Suwako-chan cubic (すわこちゃんcubic) eli Suwapyon 2 on UTG-Softwaren (sivusto ei enää toiminnassa?) vuonna 2012 julkaisema isometrinen danmakupeli, missä pelaajat pääsevät astumaan Suwakon saappaisiin. Mielenkiintoista kyllä pelistä julkaistiin 2013 HD-versio ja vähän myöhemmin myös Oculus Rift -versio.

Tarina:
On lyhyt ja ytimekäs: oltuaan kykenemätön kulkemaan ulkomaailmassa niin ptikään Suwako päättää juhlia asiaa lähtemällä ulos leikkimään… Matkan varrella törmätään niin
Sanaeen, Kogasaan, Kyokoon, Shouhun kuin Patchouliinkin.

Yleistä:
Kuten pelin logossakin mainitaan, Suwapyonin koukkuna on kolmiulotteisuus: toisin sanoen luodit liikkuvat myös eri korkeuksilla.

Tämä ominaisuus luo peliin omanlaistaan haastetta, koska pelaaja joutuu kiinnittämään ympäristöönsä tavallista enemmän huomiota ennakoidakseen mitä seuraavaksi tapahtuu… Toisaalta pelialue on paljon pienempi verrattuna normaaleihin Touhou-shmuppeihin ja tämän lisäksi tasojen vaihtelevia maastonmuotoja voi käyttää hyväksi luotien väistelyssä.

Maastonmuotojen lisäksi Suwapyon esittelee hyppimisen ja suojakilvet tapana välttää vaarat. Joidenkin mielestä suojakilvet tekevät pelistä liian helpon sillä suojakilpi latautuu nopeasti ja käytännössä takaa useamman lisäiskupisteen, mutta henkilökohtaisesti olen eri mieltä: kun peliä pelaa vaikeimmilla vaikeusasteilla vaikuttaa siltä, että osa luotikuvioista on sunniteltu suojamekaniikkaa silmällä pitäen.

Erikoista kyllä pelissä on myös mahdollista hetkittäisesti vaihtaa kuvakulmaa pitämällä tiettyä painiketta pohjassa (oletuksena ’A’ ja ’D’), mutta tämän ominaisuuden hyödyllisyys jäi ainakin kirjoittaneelle kyseenalaiseksi.

Uusien mekaniikkojen lisäksi Suwapyonissa on myös lisätty vaikeusasteita: perinteisten vaikeusateiden lisäksi valittavana Tutorial ja Very Easy. Tutorial käytännössä esittelee vaihe vaiheelta pelin kaikki mekaniikat aina esineiden keräämisestä luotien väistämiseen; Very Easy -asetuksen ideana puolestaan on antaa pelaajalle mahdollisuus tutustua tasoihin ilman turhia paineita.

Ammustyyppejä valittavana on kaksi.

---

Varsinaisen pelin lisäksi on huomattava, että pelissä on tavanomaista enemmän panostettu lisämateriaaliin: Musiikkihuoneen lisäksi tarjolla on kuvagalleria, jonka sisältö kasvaa sitä mukaan kun pelaat peliä…

---

Mielenkiintoisena sivuseikkana voisi todeta, että vaikka peliä käynnistäessä pelaajaa tervehtii aika mielenkiitoinen asetusvalikko graafisten ominaisuuksien, niin pelin aikana pelaaja voi vaikuttaa ainoastaan äänenvoimakkuuteen.

Kannattiko pelata?
Suwapyon on idealtaan ja toteutukseltaan mielenkiintoinen danmakupeli, jonka pääosissa on hieman tavanomaisesta poikkeava sankari…

Äänimaailmansa puolesta peli on hyvin tehty ja pitääpi antaa lisäpisteitä siitä, että tavanomaisten Touhou -remixien lisäksi pelistä lyötyy myös versio kulkukauppiasta (Korobushka).

Graafisestikin Suwapyon on muuten upea, mutta pienemmillä resoluutiolla osa spriteistä ja käyttöliittymäelementeistä näyttää rakeisilta (tämän olisi todennäköisesti pystynyt korjaamaan säätelemällä alussa tarjottuja vaihtoehtoja tai kokeilemalla HD-versiota). Rakeisuus ei tosin haittaa pelattavuutta, joka on ensiluokkaista ottaen huomioon, että kyseessä on ”isometrinen” shmup.

