Emet (Patchouli-sarjan kolmas osa)
Hieda no Mukyū, 6.4. ja 27.7.2014 sekä 7.–8.7.2016.»Heissan, miten menee? Ei oo vähään aikaan nähty! Arvaa mitä Pache, mun tarttis löytää pari kirjaa nyt tosi nopeesti!»
Patchouli Knowledgen rintaa kouristi. Koko hänen vartalonsa lävitse kävi väristys, kun hän ensi kertaa kuukausimääriin kuuli tutun, matalan, miltei karhean tytönäänen.
だぜ:n kohdalla tuntui kuin Patchoulin sydän olisi ollut kirkas jääkimpale, jota sisään rymistellyt ihmisnoita sulatteli nyrkissään niin että vesipisarat tippuivat.
Patchouli veti syvään henkeä ja nousi seisomaan ryhti suorana. Rintakehää kiristi, mutta hän pakotti tuntemuksen ulos tietoisuudestaan.
»Marisa Kirisame, maageista tavallisin! Suvaitset kunnioittaa vierailullasi yōkaitten muistin ja tietämyksen aarrekammiota. Saanen lausua kiitokseni sen johdosta, että vaivauduit käyttämään ovea sisäänkäyntinä. Kenties ensi kerralla kokeilisit koputtamistakin?»
Patchouli valitsi tietoisesti hyvin muodollisen tyylin ja viljeli
です:a.
Marisa puhkesi remakkaan nauruun kämmenet vyötäisillä.
»Te ootte hyvä pari, sä ja Remilia-emäntä! Joku vois kuvitella, et te omistatte koko Gensōkyōn, vaikkei siit kauaa oo, ku te asetuitte taloks!»
Ihmisnoita heilautti sivupalmikkoaan keimailevasti ja iski kirjastonhoitajattarelle silmää.
»Täl kertaa must tuntuu, et mä tiän, mist mun kirjat löytyy. Mä voin hakee itte, sullon varmaan kiire. Mut totta kai sun apu aina kelpaa... Jos näät Koaa, ni vinkkaa, et sen olis paras pysyy pois jaloist!»
Patchouli Knowledge alkoi kihistä kiukusta. Hän seisoi pöytänsä takana entistäkin ryhdikkäämpänä, huulet miltei valkoisina, käsivarret suorina, siroja pikku nyrkkejään kiristellen. Rintansa ahdistusta hän ei enää huomannut ollenkaan.
»
Sinun kirjasi ovat epäilemättä kaikki
sinun kotonasi... vaikkakaan, vailla parempaa tietoa, en osaa kertoa, säilytätkö niitä jonkun muun kirjojen alla tahi takana.»
»Älä viitti, Pache», tokaisi Marisa miltei sovinnollisesti ja kiersi kirjastonhoitajattaren pöydän astuen aivan tämän viereen. »Näytäs, mitä sul siin on... ’Ioannes Wiervs’?! Hei, mäkin oon lukenu ’Pseudomonarchian’, mut täähän on joku julkasematon käsikirjotus. Sun pitää joskus näyttää ja selittää näit mulle. Osaat kumminki eurooppalaisii kiälii paremmin ku mä. Ai että meil vois olla kivaa yhes!»
Äkkiarvaamatta Marisa kurottautui kohti Patchoulin kasvoja ja kosketti hellästi huulillaan kirjastonoidan entisestäänkin kalvennutta oikeaa poskea.
Patchouli tuijotti Marisaa kuin kivettyneenä.
»Voi onin pakarat! Sun silmänalusethan on ihan mustat. Mun pitäs varmaan useemmin tulla tänne juamaan teetä ja viiä sua vähän kävelylle.»
Kun Patchoulin alahuuli alkoi väristä tuskin havaittavasti, oli Marisa jo käännähtänyt toisaalle ja pälpätti:
»Mut nyt mullon kiire, kiire, kiire... Ainekset on kotona tuareina, ja ellen mä löydä äkkii vastauksii pariin kysymykseen ni tulee uus reissu korpimaille kaiken mailman matoi tonkimaan... Mites se taas olikaan, käsikirjaston C-käytävä...?»
