Nyt kun kävin tuolla porukoiden luona taas ja on puhetta vanhemmista, pitää sanoa että omat vanhempani ovat joitain hienoimmista ja avomielisimmistä ihmisistä joita olen ikinä nähnyt. Ensin kun crossaamista aloittaessani kerroin heille, että hei, menen näihin animetapahtumiin pukeutumaan naiseksi, he antoivat hommalle täyden tukensa, ja äitini ja siskoni auttoivat minua ostelemaan meikkejä sun muuta tyttömäistä. Puhumattakaan tädistäni jonka kanssa asuni teen, joka oli tästä harrastuksestani suunnilleen enemmän innoissaan kuin minä itse.
Sitten kun tässä hiljattain tein tämän synninpäästön ja kerroin tykkääväni pojista, he vain tuumasivat että eipä tuo mikään synninpäästö ole, saat tykätä aivan mistä haluat, ja isäukkokin tuumasi että eipä tuo mitenkään valtavana yllätyksenä tullut loppujen lopuksi. Hieman alkoi hirvittää kun erään puhelinsoiton aikana äitini alkoi parkumaan, mutta selvisi että hän on vain niin huolissaan minusta, koska homojen syrjintä ja niin päin pois. Tuumasin että älä nyt huoli, en minä sitä ala joka paikassa mainostamaan, eikä minusta mitään pikkusormihinttaria tule. Eivät he ole siitä eteenpäin minua mitenkään eri tavalla kohdelleet.
Älkää ottako tätä mitenkään väärin, mutta tämän vuoksi minun on todella vaikea ymmärtää kuinka jotkut voivat erkaantua vanhemmistaan täysin. He ovat minulle yksiä elämäni tärkeimmistä ihmisistä.