Frostbite 2019

Jälleen yksi coni takana… Tällä kertaa matkani vei kuuntelemaan Dai Saton muistoja käsikirjoittamisesta, pohtimaan Devilmanin ajankohtaisuutta sekä päivittelemään katoamisen helppoutta. Poikkeuksellisesti frostissa oli (osittain) Touhou aiheinen luentokin ”Mitä he oikein tekevät? – Katsaus Japanin nettialakulttuureihin” mutta ulkoisista syistä johtuen en itse päässyt osallistumaan (jos kävitte kyseisellä luennolla, olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteenne joten kommentoisitteko).

Tavoitteena oli myös sunnuntaina käydä kuuntelemassa tarinoita Rancesta mutta launtaina kun kotiin saavuin coniväsymys iski, joten jäi sekin välistä.

Tavalliseen tapaan frostista tarttui mukaan myös tavaraa kokoelmaa kartuttamaan:

Samalla tuli käytettyä kahden edellisen conin ylijäämävarat, joten edessä on taas pienimuotoinen säästöprojekti.


Ravintolamiitissäkin tuli käytyä toistamiseen tapaamassa ihmisiä ja tällä kertaa jopa pohdintaa touhoutyttöjen voimatasoista ja kaanonisuudesta, mikä on aina sydäntä lähellä; mukaan mahtui myös jutustelua työasioista sekä ohjelmointialan ihanuudesta.


Kaiken kaikkiaan frostbite oli jälleen mukava kokemus ja odotan mielenkiinnolla mitä kesän Desucon tuo tullessaan.

Kategoria(t): Conit, Touhou Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>