Marisa löysi etsimänsä uskomattoman pian. Tällä kertaa hän oli vieläpä niin poikkeuksellisen kiltti, että lähtiessään ihan itse raapusti lainaamiensa kahden niteen otsikot Patchoulia varten paperilapulle. Sitä hän ei touhotukseltaan ehtinyt kirjaston hämärässä huomata, että äänetönnä ja nyt kumarassa seisovan Patchouli Knowledgen molempia poskia pitkin valuivat kyynelvanat.
❧
Kun Voilen vastaanottosalin synkkä tammiovi oli sulkeutunut Marisan jäljessä, tuli Patchouliin eloa. Mielentila vaihtui vimmaiseen tarmoon. Yōkai-noita nykäisi auki yhden kirjoituspöytänsä laatikoista ja nappasi sieltä päällimmäisen nahkakansion, jonka kanteen oli koristeellisin kultakirjaimin vanhahtavalla englannin kielellä painettu otsikko:
Golemeista.
Patchouli Knowledgen tutkielmia,
jotka pohjaavat
Luomisen kirjaan
sekä
Juuda Loewe ben Bezalelin
kirjoituksiin.Oikea sivu löytyi ensi avaamalla. Hiljaisesti mutta nopeasti ja selkeästi alkoi Patchouli lukea ääneen loitsua, joka perustui menneitten aikojen viisaitten tietämykseen ja johon hän oli lisännyt paljon myös omastaan. Jos Patchoulin hepreantaito onnahtelikin, niin sitä huolitellummin hän oli opetellut lausumaan edessään olevat voimalliset sanat; hän tarvitsi vielä käsikirjoitusta tuekseen, mutta suuremmalta osin teksti tuli ulkomuistista. Tämä käsikirjoitus oli kuluneen talven töistä ainoa, jonka Patchouli katsoi valmiiksi ja johon hän oli aidosti tyytyväinen.
Kun loitsun valmistava osa päättyi, oli Patchouli kuulevinaan ulkoa, kuinka tyyni Usvajärvi kohahti ja tämänpuoleisesta rannasta lähti vyörymään matala aalto.
Hän avasi kirjoituspöydällään seisovan pienen porsliiniastian. Sen sisällä oli siistiksi pikkuiseksi harkoksi puristeltuna Usvajärven rantamaan savea, jota Patchouli päivittäin kostutteli muutamalla vesipisaralla.
Hän mursi harkosta noin kolmanneksen, työnsi palasen kielensä alle ja antoi sylkensä sekoittua saveen. Kun suu maistui kauttaaltaan savelta ja maan uumenilta, hänen henkensä erkani osittain ruumiista ja lähti tavoittamaan oikeaa paikkaa.
Yönvarjon kirjaston todellisuus kaikkosi Patchoulin aisteista. Hänen ohitseen kiitävä ilma näytti harmaalta ja unenomaiselta; hänen läpäisemänsä seinät ja muurit tuntuivat hyytelönpehmeiltä, vaikkeivät kastelleetkaan. Kohta hän näki edessään ruohikkoisen rantamaan ja sukelsi siihen. Se oli viileää, kosteaa ja rouheaa. Siinä mönki kastematoja, ja sen poikki kantautui pienten eläinten rapistelua. Sen haju, kartanon kellarien synkimmistä loukoista tuttu, täytti nenäontelon ja pian koko tietoisuuden. Patchouli vajosi maahan, sulautui maahan, tuli maaksi. Hän antoi maalle mielen – vaan ei omaa tahtoa.
Samaan aikaan Patchouli myös seisoi entisellä sijallaan, hengen ponnistuksesta huojuen, ja jatkoi loitsimistansa, päättäväisenä, silmät viiruiksi kavenneina. Yhdyttyään maahan ryhtyi hän lukemaan taikansa loppuosaa, seitsemää voimallista säettä. Hänen tähän asti hento äänensä terävöityi, yltyi neljännen rivin kohdalla ankaraksi ja nousi viimein seitsemännen rivin läpitunkevaan huutoon:
»Niin hallitsee Tieto miltei kaikkia olevaisia korkealta valtaistuimeltaan! Totuus!