Pelattavuuden lisäksi tasosuunnitelukin ja vastukset tarjoavat tarpeeksi vaihtelua, tosin Japania osaamattomana en ole aivan varma kuinka hyvin pelin eri vastukset on saatu nivottua yhteen. Valitettavasti en voi myöskään arvioda Suwapyonin VR-toteutusta koska minulla ei kyseisiä laseja löydy: nostan silti hattua kehittäjille virtuaaliversion toteuttamisesta (varsinkin koska siitä on osittainen englannin kielinen käännös).

Kaiken kaikkiaan Suwako-chan cubic on hyvin toteutettu kokonaisuus, joka tuo mukavaa vaihtelua perinteisiin shmuppeihin. Peli saattaa vaatia aluksi hieman totuttelua mutta kiitos hyvän suunnittelun sen mekaniikat sisäistää nopeasti.
Lopullinen arvosana: 8.7

Olin hieman kahdenvaiheilla julkaisenko tästä pelistä arvostelua, koska siitä on niin vaikea löytää tietoa: Wikeissä ei ole lainkaan mainintaa, kehittäjän sivu ei enää näytä toimivan ja eräät nimeltä mainitsemattomat muut lähteet vain toteavat sen olevan klooni Nes-pelistä. Toisaalta koska mielestäni tämä peli, ja sen esiosa, ansaitsee enemmän huomiota, niin päätin sittenkin tehdä tästä kirjoituksen.

---

Touhou Scarlet Scarlet Devil Mansion Labyrinth: Adventures of Reimu 2 (Touhou Kurenai Ma Daimeikyuu) Banshee softwaren (sivusto ei enää toiminnassa?) 2010 julkaisema Adventures of Lolo -klooni, missä Reimu ja Marisa ratkovat Purppurapaholaisen kartanossa puzzleja.

Tarina:
Kuten johdannosta voi päätellä, minulla ei ole oikeastaan hajuakaan pelin tarinasta koska en harmikseni osaa japania. Tarinaa tosin pelissä on paljon (pelkästään pakollisen intron ”lukemiseen” kului pari minuuttia) ja sitä tähdittää Honourin (safebooru) kaunis hahmotaide.

Jos intron perusteella pitäisi päätellä pelin tarina niin se on jotakuinkin tämä:
Purppurapaholaisen väellä on jälleen pahat mielessä, joten Reimu ja Marisa suuntaavat pysäyttämään heidät mukaanaan tavallista selvempi Suika… Remilia haastaa vahvistetun parivaljakon ratkaisemaan sarjan puzzleja ja tilannetta seuranneet Daiyousei, Cirno ja Rumia päättävät liittyä ilonpitoon

Yleistä:
Esikuvansa tapaan Adventures of Reimu koostuu 11×11 huoneista, joissa pelaajan tulee kerätä kaikki esineet avatakseen maaliovi. Vaikeuttaakseen pisteiden poimimista purppurapaholaisen väki, sekä muutama muu paikalle eksynyt, pyrkii estämään pelaajan toimia.

Peli koostuu tarinasta, Extrasta sekä ”Construction”-tilasta, jossa pelaaja voi luoda omia puzzleja ratkaistavaksi; Lisäksi tarjolla on galleria, josta pelaaja voi käydä katsomassa jo nähdyt välianimaatiot uudelleen.

Tarinassa vaikeusasteita on kaksi: Marisa (Easy), Reimu (Normal).
Kuten nimistä voi päätellä, vaikeusasteen valinta vaikuttaa myös pelattavaan hahmoon… Muita eroja näiden kahden vaikeusasteen välillä on tutoriaalitasojen määrä (Marisalla 20 ja Reimulla 30, joista 10 uusia) sekä huoneissa käytettävät mekaniikat: pelatessasi Marisalla näet vain esiosasta tuttuja temppuja.

Tutoriaalihuoneisiin pelaaja voi nähdä valmiit ratkaisut painammalla ”kumoa”-painiketta.

Varsinaiset tarinahuoneet jaetaa viiteen eri alueeseen, joissa jokaisessa on 10 eri huonetta (molemmille hahmoille omansa): edetäksesi seuraavalle alueelle on sinun ensin ratkottaa seitsemän huonetta… Extrasta tämä poikkeaa siten, että siinä 10 huoneen alueita on 20 ja niissä huoneet määräävät millä hahmolla pitää puzzlesta suoriutua.

---

Kuten mainittu aiemmin, pelissä voi myös tehdä omia huoneita ratkottavaksi todella yksinkertaisella tasoeditorilla. Mikä parasta, peli tarjoaa mahdollisuuden tallentaa kokonaiset 100 tasoa muistiin (luonnollisesti muokattavissa jälkikäteen) sekä tehdä niistä ulkoisen tiedoston, jonka voi sitten jakaa kaverien kanssa.

