Ohops, mitenkäs tämä tänne joutui…

Mutta keskikesän mitääntekemättömyyshän kaiken grillaamisen ja juomisen välissä on hyvä aika päivittää blogia, eiks jeh? Ei sillä että mitään ajankohtaista kirjoitettavaa mistään olisi.

No ainakaan parin viikon takaisista Desuistahan ei kukaan enää välitä, ja kaikki ovat niistä mielipiteensä ja kokemuksensa jakaneet jo ajat sitten. Sivuston teemaan liittyen havaitsin että Touhou-cosplayaajia taisi olla itseasiassa enemmän kuin aiemmissa coneissa joissa olen ollut… mutta samalla hahmovariaatio oli ainakin cossaajien määrään nähden pienempi kuin ennen (mistä näitä Chenejä oikein tulee?), ja tämä ihmisryhmä vaikutti paljon hajanaisemmalta kuin viime aikojen muissa coneissa, joissa miltei kaikki tuntuivat tuntevan toisensa ennestään, tai ainakin hengasivat tiiviimmin yhdessä. Ehkäpä tämä muutaman kymmenen hengen runkkurinki on laajentumassa Suomessakin aivan tavalliseksi fandomiksi Lopullisten Fantasioiden ja Narutojen rinnalle.

Sirkkukoneen ja hänen apurinsa Touhouluento lauantaina sujui sitten odotusten mukaisesti, näkemäni palautteen perusteella monet tykkäsivät, joitain taas vitutti meemuilu ja sillä hankitut ”halvat naurut”. Toistaiseksi näkemistäni aiheeseen liittyvistä suomalaisista coniohjelmista tuo oli kuitenkin ehdottomasti paras, ja tunnen taas kummallista tarvetta pasteta tähän erään NovaJinxin shoppaamista kuvista.

Itselläni tapahtuma kuitenkin jäi sitten taas kerran enimmäkseen hengailuksi, vaikka alunperin suunnittelinkin että tällä kertaa sitten saatana käyn ohjelmat kunnolla läpi. Madokasta en spoilerien pelossa halunnut kuulla mitään, ja waifuluento oli paikalle saapuessani niin täynnä että loppujen lopuksi Touhouluento ja cosplaykisa olivat ainoat ohjelmat joissa päädyin käymään.

Nyt sitten vain odottamaan odottamaan taas tulevaa, mm. Traconia sekä tietysti parin kuukauden päästä pidettävää TouhouComikettia jonka myötä nettiin ilmestynee taas paljon tavaraa joka on relevanttia interesteilleni.

Ja ainiin, Suuri Johtajamme käski kertoa että foorumi päivittyy piakkoin uuteen versioon. Kenties tämän mukana saamme taas järkevämmät keinot spämbottien torjumiseen, ja rikkoutuneen ulkoasun.

Kategoria(t): Conit, Touhou.fi sivusto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Ohops, mitenkäs tämä tänne joutui…

  1. Kelly sanoo:

    This is cool!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>