Olen saanut asioita aikaiseksi opiskelujen, oman mielenterveyteni ja sosiaalisen elämäni saralla.
Lukio rullaa taas ja olen tosissani miettinyt urasuunnitelmia tulevaisuuden varalle ja päätin tehdä parhaani saavuttaakseni omat unelmani, päädyin hakemaan pitkäaikaiseen ja vakavaan masennukseen ja ahdistuneisuuteeni apua. En tule toipumaan täysin vielä aikoihin, mutta koko ajan tuntuu kuin olisin menossa parempaan suuntaan.
Olen luonut uusia kaverisuhteita ja pitänyt mahdollisuuksien ja jaksamisen mukaan vanhoihinkin tuttuihin yhteyttä, satuin löytämään itselleni vakinaisen parisuhteen vaikka en kuvitellut tarvitsevani ketään toista ihmistä rinnalleni, mutta näin vain kävi.
Ei huonojen kokemuksien jälkeen osaa ottaa uusia mahdollisuuksia vastaan, mutta kyseinen ihminen on auttanut itseni ja muiden hyväksymisessä ja avartanut näkemyksiä, tarjonnut fiksua keskusteluseuraa ja onnellisuutta aivan riittämiin.
Kaikesta huolimatta elän ja voin (kohtalaisen) hyvin, olen jo siitä kiitollinen.