---

Mutta entäpä pelin varsinaiset mekaniikat?
Käytännössä Reimun seikkailu kopioi mekaniikkansa suoraan Lolon vastaavista muutamilla muutoksilla (esimerkiksi kivien rikkomiseen tarkoitetun vasaran lisäksi tässä pelissä on mukana saha, jolla voi kaataa puita, sekä rappuset puuttuvat kokonaan)… Muuten peli on erittäin uskollinen Lololle ja on jopa kopionut puoliaskelluksen (tämä on erittäin tärkeä taito osassa puzzleista).

Vihollistyypitkin ovat suunnilleen samat… Tässä pelkistetty kuvaus eri hahmoista ja niiden ominaisuuksista:

Rumia:
Rumia juoksentelee ympyrää kunnes näkee pelaajan, tämän jälkeen alkaa jahtaamaan pelaajaa… Jos Rumia törmää pelaajaan, niin hän jää kyseiseen paikkaan esteeksi.

Cirno:
Pelaajan kuljettua Cirnon näkölinjalle, Cirno alkaa liukua kyseiseen suuntaan kunnes törmää seinään tai esteeseen.

Daiyousei ja Patchouli:
Kumpikaan ei reagoi pelaajaan ennen kuin olet kerännyt kaikki esineet, tämän jälkeen ampuvat kasvojensa osoittamaan suuntaan aina kun kuljet heidän edestään. Erona näiden hahmojen välillä on se, että Daiyousein luodit liikkuvat huomattavasti hitaampaa.

Meiling:
Nukkuu kunnes keräät kaikki esineet, herättyään ryhtyy jahtaamaan hahmoasi.

Koakuma:
Koakuma ei käytännössä tee muuta kuin leijuu paikallaan… Ampumalla Koakumaa voimaesineitä keräämällä saaduilla panoksilla, tämä muuttuu sieneksi/Jin Jang -kuulaksi (jälleen riippuu pelaajan hahmosta), joka voidaan käyttää esimerkiksi vesistöjen ylittämiseen. Jos pelaaja puolestaan ampuu muuttunutta Koakumaa vielä kerran, niin tämä katoaa huoneesta ja ilmestyy uudestaan joko aloituspaikkaansa tai erikseen määriteltyyn ilmestymispaikkaan.

Sakuya ja Flandre:
Kumpikin hahmo liikkuu edestakaisin joko pysty- tai vaakasuuntaan (riippuen aloitusasennosta) ja hyökkää pelaajan kimppuun heti kun pelaaja on esteettömässä linjassa hahmon kanssa (esim. kerättävät esineet rikkovat linjan). Vaikka leikin tasoeditorilla, en keksinyt näille hahmolle mitään eroa.

Remilia:
Muuten sama mekaniikka kuin Sakuyalla ja Flandrella, mutta Remilia pysyy paikallan.

Aya:
Jos pelaaja kulkee Ayan edestä, niin pelaaja alkaa liikkumaan Ayan suuntan.

Suika:
Liikkuu hieman samalla tavalla kuin Rumia, mutta törmättyään pelaajaan alkaa työntää pelaajaa edellään… Pysähtelee välillä huilimaan.

---

Kannattiko pelata:
Adventures of Reimu on yksinkertainen puzzle peli, jossa riittää haastaviakin pähkinöitä pureskeltavaksi. Tekemisenkään puute ei yllätä ihan heti, sillä siitä pitää Extra ja tasoeditori huolen. Bonusta myös siitä, että peli antaa tallentaa omat huoneesi ja jopa mahdollistaa niiden jakamisen kaverien kanssa.

Peli on myös erittäin käyttäjäystävällinen sillä vaikkei japania osaisikaan, eikä olisi Loloa pelannutkaan, tutoriaalihuoneiden avulla on helppo päästä pelin mekaniikkoihin kiinni; lisäksi pelin tarjoamat valmiit ratkaisut auttavat tässä huomattavasti.

Graafisestikin peli on hyvin toteutettu… Vaikka Hounorin taide ei välttämättä miellytä kaikkia, minusta se antoi Reimun seikkailulle mukavan yksilöllisen ilmeen; Lisäksi en ainakaan näin äkkiseltään muista mitään muuta (fani-)peliä, joka olisi käyttänyt samanlaista paperinukketeatteria välinäytöksissä. Spritetkin ovat ensiluokkaisia, mutta huoneidein taustoja olisi ehkä voinut olla enemmän kuin kaksi (metsä ja kartano).

Jos pelistä pitäisi jotain negatiivista keksiä, niin se on musiikki.

