Tsalop arvostelee: Subterranean Animism

Vuonna 2008 julkaistu Touhou Chireiden ~ Subterranean Animism on järjestyksessä yhdestoista Team Shanghai Alicen Touhou -pelisarjaan kuuluva shmup. Mekaniikallisesti peli sisältää monia muutoksia edeltäjäänsä, Mountain of Faithiin, verrattuna kuten puuttuneen grazetuksen sekä yksilölliset pommit.

Tarina:
Hakurein temppelin lähelle on ilmestynyt kuuma lähde, josta pulppuaa lämpimän veden lisäksi pahoja henkiä. Reimua ja Marisaa tämä ei oikeastaan haittaa sillä heille tärkeämpää on rakentaa lähteen ympärille kylpylä, mutta tuntemiensa youkaiden painostama lähtevät he lopulta maanalaiselle retkelle selvittämään pahojen henkien alkuperää. Etsintäretki kuljettaa heidät aina entiseen helvettiin asti, missä joku on jälleen käynnistänyt helvetin lieskat.

Marisa pitää ystäviään aseina


Yleistä:
Reimu ja Marisa ovat edelleen ainoat pelattavat hahmot, mutta tällä kertaa perinteisten ammustyyppien sijasta pelaajan tulee valita apuri: Reimu liittoutuu Yukarin, Suikan ja Ayan kanssa kun taas Marisa saa rinnalleen Alicen, Patchoulin ja Nitorin… Ammustyypin ja pommien lisäksi jokaiselle apurilla on oma erikoistaitonsa, joilla helpottavat pelaamista.

Kuten Mountain of Faithissa, pommit on edelleen sidottu pelaajan voimatasoon mutta tällä kertaa pommit ovat jälleen yksilöllisiä; lisäksi Mountain of Faithista puuttunut Grazetus tekee paluun. Point of Collectionin (PoC) voi vieläkin aktivoida ilman täysiä voimatasoja.

Elämien käsittely on muuttunut edellisiin peleihin verrattuna. Subterranean Animism esittelee elämäsirpaleet, mitä saa selviämällä vihollisen hyökkäyksestä annetussa ajassa kuolematta: kun pelaaja kerää viisi sirpaletta niin hän saa yhden lisäelämän.

Myös piste-esineetkin toimivat erilailla kuin ennen. Sen sijaan, että niiden arvo olisi sidottu pelaajan sijaintiin ruudulla, piste-esineiden arvo riippuu täysin Subterranean Animismin uudesta mekaniikasta: Yhteydenpidon tasosta. Käytännössä tämä toimii siten, että kun pelaaja grazettaa luoteja niin yhteydenpidon taso kasvaa mutta tuo kasvu ei ole pysyvää vaan taso laskee hiljalleen jos pelaaja ei ole PoC:ssa.

Pelaajan kannalta ehkä miellyttävin muutos pelissä liittyy lopetuksiin: Subterranean Animismmissä pelaaja voi saada hyvän lopetuksen jo Easy-modessa, Extran joutuu tosin avaamaan normaalisti.


Kannattiko pelata:
Subterranean Animism on jälleeen kerran graafisesti kaunis peli niin tasoiltaan kuin hahmotaiteeltaan vaikkakin joukkoon on eksynytkin muutama poikkeus kuten yllä kuvattu Satori. Hahmot itsessään ovat niin persoonaltaan kuin taidoiltaan mielenkiintoisia ja Subterranean Animism ansaitsee myös kiitosta siitä, että se poikkeaa tarinaltaan tutusta kaavasta eli kartanon omistaja ei tällä kertaa olekaan päävastustaja.

Musiikkikin on hyvin toteutettu ja soveltuu pelin monimuotoisiin tasoihin; tasojen monipuolisuus ja sijaintien vaihtuvuus on itse asiassa yksi pelin parhaimpia puolia…

Mitä muuttuneeseen mekaniikkaan tulee, Subterranean animism ansaitsee myös pisteitä elämäsirpaleista. Vaikkakin aluksi karsastin kyseistä muutosta niin nykyään arvostan sitä enemmän: Sirpaleiden etuna on se, että perinteisten pisteiden puuttuessa pelaajan on helpompi seurata milloin lisäelämä saavutettaan.


Mutta ei niin paljon hyvää, ettei jotain huonoa.

Jälleen kerran pommien sitominen pelaajan voimatasoon, mikä saattaa saada kokomattoman pelaajan kavahtamaan pommittamista. Tosin pelin suurin ongelma lienee sen vaikeusaste ja eri apureiden välinen epätasapaino. Verrattuna aikaisempiin sarjan peleihin Subterranean Animism on huomattavan vaikea jopa helpoimmilla vaikeusasteilla varsinkin kaksi viimeistä tasoa vastuksineen on tuskaa jos ei tiedä mitä odottaa.


Mitä puolestaan apureihin tulee, niin Reimu+Yukari ja Marisa+Nitori ovat käytännössä ainoat perinteiset ammustyypit…

Reimu+Suika on eräänlainen vesitetty versio hakeutuvista amuleteista ja Reimu+Aya puolestaan toimii samantyyppisesti kuin Youmu Imperishable Nightissä (luodit kääntyvät liikkeen mukana ja lukittuvat suuntaan pelaajan keskittyessä). Tästä syystä Reimun kumppaneista Yukari on se, jonka apuun todennäköisimmin turvautuu sllä Aya vaatii pelaajalla enemmän kikkailua ja Suikan luotien vähäinen hakeutuminen ei oikein luo eroa Yukariin.

Marisa+Alice toimii pelin viuhkatyyppinä mutta optioiden asettelusta johtuen ammustyyppi on voimakkaimmillaan Marisan nenän edessä; Tätä on kompensoitu neljällä ylimääräisellä pommilla mutta nämä tuskin tuovat niin paljon lisähyötyä, että tavallinen pelaaja pystyisi hyödyntämään Alicen kummallisuuden. Marisa+Patchouli puolestaan tuntuu siltä, että kaikki ylijääneet ammustyypit upotettiin häneen elementtien nojalla; Lisäki Patchoulilla on riski, että pelaaja päätyy vaihtamaan ammustyyppiä vahingossa sillä se tapahtuu painamalla focus ja shotti yhtä aikaa pohjaan. Tästä syystä Nitori on ennalta arvattavuudellaan turvallisin valinta ja todennäköisin valinta.