Emet!»
Toivottavasti šem
on ehjänä ja paikallaan kiven alla.❧
Eräässä kirjaston suuren Rotundan takaisessa syrjäisessä sopessa Koakuma värisi kyykkyyn käpertyneenä, kauhun lamaannuttamana. Hän kuuli emäntänsä kaikuvan äänen, ja vaikkei tämä nimiä maininnutkaan, Koakuma aisti vahvana juutalaisten kauhistavan jumalan voiman; sillä sitä Patchouli Knowledge tavoistaan poiketen kutsui avuksi tähän kokeiluunsa.
Koakuma ei tiennyt, mikä Aabrahamin kansan Herran lukuisista nimistä oli kirjoitettuna kiven alla lepäävään šemiin, mutta sen hän tiesi, että succubusten ja muitten vähäisten paholaisten oli syytä varoa sen šemin katsomista ja koskettamista.
❧
Marisa Kirisame oli erinomaisen hyvällä tuulella. Vihellellen mutta reippaasti hän malttoi kävellä Punaisen paholaisen kartanon pääovelle ja edelleen muurin portille asti, ennen kuin aloitti lentomatkansa kohti kotia. Hong Meiling nyökkäsi hänelle ystävällisesti. Portinvartija-yōkai oli jo ehtinyt jollakin tapaa kiintyä tähän omalaatuiseen ihmistyttöön ja oli sitä paitsi tavattoman tyytyväinen, kun Marisan vierailu vaikutti sujuneen kokonaan hankalitta välikohtauksitta.
Marisa heitti katseen yli Usvajärven rantamaitten. Oli mitä kaunein hieman myöhässä koittaneen alkukevään päivä. Vaikka pienet lumipälvet täplittivät vielä niittyä, oli maa alkanut siellä täällä lupaavasti viheriöidä. Ilma oli viileä mutta lähes tuuleton, niin että lempeä iltapäiväauringon paiste lämmitti oikein mukavasti. Kartanon puutarhaa ympäröivä tiilimuuri imi päivänsäteitä ahnaasti tarjotakseen porttivahdille miellyttävän paikan raukeaan nojailuun.
Niin Marisa hypähti hajareisin luudalleen ja nousi kiireettömästi lentoon. Voi kuinka miellyttävästi valo ja lämpö taas hyväilivätkään hänen kasvojaan!
Meiling katseli ilmaan kohoavaa noitaa unelmoiva ilme kasvoillaan. Olikohan sittenkin ollut virhe sitoa itsensä maankamaraan nykyisen pestin myötä? Silloin ennen oli Meilingkin saattanut päivät pääksytysten kisailla sinitaivaalla kaltaistensa kanssa... Toisaalta olihan siinä puolensa, että joku tarjosi katon pään päälle, pukineita, lämpimiä kakluuneja, hyvää murkinaa... Eikä lentotaito näissä puuhissa aivan tyystin päässyt unohtumaan.
Maa alkoi vavista Meilingin jalkojen alla. Yōkai-tyttö säpsähti. Maanjäristyskö tämä oli vai ehkä jokin norsun kokoinen vähä-älyinen hirviö, jonka ihmislihan tuoksu oli houkutellut esiin metsien pimennosta?
Järvenrannan maan alta kohosi jotakin – ei, vaan itse maa kohosi kuin tulivuorenpurkaus tai painovoiman unohtanut sadekautinen mutavyöry – se nousi yhä korkeammaksi ja muistutti pian enemmänkin tuulen hiomaa kalliopylvästä kuin jyrkkää kukkulaa...
❧
Marisa Kirisame näki saman mutta eri kulmasta. Hänelle valkeni nopeammin kuin Meilingille, että tuo valtaisa savesta, hiekasta, kivistä ja mullasta tehty olio tavoitteli ihmismäistä muotoa.