Musiikissa sinänsä ei ole mitään vikaa, itse asiassa viittaukset alkuperäiseen Loloon on helppo tunnistaa, ongelmana vain on se, että ääniraitoja on huomattavan vähän (yleinen ongelma pikkupeleissä). Tasoissa on käytetty käytännössä kahta eri kappaletta ja kaikissa valikoissa soi sama biisi (mielenkiintoista kyllä päävalikossa ei ole mitään musiikkia): ainoastaan välinäytöksiin on sovitettu useampi kappale (niitäkin ehkä 3-4 erilaista) mutta jos dialogin ohittaa syystä tai toisesta niin tuskinpa niitä ehtii kokonaisuudessaan kuulemaan.

Kokonaisuudessaan Adventures of Reimu on laadukas puzzle-peli, joka on helppo sisäistää ja johon on vielä helpompi jäädä koukkuun…

Lopullinen arvosana: 9.0

Remidoki (The Mistress’s Heart-beating Great Operation -The Cursed Scarlet Mansion-) on Blue Mica:n vuonna 2010 julkaisema Metroidvania, missä Remilia ja Flandre yrittävät selvittää miksi Purppurapaholaisen kartanossa on tavallista enemmän hirviöitä.

Tarina:
Remilia on päättänyt järjestää teekutsut paikalle ilmaantuneelle Youmulle, Yuyukolle ja Marisalle, joka on tuonut hyväntahdon eleenä sieniteetä… Myöhemmin samana yönä kartanon väki huomaa kutistuneensa ja hirviöiden kansoittaneen kartanon vääristyneet huoneistot. Voimansa menettänyt Remilia päättää osoittaa tunkeutujille kaapin paikan ja palauttaa kartanon hallintaansa ratkaisemalla onnettomuuden.

Yleistä:
Pelissä on kolme pelattavaa hahmoa (Remilia, Flandre ja Yuyuko), joilla jokaisella on oma tarinansa: Remilia on pelin varsinainen päähahmo, joka pyrkii palauttamaan kaikki ennalleen, Flandre puolestaan on kiinnostunut voittamaan kellariin ilmestyneen voimakkaan olennon ja Yuyuko tahtoo selvittää mitä löytyy kellotornin huipulta (Remilia ja Flandrekin voivat haastaa kellotornin).

Vaikka tarinoita on kolme, käytännössä pelitiloja on vain kaksi: Kirottu kartano eli tarinatila, joka koostuu Remilian ja Flandren tarinasta, sekä Kellotorni, joka on eräänlainen tarinan jälkeen avautuva lisähaaste.

Suurin ero pelitiloissa löytyy huoneistossa etenemisessä: Kartanossa pelaaja kulkee huoneiden välillä etsien tarvittavia esineitä ja taitoja edetäkseen pelissä, kun taas kellotornissa pelaaja siirtyy järjestyksessä kerroksesta (= huoneesta) toiseen kunnes kymmenisen kerrosta myöhemmin saavuttaa rakennuksen huipun. Tämän lisäksi tarinatilassa mukana on Kuolema, joka pelaajan saavutettua tietyn pisteen hyökkää tasaisin väliajoin, sekä NPC:ta, jotka auttavat etenemään pelissä.

Tarinatilassa pelaajalla on jokaisessa huoneessa yksi tai useampi tavoite, joka tulee saavuttaa edetäkseen pelissä: Käytännössä pelaajan tulee joko löytää oven seuraavaan huoneeseen tai tuhota kaikki huoneessa olevat taikaympyrät tai viholliset saadakseen tärkeitä esineitä sisältävän arkun ilmestymään huoneeseen. Jotta tämä ei olisi näin yksinkertaista, osa huoneen tavoitteista on saavutettavasti vain kun pelaaja on löytänyt oikean taidon tai esineen.

Viholliset tiputtavat kadotessaan energia hippusia, sekä pienellä todennäköisyydellä myös mystisiä kristalleja. Energia hippuset toimivat pelin valuuttana, ja niillä voi esimerkiksi ostaa parannusesineistä sekä luoda hahmon ominaisuuksiin vaikuttavia pukineita. Mystisiä kristalleja saadaan myös hajottamalla huoneistosta löytyviä kristalleja ja niitä käytetään hahmojen isku- ja taikapisteiden kasvattamiseksi sekä harvinaisempien pukineiden hankkimiseksi.