Sinänsä on hyvä, että pelaajalla on valittavanaan erilaisia ammustyyppejä mutta koska niiden tasapainotus ei ole kohdillaan niin suurin osa ammustyypeistä jää tavanomaisten pelaajien keskuudessa kertakäyttöisiksi kurisioteeteiksi. Tottakai kokoneemmille pelaajille nämä erilaiset ammustyypit, ja niiden oppiminen, tuovat lisähaastetta, mikä on erittäin positiivinen asia mutta se ei siltikään poista sitä tosiseikkaa, että apureiden taidot ovat hieman liian kaukana toisistaan jolloin pääsee syntymään kuva ettei kaikkia niistä ole mietitty loppuun asti.


Kaiken kaikkiaan Subterranean Animism on kaikin puolin hyvä kokonaisuus, joka valitettavasti kärsii vaikeusasteestaa sekä hieman erikoisista ammustyyppivalinnoista.
Lopullinen arvosana: 8.0

Tallennettu kategorioihin Pelit, Touhou | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Tsalop arvostelee: Mountain of Faith

Vuonna 2007 julkaistu Touhou Fuujinroku ~ Mountain of Faith on järjestyksessä kymmenes Team Shanghai Alicen Touhou -pelisarjaan kuuluva shmup. Mountain of Faith on siitä erikoinen, että siinä on täysin uusi pelimoottori ja pelimekaniikat on on mietitty kokonaan uudelleen. Ensimmäistä kertaa myös pelin tarina on osa suurempaa tarina-arkkia.

Tarina:
Hakurein temppelille saapuu vieras, joka toteaa tulleen aika pistää pillit pussiin. Koska Reimu ei tahdo tehdä niin, lähtee hän Marisan kanssa selvittämään syytä tällaiseen pyyntöön. Etsintäretki vie heidä aina Youkai vuorelle saakka, missä vuoren asuakkaat ovat paniikissa uuden jumalan takia.

Mekaniikoissa on tapahtunut suuria muutoksia… Esim. pommit ja graze puuttuu kokonaan.


Yleistä:
Kuten todettu, Mountain of Faithissa on kokonaan uusi moottori sekä päivitetyt pelimekaniikat:
- Pelattavia hahmoja pelissä on kaksi, joilla kummallakin on kolme erilaista ammustyyppiä
- Pommit ovat valitusta hahmosta ja ammustyypistä riippumattomat
- Erillisistä pommeista on luovuttu kokonaan joten pommittaminen kuluttaakin pelaajan voimaa
- Pelaaja kerää kaikki esineet automaattisesti saavutettuaan Point of Collectionin (ei siis tarvitse täysiä voimia)
- Voimatason esitysmuoto on muuttunut sekä voimaesineiden vaikutus
- Luotien grazetus puuttuu kokonaan
- Piste-esineet on mukana pelissä muttei niitä näytetä ja lisäelämiä saa piste-esineiden sijasta keräämällä pisteitä
- Tason päätyttyä, pelaajalle ei enää näytetä mistä loppupisteet koostuvat
- Reimu liikkuu paljon nopeammin kuin aikaisemmissa peleissä ja nyt eroa Marisaan on paljon vähemmän.

Näiden muutosten lisäksi Mountain of Faith esittelee ihan uuden pelimekaniikan: Faith-pisteet… Käytännössä kerättyjen Faith-pisteiden määrä vaikuttaa siihen kuinka paljon bonusta pelaaja voi maksimissaan saada nappaamalla taikakortin ja kuinka paljon bonusta piste-esineet antavat. Faith-pisteiden arvo vaihtelee välillä 50 000 – 999 990: Arvo kasvaa kun pelaaja tuhoamalla vihollisia ja keräämällä esineitä, laskee ajan myötä (vauhti riippuu siitä onko ruudulla vihollisia vai ei).


Mountain of Faith on kaunis katsella


Kannattiko pelata:
Mountain of Faith on aikaisempiin peleihin verrattuna graafisesti todella upea peli kuten yllä olevasta kuvankaappauksesta voi huomata… Valitettavasti sama kauneus ei aivan ylttänyt hahmotaiteeseen. Vaikka Reimu onkin äärimmäinen esimerkki tästä, myös pomoja vertalemalla herää tunne ettei kaikkiin vastuksiin panostettu samalla tavalla; tällä en tarkoita hahmosuunnittelua sinänsä vaan enemmänkin ulkoasun viimeistelyä.

Jos vertaa eri tasojen vastuksia vierekkäin, huomaa hahmotaiteessa laadullisia eroja

Musiikin osalta Mountain of Faith loistaa ja mielestäni tunnelmansa puolesta pelissä on yksi parhaimpia musiikkiraitoja verrattuna sarjan muihin osiin… Raidat myös sointuvat erittäin hyvin tasojen ulkoasun kanssa. Tästä esimerkkinä tason 3 kappale: The Gensokyo the Gods loved.


Valitettavasti pelin ulkoasu ja äänimaailma ei riitä pelastamaan peliä sen suurimmalta heikkoudelta: pelimekaniikalta.

Vaikka Faith-pisteet on mielenkiintoinen konsepti, koska pelaajalle ei kunnolla kerrota mitä niillä tekee ja mihin ne vaikuttavat niin jää hieman kyseenalaiseksi kannattaako niiden takia riskeerata elämänsä… Tätä tunnetta vain vahvistaa se, että piste-esineitä ei suoraan näytetä ja grazetuskin puuttuu joten on paljon loogisempaa pelata varman päälle ja välttää turhia riskejä.