Hyvä tavaton. Sehän on aito golem!Maahirviö kohosi kymmenien metrien päässä etuoikealla, joten Marisa kaarsi vähän vasempaan ja alkoi kiihdyttää tosissaan. Golem oli kuitenkin ehtinyt saada jo niin paljon muotoa että kykeni parilla askelella ja käsivarttaan ojentamalla katkaisemaan Marisan reitin. Viisi muhkuraista sormeakin olivat jo tunnistettavissa. Halkaisijaltaan nyt jo puolentoista sylen mittainen kämmen yritti vangita Marisan kuin kärpäsen, mutta siihen liike oli sentään liian kömpelö.
Marisa seurasi tilanteen kehittymistä aluksi kiinnostuneena, vaikka samaan aikaan golemin mittasuhteet saivat hänen henkensä salpaantumaan. Ihmisnoita oli ennenkin ottanut yhteen sekä Patchouli Knowledgen että suurikokoisten hirviöitten kanssa eikä uskonut joutuneensa mitenkään ylipääsemättömään tilanteeseen. Tosin golemin musertamaksi joutuminen olisi lopullisempaa kuin danmaku-taistelun häviäminen, mutta eihän gensōkyōlaisen ihmislapsen sopinut luovuttaa vain siksi, että tilanne sattui olemaan hengenvaarallinen.
Seurasi lyhyt kaksinkamppailu, taidokas kuin kokeneitten miekkailijain yhteenotto, vastapuolten käsittämättömästä kokoerosta huolimatta sulava kuin tanssi. Golem iski. Noita väisti. Golem harhautti ja koki siepata. Noita luutineen sujahti odottamattomaan suuntaan. Golem harppasi hänen eteensä. Se hävisi ketteryydessä yllättävän vähän ja onnistui yhä uudelleen heilauttamaan Marisan tielle kämmenensä, käsivartensa tai koko vartalonsa niin, ettei siisti pakoon kaartaminen riittänyt, vaan oli pakko turvautua jyrkkään pystykäännökseen. Silti alkoi näyttää siltä, ettei maahan sidottu jättiläinen enää pitkään voisi estää mestarillista taitolentäjää livahtamasta karkuteille.
Ampumiseen Marisa ei tahtonut tuhlata aikaa eikä voimia, ei ainakaan ennen kuin pääsisi turvallisemmalle etäisyydelle. Hän ei ollut milloinkaan aikaisemmin joutunut vastatusten eurooppalaistyyppisen golemin kanssa eikä ollut laisinkaan varma, voisiko sitä vahvallakaan suoralla hyökkäyksellä räjäyttää hajalle. Mutta nyt, nyt avautui ilmiselvä pakotie, vai oliko tuokin harhautus, ei, juuri tuosta koht–
Golemin kämmen jysähti kuin liikkuva seinä suoraan edestäpäin vasten Marisan luudankärkeä, joka iskeytyi tuhannen pirstaleiksi. Lentonopeus oli raju ja isku huumaava. Ote luudan jäännöksistä herpaantui. Noitatytön mielen täytti raukeus, kivun hukuttava, kun hän selkä edellä syöksyi useitten sylten korkeudesta kohti maata.
Hän oli arvioinut etäisyyden väärin, koska ei ollut tajunnut, että golemin koko oli sen liikkuessa taas muuttunut.
Pache, senkin mokoma. Olitpas vahva. En olisi uskonut, että tämä päättyisi näin. Hyvästi.Marisa Kirisame jysähti maankamaraa vasten eikä liikkunut enää. Hurja golem ponnisti voimansa, jännitti ylävartalonsa, nosti oikean jalansa koukkuun ja valmistautui liiskaamaan vastustajansa muhennokseksi.
»Älä!!!» kaikui kaukaa Hong Meilingin tuskainen huuto. Porttivahti lensi jo hurjaa kyytiä pelastamaan ihmistyttöä mutta tiesi, ettei voisi mitenkään ehtiä ajoissa.
❧
Mitä ikinä minä oikein olen tekemässä?!Patchouli Knowledgen mieli kiskaisi itsensä tuskallisesti kokoon. Näin ei saanut tehdä kesken golem-loitsun, ja kipu tulvahti läpi hänen heikon vartensa. Vain kauhu piti hänet jaloillaan. Pelkkä irrottautuminen ei golemia pysäyttäisi saati pelastaisi Marisaa. Oli pakko kestää, oli pakko jaksaa.
