Kirjoittaja Aihe: Patsastellen - savifiguureja  (Luettu 49133 kertaa)

Inc

  • Sininen Keiju
  • **
  • Viestejä: 96
    • Profiili
Patsastellen - savifiguureja
« : Joulukuu 29, 2015, 22:37:13 »
Uutta lankaa aluille. Sisältö tulee olemaan tutusti rautalangasta ja savesta tehtyjä figuureja, osa töhöjä ja osa vähemmän töhöjä. Otsikko toivon mukaan hiukan edellistä kuvaavampi.

Sitten itse aiheeseen:
Satori
Spoiler (click to show/hide)
Tyylikokeilu. Tavoitteena oli saada jotain mallikuvan kaltaista mutta eihän se nyt onnistunut.
Hienojakoiselle hiustyylille pitää kehittää parempi tekniikka, nykyisessa hiusten päät katkeilevat aivan liian herkästi maalatessa.
Yrittämista jatketaan.

Serpentguard
Spoiler (click to show/hide)
Toinen warhammer-luonnostelma. Ajatuksena oli käärmevariaatio Lizardmen-armeijasta. Figu itsessään ei ole lähelläkään peliskaalaa, vaan tarkoitus oli testata miten fiksulta helpon osiinjaon edellyttämät varusteet hahmolla näyttävät.
Osat olisivat häntä, ylävartalo, pää, oikea käsi + ase ja vasen käsi ranteeseen asti. Toimisi muuten ihan hyvin mutta riittävän monelle yksikölle en keksinyt teeman mukaista varianttia, joten valikoima jäisi liian yksipuoliseksi.


Sammakkoeläin?
Spoiler (click to show/hide)
Otus lähti liikkeelle Monster Hunterin innoittamana. Vaikutteita tuli otettua Ludorothista (esim. selkä lähti liikkeelle 'spongy hide' materiaalin tulkintana) mutta tekele lähti pian omille raiteilleen.

Djinn
Spoiler (click to show/hide)
Tässä oli pääideana liikkeen  harjoitus, askel eteen ja alaoikealta ylös lähtevä lyönti. Tämä oli muistaakseni ensimmäinen suomupanssari mikä tuli tehtyä, edelsi siis aiemmin esittelemmääni onia mutta jäi maalamatta.
Hahmon pohjana oli tämä djinni-design.  Nuohan ovat kaikki kaljuja, mutta jätin alussa rautalankaan sisällyttämäni poninhännän hahmolle koska se helpottaa liikkeen ilmaisua.

Koishi
Spoiler (click to show/hide)
Tehty tämän pohjalta. Tavoitteena olisi kyetä toteuttamaan useamman eri taiteilijan tyylejä figumuodossa.
Toho-jrpg sovitukset ovat myös muutenkin mielestäni mukavaa settiä. Vasaraa tuli hiukan yksinkertaistettua jotta teoksen saisi nopeammin valmiiksi.
Sydänlanka on silkka maalattu rautalanka, jolle kiinnityskolo vyössä. Kolmas silmä on rakennettu langan päähän punotun solmun ympärille jotta se kiinnittyisi kunnolla.

Kuudeskin figu oli tarkoitus olla (ja preview laitettua edelliseen lankaan), mutta oli vielä sen verran työtä ennen kuin voisi maalata ettei kaikkea muuta kannattanut sen vuoksi jarruttaa. Ilmestyy kun valmistuu.

Nippu muualla haahuillessa täytettyjä toiveita:
maymays
Spoiler (click to show/hide)
May(Pokemon)/May(Guilty Gear) fuusio, tarkemmin May(pkmn) sovitetussa May(GG)-asussa. Kasvot eivat aivan onnistuneet ja ankkurikäden mittasuhteet heittävät hiukan.

Junko
Spoiler (click to show/hide)
Junko (danganronpa) DIO-poseeraamassa. Asento sovellettu Heritage for the Future-pelin hyokkäysanimaatiosta (Dion The World lyöntispam).

