän kameralla joten laatu on pikseli ja peruna.

[Prepper Neko]

Kun ylempänä tuli Korkeajännitys puheeksi, niin kysyisin foorumilaisilta: millainen on suhteenne Korkeajännitykseen ja sen suomalaisiin jatkokehitelmiin?

Korkeajännitystä on tullut luettua ja vielä tätä lohkoa, joka käsittelee taisteluita Euroopassa. Juoni toistaa itseään ja on hävyttömän saksalaisvastainen, mutta eikös nuo brittiläiset tätä sarjaa käsikirjoita.   

Toiseen maailmaansotaan liittyvistä sarjakuvista suosikkini on Art Spiegelman: Maus I & II.
Puolanjuutalainen perhe yrittää selviytyä holocaustista.
Hyvä oivallus esittää sarjakuvassa juutalaiset hiirinä ja saksalaiset kissoina.

Tiedä mikä siinäkin sitten on perimmäisenä syynä kun kuitenkin itse pienimuotoisesti keräilen taisteluvarusteita ym. tavaraa ja aina sotilastouhut kiinnostanut.

Tuo on kyllä hieno harrastus. Pakko kysyä, että oletkos jo hommanut deko Suomi-KP:n roikkumaan seinälle.

[J_onn_e]

Tiedä mikä siinäkin sitten on perimmäisenä syynä kun kuitenkin itse pienimuotoisesti keräilen taisteluvarusteita ym. tavaraa ja aina sotilastouhut kiinnostanut.

Tuo on kyllä hieno harrastus. Pakko kysyä, että oletkos jo hommanut deko Suomi-KP:n roikkumaan seinälle.

Niin, oma keräilyni on vielä melko pienimuotoista ja hoituu opportunistisesti pienellä budjetilla. Suomi-KP on hieman turhan kallis. Isälläni tosin on sellainen, vaikkei varsinaisesti keräilekkään, joten tuttu laite on kuitenkin.

Sarjakuvatopicciin palatakseni, tuli ostettua Traconista ensimmäinen osa Battle angel alita: the last orderia omnibus-muodossa. Vielä en ole edes katsonut kuinka monta pokkaria noihin yksiin kansiin on pakattu, mutta lukemista vaikuttaisi olevan hetkeksi kirjan ollessa hieman keskiverto raamattua paksumpi. Yllätyin pelottavasta omnibussista huolimatta iloisesti nähtyäni sen fantsun pöydällä, sillä vuosi sitten luettuani alkuperäisen Gunnmin (silloin suomeksi) olin jo melko varma että tämä jatko-osa jäisi lukematta. Suomi julkaisua en vieläkään aijo henkeä pidättäen odottaa.
En ole lukemista vielä kerennyt aloittamaan.
Onnistuin myös kartuttamaan suomi-Hellsing kokoelmaani traconin erinomaiselta kirpparilta.

[Hieda no Mukyuu]

Enpä olisi uskonut törmääväni tällä foorumilla Ryan Armandiin.

Minus on yksi parhaita koskaan lukemiani nettisarjakuvia

Edit: harrastatko Hieda normaalien sarjakuvien lisäksi nettisarjakuvia?

En oikein voi sanoa harrastavani. Luen jaksaessani kaikenlaisia sarjakuvia. Viime vuosikymmenen loppupuolella jaksoin toisinaan oma-aloitteisesti etsiä luettavaa verkosta ja varsinkin käydä lävitse tuttujen suosituksia. Niitten joukosta myös »Socks» löytyi. Kun painettujen sarjakuvien lukeminen on jäänyt vähemmälle, ovat verkkosarjakuvat tainneet kärsiä vielä pahemmin.

Olen lapsesta saakka lukenut sekä strippi- että lehti- ja albumisarjakuvia, mutta nykyään albumit (ja tankōbonit ja graphic novelit ja muut sarjakuvakirjat) ovat minulle läheisimpiä. Verkkosarjakuvat ovat kai useimmiten strippimäisiä.

Puhuttelevassa verkkosarjakuvassa on paljon tunnetta, ilman että huumori jää kokonaan sivuun (kuten »Megatokyossa»), selkeä kuvitustyyli (kuten »Sinfestissä») ja villejä, jopa surrealistisia piirteitä (kuten »Riisipojassa» eli »Rice Boyssa»). Kuvitukseen ei yleensä kannata panostaa yhtä paljon kuin Enki Bilal, mutta kotimainen verkkosarjakuva »Gone with the Blastwave» on todistanut, että sekin voi toimia. »XKCD» taas on uskomaton esimerkki siitä, että kasvottomat tikku-ukot voivat olla sekä kauniita että ilmeikkäitä.