"
Met! Kuolema!"
Muurien takana Hong Meiling näki golemin äkkiarvaamatta jähmettyvän paikoilleen. Sen karkean yksinkertaiset kasvonpiirteet alkoivat vääristyä, raajat ikään kuin sulaa ja käpertyä kokoon. Miltei yhtä nopeasti kuin hirmu oli maasta esiin purkautunut se surkastui mutkaiseksi pylvääksi, painui kasaan kumpareeksi ja imeytyi viimein kokonaan sinne, mistä oli noussutkin. Patchoulin loitsu oli hienostunut: Usvajärven rantamaat näyttivät taas aivan samalta kuin vain muutamia minuutteja aikaisemmin. Heinätupastakaan ei ollut repeytynyt sijoiltaan.
Vain noitatyttö lojui maassa elottomana, käsivarret levällään. Meiling saapui hänen luokseen ja aloitti varovasti elvytyksen niin maallisin kuin yliluonnollisinkin keinoin.
Ruumiillisen tuskan ja hirmuisen hädän repimä Patchouli oli golemin myötä menettänyt näköyhteytensä taistelukentälle. Hän kääntyi kohti lähintä ikkunaa, varsinaista goottilaista taideteosta, ja viskasi sitä vasten pyhän Elmon tulipallon. Lasit sälähtivät siruiksi ja välipuitteet sinkoilivat hiiltyneinä pirstoina pitkin pihaa. Patchouli lensi avaamastaan aukosta hurjaa vauhtia ulos.
❧
Kun Patchouli ennätti ruumiin luo, Meiling katsoi häneen pahoilla mielin ja syyttäen.
»No olihan Marisa vaan ihminen, ja ihmisiä tulee ja menee. Mutta oliko sinun pakko? Nyt on liian myöhäistä tehdä mitään.»
»Ole vaiti ja pysy valmiina auttamaan. Sinäkin olet taian olento, mutta minä olen taikojen haltija.»
Lähes neljännestunnin ajan noita Patchouli Knowledge käytteli vahvinta taikuuttaan neuvokkaasti, tarkasti ja kylmäverisesti kuin kirurgi.
Hän ei tuntenut kipua. Hän ei tuntenut väsymystä. Hän ei ehtinyt pelätä. Millään muulla kuin Marisan elämällä ei ollut mitään merkitystä.
Sitten hän joutui myöntämään, että todellakaan mitään ei ollut enää tehtävissä.
Marisa makasi hiljaa ja niin kauniina pehmeällä ruohikolla. Ulkoisia vammoja oli yllättävän vähän, mutta Eevan tyttären sisäelimet eivät olleet kestäneet kahta hurjaa tärskyä. Nenästä, suusta ja vasemmasta korvasta valuneet heikot, kirkkaat verinorot olivat alkaneet hyytyä ja tummua.
Meiling oli painanut päänsä.
Patchouli rojahti istualleen ja puhkesi katkeraan itkuun. Tämä oli kaiken loppu. Millään ei ollut enää mitään merkitystä. Hän voisi lopettaa itsensä tähän paikkaan tai elää vaikka tuhat vuotta; yhtä lailla edessä olisi vain kylmää kuolemaa.
Itku aaltoili väliin tukahtuen hervottomaksi nyyhkytykseksi ja väliin taas yltyen lohduttomaksi huudoksi.
Miksi taika ei riitä? Miksen minä voinut olla tarpeeksi? Olisinpa jumala!❧
Tuska, äärimmäinen uupumus ja lapsenomainen itku saivat Patchoulin vajoamaan miltei horrokseen. Valtoimenaan virtaavat kyynelet sumensivat hänen punoittavat silmänsä. Ja kuitenkin hän alkoi kaiken lävitse erottaa edessänsä seisovan hahmon. Valkoista... ja violettia.