Sen lisäksi, että pukineita voi ostaa, niitä voi löytyy myös huoneistoista sekä saada vastalahjaksi eri hahmoilta kun tietyt ehdot täyttyvät (esim. Meiling antaa Remilialle hyökkäysvoiman tuplaavat kengät jos Remilialla sattuu olemaan avain huoneeseensa). Nämä hahmot antavat pukineiden lisäksi pelaajalle taitoja ja taikakortteja, joista on hyötyä etenemisessä.

Itse pelattavista hahmoista ei ole paljon muuta sanottavaa kuin se, että ne eroavat taikakorttien sekä NPC:den antamien tavaroiden suhteen (tavarat joita et saa NPC:lta löydät yleensä kätkettynä kartanon muihin huoneisiin). On myös huomattava, että kaikilla hahmoilla ei pääse pelaamaan heti vaan ensin sinun on voitettava peli Remilialla avataksesi Flandren tarinan (varsinainen EXTRA) ja sitten Flandrella avataksesi Kellotornin.

Pelissä on myös saavutuksia (esim. suorita kaikki huoneet Remilialla), joidenka saavuttaminen pelin aikana kasvattaa lopullista pistesaalista.

Kannattiko pelata:
Vaikka Remidoki on viihdyttävän haasteellinen tasoloikka, niin siinä on yksi iso ongelma: tasoloikkiminen!

Tämä ongelma muodostuu käytännössä huoneiden suunnittelusta, pelaajan liikkumisesta ja törmäystarkistuksista: Maasto tarkistetaan pelaajan spriten ympärille piirrettyä laatikkoa vasten, mikä on kooltaan miltei yhden ruudun levyinen… Ajatustasolla tässä ei ole ongelmaa mutta kun otetaan huomioon, että vaikeimmissa huoneissa pelaajan tulee navigoida sokkeloissa, joissa on vain tuo kyseinen ruudunleveys liikkumatilaa ja hahmot tuppaavat liikkumaan liian liukkaasti, niin katastrofin ainekset ovat kasassa…

Pelaajan onneksi tällaisia kohtia on suhteellisen vähän ja törmäystunnistuksiin käytettävien alueiden rajat on mahdollista saada näkyviin painamalla F1-painiketta….

Vaikka hahmon ohjastaminen tuntuukin välillä kömpelöltä, peli on muuten hyvin tehty…

Kartanossa riittää tutkittavaa ja hahmon taitojen karttuessa pelaaja tulee huomaamaan, että suurin osa huoneista ei ole niin pieniä miltä ne alussa vaikuttavat; lisäksi jokainen huone vaikuttaa yksilölliseltä eikä tunnu turhalta täytteeltä.

Graafisestikin peli on kaunis katsella ja spritet sointuvat yhteen taustojen kanssa; tosin introssa käytetyt spritet olisivat kaivanneet hieman enemmän animointia… Hahmotaidekin on laadukasta ja antaa Remidokille omaleimaisen ilmeen.

Musiikki on myös mukiinmenevää ja se sopii hyvin pelin tunnelmaan… Bonusta tekijöille siitä, että remixien lisäksi pelissä on käytetty originaaleja kappaleita.

Kaiken kaikkiaan Remidoki on mukavan ehyt tasoloikka, jonka jaksaa hyppiä läpi useamminkin kiitös hahmojen, pelitilojen tuoman lisäpelattavuuden… Tosin on huomattava, että jos tasosuunnittelussa olisi otettu huomioon hahmon liikkeen ja koon vaikutus niin se olisi ansainnut korkeamman arvosanan, sillä nyt osa vaikeammista huoneista on ärsyttävän hankalia aivan vääristä syistä.

Lopullinen arvosana: 7.5

Touhou Drops (東方どろっぷす) on TMC:n vuonna 2008 julkaisema puzzlepeli, joka yhdistää Tetriksen ja danmakun… Käytännössä pelaajan tarkoitus on muodostaa tetrominojen avulla reitti, jota pitkin hahmot pystyvät kulkemaan maaliin (esimerkki maailmasta 3).

Tarina:
Reimu ja Marisa ovat on kutsuttu juhlimaan Purppurapaholaisen kartanoon… Seuraavana aamuna sankarittaremme heräävät siihen, että kartano ja sen asukkaat ovat kutistuneet mikroskooppisen pieniksi. Nyt Reimun ja Marisan tulee selvittää kuka on kaiken tämän takana.

Yleistä:
Peli koostuu harjoittelumoodista sekä kahdeksasta eri maailmasta, mistä jokainen sisältää useamman eri tason.

