Tsalopin päivitykset Touhou-blogiin

[Hieda no Mukyuu]

Jos puolestaan keskitytään aloittelijan kannalta siihen tärkeimpään eli pääpelitilaan niin IN on aloittelijaystävällisempi koska Eirin ja Kaguya viimeisinä vastuksina ovat mielestäni paljon helpompia kuin pelisarjan muiden osien loppubossit; IN on myös helpompi kuin – –

Mahtava luettelo. Sen pätevyydestä en pysty sanomaan mitään, mutta vastaavanlaisia laajoja ja kuitenkin tiiviitä pelienvälisiä vertailuja kannattaisi muittenkin koota. Eihän tuo edes ole paljon työläämpää kuin kaikkien Tōhō-hahmojen vertaaminen toisiinsa.

Olen kuitenkin itse vakaasti sitä mieltä, että kaikki paitsi negatiivinen arvostelu on turhaa, koska vain se auttaa kehittymään.

Minä en ole samaa mieltä, ainakaan ahtaasti tulkiten.

»Ihana!» ja »Tosi hyvä!» ovat minunkin mielestäni lähes turhia arvosteluja. Kovin kokemattomalle tekijälle ne voivat antaa lisää itseluottamusta ja tekemisen intoa, mutta siihen se sitten jääkin. Itse en niistä saa enempää kuin lauseesta »Jaksoin lukea loppuun – kiitos.»

Sen sijaan myönteiseen painottavissa arvosteluissa voi kertoa, millaisia ajatuksia ja tunteita työ on herättänyt; pyytää lisää tiettyjä työn osa-alueita, joista on pitänyt; ja kehottaa panostamaan lisää sellaisiin osa-alueisiin, joista tulee hyvä mieli jo nyt.

Itse en näitä arvostelutyyppejä pidä kielteisinä, mutta ne kyllä ohjaavat tai yllyttävät tekijää saavuttamaan enemmän ja paremmin. Erityisesti niitä kannattaa suosia pyrkiessään rohkaisemaan sivutoimista harrastelijaa, jolle kertakaikkinen luopuminen koko hommasta, siirtyminen tuottajasta takaisin kuluttajaksi ja ajan säästäminen johonkin muuhun käyttöön on vakavasti otettava vaihtoehto.

Mitä kokeneempi tekijä on kysymyksessä, sitä enemmän hyötyä on suoranaisesta kielteisestä arvostelusta. Silti on muistettava, että joillakuilla todella hyvilläkin taiteilijoilla on valitettavan herkkä hipiä. Esimerkiksi suosikkirunoilijani P. Mustapää ahdistui vuonna 1927 saamistaan osittain (!!) kielteisistä arvosteluista niin, että keskittyi vuosikausiksi muihin asioihin ja julkaisi seuraavan runokokoelmansa vasta vuonna 1945 (sodallakin lienee ollut osuutta asiaan).

Mielestäni hyvä arvostelija myös pyrkii pitämään erillään sen, minkälaista sisältöä hän työltä kaipaisi (eli puhtaammin makuasiat), ja sen, minkälaisia teknisiä puutteita hän työn toteutuksessa havaitsee (eli laadun arvioinnin). Molempiin on sinänsä hyvä ottaa kantaa! Tähän erotteluun eivät kyllä monet ammattilaisetkaan pysty tai halua pystyä. Heillä on liian vahvoja näkemyksiä siitä, mitkä muodot ja sisällöt ovat »vanhentuneita», »sopimattomia» tai muuten aatteellisesti vääriä.

Sinänsä on huvittavaa keskustella aiheesta kahdella tasolla yhtä aikaa – puhummehan juuri nyt arvostelujen arvostelemisesta, vaikka näkemykseni koskeekin arvostelemista yleensä.

[Vee]

Muutamia huomioita:

Pelasin peliä viimeksi viisi vuotta sitten, joten saatan olla väärässä, mutta muistaakseni UFO:n ufo-tokenit liikkuivat täysin staattisesti siitä riippuen, milloin tuhosit niitä tiputtavan vastuksen. Sateenkaariufojen vaihtumisaikoja voi myös manipuloida lentämällä niiden vieressä. Se on totta, että 12. peli vaatii kasuaalitasolla pelaajalta enemmän suunnittelua, mutta on loppujen lopuksi varsin armollinen resurssien kanssa. Samoin SA ja MOF antavat pelaajalle huomattavasti enemmän pommeja kuin aiemmat pelit. Ennen kuin puhuu pommien käytöstä rankaisemisesta kannattaa katsoa tämä replay. UFO:n nelostasosta löytyy myös samantyyppinen replay. Yhden voimatason ero yleensä pidentää iskuja vain muutamalla sekunnilla, ja pomovastukset usein tiputtavat huomattavat määrät poweria. Monissa uudemmissa peleissä on myös usein paikkoja, joissa pommeja voi käyttää ja saada takaisin enemmän kuin mitä menetti.