SuccubiShantae
Spoiler (click to show/hide)
Shantaen (Half-Genie Hero) succubus-variantti Kneesocksin asussa.

Hahmoyhdistelmissä on mukavasti vapautta soveltaa ja kuitenkin myös pohjamateriaalia josta ammentaa ideoita omien loputtua.

Käytän nykyään kokoelmakuvia töiden esittelyyn ihan vain linkki/upload säätöä vähentääkseni, mutta jos erilliskuvat koetaan paremmaksi siihen (tai jonkinlaiseen välimuotoon?) voidaan siirtyä.

Materiaalit & tekniikat
Savi
Spoiler (click to show/hide)
Rautalankarakenteet
Spoiler (click to show/hide)

Jos tulen tehneeksi lisää tutoriaalityyppistä sisältöä niin linkitän sen sijaintiin langassa tästä osiosta.

Miksi uusi lanka:
Spoiler (click to show/hide)

Tästä sitten jatkuu sitä mukaa kun esiteltävää on. Kysymyksiä saa aina esittää.

J_onn_e

  • Tokyo Metropolitan Police Special Vehicle Section 2, Division 2.
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 1 003
  • Shinohara Heavy Industries AV-98 Ingram
    • Profiili
    • Get money
Vs: Patsastellen - savifiguureja
« Vastaus #1 : Joulukuu 29, 2015, 22:51:34 »

Spoiler (click to show/hide)
Ja sinnehän se sujahti (arkistoon siis.)
Hienoja figuja muuten. Harmi niitten vanhojen kuvien kanssa.

Lappari

  • 420-Sakuya
  • Vihreä Keiju
  • ***
  • Viestejä: 124
  • Heippalöölöö
    • Profiili
Vs: Patsastellen - savifiguureja
« Vastaus #2 : Joulukuu 29, 2015, 23:36:23 »
Et taida tykätä ns. perinteisten figumassojen eli esim. Kneaditen aka green stuff ja milliputin käytöstä? Hyvää jälkeä saat kyllä aikaan noilla "budjettiratkaisuillakin". Innolla odotan lisää!

Inc

  • Sininen Keiju
  • **
  • Viestejä: 96
    • Profiili
Vs: Patsastellen - savifiguureja
« Vastaus #3 : Joulukuu 29, 2015, 23:56:18 »
Ja sinnehän se sujahti (arkistoon siis.)
Hienoja figuja muuten. Harmi niitten vanhojen kuvien kanssa.
Kiitos.

Et taida tykätä ns. perinteisten figumassojen eli esim. Kneaditen aka green stuff ja milliputin käytöstä? Hyvää jälkeä saat kyllä aikaan noilla "budjettiratkaisuillakin". Innolla odotan lisää!
Kerran kokeilin green stuffia kauan sitten.
Tarkoituksena oli tehdä exalted daemon kaaos-armeijaan (6e Warhammer). Ei siitä tullut yhtikäs mitään, silloiset muotoilutaidot oli pelkältä muovailuvahan käsin pyörittelyn pohjalta ja green stuff ei ollut yhteensopiva niiden kanssa.
Nykyisetkin menetelmäni nojaavat aika paljon samaan pohjaan ja ovat osin rakentuneet saven ominaisuuksien ympärille, joten pientä alkukankeutta perinteisempiin massoihin siirtymisessä saattaisi olla.
Hintaero* materiaalien välillä on oikeastaan pääsyy miksi pitäydyn savessa. Vielä ei ole tullut saven rajat vastaan.

Nykyäänkin käytössä oleva muotoiluveitsi tuli hankittua silloin samalla, se on moneen kertaan osoittautunut hintansa väärriksi.

*jotain 1:(20+) luokkaa, GW:n green stuff vs FimoAir ilmakuivuva kevytsavi

Edit: on ollut hiukan haasteita löytää yhtaikaisesti sekä energiaa että aikaa figutöille, muutama pääasiassa värejä vaille valmis kuitenkin löytyy:

Tarkemmin kun on valmista.