Kuten mainittu aikaisemmin tasoissa tarkoituksena on ohjastaa yksi tai useampi hahmo maaliovella asettelamalla tetrominoista heille tie… Jotta tämä ei olisi niin helppoa, niin tasoissa on sekä aikaraja, että raja kuinka korkealle palikat voi pinota. Näiden rajoitteiden lisäksi hommaa hankaloittaa erilaiset keijut, jotka tykkäävät ammuskella kaikkea liikkuvaa (myös eräänlaisia vastustaisteluita on tarjolla).

Pelissä on yhdeksän eri hahmoa (Reimu, Marisa, Patchouli, Sakuya, Remilia, Flandre, Alice, Yukari ja Suika), jotka avautuvat sitä mukaan kun pelaaja suorittaa maailmoja: Nämä hahmot poikkeavat toisistaan elämämäärän, kävelynopeuden ja taikakorttien osalta. Hahmot liikkuvat ja toimivat tasossa itsenäisesti eli ainoa tapa millä pelaaja voi vaikuttaa niiden kulkuun on asettelemalla palikoita sekä esineitä hahmojen kulkureitille. Pelaajan tosin ei tarvitse olla huolissaan, että joutuisi kaitsemaan kaikkia hahmoja kerralla: yleensä tasossa on vain kahdesta neljään hahmoa etsimästä ohjausta.

Esineitä pelissä on hyvin vähän… Käytännössä yleisin näistä on pommi, joka räjähtää osuessaan esteisiin (pelaaja voi räjäyttää sen myös ilmassa) tuhoten näin palikoita pieneltä alueeltaan, sekä erilaiset power-upit, jotka käytännössä vaikuttavat hahmon taikakortteihin ja liikkeeseen.

Kannattiko pelata:
Touhou Drops on mielenkiintoinen älypeli, joka tarjoaa mukavan haasteellisia pähkinöitä purtavasti. Valitettavasti maailmojen runsaasta määrästä huolimatta tasoja on vähän, joten sen kahlaa läpi helposti yhdessä illassa ja harjoittelutila ei vaikeusasteltaan vastaa laisinkaan loppupeliää.

Grafiikallisesti peli on todella kaunis, mutta valitettavasti musiikkiin ei ole panostettu samalla mitalla… Kappaleet sopivat kyllä taustamusiikiksi, mutta ovat niin tylsiä, että unohtuvat sillä samalla hetkellä kun suljet pelin.

Touhou Drops saa lisäpisteitä myös siitä, että kaikki tärkeät valikot ovat englanniksi… Tosin joudun kyseenalaistamaan ”options”-valikon tarpeellisuuden sillä sieltä voi säätää vain pelaajan käyttämät painikkeet kuten alla olevasta kuvasta näkyy:

Kaiken kaikkiaan Touhou Drops on kelpo ajanvietettä jos olet kiinnostunut puzzle-peleistä tai kaipaat vaihtelua perus Tetrikseen. Vaikka peli ei olekaan kovin pitkäkestoinen ja läpipeluuarvokin on vähissä niin kyllä tällä Joulun pyhät saa kulumaan…

Lopullinen arvosana: 8.0

Yuuen Sekai on  激辛spice:n vuonna 2009 julkaisema tasoloikka, joka jatko-osansa tapaan on saanut paljon vaikutteita Mystery of Atlantiksesta.

Tarina:
Syystä tai toisesta Gensokyon asukkaat ovat menettäneet lentokykynsä, joten Reimu ja Marisa lähtevät selvittämään onnettomuuden alkuperää (tarinakuvauksesta kiitos Touhou-wikille… Olemattomalla kielitaidolla olisin veikannut ongelman olevan ympäri Gensokyota ilmestyneet aukot)…

Yleistä:
Yuuen Sekain maailma koostuu lukuisista erikokoisista huoneista, jotka muodostovat laajan yhtenäisen verkoston… Huoneet voidaan jakaa muutamaan erilliseen alueesen (esim. Taikametsä ja Eientei), joista jokaisessa on oma vastuksensa sekä Hakurein temppelille johtava aukko (käytettyäsi aukkoa kerran voit sen jälkeen siirtyä temppeliltä suoraan kyseiselle alueelle).

