Touhoun sisäinen logiikka – osa 2

Viikon hengähdys- ja naamapalmutaukojen jälkeen jatkamme sujuvasti vielä muutamalla Touhoun hahmosuunnittelun kuriositeetilla.

 

Flandre Scarlet

Lentäminen on kuitenkin niin mainstream

Toisin kuin isosiskonsa, Flandren siivet eivät klassisimmasta päästä ole. Miksi ne sitten ovat rautalangasta ja sateenkaaren väreissä koreilevista kristalleista tehdyt? Tietysti verrattuna Remilian klassisempaan vampyyridesigniin Flandren siivet tuovat paremmin esiin hänen persoonallisuutensa, mutta kyseessä olisi jo suoranainen luonnonoikku, jos Flandre näiden siipien kanssa olisi syntynyt. Seuraavaksi pitäisi kai kartoittaa mahdollisuuksia, että Flandre on joko syntynyt ilman siipiä, että Remilia on repinyt hänen siipensä irti, että hän on itse repinyt siipensä irti tai että jotain muuta yhtä kammottavaa on tapahtunut, joka on tyttöparan saanut hankkimaan itselleen nämä kristallikoristeet.

 

Medicine Melancholy

Hoitoja, joita Kela ei korvaa

Medicinen kohdalla piilee pitkälti sama ongelma kuin Kogasankin kohdalla. Nukesta tahdonvoimalla yookaiksi sikissyt olento on hyvä ajatus, mutta muutamassa kohdassa homma ei toimi. Ensinnäkin, noin isoja nukkeja ei käytännössä ole saatavilla kuin vain erotiikka-alan liikkeistä, ja toiseksi, Medicinen sietää olla edelleen vain pelkkä nukke, koska lihaa ja verta ei luoda pelkällä tahdonvoimalla. Kannattaa huomioida myös Medicinen vieressä ilmassa leijuva pienempi nukke. Mikä se sitten on? Todellinen Medicine?

 

Komeijin sisarukset

Sinun silmäsi tähden

Melko varmasti Komeijin sisarusten kolmannet silmät ovat juurikin se välttämätön osa ajatusten lukemisen mahdollistamiseksi, mutta miksi niiden pitää olla pitkien piuhojen varassa roikkumassa rinnustasta vaatteiden päällä? Ovatko ne irtonaiset? Voisiko kuka tahansa laittaa ne kiinni itseensä ja lukea toisen ajatuksia? Ja jos ne ovat kiinni pysyvästi, eivätkö mokomat hankaloita vaatteiden pukemista mitenkään? Tai no, miten ne voisivat edes hankaloittaa, varsinkaan kun Koishin kohdalla molemmat piuhat näyttäisivät olevan kiinni hänen sukissaan. Satorilla toinen piuhoista sentään kiinnittyy hänen päähänsä, jonka uskoisi auttavan enemmän kuin Koishin suora yhteys kolmannesta silmästä jalkoihin.

 

Sakuya Izayoi

Työsi on onnistunutta, jollei sitä voi huomata tapahtuneen

Yksi sana: ajan pysäyttäminen. Se vain ei toimi. Millään tasolla ei tunnu järkevältä, että henkilö pystyy ajan pysäytettyään vielä liikkumaan itse ilman fysiikan lakien katoamisen tuottamia esteitä, varsinkaan vanhenematta edes merkittävästi, jos lainkaan; en edes halua tietää, kuinka vanha tuon teini-ikäisen tytön pitäisi olla vuosia jatkuneiden aikapysäytysten jälkeen, jos keho niinäkin hetkinä vanhenisi. Sakuya kuitenkin on ihminen, ei mikään ajaton olento.

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>