»Kun maata käpälöidään, saattaa maan jumala olla yllättävän lähellä», lausui Suwako Moriya edessään kyyhöttävälle noidalle, »ja hän saattaa olla runsaskätisempi kuin juutalaisten jumala, jonka sanotaan tämänpuoleisessa usein vain kylvävän kuolemaa niille, jotka ovat hänet vihastuttaneet.»
Patchouli Knowledge katsoi Suwakoon kyyneliään pyyhkien mutta ei voinut uskoa.
»Tarkoitatko, että voisit antaa takaisin maan päälle elämän, jonka minä olen hulluuteni hetkellä syössyt tuleen?»
»Ei ole asetettu rajoja lukemattomain jumalain voimille, kun kyse on vain yhdestä vähäisestä ihmishengestä.»
»Sinä et aio tehdä tätä ilmaiseksi.»
»En.»
»Mikä on hintasi?»
»Kuolevainen yōkai, anna minulle uskosi, täytenä ja vilpittömänä, ja nöyrry minun edessäni. Kun sen teet, olet löytävä minulle myös arvoiseni lahjan, eikä minun tarvitse sitä sinulta erikseen pyytää.»
Patchouli haukkoi henkeään. Hänenlaiselleen luonnollisen ja yliluonnollisen rajalla elävälle olennolle tämä ei ollut mikään pikkujuttu, sillä usko saattoi vaikuttaa hänen omiin voimiinsa, elämäänsä ja kuolemaansa vielä enemmän kuin ihmisiin. Silti tuntui aivan mahdottomalta, että hän voisi näin vähällä päästä helvetistä, jonka oli itselleen rakentanut.
»Noita, sinä et usko, että minä pystyn siihen. Jos niin on, mitään ei ole tehtävissä.»
Patchouli kokosi itsensä väkisin. Päästäkseen näin pitkälle maagina hän oli saanut, tosin vähemmän ehdottomasti, uskoa ties kuinka moniin itseänsä mahtavampiin henkiin. Miksi tuntui niin vaikealta ajatella, että sammakkotyttö voisi pelastaa koko hänen maailmansa?
Mitään muutakaan vaihtoehtoa ei olisi. Tämän oli pakko onnistua.
Patchouli Knowledge polvistui Suwako Moriyan eteen.
»
Dochakushin no chōten, minä haluan uskoa sinun mahtiisi ja armollisuuteesi täydestä sydämestäni. Pelasta minulle tärkeän ihmisen henki, ja tekojesi muisto on säilyvä iankaikkisesta iankaikkiseen. Et jää kiitollisuuttani vaille.»
»Kuulostat vähän hassulta, kun uskonnollinen ylätyylisi perustuu Raamattuun eikä meikäläiseen perinteeseen.»
»
Dochakushin no chōten, voisitko mitenkään keskittyä itse asiaan?»
»Kuolevainen yōkai, sitä vartenhan minä täällä olen.»
Pahoitteleva hymy kasvoillaan Suwako kääntyi ihmisnoidan ruumiin puoleen.
Ennen kuin hän ehti tehdä mitään, synkät pilvet pimensivät auringon. Ankara tuulenpuuska paiskasi Patchoulin kumoon. Parin sylen päässä seisova Meiling otti puolustusasennon. Suwako nojautui vähän eteenpäin ja piti hatustaan kiinni, mutta ei järkähtänyt paikaltaan.
»Yritätkö viedä minun paikkani maan jumaluutena?!» huudahti tuulen mukana Marisan ruumiin eteen lentänyt Kanako Yasaka.
»Mitäpä jos pysyisit vuorillasi ja kukkuloillasi ja hoitaisit säitäsi? Minä olen aina hallinnut paremmin sen, mikä kuuluu maan uumeniin.»
»Mitäpä jos sinä pysyisit piilossa pyhäkössä, niin kuin sovittu on?»
»Älä nyt viitsi. Onhan jo nähty, etteivät sinun ja Sanaen keinot riitä kaikkeen siihen, mitä me tässä uudessa maassa tarvitsemme.»
Kanakon kasvot punehtuivat raivosta.
»Jos haluat käydä Suwan sodan uusiksi, niin minun puolestani voimme aloittaa vaikka heti!»
»
Moriya no tetsu no wa!!»
❧
Danmakun keskeytti alkuunsa juuri jalkeille kompuroineen Patchouli Knowledgen äänekäs yskiminen.
»Köhhö-höh... Nyt minä ainakin uskon teihin... öh köh... Uskon vilpittömästi siihen, että teitä hullumpia jumalia saa hakea, jopa Gensōkyōsta! Selvittäkää välinne myöhemmin miten teitä huvittaa, mutta nyt te kuuntelette minua!»
Vaikuttava, pitkä nainen ja tyttömäinen pikku neito antoivat tulipallojensa hiipua ja kääntyivät hämmästyneinä katsomaan yōkai-noitaa, joka puhkui kiukkua ja tarmoa.
»Sopimus on jo tehty, ja minä olen täyttänyt oman osani. Epäilen, etteivät edes teidänlaisenne tavalliset kamit noin vain saavuta ihmisen karannutta henkeä, jos se on päästetty tarpeeksi kauas. Saatte luvan keskittyä itse asiaan, nyt heti, taikka minä nostatan teitä vastaan armeijan ja häädän teidät takaisin sinne, mistä tulittekin!»
Kanako ja Suwako katsoivat toisiinsa nauruaan pidätellen.
»Minä en vähättelis sitä, mitä neiti Knowledge just sanoi;» puuttui puheeseen Meiling hyvin taisteluvalmiin näköisenä, »teillä on jo tarpeeks vihollisia tässä maassa.»
»Hm», sanoi Kanako.
»Hm, hm», sanoi Suwako.
»No?» kysyi Patchouli. »Mitä te vielä odotatte?»
»Noita, mitä tarkoitit sillä, että tuon ’tekojen muisto on säilyvä iankaikkisesta iankaikkiseen’?» kysyi Kanako osoittaen Suwakoa peukalollaan.
»Varo sanojasi, eukko!» kivahti Suwako.
»
Dokuritsu futō no kami-sama, tarkoitin, että minä, tallennetun tiedon mestari, kirjoitan Moriyan pyhäköstä ja sen jumalista kirjan, joka ei katoa.»
»Suwako, mitä jos yksinkertaisesti hoidettaisiin tämä homma? Tappelemiseen meillä on vielä monta tuhatta vuotta aikaa.»
»Niin.»
❧
Moriyan jumalat olivat jo aikapäiviä ehtineet kotiinsa kinastelemaan arkisemmista asioista, kun Marisa viimein tuli tajuihinsa kartanon seinien sisäpuolella, erään vierashuoneen ylellisellä vuoteella. Patchouli oli istunut hänen vierellään poistumatta kertaakaan mihinkään. Nyt paikalla olivat myös Remilia Scarlet – enemmän huolissaan Patchoulin kuin Marisan hyvinvoinnista –, Hong Meiling sekä pääsisäkkö Sakuya Izayoi ja pari keijupiikaa.
Marisa avasi silmänsä, alkoi katsella ympärilleen ja tajusi vähitellen palanneensa henkien maailmasta.
»Moriyan nimeen, sinä tosiaankin elät taas!» huudahti Patchouli ja alkoi uudelleen itkeä, tällä kertaa helpotuksesta.
»Patchouli, älä.»
Marisan ääni oli kalsea ja etäinen.
»Sinä et ehkä tiedä kaikkea tapahtunutta», yritti Meiling varovasti. »Sen jälkeen, kun sinulta meni taju –»
»Kylläpä vaan tiiän. Moriya kävi itte hakemas mut...
tuolta puolen ja kerto kyllä kaikki.»
Marisa nousi vuoteelta yllättävän vikkelästi ja pyysi vaatteitaan. Pääsisäkkö Izayoi vastusteli muodon vuoksi mutta oli itse asiassa tyytyväinen nähdessään, että mustavalkoisesta noidasta päästäisiin saman tien. Keijupiika Urania toi vaatteet ja auttoi vierasta pukeutumaan.
Kaikki katsoivat Marisaa hiljaisina, mutta hän vältteli muitten katseita, Patchoulin eritoten.
Kun noitatyttö oli lähtövalmis, hän kaivoi aiemmin lainaamansa kirjat laukustaan ja laski ne yöpöydälle.
»Kiitos kaikest emännälle, kiitos sisäköille. Hyvää jatkoo sulle, Meiling. Patchouli... en mä tarttekaan noit kirjoi. Mä jätän ne tohon.»
Hetken hiljaisuus.
»Kiitos ku et tappanu mua... vaikka tapoitki.»
Marisa katsoi maahan, niin että hänen silmänsä jäivät piiloon hatun leveän lierin taa.
»Anna anteeksi», Patchouli vastasi tukahtuneella, hädin tuskin kuuluvalla äänellä.
Marisa seisoi hetken virkkamatta mitään, kääntyi sitten, avasi huoneen oven ja sulki sen jäljessään.
»Palvelusväki, voitte poistua», Remilia sanoi lähinnä toteavaan sävyyn. Meiling, Sakuya ja pikkupiiat kumarsivat ja lähtivät.
»Anna... anteeksi...» nyyhkytti Patchouli välittämättä mitään siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui.
Remilia Scarlet seisoi huoneessa yksin katsellen parasta ystäväänsä, joka tuijotti lattiaan ja itki äänetöntä itkua. Remilian veretöntä sydäntä särki. Olisiko hänen vallassaan auttaa yhtään mitenkään?
Viimeksi, kun oli ollut kova paikka, oli Patchouli ollut hänen ainoa lohduttajansa. Ja sitä edellisellä kerralla. Ja sitä edelliselläkin.
❧❧❧
Tämän tarinan varhaisin aihio, joka sisälsi aivan vähintään kolmanneksen sen olennaisesta sisällöstä, muotoutui mielessäni todennäköisesti jo syksyllä 2009, jatkona osille 1 ja 2, ja joka tapauksessa tuntuvasti ennen osaa 2,5, johon tartuin vuoden 2013 marraskuussa. Vasta vuonna 2014 ryhdyin varsinaisesti kirjoittamaan tätä kolmatta osaa, ja viimeistään siihen mennessä juonen kulku oli rakentunut lopulliseen muotoonsa. Eilen, 7.7.2016, pääsin niskan päälle, ja seuranneen yön aikana annoin tarinan loppupäälle sanat.
Tarinan lähtökohtana on ollut
Karun piirros Patchoulista, golemista ja Marisasta.
ZUNin luomien ja lukemattomien muitten taiteilijoitten edelleen kehittelemien hahmojen ja maailman lisäksi tarinaani ovat ilmiselvästi vaikuttaneet ainakin
KRS-1:n taiteilijanimi »Knowledge Reigns Supreme Over Nearly Everyone» sekä seuraavat teokset:
– Asterix Belgiassa (Astérix chez les Belges), käsikirjoitus
René Goscinny – Ki nem feküdhet szerelmével, kirjoittanut
András Simor – Kolmas laki (The Third Law), käsikirjoitus
Larry Hama – Musta valtias (The Empire Strikes Back), »Imperiumin vastaisku» -elokuvan sarjakuva-albumiversio, käsikirjoitus
Archie Goodwin – Prague Full of Ghosts (Praha plná strašidel), kirjoittanut
Miloslav Švandrlík – Taru sormusten herrasta (The Lord of the Rings), etenkin toinen kirja, kirjoittanut
J. R. R. Tolkien – Tavataan valtaistuinsalissa (I’ll See You in the Throne Room), käsikirjoitus
Ann Nocenti – Vihan päivä (Dies irae), kirjoittanut ja piirtänyt
Milo Manara(Mainitsin pelkästään kirjoittajat, koska heidän osuutensa on ollut minun kannaltani tärkein ja koska kuvittajia on runsaasti. Sulkeissa oleva otsikko viittaa alkuperäisteokseen. Itse olen useimmissa tapauksissa lukenut vain käännöksen.)
Vielä kiittäisin Teerättiä erityisesti Hong Meilingin hahmoa koskevista keskusteluistamme.