Inc

  • Sininen Keiju
  • **
  • Viestejä: 96
    • Profiili
Vs: Patsastellen - savifiguureja
« Vastaus #4 : Maaliskuu 12, 2016, 22:53:46 »
Tohoa:

Nya 193 (tämän pohjalta):
Spoiler (click to show/hide)
Silmät siniset mallin mukaisesti vaikka virallisesti punaiset. Tyylin sovellus toimii jokseenkin edestä päin muttei kanna sivuproofiiliin.

Remi (pääasiassa tämän pohjalta):
Spoiler (click to show/hide)

Jos aivan tarkkoja ollaan niin Remillä soisi olevan siivet ja Ikulla huivinsa. Kasvoharjoitelmien lopulliset hahmovalinnat tulee kuitenkin usein tehtyä vasta kun pohjatyö on valmis ja yksityiskohtien tukirankojen lisäys olisi melkoista säätämistä.

Seuraavaa kahta vaivaa hiukan liian korkeat silmät, maalatun alueen laajennus lieventäisi virhettä muttei täysin korjaisi sitä.

Kasen (tämän pohjalta):
Spoiler (click to show/hide)
Kasvoharjoitelmia tehdessä mittasuhteet lähtevät herkästi vaeltamaan. Päästä tulee iso eikä muuhun kehoon halua upottaa niin paljon materiaaleja että olisivat samaa skaalaa.

Kagerou  (hiustyyli tästä):
Spoiler (click to show/hide)
Linkatulla taiteilijalla mukavan pörröinen tyyli hiusten suhteen jota olisi kiva kyetä käyttämään omissakin tekeleissä, joten sitä tuli yritettyä.

Ja vähemmän tohoa:

Yozakura  (pääasiassa tuon pohjalta):
Spoiler (click to show/hide)
Muilla mailla toivottiin tuota ele-ilme yhdistelmää joka tuli toteutettua harjoittelun puolesta. Ja mitään ei koskaan voi tehdä yksinkertaisesti.
Edustaa ensimmäistä onnistunutta figun kasvokirurgiaa, alun perin tuli pohjattua liikaa sivuprofiili referenssiin ja kasvot 'keulivat' sen mukaisesti.

Vahasta 3D-grafiikaksi testailua:
Spoiler (click to show/hide)
Tuohon käytetty perus muovailuvahaa josta otetut kuvat on syötetty arkkitehtuurin 3D-mallinnos ohjelmaan. Ohjelma laskee mallin kuvia vertaamalla.
Pelkästä yksinkertaisesta vahamallista se ei kuitenkaan saa selkoa, joten pitää lisätä neuloja kattamaan alunperin julkisivukoristeiden täyttämä 'jäljitettävien yksityiskohtien' rooli.
Lopputuloksessa on vielä siistittävää, varsinkin neuloista tulevat "valuvirheet", mutta lopputulos on kohtuullisen näköinen työmäärään nähden.
Mallia pitää kuitenkin keventää optimointityökaluilla ennen kuin siitä olisi esim. pelikäyttöön.

Tälläistä tällä erää.

NaCl

  • Salty Bastard
  • Vihreä Keiju
  • ***
  • Viestejä: 172
  • Joo, olen suolainen jätkä.
    • Profiili
Vs: Patsastellen - savifiguureja
« Vastaus #5 : Maaliskuu 13, 2016, 16:54:27 »
Vahasta 3D-grafiikaksi testailua:
Spoiler (click to show/hide)
AYY LMAO

Inc

  • Sininen Keiju
  • **
  • Viestejä: 96
    • Profiili
Vs: Patsastellen - savifiguureja
« Vastaus #6 : Toukokuu 02, 2016, 15:40:33 »
Tullut pääasiassa säädettyä lisää tuota vaha-3d tekniikkaa.