Vaikeustasollisesti ylipäätänsä mikään Touhou-peli ei ole erityisen vaikea läpäistä millään vaikeustasolla, jos niitä verrataan joihinkin muihin luotihelvetteihin. Touhout on tosin tehty esittelemään ZUNin musiikkia, kun taas moni vanhempi Arcade-peli tehtiin tarkoituksellisesti riistämään pelaajalta mahdollisimman paljon kolikoita koneeseen.

Touhoussa on mielestäni hyvää ja huonoa vaikeustasoa, joista ehkä jälkimmäinen on ollut voitolla viimeisimmissä peleissä. Tosin kokemukseni 13. jälkeisistä peleistä on aika vähäinen, joten voi olla että jotkut jutut ovat menneet minulta ohi. Mielestäni tasokohtaisen suunnittelun, josta käytetään englanninkielisessä yhteisössä sanaa routing, vaatiminen myös pelin läpäisemiseen ei ole välttämättä huono asia. Se lisää pelin kestoa niille, jotka yrittävät vain läpäistä sen ja valmistaa tulevia pisteistä pelaavia siihen todellisuuteen, että käytetty reitti tulee suunnitella etukäteen ja opetella ulkoa. Niin kauan kuin reitin suunnittelu vaatii jotain muuta kuin sen tietämisen, että "painamalla X/C nappia tässä saan 5 pommia ja 2 elämää". Myös itseäni ärsytti DDC:n vitosbossi Seija, jonka luotikuviot olivat varsin mitäänsanomattomia, mutta peli käänsi kontrollit ylösalaisin. Staattisuus tasoissa ei itsessään ole huono asia, mutta mielestäni hyvällä tavalla vaikeassa pelissä iskut pysyvät vaikeina myös ulkoa opettelun jälkeen. Muistan etenkin LoLK:n sisältäneen useamman iskun jotka ajoivat minut nurkkaan ensimmäisellä yrittämällä, mutta olivat suorastaan tylsiä sen jälkeen, kun ne opin.

Hyvissä Touhoupeleissä myös staattisissa iskuissa on usein jotain satunnaista, johon pelaajan tulee reagoida. Esimerkiksi Yuyukon toiseksiviimeinen hyökkäys koostuu sekä pomon ampumien, staattisten perhosten ohjailusta omalla positiollasi ja satunnaisen luotisateen väistelemisestä samaan aikaan. Läpi pelin voi olla jaksoja joissa ulkoa opettelemista vaaditaan, mutta niiden väliin on siroteltu tasaisesti ammusrykelmää, joka vaatii pelaajalta mukautumista.

TD sai aikanaan julkaisunsa myötä faneilta jonkin verran lokaa pelin helppoudesta, joten ehkä ZUN otti tästä itseensä ja päätti tehdä näennäisesti vaikeampia pelejä, mutta päätyi käyttämään vääriä keinoja, ainakin minun mielestäni.

Pisteistä pelatessa vaikeustasoa lähestytään vähän eri näkökulmasta, jokainen Touhoupeli on vaikea ja vaatii satoja tai jopa tuhansia tunteja peliaikaa, kun kaikki yritetään optimoida. Pelit osataan luonnollisesti ulkoa, ja staattiset tasot lähinnä miellyttävät. ZUN ei ainakaan oman käsitykseni perusteella tiedä itse pisteistä pelaamisesta juuri mitään, vaan pyrkii lähinnä tekemään itsestään mielenkiintoiselta tuntuvan systeemin.