Ryan Armand kirjoitti sivustollaan, että »Minus» oli hänen tapansa kokeilla vanhojen yhdysvaltalaisten sanomalehtisarjakuvien tyyliä. Sisällöltään se toikin minulle mieleen yhtä paljon »Pikku Nemon» kuin uudemman »Lassin ja Leevin». Tunnetko »Pikku Nemoa»?

Suomi-KP on hieman turhan kallis. Isälläni tosin on sellainen, vaikkei varsinaisesti keräilekkään, joten tuttu laite on kuitenkin.

Muistaakseni pääsin kerran jossakin museossa pitelemään Suomi-konepistoolia. Olin varmaan peruskouluiässä, ja mukana oli jatkosodassa taistellut sukulaiseni, joka silloin vielä eli. Todella hyvän näköinen ase, mutta taitaa painaa aika tavalla enemmän kuin sotien jälkeiset rynnäkkö- ja automaattikiväärit?

[J_onn_e]

Muistaakseni pääsin kerran jossakin museossa pitelemään Suomi-konepistoolia. Olin varmaan peruskouluiässä, ja mukana oli jatkosodassa taistellut sukulaiseni, joka silloin vielä eli. Todella hyvän näköinen ase, mutta taitaa painaa aika tavalla enemmän kuin sotien jälkeiset rynnäkkö- ja automaattikiväärit?

Tyhjäpainoja verraten noin kilon verran painavampi kuin RK62, kyseessähän on kuitenkin konepistooliksi materiaalivahvuuksistaan melkolailla ylimitoitettu laite. Sodassa myös mukana ollut isoäitini isä totesi myös kerran sen olevan painavampi kuin muisti.

[J_onn_e]

Tuplapostaus koska porukka sano ettei se väärin oo.
tuli haettua mummolasta hieman sarjakuvia

Spoiler: kuva (click to show/hide)

Enimmäkseen Aku Ankan taskukirjoja, mutta joukossa mukana myös Ahmed Ahnetta, asterixia, lucky lukea, he-mania, transformereita, turtlesia, batmania, teräsmiestä, star warsia, masia ynnä muuta.
Eihän mun kirjahylly ollukkaan jo kun täynnä...

Spoiler: kuvat hyllystä (click to show/hide)

Eeppinen kuukausia myöhemmin tapahtunut editointi:
Jaarittelussa mainittu uusi hylly

Spoiler (click to show/hide)

[J_onn_e]

Duppelpost koska edellisestä on jo vuosi.
Koska tänään on 9.9, vahvin päivä, tuon teille sarjakuvaehdotuksen harvinaislaatuisesti touhou doujinin muodossa. Tai tarkemmin kokonaisen sarjan.
Kyseessä on siis Dioxinin tai Dai-okin Sirkkupainotteinen absurdia huumoria ja sanaleikkejä sisältävä touhou 4-koma.
Ohessa pieni maistiainen

Spoiler (click to show/hide)

Vaikka huomattavan suuri osa vitseistä perustuu japanilaisiin sanaleikkeihin on ne yleensä selitetty varsin ymmärrettävällä tavalla.
Gorilla/Banaani, suosittelen

[Hieda no Mukyuu]

Koska Jonne, minä ja vähän muutkin aina lopulta palaamme Universumin jättiläisiin eli Masters of the Universeen, voisin koota osan keskustelusta tänne. Lainauksiin on paikoin tehty hyvin kevyitä toimituksellisia muokkauksia. (Viimeinen lainaus sisältää myös lisäyksen, jonka tein jaarittelusäikeeseen vasta jälkeenpäin!)

Horde Prime on muuten tyhmimmän näköinen pahuuden ylilordi ikinä. Kiinalaistietäjäviikset ja tuntosarvikypärä, jotenkin tuo yhdistelmä ei vaan tihku pahuutta samalla tavalla kuin paljas pääkallo naamana.

Hah, olin itsekin tyrmistynyt, kun näin sen Masters-sarjakuvalehden, jossa Horde Prime esiintyy.

Alkuperäisessä (taikka minun ensiksi lukemassani) Hordak-kaanonissa vain todettiin, että Hordak oli Skeletorin entinen opettaja. Sitten joku keksi Horde Primen, josta se Marvelin kuvitus on vain yksi tulkinta.

Yleisesti ottaen kannatan Masters-jutuissa sitä kaanonia, joka on esitetty leikkikalujen markkinoinnin yhteydessä niin sanotuissa minisarjakuvissa (joista ensimmäiset olivat oikeastaan pieniä kuvakirjoja).

Masters of the Universen (vanha virallinen suomennos: Universumin jättiläiset) maailma ei kuitenkaan ole minulle samalla tavalla rakas tai tärkeä kuin Tähtien sodan tai Tōhō Projectin maailmat. Vain lievästi harmittaa, että Marvelin taiteilijat tekivät ajoittain vielä minisarjakuviakin typerämpiä tarinoita ja että teeveepiirrossarja oli mielestäni rasittavasti piirretty. Teeveesarjaahan en ole juuri edes katsellut.