Reimun ja Marisan lisäksi pelissä on kahdeksan muuta pelattavaa hahmoa (Alice, Cirno, Meiling, Patchouli, Sakuya, Remilia, Youmu ja Yuyuko), jotka voi värvätä voittamalla heidät taistelussa… Jokaisella hahmolla on omat hyökkäyksensä ja erikoiskykynsä (esim. Meiling voi siirtää raskaita kiviä ja Yuyuko hyppää korkeimmalle), jota tarvitaan pelissä etenemiseen mutta käytännössä varsinkin loppuvaiheessa alkupään hahmojen ainoa tarkoitus on toimia lisäeläminä viimeisissä vastuksissa…

Usean pelattavan hahmon lisäksi pelissä on myös yksinkertainen upgrade-systeemi… Keräämällä enemmän tai vähemmän piilotettuja esineitä voit kasvattaa valitsemasi hahmon elin- tai hyökkäysvoimaa; Pelissä on myös esineitä, jotka kehittävät kaikkia hahmoja samaan aikaan mutta ne ovat äärimmäisen harvinaisia. Kyseisten esineiden metsästäminen on suotavaa ja miltei pakollista, sillä hahmot ovat alussa hyvin heikkoja….

Päätarinan lisäksi pelissä on myös erillinen EXTRA-luolasto (lisätty versiossa 1.10), joka avautuu voittamalla pelin. Tosin vaikeusasteeltaan se on niin paljon muuta peliä hankalampi, että ennen sen yrittämistä on suotavaa pelata päätarina 100% läpi.

Yuuen Sekaista löytyy myös tuki kahdelle pelaajalle, mikä tuo helpotusta vastustaisteluihin, mutta koska pelaajat jakavat elämät ja esineet niin varsinainen peli on ehkä hieman helpompi yksinpelinä.

Kannattiko pelata:
Jos ollaan rehellisiä, niin olen hieman kahden vaiheilla…

Jos kysymykseen vastaa vertaamatta peliä jatko-osaansa niin silloin vastaus olisi kyllä, mutta jos kyseisen vertauksen päätyy tekemään, niin olisi suositeltavampaa kokeilla Mystery of Gensokyota ensin. Toisaalta koska tämä on Yuuen Sekain arvostelu niin vältän tekemästä tuota vertailua.

---

Graafisesti Yuuen Sekai on vähän niin ja näin…
Taustat, maasto sekä yleiset viholliset kuten kedamat ovat kaunista katseltavaa, mutta ihmismäiset hahmot näyttävät rakeisilta ja huonosti kutistetuilta kuten alla olevasta kuvasta näkyy:

Äänimaailma pelissä on helposti tunnistettavissa ja luo mielikuvan Touhou-pelistä. Musiikkina on eri alueisiin sopivia tekno-remixejä, mutta äänenvoimakkuutta joutunee säätämään heti alussa. Toisaalta sopivuus riippunee siitä pitääkö kyseisestä musiikkigenrestä ja jaksaako kuunnella raitoja turhautumiseen asti.

Mutta entäpä pelin tärkein osuus eli mekaniikat?
Kuten grafiikankin kanssa, niin mukaan mahtuu sekä hyviä oivalluksia, että huonoja toteutuksia.

Ensinnäkin upgrade-systeemi on hyvä lisä mutta koska suurin osa parannuksista vaikuttaa vain hahmoon, joka esineen sattuu keräämään niin huonojen valintojen tekeminen on erittäin helppoa… Varsinkin jos hahmo, jota haluaisit parantaa on kuollut ja sinulta on lisäelämät loppu. Lisäelämiä tosin löytyy tarpeeksi.

Hahmojakin on mukavasti ja niiden välillä on tarpeeksi eroja… Harmillista sinänsä, että loppua kohden tiettyjen hahmojen tarpeellisuus vähenee (esim. Yuyuko korvaa Remilia) tasoissa.

Pidin myös siitä, että Hakurein temppeliä on käytetty eräänlaisena hubina, josta pelaaja pääsee aktivoimiensa aukkojen kautta suoraan siirtymään eri alueille välttäen näin turhan matkustamisen… Valitettavasti jos et satu muistamaan aukkojen järjestystä niin ne joutuu aina erikseen tarkastamaan koska pelissä ei ole mitään selvää opastetta mihin mikäkin reikä pelaajan kuljettaa (tai no, mitä kauempana aukko on keskustasta siinä hubi-huoneessa, sitä kauempana se todennäköisesti sijaitsee aloituspaikasta). Tässä olisi myös auttanut jonkin näköinen kartta, joka kertoisi huoneiden väliset yhteydet.

Ja sitten se päämekaniikka eli tasoloikka…
Se on sekä pelin vahvuus, mutta myös heikkous.

Pelissä on paljon tarkkaa loikintaa vaativia huoneita, joissa osassa on mukana liukkaita lattiota, piikkejä sekä muita kivoja lisämausteita. Tällaiset huoneet on rakenteeltaan hyvin suunniteltu siten, että pelaaja joutuu hyödyntämään hahmojen erilaisia hyppyominaisuuksia. Valitettavasti varsinkin Hakugyokuroussa pelissä on kohtia, jotka vaativat näiden ominaisuuden täydellistä tuntemista sekä paljon tuuria.