Satunnaisuus vaikuttaa pisteisiin kahdella tavalla. On satunnaisia pomohyökkäyksiä, joihin kokeneemmatkin pelaajat joskus kuolevat korkeammilla vaikeustasoilla, tai satunnaisuutta joka vaikuttaa suoraan pisteisiin (esmi. pomojen satunnaiset liikkeet EoSD:ssa). En itse pidä jälkimmäisestä juuri yhtään, ja moni pelaaja tuntuu inhoavan myös ensimmäistä. (esim. keijujen positio IN:n kutostasossa, tietyt Kaguyan iskut)

Jotkut sarjan pelit sisältävät huomattavasti näyttävämpiä ja vaativampia temppuja pisteiden keräämiseen (esim. PCB), kun taas toinen peli voi olla mekaniikaltaan varsin yksinkertainen, mutta on korkealla tasolla optimoidumpi ja vaatii enemmän pienissä asiossa (esim. MoF). En uskalla lähteä sanomaan, onko toinen koulukunta enemmän oikeassa, kaikille peleille tuntuu loppujen lopuksi löytyvän pelaajia.

Mikäli haluaa tietää yksittäisistä peleistä lisää, niin STGWeekly on muistaakseni kattanut muutaman Touhoupelin videoissaan.

[Hieda no Mukyuu]

Huh huh. Täällä on tehty suomitöhöhistoriaa. Erityisesti Larren arvostelu ansaitsisi päästä myös blogin puolelle, ja jos minulta kysytään, niin mainiosti myös johonkin pelialan painettuun, kaupalliseen julkaisuun. Veen katsaus taas olisi kiinnostavaa kääntää ulkomaankielille, koska moni vanha Tōhō-fani saattaisi mielellään lukea, mitä yleisluontoisia näkemyksiä vuosien takaa tutulla suurmiehellä on lausuttavinaan.

Saapa nähdä, milloin minulla on tarpeeksi puhtia ja aatteen paloa. Tänään tyydyn pitämään pienen historiallisen luennon.

Ja arvosanoihin liittyen, jos ihan suoraan sanon, ne vaikuttavat vähän hatusta vedetyiltä, koska yksikään Windows-peli ei mene alle 8:n, lukuunottamatta mielestäni epäoikeutettua MoF:n arvosanaa. En tiedä menetkö kouluarvosana-periaatteella jossa 7 ja alaspäin on "huono" arvosana, mutta kyllä niitä pelejä saa tiukemminkin arvostella.

Lieneekö meikäläisten kouluarvosanojen historia täällä kaikille tuttu? Minä olen saanut siitä kuulla pari jännää seikkaa niiltä sukupolvilta, jotka ovat vielä käyneet kansakoulua ja mahdollisesti oppikoulua.

Spoiler: Avaa esitelmä napsauttamalla tätä. (click to show/hide)

Arvosteluasteikkomme pohjana ovat aivan yksinkertaisesti prosenttiosuudet: 10 tarkoitti aikanaan, että 100 % oppilaan kokeessa antamista vastauksista oli oikein, 5 vastasi noin 50 %:a ja niin edelleen. Tosin 0 ei tietojeni mukaan ollut yleisessä käytössä, vaan heikoin mahdollinen kouluarvosana oli 1− (yksi miinus) eli poikien kesken tuttavallisesti »ukko kusella».

Mitäkö ihmettä sitten on tapahtunut kolmoselle, kakkoselle ja ykköselle?

Noh. Niin kutsutun vanhan hyvän ajan koulujärjestelmässä, varsinkin oppikouluissa, oli tavoitteena, että oppilaita jäisi luokalle joka vuosi. Sitä, ettei ketään päästetty liian helpolla, pidettiin merkkinä opetuksen korkeasta laadusta.

1, 2, 3 ja 4 olivat kaikki hylättyjä arvosanoja.

Mihinkö nelosta huonompia numeroita sitten tarvittiin? No keskiarvon laskemiseen tietysti.

Jos oletetaan, että kevätlukukauden aikana oli vaikka kolme koetta, niin tulossarjasta 4, 5, 5 jäi todistukseen keskiarvo 5, jolloin ei saanut ehtoja. Tulossarjalla 1, 5, 5 sen sijaan päädyttiin keskiarvoon 4, jolloin sai ehdot.

Nähtävästi peruskoulukauteen siirtymisen yhteydessä järjestelmää alettiin pitää tarpeettoman julmana. Siitä lähtien on kaikki 4+:aa heikommat koetulokset muutettu nelosiksi, mikä osaltaan vähentää ehtojen ja luokalle jäämisten määrää tuntuvasti. (Tarkastin Wikipediasta: kansakoulujärjestelmän puolella nelosta matalammista arvosanoista oli asteittain luovuttu jo vuoteen 1952 mennessä.)