Sain seuraavanlaisen kykloopin jokseenkin toimimaan oikein unityssa:
Spoiler (click to show/hide)
Hahmo käyttää standard assetista lainattuja animaatioita ja luurankoa.
Mallista sain pelikelposen keveä(mmä)n retopology-työkalulla.
Touhua helpotti myös 3d-skannausten korjausohjelma, jolla sai paikattua 'valuvirheiden' deletoinnista jäävät aukot.

Spoiler (click to show/hide)
Spoiler (click to show/hide)

Meshin asettelua animaatiota varten:
Spoiler (click to show/hide)
Sormien ja kasvojen kapselit jätin asettelematta, olkapäissä ja niskassa on joitain saumaongelmia hahmon liikkuessa.

Vahakappaleet:
Spoiler (click to show/hide)

Vielä on hiottavaa ennen kuin tuosta saa mitään hienoa, ja lisäksi pitää oppia teksturointia, animointia, jne. ennen vakavaa pelinkehityskäyttöä mutta ehkä tästä vielä jotain tulee.

Toinen mahdollinen sovelluskohde on miniatyyri/figuurituotanto:
vahapalojen kuvista 3d malli -> mallista paloitellaan tulostuskelpoinen sprue -> tulostus-spruesta kasataan valukelpoinen sprue -> spruesta muotti, muotista miniatyyri/figu.
Näillä näkymin realistisempi tuotantoketju kuin valukelpoisten osien tekeminen käsin, tosin riippuvainen 3d-tulostuksesta.

Suwacrab:
Spoiler (click to show/hide)
En tiedä itsekään.
Normaalimpaa tohoa tulossa (2 pystiä, 1 muu), maalaus vielä kesken.

Edit:
Reisen:
Spoiler (click to show/hide)

Miko
Spoiler (click to show/hide)

Kamera päätti jostain syystä sotkea valoisuutta kierron aikana.
Maalattavaa jäljellä vielä Orin-figu jonka pohjatyö on ~1,5 vuotta vanhaa, joten mitään erityisen henkiäsalpaavaa ei kannata odottaa.


Spoiler (click to show/hide)
Pohjatyö ajalta ennen jalustaan jatkuvan rautalankarungon käyttöä -> pahvijalusta.

Edit:
Lanka ei suinkaan ole kuollut, kunhan vietti hiljaiseloa muitten kiireitten keskellä.
Aiheeseen palataan aktiivisemmin piakkoin nyt kun aikataulu sen jälleen sallii.



Spoiler (click to show/hide)

Inc

  • Sininen Keiju
  • **
  • Viestejä: 96
    • Profiili
Vs: Patsastellen - savifiguureja
« Vastaus #7 : Lokakuu 16, 2016, 14:12:15 »
Jatkuu.


Spoiler (click to show/hide)

Toho-rpgclass sovellusta:
Spoiler (click to show/hide)

Tuollaista tällä erää.

Roppari

  • Vieras
Vs: Patsastellen - savifiguureja
« Vastaus #8 : Lokakuu 16, 2016, 21:44:32 »
Noilla sinun figuillahan väsäis vaikka musavideon.

Inc

  • Sininen Keiju
  • **
  • Viestejä: 96
    • Profiili
Vs: Patsastellen - savifiguureja
« Vastaus #9 : Lokakuu 17, 2016, 21:59:59 »
Noilla sinun figuillahan väsäis vaikka musavideon.
Onhan tuossa hiukan samaa näköä :P, mutta nukkeanimaatio taitaa jäädä näillä materiaaleilla tekemättä.
Ohuemmalla rautalangalla tai valmiilla nuken nivelillä saisi ehkä jotain käyttökelpoista kasaan mutta itse animoiminen jäisi jollekulle muulle.

Edit: lankaa ei ole hylätty, muutama tekele on maaleja vaille valmiina mutta maalausmotivaatio on ollut jonkin aikaa hukassa.
Päivitys kun löytyy.
Spoiler (click to show/hide)

Inc

  • Sininen Keiju
  • **
  • Viestejä: 96
    • Profiili
Vs: Patsastellen - savifiguureja
« Vastaus #10 : Kesäkuu 04, 2017, 17:36:56 »
Ja lanka saa jatkoa.


Seija:

Spoiler (click to show/hide)

Wriggle:
Spoiler (click to show/hide)

Kameran autoomattitarkennus on toki siitä kätevä ettei tarvitse ottaa miljoonaa kuvaa tärähtäneiden varalta, mutta se jotenkin säätää omiaan valaistuksen kanssa.
Kummankin pystiprogression keskimmäinen vastaa parhaiten oikeita värejä.

Seuraavaksi sekalaisia pikkukiviä.
takoishi:
Spoiler (click to show/hide)

smallish mindsight:
Spoiler (click to show/hide)

subterranean bloom:
Spoiler (click to show/hide)

Ja tarkempi katsaus avaustekeleeseen:
Spoiler (click to show/hide)
Oikeaoppinen elvistelyhaalari olisi toki koristeellisempi mutta maalausmotivaatio ei ole rajaton luonnonvara :P.

Se tältä erää. Burgerikeijun maalaus lykkääntyi vaurion vuoksi.
Pari muutakin maaleja vaille valmista tekelettä löytyy, ne sitten sen kanssa samassa setissä.

Edit - 20.8: ...ja aika sekä energia on valunut vuoroin mihinkin muuhun. Clownpiece toivon mukaan maaleissa ensi viikon aikana, muita sitten sen jälkeen.

J_onn_e

  • Tokyo Metropolitan Police Special Vehicle Section 2, Division 2.
  • Miko
  • ***
  • Viestejä: 1 003
  • Shinohara Heavy Industries AV-98 Ingram
    • Profiili
    • Get money
Vs: Patsastellen - savifiguureja
« Vastaus #11 : Kesäkuu 04, 2017, 18:33:33 »

Seuraavaksi sekalaisia pikkukiviä.
takoishi:
Spoiler (click to show/hide)

smallish mindsight:
Spoiler (click to show/hide)

Muutkin oli hienoja mut nää ottaa kyllä mun raadissa voiton :'D

Inc

  • Sininen Keiju
  • **
  • Viestejä: 96
    • Profiili
Vs: Patsastellen - savifiguureja
« Vastaus #12 : Elokuu 22, 2017, 16:19:37 »
Clownpiece nyt maaleissa:

ja kattavammin:
Spoiler (click to show/hide)

Kuvahosti kiukutteli moneen kertaan uploadia yrittäessä, joten toivottavasti eivät katoa eetteriin.
Vain toinen yhtä työläs/työläämpi(?) maalattava jäljellä, muut helpompia.

tsalop

  • Puoli-Yōkai
  • *
  • Viestejä: 506
    • Profiili
Vs: Patsastellen - savifiguureja
« Vastaus #13 : Elokuu 24, 2017, 14:38:43 »
Näyttää hienolta, odotan mielenkiinnolla mikä se toinen on...

Inc

  • Sininen Keiju
  • **
  • Viestejä: 96
    • Profiili
Vs: Patsastellen - savifiguureja
« Vastaus #14 : Joulukuu 24, 2018, 21:34:52 »
Ja yli vuosi myöhemmin:


Sama useammasta suunnasta:
Spoiler (click to show/hide)
Tonttulakki on melko nopeasti kyhätty sesonkia varten, normaali hattukin siis löytyy:
Spoiler (click to show/hide)
ja istuin yksinään:
Spoiler (click to show/hide)

Tuo oli kesken aivan liian kauan koska motivaatiota puna-valko spiraalikuvioiden maalaamiseen löytyy todella harvoin. Eestaas korjailu väreillä joiden kyky peittää toisiaan on heikko ei ole sitä mielekkäintä ajanvietettä. Karkkitangot soveltuivat istuimeen kuitenkin niin hyvin ettei niitä voinut karsia.

Lisäksi Yoshika - Hsien-Ko fuusio:
Spoiler (click to show/hide)

Mitään huikeaa uudelleenaktivoitumista en valitettavasti voi luvata.