Suurin ongelma pelimekaniikassa tosin on pommien sitominen pelaajan voimatasoihin… Kyseisen muutoksen takia olen varma, että varsinkin moni kasuaali pelaaja välttelee pommittamista tässä pelissä sillä se ikään kuin rankaisee pelaajaan voimatason menettämisellä. Varsinkin loppupään vastuksissa tämä käy selviten ilmi sillä Sanae ja Kanako tykkäävät viljellä erittäin tiukkoja luotikuvioita, joiden välistä puristautumin vaatii tarkkuutta: Jos näissä päätyy pommittamaan niin pahimmassa tapauksessa tilanne muuttuu vielä tuskallisemmaksi sillä voimatasojesi laskiessa todennäköisesti joudut jälleen turvautumaan pommiin ja lopulta yritätkin sitten kitkuttaa olemattomilla voimatasoilla.

Kaiken kaikkiian tässä mainitut pelilliset ratkaisut saavat Mountain of Faithin vaikuttamaan keskeneräiseltä… Eräänlaiselta kokeiltu miten jo toimivaa kaavaa voisi korjata.


Vaikeusasteensa ja tasosuunnittelun puolesta Mountain of Faithon hyvin toteutettu… Mutta tähän voisi vielä erikseen poimia sellaisen havainnon, että osa loppupään taikakorteista on helpompia vaikeammilla vaikeustasoilla koska kuviot on helpompi hahmottaa…


Kaiken kaikkiaan Mountain of Faith on visuaalisesti ja hahmosuunnittelultaan hieno peli, joka valitettavasti kärsii keskeneräiseltä tuntuvien pelimekaniikkojen takia… On mukavaa, että Zun päätti kokeilla jotakin hieman uudempaa mutta ehkäpä peli olisi kaivannut hieman lisää hiomista.

Lopullinen arvosana: 7.5

Tallennettu kategorioihin Pelit, Touhou | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Tsalop arvostelee: Phantasmagoria of Flower View

Vuonna 2005 julkaistu Touhou Kaeidzuka ~ Phantasmagoria of Flower View on järjestyksessä yhdeksäs Team Shanghai Alicen Touhou -pelisarjaan kuuluva shmup sekä Phantasmagoria of Dim.Dreamin lisäksi ainoa moninpelimahdollisuuden sisältävä pääpeli.

Tarina:
Kevät on saapunut Gensokyoon, mutta se poikkeaa aikaisemmista: Keijut ovat tavallista aktiivisempia ja myös muutkin kuin kevätkukkaset kukkivat täydessä loistossa. Sankarittaeremme matkaavat aina Muenzukaan selvittämään syytä epätavalliselle Keväälle.

Phantasmagoria poikkeaa niin pelillisesti, että ulkoasullisesti muista Windows aikakauden peleistä.

Yleistä:
Phantasmagoria of Flower Viewiä voisi kutsua pelisarjan oudoksi linnuksi sillä ulkoasullisesti ja mekaniikallisesti se poikkeaa muista pääsarjan peleistä (jos jälleen unohdetaan edellinen Phantasmagoria).

Ensinnäkin peliruutu on jaettu kahteen eri alueeseen: Yksi sekä pelaajalle, että viholliselle. Myös henkilökaarti on paljon laajempi muihin osiin verrattuna ja käytännössä pelaajalla on valittavanaan 16 erilaista hahmoa (viisi aloitushahmoa, loput avautuvat pelaamalla).

Toisin kuin muissa pääsarjan shmupeissa, Phantasmagoria of Flower Viewissä on yhdeksän tasoa Extran lisäksi ja jokainen taso on tavallaan yhtä pitkää vastustaistelua sillä vastapuoli pystyy aktivoimaan taikakorttinsa missä tason vaiheessa tahansa jos vastustajan voimat vain riittävät…

Tavanomaisista esineistäkin on luovuttu ja käytännössä ainoat kerättävät esineet joko aktivoivat voimakkaan loitsun tai lisäävät pelaajan voimaa: pelaajan voimakaan ei vastaa totuttua sillä pelaajan ammusten tehokkuus on vakio ja käytännössä voimataso kertoo kuinka tehokkaan loitsun pelaaja voi aktivoida. Loitsuilla on neljä eri voimakkuutta, jotka käytännössä vaikuttaa siihen mitä tapahtuu pelaajan puolella ja mitä vastustajan puolella. Pelaajan voima kasvaa tuhoamalla vihollisia ja vastapuolen luoteja.

Kuten arvata saattaa erillisiä pommeja ei siis ole ja elämiäkin käsitellään uudella tavalla: Pelaaja ei kuole yhdestä osumasta vaan pelissä on erilliset iskupisteet, joidenka loputtua vasta henki lähtee.

Punaisella ympyröity pelaajan iskupisteet sekä ilmoitus viimeisestä ”elämästä”.

Jokaisen tason alussa pelaajalla on viisi iskupistettä ja joka kerta kun pelaaja törmää johonkin niin iskupisteet laskevat puolella – kolmella pisteellä (menetettyjen pisteiden määrään vaikuttaa vaikeusaste sekä kuinka kauan taso on kestänyt). Tässä tosin on huomattava, että pelaaja ei voi menettää kaikkia osumapisteitään kerralla vaan pelaajan on niin sanuttu ”viimeinen elämä”, mikä takaa mahdollisuuden yrittää vielä kerran.

Kuten todettu, vasta kun iskupisteet loppuvat niin pelaaja menettää elämän… Kun kaikki elämät on menetetty niin muiden Touhou pelien tapaan tarjotaan mahdollisuutta käyttää jatkoja.

Mekaniikallisten muutosten lisäksi Phantasmagoria of Flower View tarjoaa myös täysin uuden pelitilan: match moden. Kyseessä on se kuuluisa moninpeli, joka mahdollistaa kanssapelaajan haastamisen joko lokaalisti tai verkon ylitse. Myös tietokonetta vastaan voi match modessa harjoitella.

Kannattiko pelata:

Graafisesti peli on samalla tasolla edeltävien Windows sarjan pääpelien kanssa, poikkeuksena tosin hahmotaide… Verrattuna muihin Zunin tekemiin Touhou -pelisarjan peleihin Phantasmagoria hahmotaide on huomattavasti taidokkaampaa ja värikkäämpää kuin muissa osissa, tosin tämä johtuu siitä, että Twilight Frontierin luottoartisti Alphes auttoi niiden kanssa.