Ammoisina aikoina ei siis ollut niinkään selvää, että seiskaa heikompi arvosana olisi ollut huono. Viitosen ja kuutosen määritelmänä on välttävä eli ’sentään jotenkin kelvollinen’. Oppikoulussa sellaisen tason saavuttaminen, etteivät vanhemmat joutuneet maksamaan ylimääräistä vuotta, saattoi olla suurikin ilon aihe – perheoloista ja tulevaisuudensuunnitelmista riippuen.

MUOKKAUS, PE 1.9.2017: Vähän lisää muisteltuani ja lueskeltuani en olekaan enää varma, oliko arvostelujärjestelmässä alun perin kysymys oikeitten vastausten prosenttiosuudesta vai vastaajan sijoittumisesta normaalijakaumaan, »Gaussin käyrälle». Ainakin tiedän, että normaalijakaumaa on käytetty 1960-luvulla oppikouluarvosanojen muodostamiseen – ja hyvin pitkän aikaa ylioppilastutkintoarvosanojen muodostamiseen.

[tsalop]

Lisätty Mystical Chain esittely... Kyseessä on Lion Heartin tasoloikka / areenamättö (paremman termin puuttessa käytän sitä), missä pelaaja voi valita suosikkiparinsa Alicen, Marisan ja Patchoulin väliltä Gensokyon pelastajiksi.

Tarinaa pelissä ei ole juuri nimeksikään mutta tärkeintä pelissä onkin sen näyttävät vastustaistelut sekä paritusmekaniikka.

[tsalop]

En ole vielä pelannut tarpeeksi Hidden staria arvostellakseni sitä, mutta tässä on tämän hetkiset ajatukseni siitä...

Hidden star on muihin sarjan peleihin verrattuna helpoimmasta päästä vaikka viitostason sisarukset aiheuttavatkin päänvaivaa: myös Extra tuntui inhimillisemmältä tällaiselle puolivillaiselle pelaajalle.

Omituista kyllä Reimulla oli amulettien sijaan Youmun bumerangit™ ja Cirno kävisi hyvin Yuyukosta johtuen leviävästä ammustyypistä... Marisa on silti Marisa mutta Ayasta en osaa vielä sanoa. Myös eri vuodenaikojen välisiin eroihin tulee paneutua enemmän.
 
Tailkakortit olivat minusta mielenkiintoisia ja sisälsivät jänniä koukkuja, sain myös takaumia Draken kuoleman mustista laatikoista kamppaillessani viimeisen vastuksen kanssa... Viimeinen kortti muuten oli yllättävä, tosin tarinallisesti kävi järkeen...

Hahmotkin olivat aikas mieleenpainuvia mutta näyttäisi siiltä, että kohta pitää alkaa lukea taas oheismateriaalia... Esim. pelissä selvisi, että Cirno ja Marisa tunsivat kumpikin erään vastuksista ja nyt näyttäisi siltä, että kaikilla viisastelijoilla on tabardiksi kutsuttu vaate (google väittää suomennoksen olevan "liivi" mutta henkilökohtaisesti en näe mitään liivimäistä siinä).

Lyhykäisyydessään Hidden starista on muodostumassa yksi suosikeistani.

---

Tällä hetkellä kirjoittelen eräästä vanhemmasta peli-ideasta blogipostia ja julkaisen sen ensi viikon alussa.... Varoituksen sanana tulee näin ennakkoon mainita, että kyseinen kirjoitus sisältää huomattavasti vähemmän kuvia sillä projekti ei koskaan päässyt kunnolla lentoon muuten kuin ajatuksen tasolla.

[tsalop]

Lisätty The great Gensou card tournamentin kehitystarina... Tässä kesti hieman pidempää kun oletin sillä oli tavallista vaikeampaa raapia materiaalia kasaan tästä epäonnistuneesta projektista.

Lyhyesti ja ytimekkäästi kirjoituksen sisältö on tämä:
Pocket Warsia pelattuani halusin kehittää oman figukeräilypelin ja päädyin suunnittelemaan Aya aiheista korttipeliä... Vaikka pelissä olikin potentiaalia niin jälleen kerran suuruudenhullun tavoitteen ja sekä olemattoman keskittymiskyvyn vuoksi peli jäi paitsioon...

Siltikin vielä joskus haluaisin saada tämän toteutettua.

[tsalop]

Lisätty Sanae Challenge! FUSION:n esittely... Kyseessä on Lion Heartin tasoloikka, jossa Sanae ja Utsuho puhdistavat Gensokyon kedamoista.

Vaikka peli on vaikeahko (osittain kontrolleista johtuen) niin on se samalla aika koukuttavakin joten peliin saa helposti uppoamaan tunteja tasoja tahkoessaan.