Tämä Marvelin Masters of the Universe -sarjakuvahan on juuri siitä hauska, että se on ihan täyttä juustoa.

Esim. Skeletorin ensimmäinen yritys murtaa Eternian taikamuuri on lyödä sitä. Nyrkillä. Kun se ei toimi, hän sädettää sitä taikavoimillaan yhteen kohtaan tuhat vuotta ja murtaa sen vasta, kun prinssi Adam muuttuu ensimmäistä kertaa He-Maniksi ja siihen oli lainattava taikavoimia muurista.

Missään ei ole mitään järkeä ja siksi pidän siitä.

Ottakaas tästä huippujärkeviä minisarjakuvia.

Olen He-Manista "kuullut" ensimmäistä kertaa noista marvelin sarjoista. Muistan joskus mummolassa ja myöhemmin kotona "lukeneeni", en kai osannut vielä oikeasti lukea, noita vanhoja sarjakuvia. Ne, mitkä minulla lapsena oli, ovat tuhoutuneet luultavasti erään muuton jälkeisessä roskien poltossa, jossa paloi vahingossa vähän muutakin kuin roskia, ei tosin pelkästään meidän (siihen aikaan) lapsien tavaroita, vaan jostain syystä jotkin muutossa käytetyistä säkeistä menivät roskien joukkoon, ei suuri taloudellinen tappio, mutta harmittava.

Ainiin asiaan, tosiaan lapsena He-Maniin tutustuin Marvelin Mastersista ja siihen aikaan niitä leluja näkyi välillä kirpparillakin, en tosin muista omistaneeni joko yhtäkään tai sitten pelkän He-Manin.

Seuraavan kerran noita sarjiksia luin jo ajokortti-iässä, ja silloin nostalgioinnin lisäksi tykästyin siihen ehtaan emmentaaliin, mitä sivujen välistä aika-ajoin tihkui.

Olen vältellyt Masters of the Universe -aineiston keräilemistä, koska johonkin raja on vain vedettävä. Poikkeuksena ovat niin sanotut minisarjakuvat, varsinkin suomeksi julkaistut ja kahdeksankymmenluvulla Suomessa laajalti levitetyt saksankieliset. Omistan niitä pari kappaletta ja voisin kuvitella kokoavani jokusen lisää. Etenkin »Pääkallolinnan kuningas»/»King of Castle Grayskull» sekä »Taistelu pilvissä»/»Battle in the Clouds» kiinnostavat. Lisäksi ainakin »Der Pesthauch des Bösen!» ja »Eine felsenfeste Freundschaft» kelpaisivat, jos helposti saisi.

[J_onn_e]

^ tuohon voisin sanoa etten varsinaisesti keräile He-Man memorabiliaa mitenkään aktiivisesti, mitä nyt tulee poimittua jos tulee vastaan. Esim nuo He-Man vhs-kasetit ostin niiden kasettiuden takia, samoja jaksoja en olisi ostanut dvd:nä.

Palataanpa sarjakuviin.
Valkoinen noita: jatkosota vol.2 ilmestyi taannoin ja nyt on se koko sarja luettuna.
Erittäin geneerinen ja kerronnallisesti kömpelö sotatarina, 2/5 olisin pärjännyt ilmankin. Tämän pitempää arvostelua en jaksa kirjoittaa.

[J_onn_e]

Tänään tulin tehneeksi jotain normaalista toiminnastani poikkeavaa.
Kävin nimittäin kirjastossa. Tarkoitukseni oli vain hankkia uusi kirjastokortti sillä edellisestä lienee jo kymmenen vuotta aikaa, olihan se ajalta ennen Kouvolan suurta kuntaliitosta.
Asiakaspalvelupisteelle oli kuitenkin jonoa joten päättin käyttää sen ajan pelkkää seisomista mielekkäämmin ja poiminkin sarjakuvahyllystä satunnaisen teoksen.
En aikonut kuin hieman selailla sitä mutta uppouduinkin huomaamattani lukemaan koko teoksen hyllyn vieressä seisten. Puolisen tuntia siinä aikakuplassa kului ennenkuin huomasinkaan.
Joten itse teokseen: Kiskoja, kirjoittanut J.A.Mäki. http://like.fi/kirjat/kiskoja/
En varsininaisesti tiedä mitä tässä kirjasta sanoisin muuta kuin että nautin siitä oikein paljon ja suosittelen muillekin.

[J_onn_e]

Pumppaan sarjakuvalankaa hävyttömällä sukulaisen mainostuksella.
Kouvolan Sanomat:Inkeroislainen Jussi Waltameri teki sarjakuva-albumin, joka kuvaa henkien taistelun
Isoeno kertoo tuoreimman sarjakuva-albuminsa luomisprosessista ja inspiraatiosta.