Musiikkinraitansakin puolesta Phantasmagoria of Flower View on monipuolinen ja hyvin toteutettu vaikkakin osa kappaleista on uudelleen sovituksia. Uusien raitojen suhteen pelin musiikki on myös erittäin omaleimaista sillä muissa pelisarjan peleissä en ole törmännyt samankaltaiseen humpahtavaan poljentoon…

Vaikka pelin poikkeukselliset mekaniikat saattavatkin tehdä pelistä vaikean lähestyttävän jos ensin on tutustunut sarjan muihin osiin, niin siihen sisäänpääseminen on helppoa ja kiitos monipuolisen hahmokaartin jokaiselle varmasti löytyy mieleisensä hahmo. Valitettavati pelin vaikeusaste ei oikein tunnu nousevan loogisesti vaan kahden viimeisen tason kohdalle tapahtuu isohko hyppy, joka saattaa aiheuttaa rutkasti päänvaivaa varsinkin vaikeimmilla vaikeusasteilla.

Harmillista kyllä Phantasmagoria saa myös tuntemaan eräänlaista vihaa Lily Whiteä kohtaan, joka tuntuu tuppaavan ruudulle juuri väärään aikaan tehden vihollisen taikakorteista painajaista.

Bonusta peli saa moninpelitilasta, joka toimii eräänlaisena harjoittelutilana mutta tarjoaa myös mahdollisuuden haastaa kaverinsa shmup-otteluun ja siitä, että Imperishable Nightiin verrattuna hahmojen ominaisuudet on paremmin tasopainotettu.

Kaiken kaikkiaan Phantasmagoria of Flower View on mukavan erilainen shmup, jonkalaisia olisi mukava nähdä enemmänkin… Sen lisäksi, että peli tarjoaa paljon kilpailuhenkisemmän otteen shmuppeihin niin se antaa myös mahdollisuuden haastaa kaverinsa muuhunkin kuin mätkintäpeleihin.

Lopullinen arvosana: 8.5

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa, Pelit, Touhou | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Tsalop arvostelee: Imperishable Night


Vuonna 2004 julkaistu Touhou Eiyashou ~ Imperishable Night on järjestyksessä kahdeksas Team Shanghai Alicen Touhou -pelisarjaan kuuluva shmup.

Tarina:
Keskisyksyn juhlan aattona youkait huomaavat jonkun korvanneen kuun väärennöksellä. Palauttaakseen kuun ajoissa paikoilleen sankarittaremme pysäyttävät ja ajan lähtevät etsintäretkelle, joka johdattaa heidät aina kadonneiden bambumetsään ja sen syövereissä sijaitsevaan Eienteihin.

Pelaajalla voi valita sankarittaren neljän tiimin ja kahdeksan hahmon joukosta.

Yleistä:
Toisin kuin monissa muissa Touhou -pelisarjan osissa, Imperishable Nightissa pelattavilla hahmoilla on ammustyyppien sijasta tiimit. Kun pelaaja on voittanut valitsemallaan tiimillä tarinan molemmat reitit niin pelaajalle avautuu mahdollisuus suorittaa tarina kummallakin jäsenellä erikseen.

Jos tiimit lasketaan mukaan pelaajalla on siis valittavanaan 12:sta erillistä hahmoa.

Tämän lisäksi Imperishable Night on pelisarjan ainoa pääpeli (Highly Responsible for Prayersia lukuunottamatta), missä tarinassa on useampi mahdollinen reitti… Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pelaamalla hyvin viidennen tason jälkeen pelaajalle tarjotaan mahdollisuus valita viimeinen taso, mikä vaikuttaa suoraan pelin lopetukseen.

Lopetuksia pelissä on kolme erilaista (jokaiselle tiimille omansa) ja ne jakautuvat huonoon loppuun (pelaajalta loppui aika tai käytti jatkoja todellisella reitillä), tavalliseen lopetukseen (pelaaja voitti Eirinin) ja hyvään lopetukseen (pelaaja voitti todellisen pääpahiksen eli Kaguyan).


Laajan hahmovalikoiman sekä vaihtoehtoisten reittien lisäksi Imperishable Nightissa esitellään uutena ominaisuutena Spell practice, minkä avulla pelaaja pääsee harjoittelemaan taikakortteja: tämä tosin vaatii pelaajalta vähintään normaalin lopetuksen saavuttamista.

Tavallisten taikakorttien lisäksi Spell practicessa on mahdollisuus haastaa myös niin sanotut Last Word taiat, kunhan ne ensin on avannut suorittamalla erilaisia haasteita (esim. voita tarina tarpeeksi monella hahmolla tai nappaa Spell practisessa tarpeeksi monta korttia). Last wordejä pelissä on yhtä monta kuin on hahmojakin (pelattavat hahmot mukaan lukien) ja ne ovat huomattavasti normaaleja taikakortteja vaikeampia.

Spell practicen lisäksi myös tasoharjoittelu on mukana.

Punaisilla laatikoilla korostettu pelaajan tärkein mittari: aika.

Pelin päämekaniikkana on aika, joka kuluu kun pelaaja suorittaa tason tai käyttää jatkoja ja jos aikaa kuluu liiaksi pelaaja saa aina huonon lopetuksen.

Ajan kulua voi hidastaa keräämällä tasossa annetun määrän aikakuulia, joita saa esimerkiksi vihollisia tuhoamalla tai taikakortteja nappaamalla, tosin se ei ole pakollista tavallisen / hyvän lopun saavuttamiseksi; Ajan hidastamisen lisäksi kuulatavoitteen saavuttaminen tarjoaa pelaajalle myös mahdollisuuden kokeilla vastustajien Last spell -taikoja Normaalilla ja sitä vaikeammilla vaikeusasteilla.

Ajan lisäksi pelaajalla on Imperishable Nightissä myös niin sanottu Youkai-mittari, joka käytännössä vaikuttaa aikakuulien keräämiseen ja pisteytykseen: mittari liikkuu hahmosta ja pelaajan toimista riippuen asteikolla -100:sta (youkai) 100:taan (ihminen) pisteeseen.