[tsalop]

Tämän viikon päivitys jää väliin henkilökohtaisista syistä, mutta ensi viikolla esittelen Kasuga Softin Touhou for Busy People -sarjaa... Kyseessä on sarja visual novelleja, jotka selittävä helppotajuisesti Gensokyoa piinanneet ongelmat.

Ensi viikkoa odotellessa tässä joukko videolyhäreitä samasta aiheesta.

[tsalop]

Lisätty Touhou for busy person / people -pelisarjan esittely... Kyseessä on sarja visual novelleja, jotka kertovat kieliposkella miten Gensokyon suurimmat uhat ratkottiin.

Pelit ovat erittäin huumoripainoitteisia ja miltei jokainen dialogi sisältää jonkinlaisen vitsin (tämän takia kuvankaappausten ottaminen peleistä on vaikeaa)... Varoituksen sanana tosin täytyy mainita, että pelit ovat lyhyitä ja sisältävät runsaasti huonoja lopetuksia.

[tsalop]

Tällä viikolla ei ajan puutten vuoksi tule blogipäivitystä mutta ensi viikolla puhun Fantasy Explorer Nitroidista.

[tsalop]

Lisätty Fantasy explorer Nitroid! -pelin esittely... Kyseessä on puzzlepelin ja metroidvania risteytys, joka tempaa mukaansa.

Tätä esittelyä kirjoittaessa innostuin jälleen pelaamaan Nitroidia, sillä jos on olemassa joku peligenre, jonka Desunoya  täysin hallitsee niin se on puzzlepelit... Vaikka osa grafiikoista ja äänistä on kierrätetty Desunoyan muista peleistä niin kokonaisuutena kyseessä on loistava puzzleseikkailu, jota ei kannata ohittaa.

[tsalop]

Lisätty Magus in Mystical Geometries -pelin esittely... Kyseessä on lyhyt mutta tiivistunnelmainen peli, missä Patchouli puolustaa Gensokyota Makain loputtomilta armeijoilta...

Alun perin minun piti esitellä Touhou Battle Gaiden (kilpailuhenkisempi Tetris-klooni Tetris Battle Gaidenin hengessä) tai Touhou typing reverie (kirjoituspeli, jossa pääset typottamaan "otenba rabu gaaru" tasoisia lausahduksia) mutta kumpikaan ei valitettavasti toiminut uudella koneellani.

[tsalop]

Lisätty Super Marisa Worldin esittely... Haastava tasoloikka, joka on täynnä nostalgiaväreitä..

Tätä kirjoittaessani palasi taas mieleen millaista Touhou fanitus oli kymmenen vuotta sitten:
Innocent Key oli vasta aloittamassa uraansa, Cool&Create teki vielä uuttakin musaa remiksin remiksien sijaan (myös järjesti Flowering Night konsertteja) ja kaikki tunsivat ainakin yhden kappaleen IOSYS:n tuotannosta....

Hahmopuolella mietittynä Reimu oli jo silloin köyhä mutta Marisa ei vielä ollut niin kova naistenmies, Lettyllä oli paino-ongelmia, Merlinillä raivareita, Keine puolestaan tykkäsi penetroida asioita ja Erin ei saanut levätä hetkeäkään koska aina joku huusi apua käsi pystyssä... Sakuya oli SDM:n vihainen rakkikoira jolle emäntä oli pelattavan hahmon statusta tärkeämpi... Mikä tärkeintä Gensokyossa asui vain homoja.

Tämän heikohkon aasinsillan kautta kysynkin mitä teille on jäänyt käteen viimeisen kymmenen vuoden ajalta?

[tsalop]

Tällä viikolla Marion ja Wolfensteinin pauloissa, joten ensi viikolla päivitys... Silloin esittelyssä Touhou Kobuto V: Burst battle.

[tsalop]

Lisätty Touhou Kobuto V: Burst battlen esittely... Kyseessä on Cubetypen 3D tappelupeli, jossa EoSD:n väki (sekä Koishi) ottaa mittaa toisistaan.

Jos ollaan rehellisiä, vaikka itse pidin peliä mielenkiintoisena ja siitä on olemassa myös Switch ja PSVR versio, niin suosittelen mieluummin hankkimaan sitä seuranneen Genso Rondon,
mikä on omasta mielestäni pelillisesti parempi (Genso Rondoon on myös helpompi päästä sisään, eikä sen vaikeusaste loiki niin paljon).

Genso Rondon esittely ensi viikolla...