Ai niin…
Ohjaus oletusasetuksilla saattaa myös tuntua aluksi oudolta sillä hyppynappi on iskupainikkeiden välissä. Onneksi näppäinten sijoittelua voi vaihtaa asetuksista.

---

Ongelmistaan huolimatta Yuuen Sekai on hieno haasteellinen tasoloikka, joka tarjoaa laajan maailman tutkittavaksi sekä mielenkiintoisia pelattavia hahmoja. Vaikka vaikeuskäyrä nouseekin jyrkästi loppua kohden, niin ei sen takia peliä ainakaan kesken jätä. Jos jotain olisi toivonut enemmän niin hieman lisää sisältöä huoneisiin, sekä
jonkinlainen tapa selvittää oma sijaintinsa maailmassa.

Mutta hei, ainakin tässä voi pyytää kaveria auttamaan vaikeissa paikoissa…

Lopullinen arvosana: 7.0

Marisa and Alice on Desunoyan vuonna 2007 julkaisema puzzle-peli, joka pohjautuu vahvasti Nintendon Mario & Warioon (1993)… Idea pelissä on varsin simppeli: hiiren kursorilla klikkailemalla ohjaa Alice Marisan luokse ja pelasta päivä.

Tarina:
On Alicen 16-vuotissyntymäpäivä, ja syystä tai toisesta Marisa päättää raahata tämän metsään retkelle… Paikalle eksyy myös Patchouli, joka MariAli-buumiin kyllästyneenä kiroaa Marisan hatun, joten sankarittariemme tulee ratkoa tiensä Purppurapaholaiseen kartanoon selvittääkseen viimein välinsä ja tunteensa.

Yleistä:
Tarina jakautuu 7 eri ”maailmaan”, joissa jokaisessa on 8 tasoa sekä erillinen pomotaistelu… Päätarinan voitettuaan pelaajalle aukenee erillinen EXTRA-maailma, joka käytännössä on eräänlainen bossrush jonka päätteeksi käydään vielä kerran Patchoulin kimppuun.

Matkan varrella parivaljakko joutuu testaamaan älyään Cirnoa, Sakuyaa, Reiseniä, Medicineä, Youmu vastaan ennen kuin tie Patchoulin luokse aukenee… Myös Reimu ei viitsi pysyä pois kuvioista.

Tarinatilan lisäksi pelissä on erillinen oppituntimoodi, jossa pääsee tutustumaan tasojen eri mekaniikkoihin, sekä tasoeditori niille, jotka tahtovat luoda oman MariAli seikkailunsa (valitettavasti tasoeditoria ei ole käännetty).

Mielenkiintoista kyllä, riippuen versiosta tasojen rakenne ja sijainti poikkeaa hieman toisistaan; lisäksi tasoja on vaihdeltu tarinamoodin ja oppituntien välillä.

Kannattiko pelata?
Äärimmäisen löyhä tarina antaa puitteet mukavan vaihkeahkolle puzzle-pelille, joka on uskollinen esikuvalleen mutta onnistuu silti sisällyttämään Touhoumaisen vivahteen…

Tasoissa ja vastuksissa on tarpeeksi vaihtelua ja vaikeastekin kasvaa riittävän hillitysti, jotta MariAlia jaksaa tahkota maailmasta toiseen…

Pelissä tosin hiukan häiritsee se, että tasojen vaikeusaste ei ole maailmojen välillä johdonmukainen vaan välillä tuntuu siltä, että alkumaailmoihin on eksynyt loppumaailman kenttiä ja toisin päin… Vastustaisteluissa tätä ongelmaa ei tosin ole vaan niiden kohdalla haastavuus nousee oletetulla tavalla kunnes se EXTRA-maailmassa kohoaa huippuunsa.

Pelin musiikkiraitakin saattaa alkaa ärsyttää… Ei siksi, että se olisi huono vaan siksi, että kappaleita on vähän ja niitä joutunee tietyissä tasoissa kuuntelemaan kunnes tekisi mieli heittää kaiuttimet ulos ikkunasta.

Näistä pikkuongelmista huolimatta Marisa and Alice on mukavaa ajanvietettä, johon saa tuhrattua tunnin jos toisenkin vaikkei olisikaan tutustunut alkuperäiseen Mario & Warioon… Erityisesti kannattaa muuten kiinnittää huomiota tason nimiin ja kuvauksiin, sillä tekijät ovat nähneet niissä vaivaa.

Kokonaisarvosana: 8.5