Toisin kuin aikaisemmissa peleissä, pelaajan ei tarvitse kerätä täysiä voimia aktivoidakseen PoC:nin: Riittää, että pelaaja keskittyy saavutettuaan keräyskorkeuden.

Kannattiko pelata:
Imperishable Nightia pidetään pelisarjan parhainpana osana ja hyvästä syystä: Kyseessä on pelisarjan monipuolisen osa, joka laajasta sisällöstään huolimatta on myös aloittajaystävällisin…

Vasemmalla Reimu Imperishable Nightista ja oikealle Mountain of Faithista

Graafisesti peli on huomattavasti parempi aikaisempiin osiin verrattuna ja vaikka taustoista voikin huomata koska tekstuurit luuppaavat, niin ulosantinsa puolesta pelin ei tarvitse hävetä myöskään modernimpien pelien rinnalla: jos esimerkiksi verrataan hahmotaidetta uusimpiin osiin niin se on paljon värikkäämpää ja yksityiskohtaisempaa kuin monessa muussa osassa.

Hahmot itsessään ovat mielenkiintoisia ja peli tarjoaa Gensokyon maailmankehityksen kannalta monia tärkeitä kohteita kuten ihmiskylän, bambumetsän ja Eientein; tavallaan peli myös antaa osviittaa tiettyjen parivaljakoiden välisistä suhteista.

Imperishable Nightin musiikkiraitakin on myös loistavaa kuultavaa ja joukkoon on eksynyt monia tarttuvia kappaleita kuten Retribution for the Eternal Night ~ Imperishable Night, Lunatic Eyes ~ Invisible Full Moon ja Reach for the Moon, Immortal Smoke unohtamatta Reimun ja Marisan teemojen remiksejä.

Vaikka EASY vaikeusaste saattaakin vaikuttaa turhan helpolta, peli ei silti ole liian helppo: esimerkiksi NORMAL -asteella pelattaessa viimeistään Reisen ottaaa pelaajalta luulot pois osoittaen olevansa muutakin kuin hyödytön pupujussi. Vaikeusasteiden välillä olisi ehkä voinut olla parempi porrastus.

Pelin uusissa mekaniikoissakaan ei sinänsä ole valittamista, sillä kasuaalit pelaajat voivat turvallisesti jättää ne huomioimatta kun taas kilpailuhenkisemmät pelaajat saavat niiden kautta lisäjännitystä elämäänsä; valitettavasti samaa ei voi sanoa Imperishable Nightin laajasta pelattavien hahmojen kaartista.

Vaikka onkin hyvä asia, että pelaajalle on vaihtoehtoja tarinan / EXTRA-tilan läpäisemiseksi niin hahmojen välinen tasapainotus ei mielestäni ole kohdallaan… Hyvänä esimerkkinä tästä on Youmu/Yuyuko tiimi:
Yuyuko itsessään on ammustyyppinsä puolesta ehkä pelin parhaimpia hahmoja sillä täydellä voimalla kykenee pyyhkimään koko ruudun tyhjäksi vihollisista (varsinkin Eienteissä kätevä taito) mutta liikkuu todella hitaasti varsinkin keskittyneenä, joten väisteleminen on vaikeaa; Youmu puolestaan kilpailee nopeudessaa Marisan kanssa mutta suurin osa ammuksista kääntyy liikkeen mukana, ellei pelaaja ole keskittynyt, joten osuminen vihollisiin on hankalaa. Kun nämä kaksi sitten tekevät yhteistyötä niin joukkueen huonot puolet vain korostuvat.

Muutenkin tuntuu, että Reimun ja Marisan rinnalle hankitut hahmot ovat liikaa kumppaninsa kaltaisia tai mekaniikoiltaa niin erilaisia, että oikean käyttötavan löytäminen vie aikaa (tiputanko Remilialla optiot pomon alle ja keskityn koko taikakortin ajan vaiko pyrin selviämään kaasu pohjassa?).

Kaiken kaikkiaan Imperishable Night on yksi parhaiten ajan hammasta kestäneistä Touhou-peleistä, mitä uskaltaa hyvällä omalla tunnolla kehua pelisarjan ehkä parhaimmaksi osaksi. Kuten mainittu se tarjoaa eniten pelattavaa niin hahmojen kuih myös muun sisällön suhteen ja on graafisesti, että musiikillisesti upeaa koettavaa. Henkilökohtaisesti tosin hahmojen ja vaikeusasteiden väliset erot olisivat kaivanneet enemmän tasapainotusta.

Lopullinen arvosana: 9.5

Tallennettu kategorioihin Pelit, Touhou | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Tsalop arvostelee: Perfect Cherry Blossom

Vuonna 2003 julkaistu Touhou Youyoumu ~ Perfect Cherry Blossom on järjestyksessä seitsemäs Team Shanghai Alicen touhou -pelisarjaan kuuluva shmup…

Tarina:
Talvi on jatkunut huomattavasti pidempään kuin olisi luonnollista, joten Reimu, Marisa sekä Sakuya lähtevät selvittämään mihin kevät on kadonnut… Etsintäretki vie heidät aina kuolleiden valtakuntaan asti.

Perfect Cherry Blossomissa ylitetään yliluonnolliset rajat

Yleistä:
Perfect Cherry Blossomissa nähdään ensimmäistä kertaa sarjan kaksi merkittävintä (kirjoittajan mielipide) ominaisuutta: pelaajan hitbox sekä pomotaisteluissa näkyvä vihollisindikaattori; Lisäksi peli esittelee täysin uuden vaikeusasteen (Phantasm), joka tosin jäi ainutkertaiseksi.

Reimun ja Marisan rinnalla on ilmestynyt uusi pelattava hahmo, Sakuya Izayoin, joka toimitti edellisessä pelissä vastustajan virkaa… Sakuyan lisäksi aiemmista peleistä paluun tekevät myös Cirno ja Alice Margatroid, tosin jälkimmäisen kohdalla on hieman auki onko kyseessä sama hahmo, joka ahdisteli pelaajaa Mystic Squaressa.

