Tässä toinen osa! Tarina taitaa venyä pitkäksi. Vastaan kommentteihin julkaistuani tämän.
2.
“Emme halua satuttaa tai pilkata sinua”, Byakuren sanoi ja laski kätensä Satorin olkapäälle. Satori oli liian uupunut ravistaakseen sen pois. Kaikki tahtoivat vain hyötyä hänestä. Keksiä hänen kuvottavalle taidolleen käyttöä. Edes Byakuren, hellyyttä ja armoa säteilevä nunna, ei ollut muita rehellisempi.
“Tulkaa sitten”, Satori mutisi. Kaksikko saisi paljastaa suunnitelmansa omaan tahtiinsa. Ihmiset ja youkait pelkäsivat ajatuksenlukijoita ilmankin, että hän ryhtyisi hyökkääväksi. Jos ei tahtonut jäädä taas yksin, täytyi olla ystävällinen. Alistua.
***
Palatsin suuruus mykisti vieraat. He tähyilivät ympärilleen, ajatukset pyörien asukkaiden puutteessa. Satori pyysi naiset pöydän ääreen. Neljä tuolia olivat olleet jo viikkojen ajan liikaa, mutta viimeinkin niistä oli iloa. Kenenkään ei tarvinnut asettua marmorilattialle.
Oranssipukuisen viirumaiset pupillit toivat mieleen kissaeläimen. Kuunneltuaan kaksikon ajatuksia Satori päätteli, että hänen nimensä oli Shou. Jos harkitsi jonkun luo muuttamista, oli kohteliasta tietää edes etunimi.
“Haluatteko teetä?”
Kaksikko vilkaisi toisiaan. Molemmat pelkäsivät, että vaatimusten esittäminen olisi töykeää. “Jos jotain viileämpää…?” Byakuren ehdotti.
“Ei ole.”
“Teetä sitten, kiitos.”
Satori marssi pois. Tajuttuaan sen vaikuttavan tylyltä hän kääntyi väläyttämään hymyn. Shou puistatteli hieman. Vieraiden viihdyttäminen vaati vielä opettelua.
Keittiössä Satori huokaisi, ravisteli harteitaan ja yritti koota ajatuksensa. Hän tempaisi ruokakaapin auki. Värikkäät teepaketit vilisivät silmissä. Käytyään maan pinnalla Koishi toi aina teetä mukanaan. Hän ei juonut sitä, ei edes osannut sanoa mitä se oli. Hän vain raahasi sitä palatsiin, kai etäisenä muistona heidän yhteisistä teehetkistään.
Satori havahtui ja tajusi purreensa hampaitaan yhteen. Haettuaan kaivosta vettä hän kaatoi sen pannuun ja heitti teenlehtiä siivilään. Toivon mukaan vieraat nauttisivat huoneenlämpöisestä teestä. Viileämpää ei saanut.
Hihkaisut kantautuivat keittiöön asti. Satori keräsi astiat tarjottimelle ja riensi takaisin. Utsuho hyppi ja hihkui pöydän luona, kissa olallaan pomppien. Kissa hyppäsi alas ja muuttui kesken ilmalennon Oriniksi. Shou säpsähti, mutta Byakuren pysyi tyynenä.
“Ovatko nämä lemmikkisi?” nainen kysyi.
“Ne rakkaimmat”, Satori sanoi. Utsuho ja Orin pyörittelivät silmiään. Satori olisi pahoittanut mielensä ellei olisi kuullut heidän ajatuksiaan. Kaksikko yritti aina leikkiä rajumpaa kuin oikeasti olivat.
Lemmikkien asenne sai Byakurenin naurahtamaan. “Olen keskustellut neiti Satorin kanssa siitä, että te kolme voisitte tulla temppeliimme asumaan. Päätös on hänen, mutta mitä mieltä te olette?”
“Temppeliin!” Orin hihkaisi. “Onko siellä kuolevia ihmisiä?”
Byakuren kurtisti kulmiaan. “Kyllä, toimitamme hautauksia ja siunaamme -”
“Mennään, mennään!” Orin intoili ja taputti käsiään. “Pakataan tavarat ja mennään!”
Utsuho liisi kohti makuuhuoneita ja Orin loikki perässä. Satori huokaisi. Jos hän tuottaisi lemmikeilleen pettymyksen, nämä saattaisivat karata ilman hänen lupaansa. Mikään ei pidätellyt heitä jos he tahtoivat jotain.
Shou rykäisi, saaden Satorin havahtumaan. “Kuulin, että sinulla on myös sisko. Haluaako hän -”
“Ei ole siskoa, ei ole”, Satori naureskeli kireästi. Vale ei mennyt läpi, mutta vieraat eivät väittäneet vastaan. Satori mutisi menevänsä pakkaamaan ja nousi. Hän ei tarvinnut ajatustenlukutaitoa kuullakseen, miten vieraat kuiskailivat hänen mentyään.
Makuuhuoneessa odotti masennuksen jättämä kaaos. Vaatteita lojui lattialla, silkkiverhot repsottivat eikä sänkyä oltu pedattu päiviin. Seinän läpi kantautui Orinin ja Utsuhon hihkaisuja. Satori laskosteli vaatteita laukkuun ja huokaisi. Mitä Koishi ajattelisi palattuaan tyhjään kotiin? Aiempi oli hänelle kova isku ilmankin, että hän luulisi joutuneensa hylätyksi. Satori harkitsi viestin kirjoittamista, mutta Koishi ei lukenut enää. Kenties he tapaisivat maan pinnalla.
Käytävällä Orin ja Utsuho asettelivat matkalaukkuja ruumiskärryihin. Kärryt narisivat painon alla.
“Millä täytitte noin monta laukkua?” Satori kysyi. “Ettehän te omista melkein mitään.”
Orin kohautti olkiaan. “Minulla on paljon vaatteita.”
Utsuho nyökytteli. “Minä otin kivikokoelmani mukaan.”
Satorin ryhti lysähti. Onneksi Orin raahaisi kärryjä, ei hän.
