Veikkaan, että inttileskistä puhumisen perinne on syntynyt aikana, jolloin viikonloppuvapaita oli huomattavasti vähemmän kuin nykyään, rivimiesten palvelusajat olivat pitempiä ja poistumiskieltoja jaeltiin hyvin herkästi. Viikonloppuvapaitten määrää on käsittääkseni jostakin 1960-luvulta lähtien toistuvasti lisätty.
Ei ole syytä vähätellä välimatkojen merkitystä. Jos oma rakas joutuu vaikka Isojoelta Kajaaniin palvelukseen, niin ei sinne noin vain lähdetä joka keskiviikko muutamaksi tunniksi sotilaskotiin halailemaan ja munkkeja syömään. Sotilas saa onneksi ilmaiset kotimatkat, mutta niitten pituuskin syö viikonloppuvapaitten nettoaikaa.
Inttileskeyden myyttiin liittyy epäilemättä tapauksia, joissa nuori pari on alkanut seurustella tiiviisti lukion, ammattikoulun tai jo peruskoulun aikana ja joutunut asepalveluksen takia ensi kertaa erilleen jotakin yksittäistä kesälomareissua pitemmäksi ajaksi. Jos huono tuuri käy, kasarmiympäristö aiheuttaa niin kovan kulttuurišokin, että poika- tai tyttöystävän viikonloppuvapaat kuluvat suurimmaksi osaksi nukkuen, humalassa, tuoreita kokemuksia tilittäen tai ikkunasta ulos tuijotellen. Niin sanottu erilleen kasvaminen saattaa silloin olla edessä. Monesti olen kuullut tarinoita mustasukkaisuuden nousemisesta pintaan, joskus syyttä ja joskus syystä.
Niin ikävästi ei tietenkään tarvitse käydä eikä monille varmasti käykään. Toivotan Chirulle onnea ja jaksamista.