Perfect Cherry Blossomin erikoisuutena on kirsikankukkaesineet, joita keräämällä pelaaja voi aktivoida yliluonnollisen rajan… Yliluonnollisen rajan aikana kaikki esineet keräytyvät automaattisesti, piste-esineiden arvo moninkertaistuu ja pelaaja käytännössä ei voi kuolla (kuoleminen / pommittaminen tosin kumoaa rajan vaikutukset välittömästi).

Kannattiko pelata:
Perfect Cherry Blossomilla on erityinen paikka sydämessäni sillä se on yksi ensimmäisiä (ellei jopa ensimmäinen) Touhou pelejä, joita olen pelannut… Yritän silti olla mahdollisimman objektiivinen tässä arvostelussa.

Graafisesti peli ei poikkea paljoakaan Embodiment of Scarlet Devilistä ja osa graafiikasta onkin kierrätetty edellisestä pelistä; Tasojen taustat ja efektit tosin ovat huomattavasti kauniimpia vaikka eivät yksityiskohtaisuudessaan ylläkään moderninpien Touhou pelien tasolle.

Musiikillisesti Perfect Cherry Blossom on yksi mielenpainuvimmista… Tasojen kappaleet ovat erittäin tunnelmallisia ja sopivat tasojen teemaan hyvin: myös vastuskappaleet erottuvat edukseen. Kaiken kaikkiaan pelin musiikkiraita on mielestäni yksi pelisarjan parhaimmista.

Hahmojen välilläkin on kiitettävästi eroa ja pelissä esitelty uusi pääsankari on tarpeeksi erilainen verrattuna Reimuun ja Marisaan. Perfect Cherry Blossom ansaitsee myös bonusta siitä, että pelin päämekaniikka (yliluonnollinen raja) on hyvin toteutettu ja sopii pelin teemaan…

Kaiken kaikkiaan Perfect Cherry Blossom on kokonaisuutena yksi mukaansatempaavimpia Touhou pelejä… Vaikka graafisesti peli onkin vanhahtava, eikä yllä moderninpien osien tasolle niin musiikin, tarinan ja hahmosuunnittelun puolesta se silti vetää vertoja sarjan uusimmille tulokkaille.

Lopullinen arvosana: 8.5

Tallennettu kategorioihin Pelit, Touhou | Avainsanoina , , , | 1 kommentti

Tsalop arvostelee: Embodiment of Scarlet Devil


Vuonna 2002 julkaistu Touhou Koumakyou ~ the Embodiment of Scarlet Devil on järjestyksessä kuudes Team Shanghai Alicen Touhou -pelisarjaan kuuluva shmup ja myös ensimmäinen Windows-alustalle julkaistu. Vaikka Embodiment of Scarlet Devil onkin mekaniikallisesti lähellä aiempia PC-98:lle julkaistuja osia, niin siinä esitellään kuten taikakortit ja Point of Collection.

Tarina:
Purppurainen usva on kietonut Gensokyon syleilyynsä ja peittänyt auringon… Reimu ja Marisa lähtevät selvittämään usvan alkuperää.

Embodiment of Scarlet Deviliin on tarjolla hitbox-patchin lisäksi grafiikka-patchi, joka päivittää pelin ulkoasun

Yleistä:
Embodiment of Scarlet Devilissä pelaajalla on valittavanaan kaksi pelattavaa hahmoa, Reimun ja Marisan, joilla kummallakin on käytössään kaksi erilaista ammustyyppiä: Valittu hahmolla ja ammustyypillä on vaikutus pelin neljännen vastuksen Patchouli Knowledgen käyttämiin taikakortteihin. Embodiment of Scarlet Devilissä piti olla kolmas pelattava hahmo, Rin Satsuki, mutta syystä tai toisesta hän ei koskaan päässyt peliin mukaan.

Päätarinassa tasoja on kuusi mutta Easy vaikeusasteella peli päättyy viidenteen tasoon. Pelin voittaminen avaa EXTRA-vaikeusasteen käytetylle hahmolle ja ammustyypille.

Toisin kuin muissa Windows aikakauden Touhou peleissä, Embodiment of Scarlet Devilissä ei ole lainkaan näkyvää hitboxia (tämän tosin voi korjata erityisellä patchillä); lisäksi Reimu on huomattavasti hitaampi (myös Reimun ja Marisan välinen nopeusero on suurempi).

Yksi parhaista Zunin piirtämistä potreteista.

Kannattiko pelata:
Graafisesti Embodiment of Scarlet Devil on aika yksinkertainen verrattuna nykyisiin Touhou peleihin, mutta ottaen huomioon sitä edeltäneet pelit niin kyseessä on huomattava parannus PC-98 aikakauden spritegrafiikkaan… Hahmotaide on ilmeikästä ja tasot erottuvat hyvin toisistaan niin graafisen ilmeen kuin tunnelmankin suhteen. 3D efektejä on käytetty tehokkaasti luomaan tasoihin syvyyttä.

Mitä musiikkiin tulee, pitää rehellisesti myöntää olevani kahden paikkeilla… Käytännössä ensimmäisen kahden tason kappaleet eivät aluksi oikein sytyttäneet ja vasta näin jälkikäteen olen oppinut pitämään niistä, mutta pelin loppupuoliskon teemat ovat mielestäni loistavia ja pidän pelin lopetuskappaletta, Crimson Tower ~ Eastern Dream, yhtenä pelisarjan parhaimmista.

Mekaniikallisesti Embodiment of Scarlet Devil esittelee useita Windows aikakaudelle tyypillisiä mekaniikkoja, kuten harjoittelutilan ja piste-esineet… Tosin vaikeustasteeltaan peli on vielä PC-98:n tasolla mihin näkyvän hitboxin puute sekä hahmojen väliset nopeuserot saattavat olla osasyyllisenä.

Hahmojen nopeudesta vielä sen verran, että Reimu tuntuu paikoitellen ärsyttävän hitaalta varsinkin focusin kanssa… Tämä vaikutelma vain pahentuu jos olet aloittanut Touhou pelisarjaan tutustumisen Mountain of Faithin ja sitä seuranneiden pelien kautta.

Kaiken kaikkiaan Embodiment of Scarlet Devil on hyvä shmup, joka onnistuneesti päivitti Touhou sarjan Windows alustalle… Vaikka PC-98 ajalta onkin peliin eksynyt joitakin epämukavuuksia, jotka myöhemmät sarjan pelit korjasivat ja musiikillisesti on mielestäni joukkoon eksynyt muutama huti eikä grafiikkakin ei aivan yllä värikylläisyydessään uusimpien sarjan osien tasolle niin kokonaisuutena Embodiment of Scarlet Devil on erittäin ehyt kokonaisuus. Kiitos vaikeusasteen pelissä myös välittyy hyvin voittajafiilis.

Lopullinen arvosana: 8.0

Tallennettu kategorioihin Pelit, Touhou | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Esittelyssä: Great Fairy Wars


The Great Fairy Wars (Yousei Daisensou ~ Touhou Sangetsusei) on Team Shanghai Alicen vuonna 2010 julkaisema spin-off peli, mikä keskittyy Cirnon ja kolmen muun keijun keskinäiseen välienselvittelyyn… Poikkeuksellista kyllä, Zunin sijasta Makoto Hirasaki (keijujen seikkailuista kertovien mangasarjojen piirtäjä) huolehti pelin hahmotaiteesta.

Poikkeuksellisesti aloitustason saa itse päättää…

Pääpeleihin verrattuna Great Fairy Warsissa on paljon vähemmän tasoja (kolme tarinatasoa ja Extra) mutta Extra-tasoa lukuunottamatta pelaaja saa itse päättää missä järjestyksessä ne suorittaa… Tämä vaikuttaa siihen minkälaisen lopetuksen keijusodat saa. Yhteensä pelissä on siis seitsemän erilaista lopetusta jos Extra lasketaan mukaan.

Myös pelimekaniikka poikkeaa pääpeleistä: Elämän sijasta Cirnolla on motivaatio, joka kasvaa vihollisia jäädyttämällä. Kun Cirnon motivaatio loppuu, peli päättyy.

Cirno voi vihollisten lisäksi jäädyttää luoteja tulta lukuunottamatta ja tästä taidosta tulee varsinkin kovemmilla vaikeusasteilla selviytymisen elinehto sillä varsinkin vastuksissa ruutu täyttyy luotikuvioista, joita on perinteisillä keinoilla miltei mahdoton väistää. Jäätyvien luotien määrä riippuu täysin siitä kuinka täynnä Cirnon jäävoiman lataus on (minimilataus on 30%).

Tämän lisäksi taikakorttien jälkeen pelaajalle annetaan erilaisia mitaleita suoriutumisen mukaan:
- Pronssi: Pelaaja kuoli, pommitti tai ei napannut korttia ajoissa
- Hopea: Pelaaja suoritti kortin ilman pommeja tai kuolemia mutta jäädytti luoteja
- Kulta: Kuten hopeamitalissakin, pommeja tai elämiä ei palanut mutta sen lisäksi luoteja ei jäädytetty


Great Fairy Wars on haastava mutta koukuttava peli, joka hurmaa poikkeavilla mekaniikoillaan; tosin juurikin samaisesta syystä peli vaatii paljon totuttelua ja voi aluksi tuntua turhauttavan vaikealta. Siitä huolimatta suosittelen kokeilemaan sillä lyhykäisyydestään huolimatta kun suurin keijusotiin pääsee sisälle on se mukavaa vaihtelua pääpeleihin, joka luo aitoa onnistumisen tunnetta.

Tallennettu kategorioihin Pelit, Touhou | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Esittelyssä: Touhou 16 – Hidden star in four seasons (trial)

Hidden star in four seasons on järjestyksessä Zunin 16:sta Touhou-peli; Kyseisessä pelissä Aya ja Cirno ottavat paikkansa Reimun ja Marisan rinnalla pelattavina hahmoina…


Rakenteeltaan Hidden star in four seasons on mekaniikaltaan paria edeltävää peliä yksinkertaisempi, mutta perusmekaniikka on pysynyt samana: pelaaja kerää automaattisesti ruudulla olevat esineet saavutettuaan Point of Collectionin ja vaikka silloin tällöin taivaalle ilmestyykin kokonaisia pommeja, tavallisempaa on kerätä pommin palasia. Vaikeuaste on hieman edeltäviä pelejä helpompi.

Käytännössä tämän pelin erikoisuus on se, että keräämällä vastustajien tiputtamia vuodenaikaesineitä pelaaja saa optioita (max. 6), mitkä voi sitten vapauttaa painamalla C-näppäintä (kustomoitavissa): Tämä luo pyöreän alueen, joka kumoaa jokaisen siihen osuvan luodin muuttaen ne vuodenaikaesineiksi sekä riippuen optioiden määrästä sekä valitusta optiotyypistä tekee muutakin jännää.

Mielenkiintoisinta pelissä on se, että vaikka hahmoilla on omat oletusoptionsa (nimetty vuodenaikojen mukaan), niin pelaaja voi itse valita mitä optiota käyttää. Toisin sanoen jos esimerkiksi tykkää Marisan pommeista ja liikenopeudesta, mutta haluaisi lisäksi Reimun hakeutuvat luodit niin se on mahdollista.

Hakurei Cirno… Ehkä Reimun pitäisi pitää parempaa huolta optioistaan.

Graafisesti Hidden star in four season on erittäin värikäs ja tasoissa on yllättävän paljon erilaisia vihollisia: oli myös mukava nähdä Lily Whiten tekevän paluun (tosin nyt herää kysymys nähdäänkö pelissä muut vuodenaikasymbolit kuten Letty, Yuuka tai Aki sisarukset). Musiikkikin on varsin iskevää ja henkilökohtaisesti Nemunon kappale jäi päällimmäiseksi mieleen (ehkä hahmon ulosannilla oli jotain tekemistä asian kanssa).

Mitä hahmoihin tulee, ensimmäisen kolmen tason perusteella on aika vaikea ennustaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan sillä meillä on perhoskeiju, vuorihaahka ja kivijellona.
Hahmot tosin ovat hyvin toteutettuja ja mielenkiintoisia, joten odotukset kokoversion sisällöstä on korkealla.


Kaiken kaikkiaan ensivaikutelma Hidden star in four seasonista on hyvä… Peli vaikuttaa mukavan simppeliltä shmupilta, joka on graafisesti, että musiikillisesti hyvin toteutettu. Ainoa huono puoli tässä on se, että puutteellisten Japanin kielen taidon vuoksi en ole päässyt nauttimaan tarinasta täysin siemauksin, mutta eiköhän Touhou-yhteisö korjaa tuon puutteen piakkoin.

Tallennettu kategorioihin Pelit, Touhou | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Esittelyssä: Genso Wanderer


Touhou Genso Wanderer (Fushigi no Gensokyo 3) on Aqua Stylen vuonna 2014 PC:lle julkaisema roquelike, mistä on myös olemassa PS4/PS Vita -versiot (julkaistu 2016 Japanissa ja 2017 länsimaissa).

Pelin päätarinassa Rinnosuke on joutunut mystisen kultaisen kuulan riivaamaksi ja yrittää kasvattaa Kourindoun suosiota kloonaamalla Gensokyon asukkaat… Reimu, joka oli paikalla onnettumuuden sattuessa yrittää parhaansa mukaan korjata tilanteen raivaamalla tiensä Kourintowerin huipulle (Kourindoun tilalle ilmestynyt valtaisa rakennus, joka sisältää kerroksia kaikkialta Gensokyosta) ja antamalla Rinnosukelle selkään.

Päätarinan lisäksi Playstation versiossa tarjolla on lisätarinoita (luonnollisesti DLC), jotka avautuvat kun pelin on voittanut; tällä hetkellä niistä on julkaistu lännessä kaksi kolmesta.


Tuttuun Aqua Style tyyliin, Genso Wanderer on ilmeikäs peli täynnä vinoa huumoria ja värikkäitä hahmoja… Vaikka osa mekaniikoista voi vaikuttaa aluksi turhauttavilta (aina kun palaat kerroksen alkuun hahmon tasot nollautuvat ja pahimmassa tapauksessa varusteet siirtyvät taskuun) niin peli on silti tarpeeksi koukuttava ja monipuolinen, jotta kyseiset ongelmat pystyy tyytyväisenä ylenkatsomaan. Kaiken kaikkiaan peli on kokonaisuutena sellainen, että sitä kannattaa kokeilla vaikka roquelikeistä olisikaan niin innostunut.

Varoitus: Koska Genso Wanderer on roquelike, niin kannattaa varautua kerrosten välillä tapahtuvaan vaikeusasteiden heilahteluihin, lukuisiin kuolemiin sekä loputtomaan grindaamiseen. Jos ei ole aikaisempaa kokemusta kyseisen lajityypin peleistä, niin suosittelen kokeilemaan ensin Pokémon Mystery Dungeon -pelisarjaa
, sillä niiden kautta Genso wandererin perusomainasuudet (esim. holtittomat apurit ja itsetuhoiset viholliset) tulevat turvallisesti tutuksi.

Tallennettu kategorioihin Pelit, Touhou | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Esittelyssä: Double Focus


Touhou Double Focus: Aya and Momiji Bullet Coverage Travelogue on Aquastylen alunperin vuonna 2014 PC:lle julkaisema metroidvania, missä Aya ja Momiji yrittävät karata Gensokyon niellaisseesta kirjamaailmasta. Pelistä on julkaistu myös osittain lokalisoitu versio PS4:selle…

Käytännössä pelaaja johdattaa Ayan ja Momijin läpi neljän lyhyehkön maailman (nimetty kuvaavasti linnaksi, aavikoksi, satumaaksi ja vesimaailmaksi), missä he auttavat muita kirjan vangiksi jääneitä henkilöitä sekä oikovat muutaman väärinkäsityksen ennen lopullista välienselvittelyä Kuningas Kirjan kanssa.

Varoituksen sanana tosin täytyy sanoa, että peli on todella vaikea: Tämä johtunee siitä, että se on myös äärimmäisen lyhyt joten kokenut pelaaja pystyy vetämään sen läpi tunnissa parissa jos jättää sivutehtävät tekemättä (niistä saa Ayalle ja Momille lisäkykyjä joita ei oikeastaan tarvita pelin lyömiseksi – myös pelin voimakkaimman aseen, Ayan kameran, saa käytännössä pelin ensimmäisistä huoneista). Vaikeuden lisäksi pelin lyhyyttä on kompensoitu myös erillisellä aika-ajo -moodilla sekä lähes masokistisilla haasteilla kuten pelin läpäiseminen tallentamatta / parannusesineitä käyttämättä vaikeimmilla vaikeusasteilla.

Double Focus viljelee runsaasti kieroa huumoria ja hämäriä viittauksia kuten kuvassa näkyvä Noai Nioshin Remilia…

Vaikka Double Focus onkin lyhyt ja vaikea, kannattaa sitä silti kokeilla ainakin kahdesta syystä:
Ensinnäkin peli on erittäin kaunis katsella ja viholliset ovat erittäin ilmekkeitä ja toiseksi ainakin henkilökohtaisesti Double Focusin huumori ja viittaukset iskivät.

Mielestäni ehkä hauskin sivutehtävä Kisumen ämpärijahdin lisäksi on Ayan valokuva-albumin täydentäminen… Kun pelaaja onnistuu paikantamaan Ayan kameran, kannattaa alkaa napsia kuvia kaikesta mahdollisesta sillä albumiin ilmestyy kuvan lisäksi pieni muotoinen tarina aiheesta: esimerkiksi eräs näistä tarinoista kertoi Punahilkasta, jolla olikin aseenkantolupa.

Toisin sanoen, jos etsii lyhyttä viihdyttävää tasoloikkaa ajanvietteeksi, niin Double Focus on oiva peli juurikin siihen tarkoitukseen… Vaikka vaikeusaste saattaakin aluksi yllättää niin siihen kyllä tottuu.

Tallennettu kategorioihin Pelit, Touhou | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti